Minulle ja miehelle on muodostunut perinteeksi lähteä heti joulun jälkeen kahdestaan tunturiin. Vain me, sukset, vuokra-ahkiot ja teltta. Tavoitteena liikkua ja levätä kaamoksen rauhassa.

Kohteeksi valikoitui taas se tuttu ja vaivaton Urho Kekkosen kansallipuisto. Lähdimme liikkeelle perinteisesti Suomen ladun tunturikeskus Kiilopäältä. Olimme perillä kohteessa vasta kolmen jälkeen, joten vaihdoimme vaatteet pikavauhtia, huikkasin respaan jättävämme auton parkkiin viikoksi ja laitoimme ahkiot kuntoon pikatahtia. Neljältä olimme jo liikkeellä tuulisessa säässä.

Ylempänä tunturissa tuuli vain yltyi ja sen mukana vihmoi lunta. Mitään uraa ei enää ollut näkyvissä Niilanpään suuntaan, joten seurailimme vain kelkkamerkkejä ja hiihdimme pimeässä lamppujen valossa. Perillä Niilanpään päivätuvalla oli muutama päiväretkeläinen ja yksi yöpyjä, ja menimme heti pystyttämään telttaa tuvan alapuolelle koivikkoon.

Heti tuli selväksi, että lunta olisi riittävästi tämän reissun tarpeisiin. Otin sukset pois jalasta ja upposin heti nivusia myöten pehmeään lumeen. Teltanpystytys sujui jotakuinkin konttaamalla ja erinäisillä uintiliikkeillä lumen pinnalla pysyen. Tuntui ihanalta vetäytyä oman teltan rauhaan.

Yöllä ei tullut nukuttua kovin hyvin voimakkaan tuulen vuoksi. Tuuli keräsi voimiaan laaksossa ja paukautti vasten telttakangasta niin että nukkujat varmasti heräsivät. Aamulla tuuli jatkoi riehumistaan tunturissa, kun lähdimme kiipeämään Rautulammen reitille. Oli hauskaa hiihtää täydellisessä whiteout -kelissä kelkkamerkkejä seuraillen. Kuka sammutti maiseman? 

Monta kertaa kävi niin, että seuraavaa merkkiä ei pystynyt näkemään edelliseltä, joten mentiin mututuntumalla.

Liikuimme turvallisin mielin, sillä kaikki varusteet kulkevat mukana telttaa myöten, ja tarvittaessa suuntaa voi tarkistaa gps:llä. Tietysti whiteoutissa riskinä on maastonmuotojen katoaminen ja tätä myötä itsensä loukkaaminen. Tämä vaatii hiihtäjältä suurta huolellisuutta. Alemmas mennessämme näkyvyys parani, ja laskettelimme turvallisin mielin alas Rautulammelle.

Sää oli raskas ja meitä väsytti, joten söimme eväsleivät Rautulammen puuvajassa (kokemus sekin) ja ryhdyimme sitten teltanpystytyspuuhiin. Talvitelttana meiltä löytyy Halti Grönland II pro. Teltasta on jo vuosien kokemus erilaisissa olosuhteissa, ja se loistaa erityisesti avotunturissa.

Loppuilta meni kirjaa lukiessa, kokkaillessa ja lunta sulatellessa. Kaamosvaelluksen yksi parhaista puolista on nämä illan luppoajat, jolloin ei voi muuta kuin laiskotella luvan kanssa. Välillä tulee juteltua jotain syvällisiä ja suunniteltua seuraavaa päivää. Nukkumaan mennään viimeistään kymmeneltä.

Seuraavan päivän osuus vaatikin sitten aimo annoksen huumoria, pitkää pinnaa, loputtomasti sinniä ja väkevää lihastyötä.

Aivan aluksi minun täytyy tutustuttaa teidät käsitteeseen "tyypin 1 ja 2 kivaa". Tyypin 1 kiva tarkoittaa sitä, että tekemisen hetkellä asia tuntuu hauskalta ja saat siitä hyviä fiiliksiä. Kokemus on kaikilta osin positiivinen. Tyypin 2 kiva taasen on sitä, kun asiat eivät mene aivan suunnitelman mukaisesti. Tekemisen hetkellä homma voi olla tosi syvältä, mutta jälkikäteen kerrottuna itse tarina voi olla timanttia.

Ahkioiden vetäminen umpihangessa ei ole mitään herkkua. Varsinkaan silloin, kun reitti mutkittelee ylös ja alas mäkisessä koivikossa, jolloin raskasta kivirekeä saa tosissaan kiskoa perässään. Silloin kun ahkiot vielä hyppivät kyljelleen 10 metrin välein tasaisellakin maastolla mennään tyypin 2 kivan puolelle. Ja herrrrmot menee...

Rautulammelta Lankojärven suuntaan lähdettäessä näimme tuiskunneessa lumessa hennon uran, jota lähdimme seuraamaan alun ahkio-ongelmien jälkeen. Heti tuli selväksi että tänään hikoillaan ja paljon. Olen kulkenut saman reitin kesäaikaan useampaan otteeseen, mutta en ollut varautunut aivan näin suureen määrään tyypin 2 kivaa.

Kaikki ojat olivat sulana, joten ainoa vaihtoehto oli rimpuilla ahkioiden kanssa hankalia rinteitä pitkin. Matka sisälsi paljon ähellystä ja puhkumista ja tosi tiukissa paikoissa muutamia voimasanojakin. Kun vihdoin saavutimme helpomman maaston tuntui siltä, että olisimme taistelleet päiväkausia. 

Tarkistin gepsistä etenemää, sillä kello oli jo puoli kaksi ja hämärä alkaa tulla kolmen jälkeen. Järkytys oli melkoinen, kun tajusin että olimme edenneet 3 tunnin aikana 2,5 kilometriä. Siis... mitä? 

Tämä tarkoitti sitä että Lankojärven autiotuvalle oli vielä viitisen kilometriä matkaa. Söimme tässä vaiheessa vähän evästä, ja lähdimme sivakoimaan reipasta tahtia. Maasto onneksi helpottui huomattavasti, ja viiden aikaan saavutimme autiotuvan. Matkaan sisältyi tietysti paljon kaatuneita ahkioita ja luonteen lujittamista, mutta oikaistaan nyt vähän mutkissa ettei mene valittamisen puolelle. 

Kuten olimme toivoneet, saimme olla Lankojärvellä aivan omassa rauhassa. Meille piti seuraa tupamyyrä, pari poroa ja jäljistä päätellen tupaa hyvin mielenkiinnolla kierrellyt kettu. Matkalla näkyi myös muutamia riekkoja ja kuukkeleita, joten talvisessa metsässä oli yllättävänkin paljon elämää.

Vietimme Lankojärvellä kaikkinensa kaksi yötä pakkasen paukkuessa ympärillä. Uutta vuotta juhlistimme miljardien tähtien tuikkeessa ja ihailimme tähdenlentoja. Mikä voisi olla hienompaa kuin tämä?

Paluumarssi Lankojärveltä oli huomattavasti helpompi, sillä saimme hiihtää omaa vanhaa uraa joka oli kivasti kovettunut pakkasessa. Suksi ei juuri luistanut -22 asteessa ja ahkioilla oli jälleen taipumusta liikkua mieluummin kyljellään tai selällään, mutta mitäs pienistä. 

Tulimme Rautulammelle kahden aikaan, ja tuumailimme jatkoa. Enää ei ollut aikaa tehdä koukkauksia muualle, joten päätimme jäädä siihen yötä ja hiihtää seuraavana päivänä autolle. Oletuksena oli, että Niilanpäällä riittäisi väkeä ja vietimme mieluummin aikaa omassa rauhassa.

Alkoi taas pyryttää lunta, ja aamulla teltta olikin hautautunut paksun kerroksen alle. Illan pakkanen oli myös vaihtunut lähes suojakeliin. Taivas oli osin pilvetön kun lähdimme nousemaan tunturiin. Ylhäällä häämötti väkevän näköisiä lumipilviä, ja uumoilimme hiihtävämme taas whiteoutissa. Mutta yllättäen pilvet hälvenivätkin, ja saimme hiihtää huikean hienossa säässä. Alhaalla kuruissa oli täysin tyyntä ja suksi luisti erinomaisesti. Myös tunturiahkiot olivat tyytyväisiä luontaisessa maastossaan, ja lipuivat koko päivän kauniisti perässä.

Tulimme Niilanpäälle puoli yhden aikaan, ja tuvalla kävi ennakko-odotusten mukaisesti melkoinen kuhina. Söimme vain nopeat lounaat ja lähdimme hiihtämään kohti Kiilopäätä. Olimme autolla kolmen aikaan, ja neljältä olimme jo kotimatkalla.

Matka talviseen kansallispuistoon antoi taas niin paljon. Umpihangessa äheltäessä unohtuu niin arki- kuin työhuolet, ja sitä keskittyy vain hetkeen. Kaamosiltojen pakkolepo tuli tarpeeseen, ja kotiin palasi kaksi hyvin levännyttä ja toisaalta aivan riittävästi ahkion kanssa hiihtänyttä seikkailijaa. 

Luonnon hyvinvointivaikutuksista puhutaan nyt paljon. Tutkimusten mukaan luonnossa oleskelu vaikuttaa monella eri tavalla hyvinvointiin. Lue lisää aiheesta täältä! 

Mutta mistä varastaa luontoaikaa, kun tekee kokopäivätyötä ja usein myös illat ovat täynnä velvollisuuksia ja ohjelmaa? 

Urbaanien viheralueiden merkitys korostuu aina vain enemmän, kun kaupungit tiivistyvät ja väkimäärä niissä lisääntyy. Ei maaseudulla tarvitse miettiä onko ympärillä riittävästi vihreää.  Luontokokemuksia pitää tuoda lähelle, jotta kiireiset ihmiset voisivat nauttia edes pienen luontohetken lähipuistossa tai työmatkan varrella arjen keskellä. 

Kuten aiemmin linkkaamani Mielenterveystalon artikkeli kertoo, niin pienikin määrä luontoa vaikuttaa positiivisesti terveyteen. Nämä jutut on aika itsestäänselviä; käy lounaalla pieni happihyppely, kävele tai pyöräile työ/koulumatkat jne. Mitä muuta voisi tehdä, jotta luonnossa tulisi liikuttua enemmän?

Retkireppu kannattaa pitää lähtövalmiudessa, jolloin extempore-retket helpottuvat. Teen itse usein niin, että pakkaan repun mukaan töihin, jolloin voin vaihtaa retkikamppeet niskaan töistä lähtiessäni, kaataa kuumaa vettä termariin ja suunnata suoraan retkikohteeseen. 

Risukeitin on nopea ja hauska vaihtoehto, mikäli et ole suuntaamassa nuotion ääreen. Itseltä löytyy Savotta Happy stove, joka on hyvä, pieneen tilaan pakkautuva ja edullinen peruskeitin. 

Omasta retkirepusta löytyy: 

Tulitikkuja + sytykkeet (vedenpitävästi pakattuna)

Puukko

Polttopuita

Termospullo

Muki 

Spork

Otsalamppu (pimeän aikaan)

Kännykkä (vesitiiviisti)

Taukotakki 

Istuinalunen

Kaikki joutuvat syömään jotain joskus, joten miksi sitä ei tekisi ulkona? Näin saa tehokkaasti yhdistettyä kaksi hyvinvointia lisäävää tekijää: luonnon ja ravinnon.

Arkena ei kannata hifistellä liikaa. Töiden jälkeen kaipaa aika pian jotain tukevampaa, joten nyt ei lähdetä liikkeelle protskupatukkalinjalla, eikä myöskään olla liian tiukkapipoisia ravintoarvojen suhteen. 

Vinkkejä helpoista retkieväistä:

Valmiit paninit kylmähyllystä - niin hyviä nuotiolla grillattuna!

Vierailu kaupan paistopisteellä

Valmispizza kylmähyllystä (ei pakaste)

(vege)Makkara sinapilla - klassikko! 

Kaveriksi otetaan tietenkin kaakaot tai kahvit. Retkireppuun sujahtaa helposti pieni nokipannu ja valmiiksi kuumasta vedestä kahvit keittyvät nopeasti. Mutta kukaan ei katso pahasti, vaikka kuppiin varistaisi valmiskahvia. Kahvin kanssa on asiaankuuluvaa nauttia jotain pientä makeaa.

Läheltä löytyy aivan mahtavia retkikohteita. Miksi kuluttaa aikaa ja polttoainetta liikkumiseen jonnekin kauas, kun ihan kaikkialta löytyy paikkoja joissa tehdä päiväretkiä tai viikonlopunkin mittaisia samoiluja?

Yhdistän usein juoksuvalmentajan tekemän juoksuohjelman "peruskestävyystreenin" retkeilyyn. Oli sitten kyseessä arki-illan tunnin mittainen lenkki tai viikonlopun kolmen tunnin "pitkis", niin saman homman voi hoitaa reppu selässä ja nauttia treenin jälkeen tai sen lomassa mukavan retkievään. Näin lenkistä tulee enemmän luontokokemus ja vähemmän treeni. 

Talvella jää tarjoaa upeita mahdollisuuksia retkeilykohteiden laajentamiseen. Retkiä voi tehdä saariin tai kierrellä turvallisesti rantaviivaa pitkin. 

Kivoja retkikohteita löytyy myös lähipuistoista. Monista puistoista löytyy grillausmahdollisuus, joten kiireiselle tai vaikkapa lapsiperheelle paras vaihtoehto voisi olla lähteä lähipuistoon retkeilemään. 

Vinkkejä retkikohteiden hakuun:

Kunnan/kaupungin nettisivut - Kokkolassa https://kokkola.liikuntapaikka.fi/ 

Retkipaikka - "kaikkihan tämän tietää"

Outdoor Active (vinkkaus myös ulkomailla retkeilijöille)

Otteita retkipäiväkirjasta ja kuvakertomus vuoden viimeisestä vaelluksesta Urho Kekkosen kansallispuistoon. 


"Pakkasta oli noin -15 astetta ja ilta oli pilvetön. Tähtitaivas, revontulet ja nouseva kuutamo saattelivat meidät Kiilopäältä Niilanpäälle noin puoli kymmenen aikaan. Tupa oli tyhjillään ja kamina lämmin. "

"Taivas oli pilvessä kun lähdettiin hiihtämään kympin aikaan kohti Suomunruoktua. Seurattiin suksenjälkiä mutta tunturiin tullessa ne näyttivät lähtevän väärään suuntaan. Lähdettiin suuntaamaan suorempaa reittiä Suomulle. Tehtiin sitten muutaman tunnin tunturikoivikkoseikkailu ja hiki virtasi.

Oli juhlaa päästä takaisin valmiille jäljille."

Tarjoilija. Keitossani on risu.

"Suomunruoktun tuvalla oltiin vähän ennen kahta kahden muun hiihtäjän kanssa yhtä aikaa. Ura joen toisella puolella olisi ollut paljon parempi.

Juotiin tuvassa kahvit ja syötiin pari leipää. Matkalla kulautettu kuuma keitto oli jo kulutettu.

Jatkettiin kahden jälkeen matkaa ja hiihdettiin vielä Vintilätunturin rinteille. Telttaa oli vaikea saada pystyyn vähäisen lumen takia. Kello oli neljä ja oli pimeää. "

"Nukuin selän takia huonosti ja alkumatkan nousu Vintilätunturin huipulle otti hermoon. Tulikohan pakattua ahkioon taas ylimääräistä?

Nimesin sen kivireeksi.

Koko päivän meno tuntui tukkoiselta ja Tuiskukurun laskua lukuunottamatta ponnisteltiin lähinnä ylämäkeen. Olin kiitollinen nousukarvoista. Mittari näytti -10 astetta. Kuka vei värit maisemasta?"

"Tupa oli tyhjillään joten ryhdyttiin lämmittelemään sitä. Kamiinan viereen oli jätetty kaunis kasa kiehisiä ja tikkuja. Kirjoitin kiitokset tupakirjaan.

Bataatti-kikherne-halloumipata oli järjettömän hyvää. Kuvaa ei taas ehtinyt ottaa. Luettiin kirjaa, syötiin liikaa herkkuja ja  taidettiin jotain puhuakin. Tuvalle ei tullut muita. Nukkumaan mentiin jo ysiltä."

"Noustiin puoli kahdeksan maissa ja laitettiin tupa rauhassa kuntoon. Sää oil pilvinen ja hieman tuulinen. Mittari näytti -5 astetta.

Hiihtää sai taas ihan tosissaan vaikka eilisen yälmäkirallin jälkeen olisi uskonut paluumatkan olevan alamäkeä. Ura oli tuiskunnut lähes umpeen.

Hämmästelin jälleen värien puutetta maisemassa. Oranssi kuoritakki tuntui liian räikeältä harmaalla maalatussa taustassa. Tomi oli sopivammin pukeutunut."

"Suomulla oli tupa tyhjä joskin arvelimme kolmen hengen porukan saapuvan sinne Luirolta.
Paistoimme lättyjä suklaalla ja maapähkinävoilla jalostettuna ja kuivattelimme varusteita tuvassa.

Vaihdettiin pihalle telttamajoitukseen kun tupa alkoi täyttyä. Sää osoitti kirkastumisen merkkejä ja tuuli oli navakka."

"Aamu valkeni kuulaana ja kylmänä. Mittari näytti -15 mutta yöllä oli varmaan ollut vielä kylmempää. Aamutaivas oli liukuvärjätty sinisestä violettiin.

Lähdimme liikkeelle vähän kymmenen jälkeen. Seurasimme joen toista puolta kulkevaa kelkkauraa kuunsirppiä ihaillen. Sää oli upea.

Söimme lounaskeitot Suomunlatvan laavulla juuri ennen pitkä nousua tunturiin."

"Tunturiin päästyämme hiihto ei meinannut edetä kun vaaleanpunaisena hehkuva maisema pakotti valokuvaamaan. Hetken horisontissa viipyillyt aurinko värjäsi tunturit oranssiksi.

Napakka tuuli kannusti kuitenkin eteenpäin."


"Pääsimme perille Niilapään tuvalle kahden jälkeen. Söimme leivät ja joimme monta kuppia kaakaota kuunnellen päiväretkeläisten juttuja.

Illalla ihailimme taivaalla tanssivia revontulia ja tähtien täplittämää mustanpuhuvaa taivasta. Kiitollisella mielellä huomenna kotimatkalle."



"Näin on taas yksi seikkailu Urho Kekkosen kansallispuiston tutuissa maisemissa tehty. Viides reissu tälle vuodelle.

Josko ensi vuonna malttaisin suunnata muihin maisemiin?

Mitään en lupaa!"

Suomen vaihtelevat säät asettavat haasteita liikkujan vaatetukseen. Talvella pakkasessa ulkoillessa joutuu huomioida kylmän ilman ja tuulen vaikutukset, ja samalla pelata oman kropan tuottaman lämmön kanssa. Jos vaatetta on liikaa, tulee hiki.

Vaatetuksen haasteet eivät rajoitu vain talvikeleille, sillä kevät ja syksy ovat lämpötilojen puolesta aivan yhtä vaihtelevia. Ilma voi olla hiukan plussan puolella, mutta kylmä viima jäähdyttää nopeasti. Vettä tulee niskaan myös säännöllisesti, ja kylmällä säällä se voi olla ongelma, mikäli vaatteiden päällimmäinen kerros ei pidä vettä.

Samat vaatteet joka lajissa

Pääsiäislomalla oli suorastaan pakko päästä retkeilemään! Moni asia tuntui asettavan aikarajoitteita reissulle, joten päädyin varmasti mukavaan lähikohteeseen; Salamajärven kansallispuistoon. Työviikko venähti torstaina iltapuolelle, joten päätin ottaa sen illan levon kannalta ja pakkailla ja lähteä vasta perjantaina. Sunnuntaiksi piti olla jo kotona, joten aikaa reissulle oli maksimissaan kaksi yötä.

En tehnyt mitään tarkkoja etukäteissuunnitelmia, vaan ilmoitin kotijoukoille lähteväni Salamajärven parkkipaikalta Hirvaan kierrosta etelän suuntaan, ja siitä sitten fiiliksen ja kelin mukaan eteenpäin. 

Minulla oli mukana omatekoinen pikkuahkio ristikkäisaisoilla, tunturisukset sekä pikkurinkka, joka toimi vetolaitteena ja myös hätävarana ahkion hajoamiselle. Rinkassa ei ollut painona muuta kuin makuualustat, vessapaperia ja hiihdon aikana riisutut ylimääräiset vaatteet. 

Perjantaina ilma oli aivan huikea, ja olin Salamajärven parkkipaikalla yhden aikoihin. Pian tuli selväksi, että reissusta ei tulisi mikään hupihiihtely. Lumi pakkautui suksien pohjiin ja hiki virtasi. Lämpöä oli varmasti lähemmäs kymmenen astetta auringossa! Hiihdin lopulta pelkässä merinokerrastossa ja -kaulurissa ilman päähinettä. Aurinkolasit tulivat todella tarpeeseen. 

Uraa ei oltu kuljettu pitkään aikaan ja se oli hyvin kapea, joten ahkion kanssa sai tehdä todella töitä. Muutaman tunnin rämpimisen jälkeen tulin vihdoin Jyrkänniemen tulipaikalle, ja päätin viisaasti pitää pitkän tauon. Raahasin ahkion umpihangessa rantaan ja tamppasin suksilla kovan pohjan pressulle. Siihen kun oikaisi makuualustan kanssa niin ai että! 

Oli aivan hiljaista. Raskas hiihto oli tehnyt jo tehtävänsä ja mieli oli levollinen. Hörpin kahvia, söin suklaata ja nautiskelin auringosta. Alkuun ei käynyt edes tuulenvirettä. Täydellistä!

Muutama etelästä tullut hiihtovaeltaja kävi moikkaamassa minua. Pojat kertoivat kiertävänsä Hirvaan kierrosta vastakkaiseen suuntaan. Toivoteltiin hyviä reissuja ja minullakin alkoi menojalka vipattaa. Varsinkin kun tiesin poikien tehneen minulle valmista uraa ahkioiden kanssa. 

Hieroin vähän lisää kynttilää suksenpohjiin, ja jatkoin matkaa. Reitti Sysilammelle on todella kumpareinen, joten ei aikaakaan kun lipsuva suksi ja temppuileva ahkio saivat hien taas pintaan. Mutta sitä se on - vaikeuksien voittamista. Kun on yksin pitää vain pärjätä, ja vaelluksilla valittamisella ei saavuta yhtään mitään.

Sisukkaasti jatkoin perille Sysilammelle, johon saavuin joskus seitsemän aikaan. Viimeiseen kolmeen kilometriin käytin melkein kaksi tuntia. 

Autiotuvassa näytti olevan porukkaa, joten jatkoin suoraan lammen rantaan ja tamppasin teltalle pohjan. Fjällun Akka View -teltta oli ensimmäistä kertaa talvivaelluksella, ja totesin että sillä pärjää ihan hyvin yksin liikkuessa. Kahdestaan tulisi varmasti ahdasta. Loppuilta sujui nopsaan ruokaa laittaessa ja saatoin nauttia myös hieman viiniä. Illalla taivaalle nousi upea täysikuu!

Reissueväissä menin siitä missä aita on matalin, eli mukana oli lähinnä valmisruokia. Minulla oli mukana neljän paketti vihiksiä joita söin lähinnä lounaaksi. Perjantain iltaruoka oli hiukkasen gourmeen puolella, sillä paistoin runsaassa voissa valmiita blinejä savulohimoussen kera. Lisäksi minulla oli muutama valmiiksi tehty voileipä, iso suklaalevy sekä sipsejä. Juomapuolella lisäsin lumesta sulatettuun veteen mehukeittoa ja hörpin muutaman kupin valmiskahvia. 

Perjantain raskaan kelin myötä suhtauduin varauksella lauantain etenemään. Lähdin kuitenkin jatkamaan Hirvaan kierrosta eteenpäin. Päätin, että katson Heikinjärven laavulla kauanko matkaan on kulunut aikaa, ja katson sen perusteella palaanko valmista uraa takaisin vai jatkanko vielä eteenpäin.

Yöllä oli -20 astetta pakkasta, joten aamulla keli oli suorastaan luistava. Vetäisin nousukarvat suksiin sillä tiesin että ohjelmassa olisi runsaasti mäkiä. Se olikin viisas veto, sillä eteneminen sujui kuin tanssi ja olin Heikinjärvellä muutaman tunnin hiihdon jälkeen. Matkalla laavulle viereiseen puuhun lennähti suuri palokärki joka päästi ilmoille kantavan laulannan. Ilmoitti selvästi, että kuka näitä metsiä asustaa. 

En malttanut pitää taukoja, sillä pelkäsin upean hiihtokelin muuttuvan tarttuvaksi pöperöksi auringon lämmittäessä. Yöpakkasen voima kantoi kuitenkin pitkään, ja olin Pyydyskoskella noin kymmenen kilometrin hiihdon jälkeen hyvissä voimissa. Aurino paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja nautin lounasta kaikessa rauhassa. Mietin, kuinka onnellinen olin juuri sillä hetkellä. 

Päätin jatkaa vielä matkaa, ja jäädä mahdollisesti Talviahon tulipaikalle yötä. Pyydyskosken jälkeen maasto muuttui metsäiseksi ja mäkiseksi, ja ahkion kanssa sai todella tehdä töitä. Välillä kiskoin sitä kaltevassa rinteessä ja lumi upotti melkein pohjaan saakka. Mistään ei löytynyt hankikantoa. Mietin, että miten eläimet pärjäävät syvässä lumessa. Jälkiä näkyikin reissun aikana todella vähän. 

Ihastelin kelopuita ja niiden upeita runkoja.

Kohtasin samat etelä Suomen vaeltajat Talviahon tulipaikalla. He aikoivat jäädä sinen yöksi, joten päätin itse vielä jatkaa matkaa. Pitkästä päivästä huolimatta en ollut vielä väsynyt, ja leikittelin ajatuksella hiihtää autolle saakka. 

Hyvä vai huono idea? 

Jotenkin siitä tuli pieni haaste itselle, ja päätin että olen autolla ennen pimeää ja ajelen siitä sitten kotiin nukkumaan. Tulipaikan jälkeen piti hiihtää vielä vitonen upottavassa hangessa tienvarteen, ja jatkaa siitä kymppi tietä pitkin autolle. 

Tietenkään homma ei sujunut mutkattomasti, sillä yhdessä mäessä ahkion aisa antoi periksi ja jouduin korjailemaan sitä. Kuuma keli teki myös nestepuolella tepposet, ja jouduin sulattelemaan matkan varrella vielä lisää juotavaa bensakeittimen avulla. Mutta pieni lepo hiihdosta teki varmasti hyvää, sillä matka jatkui taas. 

Yhteismatkaa päivälle tuli hieno 26 kilometriä, ja liikkeellä olin yli 11 tuntia. Autolle päästyäni olin kieltämättä aika sippi, ja pysähdyin vielä Perhossa kauppaan ostamaan kylmää limsaa piristämään reilun tunnin kotimatkaa. 

Olin valtavan tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Sain minivaellukselta juuri sen mitä menin sinne hakemaankin; mielenrauhaa, ulkoilmaa, luontokokemuksia ja haasteita. Todistin taas itselleni, että pärjään ja jaksan paljon enemmän mitä uskonkaan.