Synkkämieli Muotkatunturien erämaassa


Pakkasin ja kuivatin ruuat kiireellä muutamassa päivässä. Valmistelut sujuivat mukavasti ja hyppäsin juhannusta edeltävänä maanantaina aamulla junaan kohti Rovaniemeä. Junassa ehti hyvin tehdä reittisuunnitelmia. Olin pakannut ruokaa pariksi viikoksi, mutta ajattelin viipyä ja liikkua aivan fiiliksen mukaan. 

Rovaniemellä vaihdoin Eskelisen bussiin ja kiittelin näppärää puolen tunnin vaihtoaikaa. Julkisilla kannattaa lähteä lappiin! 

Matka sujui mukavasti muiden matkustajien kanssa jutellessa. Eräs helsinkiläinen oli ollut viikon Sodankylän elokuvafestareilla ja aikoi nyt Kevolle vaeltamaan. Mietin mielessäni, että kuinka juuri ennen reissua ostamani vaelluskengät toimisivat. 

Saavuin Muotkan ruoktuun viiden aikaan. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, eikä minulla kestänyt montaa minuuttia päästä lähtövalmiuteen. Kiersin Peltojoen toiselle puolelle ja lähdin talsimaan auringon helottaessa täydellä teholla. Tuli oikeasti tosi kuuma! Ihmettelin vähiä hyttysiä. 

Marssin reilun tunnin verran ja laitoin teltan joenrantaan. Väsytti jostain syystä aivan tajuttomasti ja kiireissäni onnistuin jumittamaan vuokrateltan vetoketjun ohuen kankaan väliin. Reikähän siihen syntyi ja sätin itseäni. Mikään paikkausyritys ei toiminut ohuen Hillebergin kankaalla, joten annoin olla. Makuualustapaikan liimakin oli kuivunut. Kannattaa pakata kiireessä.

Säädin jonkin aikaa, väsähdin ja ryömin makuupussiin ennen yhdeksää. 



Aamu oli aurinkoinen ja lämmin. Kävin joella pesemässä kasvot ja aamupalan jälkeen lähdin liikkeelle joskus ennen yhdeksää. Olo oli yöunien jälkeen paljon eilistä energisempi. Polku vaihteli hiekkakankaasta kivikkoon ja suoalueisiin. Polku hävisi välillä maastoon, mutta Peltojoki siinsi vasemmalla silmäkulmassa. Pidin ennen Lahtisen kämppää uimatauon kun olo alkoi olla tukala. 

Yritin huoltaa jalkoja mahdollisimman hyvin, jotta kevään oireilleet kantapäät ja akillesjänteet pysyisivät sovussa. Minulla on diagnosoitu Haglundin kantapäät, ja opiskelen vielä eloa niiden kanssa. Siitä syystä laitoin vaelluskengätkin vaihtoon juuri ennen reissua. 

Söin lounaan Lahtisen kämpällä ja naureskelin kämpän pihalla toikkaroivalle poronvasalle seurueineen. Polku lähti pian kapuamaan pienen puron laitaa kohti Peltoaivin rinteellä olevaa järveä. Kiipeäminen hengästytti mutta tuntui hyvältä. Ylhäällä olin niin kuumissani että pidin uima- ja kahvitauon. Edelleenkään ihmisiä ei näkynyt missään ja ilma aivan väreili kuumuudesta. Miksiköhän lähdin taas kesävaellukselle?

Lähdin kiipeämään Peltoaivin huippujen välistä satulaa läkähdyttävässä kuumuudessa. Alun kosteamman pätkän jälkeen kulkumaasto muuttui ihanaksi ylänkökankaaksi. Jätin rinkan ylös ja kävin huiputtamassa Peltoaivin. Maisemat Peltojärven suuntaan olivat huikeat. Riekkopariskunta paheksui äänekkäästi kulkuani. 

Palasin rinkalle ja mietin hetken seuraavaa liikettä. Päädyin suuntaamaan Peltojärven rantaan yötä, koska jänisin taivaalla näkyviä synkkiä pilviä. Löysin kivan telttapaikan puron varrelta ja oikaisin riippumattoon köllöttelemään. Kulku tuntui tänään raskaalta ja kuulostelin jatkuvasti jalkojani. Ylämäessä huomasi kyllä treeninpuutteen ja kuuman sään. 

Jotenkin hain vieläkin sitä jotain fiilistä ja harmittelin kun olin niin hermostunut kaikesta. Välillä mieleen tuli kevään raskaat hetket isän kuoleman johdosta, ja suru veti valtaansa. Mutta yritin antaa itselleni aikaa ja kokea vain kaikki mitä tuli mieleen. Tiesihän sen etukäteen, että nämä tulisivat varmasti käsiteltäväksi yksin vaeltaessa. 

Kattilallinen popkornia auttoi kummasti tunnelman kohottamiseen. Maistuivat kookosöljyn ja runsaan suolan kera niin hyvälle.












Nukuin huonosti vaelluksella kiukuttelevan selän kanssa ja heräsin aamulla sateen ropinaan. Torkuin puoli yhdeksään kun ei huvittanut nousta, ja aloin sitten valmistella aamupalaa ja kasailla leiriä. Lähdin täysissä sadekamppeissa kulkemaan rinnettä pitkin kohti Peltojärven päätä. 

Alkupätkä Puolenjärvenojalta oli melko hankalaa kuljettavaa, mutta Oravamoroston pikkuhuipun ylitys oli hauskaa kangasta. Pilvet taas jännitti enkä oikein päässyt fiilikseen. Kauanko ihmiseltä kestää päästä ukkospeloista? Arvoin taas mihin suuntaan lähtisin kun yhtäkkiä Muotkan korkein huippu Kuoarvikozza ja Stuorraäytsin kanjoni eivät enää innostaneet. Johtuiko hieman juilivasta vasemman jalan pääliosasta (sama vaiva kuin kahdeksan vuotta sitten Muotkalla, eli nimesin sen muotkajalaksi) vai onko tämän vaelluksen teemana vain olla vähän päättämätön ja apea?

Joka tapauksessa patistin itseäni liikkeelle ja etsin Vuomajoen ylitykseen mahdollisimman turvallisen paikan. Paras paikka löytyi heti Peltojärveen laskevien pikkujärvien jälkeen. Riisuin kengät ja housut, sillä vettä oli runsaasti ja virtaus aika kova. 

Housut pois -ylitykset on vaelluksen parhaita hetkiä. 

Onnistuneen ylityksen jälkeen istuin vastarannalla kuivaamassa jalkoja ja puin sukkia kun onnistuin tönäisemään toisen kengistäni vuolaaseen jokeen. Noniin. Ei muuta kuin perään ja onnistuin kaikki vaatteet märkänä pyydystämään karanneen vaelluskengän joesta. Parempi niin kuin yhdellä kengällä. 

Tapahtuman jälkeen hengitin hetken ja mietin tosissani että missä mättää. Alkoi taas sataa ja tuntui että homma ei vain ota sujuakseen. Tällaista vaeltaminen aina välillä on - kasvattaa luonetta. Söin lounastortillan joka kohdensi vähän mieltä, tsemppasin itseni liikkeelle ja lähdin kohti Kuarvikozzaa. 

Kuljin pitkän matkaa Vuomajoen suuntaisesti ja maasto oli todella helppokulkuista. Vasenta jalkaa juili ja jouduin löysäämään kenkää. Pääsin Kuarvikozzan juurelle ja seisoin siinä hetken sateessa. Näkyvillä olevat telttapaikat eivät järin houkutelleet - niitä ei oikeastaan ollut soisessa maastossa. Itse huippu oli pilvessä joten viittasin sen kinttaalla. Johan se tuli nähtyä edellisellä vaelluksella. Päätin kävellä noin kilometrin päähän Kuarvikozzanjärvelle. 

Järveltä löytyikin tosi kiva telttapaikka ja pääsin kuivattelemaan varusteitani. Leirirutiinien jälkeen telttaan vetäytyessäni huomasin kihlasormukseni teltan lattialla. Mitä ihmettä..? Sormukseni säilönyt vetoketjutasku oli päässyt jossain välissä aukeamaan, ja sekä kihla- että vihkisormukset olivat tipahtaneet sieltä. Jälkimmäistä ei vain löytynyt mistään. Konttasin koko maaston läpi, ravistelin kaikki tavarat ja nostin jopa teltan ilmaan. Ei missään. Totesin että se on voinut tippua millon vain ja luovuin etsinnästä. 

Paistoin lohdutukseksi pari pannukakkua ja söin ne nutellan kera. 







Heräsin taas pitkin yötä selän takia. Aamulla sää oli pilvinen mutta ei satanut. Söin aamupalaa ja mietiskelin mitä tekisin seuraavaksi. "Muotkajalka" vaivasi ja epäilytti muutenkin lähteä tällä nahkealla mielellä eteenpäin. Päädyin hakeutumaan kohti Peltojärven biitsiä.

Laitoin Tomille viestiä matkasuunnitelmien muutoksesta Innreachilla ja lähdin marssimaan suoraan kohti Littmuorvääjävriä. Tämä oli kyllä virheliike, sillä maasto oli eilispäivään verrattuna todella haastavaa. Soista kivikkoa joka nousi ylösalas rinteillä. Hauska yhteensattuma oli, että löysin meidän edellisen vaelluksen telttapaikan aivan sattumalta, ja monesti mielessä ollut hieno hiekkaharjanne tuli vastaan reitillä. 

Pääsin kuumasta säästä läkähtyneenä rannalle ja söin heti lounasta. Riippumatossa loikoilu ja uiminen virkistivät mieltä, ja lähdin pitkän lounastauon jälkeen jatkamaan matkaa. Päätin kiertää Peltojärven itäosan suoalueiden kautta, koska jostain syystä tykkään liikkua soilla. Marssin kovaa tahtia aina Suoppajärvelle saakka, jossa olin ajatellut viettää yöni. Telttapaikat eivät houkutelleet, joten lopulta päädyin jatkamaan vielä Peltojärven toiseen päähän saakka. 

Peltojärven päässä näin teltan, joka tuntui kumman lohduttavalta. Olen yleensä sellainen erakko, ettei yksinvaelluksella tee mitään tiukkaa viettää aikaa vain itseni kanssa. Mutta jostain syystä nyt kaipasin inhimillistä seuraa. Söin illallista ja oikaisin riippumattoon lukemaan. Kroppa oli tosi väsynyt päivän kävelystä ja kovasta tahdista. Miksi pitää mennä niin lujaa? Molempien jalkojen akillesjänteet kiristivät ja yritin vähän venytellä. 






Aamu valkeni aurinkoisena. Pakkailin rauhassa ja tiesin että edessä oli enää helppo marssi Peltojoen rantaa. Länsipuoli joesta oli huomattavasti helpompaa kulkea, vaikka sieltäkin löytyi kivikkoisia pätkiä. Söin välillä lounasta ja yritin lueskella kirjaa. Seuraavalle reissulle kyllä otan ne kalavehkeet mukaan, jos se auttaisi rauhoittumaan. Jalkaan sattui aikalailla, mutta otin sen luonnetestinä. 

Pääsin haluamalleni telttapaikalle joskus kolmen aikaan juuri ennen kaatosadetta. Illan vietinkin kirjanlopun parissa ja yritin saada ajan kulumaan. Tuntui kivalta ajatukselta päästä kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. 







Lyhyt kävely Muotkan ruoktulle sujui vartissa sateen ropistessa. Koko maisema oli sumun peitossa. Perillä join kahvia ja kuuntelin Hansin hauskoja juttuja. 

Pidin koko vaelluksen ajan päiväkirjaa, ja melankolisesta sävystä huolimatta halusin tuoda sen sellaisenaan luettavaksi. Matkakertomuksen kirjoittaminen kesti todella kauan, sillä tämä vaellus oli sekä henkisesti että fyysisesti raskas. Se piti kuitenkin tehdä, ja näin jälkikäteen näen että jätin Muotkalle monta minua painanutta asiaa. 

Olin odottanut ihanan elähdyttävää ja puhdistavaa matkaa, mutta sen sijaan tulin reissusta uupuneena ja jalkavaivaisena. Mutta silti arki tuntui jotenkin helpommalta. 


Ja toisaalta: Mitä paskempi reissu, sitä parempi tarina. 


Muutama viikko vielä ja lähdetään taas Muotkalle. Palaillaan! 


1 kommentti :

  1. Ihana Sini! Vasta nyt ennätin kunnolla lueskelemaan blogeja ja tämäkin sinun ihana tarina paskasta reissusta sai hymyn huulille. Uskon, että jotakin hyvää näissäkin hetkissä on, ja toisaalta lienee tämä polku kuvasti niitä elämän hankalia hetkiä. Ehkä tämän reissun jälkeen oli pikkiriikkisen helpompi hengittää? <3 Ihanaa syksyn jatkoa, ja olisipa ihana nähdä ja retkeillä yhdessä!

    VastaaPoista