Vuoden toinen Muotkatunturien vaellusreissu ajoittui elokuun loppuun. Mukana seurueessa oli minun ja siippani lisäksi ystävämme Maria ja Timo. Ensimmäinen reissu tällä porukalla! 

Pitkän ajopäivän jälkeen ehdimme juuri ja juuri Muotkanruoktulta 17:45 lähtevään bussiin kohti Karigasniemeä, jolla meidän oli tarkoitus sujahtaa Sulaojalle Muotkatunturien pohjoisosaan. Viimeiset tavarat olivat vielä autossa kun bussi kurvasi pihaan, ja saimme tehdä sen kuuluisan lentävän lähdön. Bussissa istuessa sitä vain mietti, että mitähän unohtui... 

Sateli vähän vettä kun bussi jätti meidät ja muutamat muut vaeltajat Sulaojalle. Muut seurueet suuntasivat kohti Kevon kanjonia, kun me lähdimme marssimaan neljän hengen seurueena kohti maanottopaikalle johtavaa tietä, josta pääsisimme kätevästi Muotkatunturien pohjoisosiin.

Noin tunnin verran käveltyämme löysimme kivan telttapaikan Karigasjoen varrelta, ja keräännyimme nuotion ääreen nauttimaan ajomatkalta jääneet pitsanjämät. Lentäviä ystäviä oli kiitettävästi.

Heräsimme kahdeksan aikaan. Yöllä ei tullut kunnolla pimeää vaikka etelässä on jo öisin aivan mustaa. Pääsimme liikkeelle vähän kymmenen jälkeen hyvässä säässä. Tuuli melko nakavasti muttei satanut.

Taivalsimme mönkijäuraa tunturiin johon se pikkuhiljaa hiipui. Jeageloajavrilla pidimme lounastauon jonka aikana päästiin kalastamaan. Ensimmäinen vaellusreissu virvelin kanssa! Eihän sieltä mitään noussut, mutta vaellusporukka saattoi jo tässä vaiheessa haistaa, että jonkinlainen pakkomielle oli muodostumassa...

Sää alkoi pilvistyä ja alkoi sataa kun jatkoimme matkaa Stuorrageadggoaivin rinteellä olevalle seitakivelle. Se vasta olikin kokemus. Valtava musta kivi korkealla rinteellä, jonka lävisti halkeama. Paikalla oli tiivis tunnelma, joka hiljensi seurueen. 

Tarvoimme vesisateessa vastatuuleen etelän suuntaan ja ylitimme Hápmárastinoaivin ja Skoahppagasoaivin välisen solan. Järvi 460.1 ei houkutellut telttailemaan, joten jatkoimme vielä järvelle 431.2.

Saimme teltat pystyyn ja suuntasin heti kalastamaan. Mitään ei tullut mutta mieli lepäsi tunturimaisemassa heitellessä. Iltaruuan jälkeen seurue painui pehkuihin.

Aamulla oli sumuista mutta sateetonta. Nousin seiskan aikaan heittelemään tunniksi jonka jälkeen herätin porukan aamupalalle. Tarvoimme alkuun helppokulkuista kairaa Stuorraäytsin tuvan yläpuolelle, josta laskeuduimme pirunmoista ryteikköä alas tuvalle. Kaikki vaatteet märkinä tunturikoivikossa rymyämisen jälkeen laitoimme kaminaan kunnon tulet ja kuivatimme kamoja lounaan ajan.

Kolmeen tuntiin venyneen "lounaan" jälkeen ylitimme tuvan edustalla olevan suoalueen ja nousimme suoraan Uhca Avzegasoaivin jyrkkää rinnettä ylös ja jatkoimme itään kanjonin reunaa seuraillen. Reitti oli huikean hieno ja helppokulkuinen, ja auringonpaiste siivitti menoa. Voitti aivan varmasti kanjonin alaosan soistuneet alueet.

Ajauduimme kuin itsestään Njurgunavzin uomaa alas kanjonin pohjalle ja seurasimme sitä aina postipolulle saakka, jota lähdimme seurailemaan etelän suuntaan. Teltat pystytettiin Radnojohkan rantaan hyvässä säässä. Kokkailimme ulkona ja kävimme pulahtamassa jääkylmässä jokivedessä.





Sade ropisi telttakankaaseen koko aamun, ja venytimme lähtöä yhdentoista kieppeille. Sade kuitenkin loppui heti lähdettyämme liikkeelle ja loppupäivä saatiin nauttia hyvästä säästä. Postipolku on pääosin helppokulkuista, joskin se välillä katoaa näkyvistä. Polun merkinnät eivät ole enää seurattavissa maastossa, joten ihan vasta-alkajille postipolku ei sovi. Maastossa oli jo hienoisia merkkejä tulevasta maaruskasta.

Kahlasimme Kielajoen ylitse ja söimme sen rannalla lounaan lämpimässä rinteessä. Lounaan jälkeen reittiä sai tosissaan hakea soisessa maastossa, ja lopulta kuljille omia polkujamme ylös Piekanaäytsin kivikkoiseen kuruun.

Tuntui hassulta seistä kurussa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kaikki vaikutti paljon pienemmältä kuin muistikuvissa, vaikka maisemat olivat edelleen hienot. Kurun toisella puolella meitä tervehti Kuarvikozzan huippu.

Päädyimme telttailemaan Vuomajoen rantaan rennon kävelypäivän jälkeen. Iltaruuaksi tehty sienirisotto ja omenahyve katosivat nopeasti nälkäisiin vatsoihin. Saimme myös ruokavieraita, kun alueen sopulit haistoivat parmesaanin.





Aamulla paistoi aurinko ja söimme aamupalaa ulkona. Lähdimme liikkeelle kymmenen aikaan ja nousimme ylös Kuarvikozzan rinteelle. Sää oli todella lämmin ja kiivetessä tuli hiki. Huipun maisemat palkitsivat kaiken vaivan, ja vietimme hyvän aikaa kuvaillen ja kiikaroiden ylhäällä. Ihastelimme ilmavirroissa liihottelevaa kotkaa.

Jatkoimme Kuarvikozzanjärvelle uimaan ja lounaalle. Heittelin virvelillä ja nappasin pienen hauen, mutta siihen se tuuri sitten jäikin. Järvi oli täynnä pintatuikkijoita mutta vieheet eivät arvon kaloja kiinnostaneet. Ensi kerralla ne perhovehkeet mukaan... Maltoimme muutaman tunnin jälkeen taas jatkaa matkaa, ja suuntasimme kohti Peltojärveä.

Paras reitti kulkee järven pohjoisosasta nousevaa kukkulaa pitkin, joka yhdistyy seuraavaan harjanteella. Jos malttaa pysyä melko lähellä kartassa näkyviä jyrkänteitä pääsee kulkemaan helppokulkuista kangasta aina Vuomajoen rantaan saakka, ja siitä jokea seuraillen Peltojärvelle.

Peltojärvellä suuntasimme tietysti biitsille. Ilta oli aivan mielettömän kaunis ja kävimme vielä ennen ruokaa uimassa. Maisemat kilpailivat Norjan vuonoidyllin kanssa. Kalaonni jatkui laihanlaisena, mutta onneksi eväitä ei oltu laskettu sen varaan. Nukkumaan malttoi vasta pimeän koittaessa.






Nousin taas seitsemän aikaan ja istuskelin Timon kanssa ihailemassa sumuista maisemaa. Järvi oli edelleen aivan peilityyni. Lähdimme liikkeelle joskus kymmenen aikaan kuumassa säässä. Suuntasimme länteen Vuomajoen rantaan, jonka ylitimme heti leveämmän kohdan jälkeen. Koitin taas heitellä muutamaan otteeseen, mutta vedenväki vähät välitti yrityksistä.

Aamupäivästä taivas näytti vähän uhkaavalta, ja yllytin itseni kunnon ukkosfobian partaalle. Onneksi sää selkeni ja jatkoimme aurinkoisessa säässä kohti Peltoaivia. Tuuli viilensi kivasti kulkua kun nousimme Peltoaivin satulaan ja jätimme rinkat huiputuksen ajaksi kivien suojaan. Maisemien ihailun jälkeen talsimme järven 350.5 rantaan syömään lounasta.

Lounaan (ja kalastelun) jälkeen laskeuduimme alas Peltojoen rantaan ja suuntasimme Lahtisen kämpälle. Muun väen tutustuessa söpöön mökkiin suuntasin - yllätys yllätys - Peltojoen varteen heittelemään. Muun seurueen taas kyllästyttyä fanaattiseen kalastajaan jatkoimme matkaa Alemman Harrijärven rantaan, jonne pystytimme teltat.

Ilta sujui suloisesti kokkaillessa, pannukakkuja paistaessa, uidessa ja arvaatteko - kalastaessa.






Aurinkoisen aamun taas tervehtiessä meitä suuntasimme kulkumme Luolikkokurua kohti. Kuru oli profiililtaan vaikuttava, mutta seurueen odottamia luolia siellä ei näkynyt. Pienen eväspaussin jälkeen etanoimme Honkavuoman vartta pohjoisen suuntaan, ja söimme lounasta sen levennyksen paikkeilla.

Pilvet kerääntyivät etelässä ja sade vaikutti väistämättömältä. Nousimme ylös Tuanganuaivin kallioiselle huipulle kohteena ylhäällä sijaitseva järvi. Tähtäsimme hieman liian pohjoiseen, ja saderintaman iskiessä päälle päätimme suunnata alas Jeageloaivin rinteellä kulkevalle polulle.

Yöpaikka löytyi suunnitelmien mukaisesti Veajetlattun rannalta. Sää oli hieman epävakaa, mutta kokkailimme silti viimeisen iltaruuan ulkona ja ihastelimme reissun ensimmäisiä kuukkeleita.

Kalat pysyivät tiukasti valtakunnassaan järven pohjalla eikä kukaan edes käynyt kokeilemassa syöttejä. Muotkanruoktulla Hans avuliaasti totesi, että minun olisi pitänyt kokeilla juuri sieltä järven toiselta rannalta.






Sateisessa säässä marssimme alas Peltojoen rantaan, ja suuntasimme kulkumme Muotkanruoktulle. Hansin kahvi ja pulla maistuivat reissun jälkeen erinomaisilta, ja matkan kruunasi ylläritapaaminen Minna Jakosuon kanssa.

Reissu tuntui samalta kuin olisi saanut suklaalla höystettyä kaakaota kermavaahdon kera. Piristävää, lämmittävää, jollain tavalla lohduttavaa, täynnä herkullisia hetkiä ja ihanaa seuraa. Vaikka viihdyn hyvin yksin, niin tässä elämäntilanteessa itsensä ympäröiminen rakkailla ystävillä tuntui maailman parhaalta asialta.

Toisin kuin kesäkuun soolovaelluksella, pystyin todella nauttia ja rauhoittua vaelluksella. Vaikka välillä mieli veti synkäksi ja joku asia tuntui vaikealta, en kuitenkaan vaipunut samaan ahdistukseen. Toivon todella, että tämä oli ensimmäinen monista tulevista vaellusreissuista tällä porukalla. 

Pakkasin ja kuivatin ruuat kiireellä muutamassa päivässä. Valmistelut sujuivat mukavasti ja hyppäsin juhannusta edeltävänä maanantaina aamulla junaan kohti Rovaniemeä. Junassa ehti hyvin tehdä reittisuunnitelmia. Olin pakannut ruokaa pariksi viikoksi, mutta ajattelin viipyä ja liikkua aivan fiiliksen mukaan. 

Rovaniemellä vaihdoin Eskelisen bussiin ja kiittelin näppärää puolen tunnin vaihtoaikaa. Julkisilla kannattaa lähteä lappiin! 

Matka sujui mukavasti muiden matkustajien kanssa jutellessa. Eräs helsinkiläinen oli ollut viikon Sodankylän elokuvafestareilla ja aikoi nyt Kevolle vaeltamaan. Mietin mielessäni, että kuinka juuri ennen reissua ostamani vaelluskengät toimisivat. 

Saavuin Muotkan ruoktuun viiden aikaan. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, eikä minulla kestänyt montaa minuuttia päästä lähtövalmiuteen. Kiersin Peltojoen toiselle puolelle ja lähdin talsimaan auringon helottaessa täydellä teholla. Tuli oikeasti tosi kuuma! Ihmettelin vähiä hyttysiä. 

Marssin reilun tunnin verran ja laitoin teltan joenrantaan. Väsytti jostain syystä aivan tajuttomasti ja kiireissäni onnistuin jumittamaan vuokrateltan vetoketjun ohuen kankaan väliin. Reikähän siihen syntyi ja sätin itseäni. Mikään paikkausyritys ei toiminut ohuen Hillebergin kankaalla, joten annoin olla. Makuualustapaikan liimakin oli kuivunut. Kannattaa pakata kiireessä.

Säädin jonkin aikaa, väsähdin ja ryömin makuupussiin ennen yhdeksää. 

Aamu oli aurinkoinen ja lämmin. Kävin joella pesemässä kasvot ja aamupalan jälkeen lähdin liikkeelle joskus ennen yhdeksää. Olo oli yöunien jälkeen paljon eilistä energisempi. Polku vaihteli hiekkakankaasta kivikkoon ja suoalueisiin. Polku hävisi välillä maastoon, mutta Peltojoki siinsi vasemmalla silmäkulmassa. Pidin ennen Lahtisen kämppää uimatauon kun olo alkoi olla tukala. 

Yritin huoltaa jalkoja mahdollisimman hyvin, jotta kevään oireilleet kantapäät ja akillesjänteet pysyisivät sovussa. Minulla on diagnosoitu Haglundin kantapäät, ja opiskelen vielä eloa niiden kanssa. Siitä syystä laitoin vaelluskengätkin vaihtoon juuri ennen reissua. 

Söin lounaan Lahtisen kämpällä ja naureskelin kämpän pihalla toikkaroivalle poronvasalle seurueineen. Polku lähti pian kapuamaan pienen puron laitaa kohti Peltoaivin rinteellä olevaa järveä. Kiipeäminen hengästytti mutta tuntui hyvältä. Ylhäällä olin niin kuumissani että pidin uima- ja kahvitauon. Edelleenkään ihmisiä ei näkynyt missään ja ilma aivan väreili kuumuudesta. Miksiköhän lähdin taas kesävaellukselle?

Lähdin kiipeämään Peltoaivin huippujen välistä satulaa läkähdyttävässä kuumuudessa. Alun kosteamman pätkän jälkeen kulkumaasto muuttui ihanaksi ylänkökankaaksi. Jätin rinkan ylös ja kävin huiputtamassa Peltoaivin. Maisemat Peltojärven suuntaan olivat huikeat. Riekkopariskunta paheksui äänekkäästi kulkuani. 

Palasin rinkalle ja mietin hetken seuraavaa liikettä. Päädyin suuntaamaan Peltojärven rantaan yötä, koska jänisin taivaalla näkyviä synkkiä pilviä. Löysin kivan telttapaikan puron varrelta ja oikaisin riippumattoon köllöttelemään. Kulku tuntui tänään raskaalta ja kuulostelin jatkuvasti jalkojani. Ylämäessä huomasi kyllä treeninpuutteen ja kuuman sään. 

Jotenkin hain vieläkin sitä jotain fiilistä ja harmittelin kun olin niin hermostunut kaikesta. Välillä mieleen tuli kevään raskaat hetket isän kuoleman johdosta, ja suru veti valtaansa. Mutta yritin antaa itselleni aikaa ja kokea vain kaikki mitä tuli mieleen. Tiesihän sen etukäteen, että nämä tulisivat varmasti käsiteltäväksi yksin vaeltaessa. 

Kattilallinen popkornia auttoi kummasti tunnelman kohottamiseen. Maistuivat kookosöljyn ja runsaan suolan kera niin hyvälle.