Treeniviikko 12 - Pitäis vissiin treenata



Kevät etenee lumentulosta huolimatta, ja samalla tulevat juoksutapahtumat kolkuttelevat ovella. Treenimotivaatiot ovat olleet viime viikkoina vähän haussa johtuen rakkaan koiramme sairastumisesta ja lopulta vaikeasta päätöksestä viedä se nukutettavaksi ikiuneen. Kultainen ja lempeä Eagle pääsi juoksemaan ikilumille siskonsa Ennin kanssa. <3 

Näiden ikävien uutisten myötä sain pienen flunssan johtuen luultavasti valvomisesta ja henkisestä rasituksesta. Samalla palasivat pitkään taka-alalla pysyneet kammiolisälyönnit, jotka ovat minulla aina merkki kehon ylikuormituksesta. Juoksulenkit ovat siis olleet melko kaukana ajatuksista. 

Puhun usein lempeydestä omaa jaksamista ja kehoa kohtaan, ja nyt olen elänyt vahvasti sen ajatuksen mukaisesti. Kun kaipaa lepoa sitä kannattaa ottaa isolla kädellä, ja muistaa että treenin aika on sitten kun siihen löytyy voimavaroja. Ihme kyllä olen surusta huolimatta pystynyt suhtautumaan asioihin positiivisesti.

Treenit jatkuvat ohjelman mukaan sitten kun on sen aika. Voi olla että ensi viikolla päästään jo keyvelle lenkille! 


Hupiliikuntaa


Flunssatoipilaana meidän sunnuntai ei sisältänyt perinteistä pitkää juoksulenkkiä, vaan lähdettiin koirien kanssa hiihtämään kotipihasta. Metsässä oli aivan järkyttävän paljon lunta, ja meillä oli hauskaa seurata koirien kuviokelluntaa umpihangessa. 

Loppumatkasta hiihdosta ei meinannut tulla mitään, kun hangen väsyttämät nelijalkaiset tukkivat suksien päälle lepäämään. Harvinaista noilta hurjimuksilta. Taitaa lämpenevät kelit jo vähän vaikuttaa talviturkin vielä omistaviin koiriin. 







Retkitaitojen hiomista



Tunnin lenkin jälkeen koirat saivat vähän herkkuja, ja tehtiin Tomin kanssa yhdessä lumityöt. Valtava aurauslumikasa herätti ajatuksen, ja eihän siinä muuta voinut kuin laittaa lapio heilumaan ja suuri lumiluola alkoi muotoutua. Aina on hyvä hetki hioa retkitaitoja! 

Kunnollisessa lumiluolassa on tietenkin sopivankokoinen suuaukko, josta johtaa pieni käytävä itse luolaan. Luolassa pitää pystyä istumaan, ja sivustalta olisi hyvä löytyä korotettu nukkumalaveri jotta kylmä ilma jäisi alas lattiatasolle. 

Hyvänä apuna lumiluolan mitoittamisessa toimivat suksisauvat, jotka työnnetään ulkopuolelta sisälle luolan suuntaan noin parin-kolmenkymmenen sentin syvyydelle. Sisällä kaivaessa voi huoletta heilutella lapiota niin kauan, kun suksisauvat tulevat näkyville. 







Lumiluolassa pystyi ottamaan pienet päivänokoset porontaljojen päällä, ja uhkailin viettäväni siellä seuraavan yön. Katsotaan miten uhkaus toteutuu. :) Tomi ei kuulemma pysty nukkumaan kun pitää käydä tarkistamassa, etten ole hautautunut romahtaneen luolan kätköihin. 




Minä luulin jo odottavani kesää, mutta kyllä nämä kevättalven aurinkoiset päivät on vain upeita! Mahtavaa kun meillä on näin paljon lunta. Pahoittelut kaikille jotka toivovat talven olevan jo ohitse - minä toivon että saataisiin vielä pari viikkoa nauttia lumesta ja pikkupakkasesta. :)


Mitäs sinulle kuuluu? 




Retkitaitoja: Sytykesipsit ja lahjoja



Nuotion sytyttäminen kuuluu retkeilyssä sinne perustaitojen kategoriaan. Joskus olosuhteet ovat kuitenkin sellaiset, että sytyttämiseen kaipaa pientä lisäapua. Steariinista ja vanulapusta valmistetut sytykesipsit kulkevat kätevästi mukana retkellä, ja tuovat lisäbuustia kiukuttelevalle nuotiolle. Lisäksi niiden valmistaminen on hauskaa. 

Kiitos äitin ja mummun minulla riittää kynttilänpätkiä joista tehdä sytykesipsejä. Vanulapun pystyy korvata myös esimerkiksi kananmunakennolla, josta näppärä askartelee kauniita ruusuja. Minut tuntevat tietävät, että tykkään mennä askartelussa sieltä missä aita on matalin. Värkkääminen on ihan kivaa, mutta massatuotannossa yksinkertainen on kaunista.




Sipsejä voi tehdä omaan käyttöön sekä kotiin että retkelle, ja ne ovat myös kivoja lahjoja. Sipsit voi pakata kauniisti lasipurkkiin, tai käytännöllisesti minigrip -pussiin. Pidän itse melkein joka repussa ja laukussa mukana pientä minigrip -pussia, josta löytyy jokunen sytykesipsi ja tulitikkuaski. Tällä tavoin saan nuotion syttymään nopeasti kelissä kuin kelissä. Sytykesipsejä ei tule käytettyä joka kerta, vaan ne ovat enemmän lisäapu mikäli esimerkiksi puut ovat märkiä.



Tarvitset:


Kynttilänpätkiä
Sulatuskattilan (pyhitä tähän esim. vanha kattila tai kirpparilöytö)
Pihdit 
Vanulappuja
Leivinpaperia
Servettejä, mikäli haluat koristeellisia sipsejä






Toimi näin:




Laita kattila levylle ja levy melko pienelle. Nakkaa kynttilänpätkiä kattilaan ja anna sulaa hiljalleen. Sillä välin voit ottaa pellin ja laittaa siihen leivinpaperia. Asettele vanulaput jo valmiiksi pellille pienen välimatkan päähän toisistaan ja lähde dippailemaan niitä yksitellen kattilaan pihtien avulla. Parin sekunnin huljuttelu riittää, jonka jälkeen aseta kynttiläsulassa dipattu vanulappu takaisin leivinpaperille. 

Käy tällä tavoin läpi kaikki vanulaput, ja siirrä sitten pelti jäähtymään ja toista tämä niin kauan kunnes kaikki kynttiläsula on käytetty.







Mikäli haluat koristeellisempia sipsejä, irrota servetistä päällimmäinen kerros ja taittele servetti useampaan kertaan. Leikkaa servetistä vanulapun kokoisia ympyröitä ja asettele ne pellille dippaamattomien vanulappujen päälle. Ota sitten pihdeillä kiinni sekä vanulapusta että servetinpalasta, ja dippaa ne yhtä aikaa kynttiläsulaan. Tällä tavoin servetti liimaantuu vanulapun pintaan.

Hommassa on syytä olla varovainen, sillä kuuma steariini polttaa ikävästi. 

Tähän hommaan voit valjastaa hyvin myös perheen pienimpiä apukäsiksi, kunhan kynttilöiden sulatuksen ja vanulappujen dippailun hoitaa joku vanhempi. Lapset voivat järjestellä vanulappuja, irrotella jäähtyneitä sipsejä leivinpaperilta ja leikellä serveteistä vanulappujen kokoisia ympyröitä. Hommassa on syytä olla varovainen, sillä kuuma steariini polttaa ikävästi. 


Käyttö:



Kasaa nuotio normaaliin tapaan, ja taita muutama sytykesipsi kahtia jotta vanua paljastuu taitteesta. Työnnä taitetut sytykesipsit nuotion sisälle ja tuikkaa notski tuleen. Kuumetessaan steariini valuu puiden ja sytykkeiden päälle, ja avustaa nuotion syttymistä.

Hauskaa askartelua, ja tunnelmallisia hetkiä nuotiolla! 






Lahjoja! 



Pääsiäisen ja kovaa kyytiä etenevän kevään kunniaksi haluan laittaa hyvää mieltä kiertämään! Kolmelle ensimmäiselle kommentoijalle lähtee pieni retkiaiheinen lahja postin kautta. :)

Huikkaa siis kommenttikenttään keväinen tervehdyksesi, tai mitä ikinä haluatkaan sanoa, ja jätä myös sähköpostiosoitteesi niin otan yhteyttä sen kautta. 




Retkireiteillä koettua


Ajelen autolla ja silmäni havaitsevat jotain. Välittömästi olotila sähköistyy ja tuijotan katse terävänä tienposkessa nököttävää viittaa. Sehän on retkeilyreitti! Kauniisti harmaantunut puinen viitta nököttää tienposkessa kertoen sitä seuraavalle kulkijalle edessä olevan etapin pituuden. Ehdin bongata reitin nimen ja tyytyväisenä painan sen mieleeni. Ehkä joku päivä reitti johdattaa minut uusiin luontoelämyksiin. 


Viitat ovat lupaus seikkailusta.





Retkeilyreitit kertovat tarinaa


Olen omien polkujen kulkija, mutta valmiissa reiteissäkin on oma viehätyksensä. Valmista reittiä kuljettaessa voi keskittyä suunnistamisen sijaan nauttimaan luonnosta, ja heittäytyä polun vietäväksi. On mielenkiintoista nähdä millaisia luontoelämyksiä reitin varteen on suunniteltu, ja mitä reitin tekijä on halunnut kulkijan näkevän. 

Retkeilyreitti on tavallaan pitkä tarina, jonka varrelle on ripoteltu erilaisia juonikäänteitä ja tarinan kohokohtia. Reitti itsessään on tarinan punainen lanka, joka yhdistää osiot toisiinsa. Taitava reitintekijä onnistuu luomaan tämän mielikuvan vahvasti kulkijalle. 

Usein valmiilla reiteillä kohtaa myös haasteita, joita reitintekijä ei ole pystynyt kiertämään. On hakkuuaukioita, soranottopaikkoja, pitkiä metsätieosuuksia, asutuksen ja isojen teiden lähellä kulkemista ja niin edelleen. Tällaiset "kauneusvirheet" luontopolun varrella katkaisevat elämysketjun ja pudottavat kulkijan takaisin ihmisten pariin. Toisaalta niitä on hyvin vaikea välttää muualla kuin Lapin suurissa erämaissa.



Vanhoilla reiteillä


Olemme polkujuoksulenkillä miehen kanssa, ja päätimme juosta parinkymmenen kilometrin matkan kaupungista kotiimme metsäteitä ja polkuja pitkin. Pakkasta on parikymmentä astetta ja valoisaa aikaa jäljellä muutama tunti. Harmiksemme huomaamme että valitsemamme reitti on tehty hiihtoladuksi, eli sinne ei ole asiaa. Ladun vierestä lähtee kuitenkin traktorin jäljet suunnilleen samaan suuntaan, ja päätämme kokeilla onneamme. 

Juoksemme uria pitkin puolisen tuntia ja toteamme että ne lähtevät vähän väärään suuntaan. Olemme kuitenkin jo sitouttaneet itsemme tälle tielle, ja päätämme jatkaa matkaa. Yhtäkkiä keskellä metsää bongaamme kuusen suojassa lepäilevän kylttivanhuksen, joka kertoo meidän kulkevan vanhaa retkeilyreittiä pitkin. Meissä herää nostalginen olotila, ja yhtäkkiä emme enää ole menossa väärään suuntaan. Jännittyneinä seuraamme reittiä, joka tupsahtaa pian tutulle metsätielle ja pääsemme takaisin alkuperäiselle reitillemme. Hauska pikkuseikkailu! 




Pitkospuut imevät mukaansa


Samanlaisen "seikkailuimun" minussa herättävät pitkospuut, jotka suorastaan pakottavat asettamaan jalat kuluneella puupinnalle ja astelemaan eteenpäin. Pitkospuista tulee minulla miellyttävä mielleyhtymiä harmaana ja kiertyneenä seisoviin keloihin. 

Eräs ystäväni on todella viehättynyt pitkospuista, ja saa vaelluksella aina ylimääräistä energiaa niistä. "Jee, pitkoksia" -huuto kiirii kauas, ja taas mennään hurjaa vauhtia eteenpäin. 

Pitkoksilla on yleensä helppo kävellä, mutta sadekelillä ja talvella ne ovat petollisen liukkaita. Usein niiden kunto on vähän niin ja näin, sillä ne altistuvat hankalille sääolosuhteille ja runsaalle kulutukselle. Uusilla pitkospuilla kulkeminen on jotenkin todella tyydyttävää ja antaa sellaisen fiiliksen että retkeilyharrastusta arvostetaan. Pitkospuureitistöjen huoltaminen ei nimittäin ole mitään halpaa puuhaa. Esimerkiksi Kokkolassa uusittiin viime kesänä Laajalahden luontopolun pitkokset, ja tässä työssä meni muutamalta henkilöltä useampi kuukausi.






Retkeilyreitit vaativat panostusta


Toivottavasti retkeilyreittejä ylläpidetään ja rakennetaan myös tulevaisuudessa. Retkeily kokee suurta nousukautta, ja myös matkailu on lähtenyt hyödyntämään Suomen luonnon tarjoamia elämyksiä aktiivisesti. Kokkolassakin reittejä on runsaasti ja niiden käyttöaste on korkea. Niiden huolto pienillä määrärahoilla on vain hankalaa, ja monesti toivoisi että paikalliset yritykset, seurat ja yhdistykset heräisivät talkoilemaan reittien puolesta. 

Toimivista retkeilyreitistöistä ja huolletuista taukopaikoista hyötyvät niin asukkaat, yritykset kuin matkailijatkin. 

Salamajärven kansallispuistossa Hirvaan kierroksella toteutettiin 2016 hieno pitkospuuprojekti, jossa reitistön uusimiselle haettiin joukkorahoitusta ja vapaaehtoiset toteuttivat rakentamistyön talkootöillä. Puutavara saatiin lahjoituksena Pietarsaaresta. Viikon mittaisen talkootyön aikana rakennettiin yli 500 metriä pitkospuita. Projektia operoi Osuuskunta Pitkos ja polku. 




Kävimme tutustumassa uusittuihin pitkospuihin retkiremmin kanssa, ja olin hyvin vaikuttunut projektin tuloksista. Uudet pitkospuut olivat suuri parannus aiempaan nähden, ja lisäävät runsaasti kuljetun reitin käyttöarvoa entisestään. Hirvaan kierroksella riittää vielä korjattavaa, mutta tämän tyyppinen yhteistyö herättää toivoa myös muiden kohteiden suhteen. 


Joukko rahoitti ja toinen rakensi – vapaaehtoiset korjasivat kansallispuiston pitkospuita




Saataisiinko me Kokkolaankin jotain vastaavaa projektia aikaiseksi? Talkootyö on nykypäivänä melko harvinainen käsite, mutta uskon että jossain vaiheessa se heräilee uudestaan talviunilta, kun huomataan ettei julkiset rahat riitä kaikkeen. Retkeilypalvelut rapistuvat ilman hoitoa. Käyttöä reiteille löytyy paljon, joten voisi kuvitella että aktiivisimmat ihmiset haluaisivat reittien säilyvän myös tulevaisuudessa. 







Alpa - luottovaate!

Yhteistyö


Vaatekaappini muuttuu aina vain villaisemmaksi. Joskus tuntuu siltä, että olisi järkevämpää hankkia pari lammasta pihalle hoitamaan ruohonleikkurin virkaa, ja samalla saisi ainekset uusiin vaatteisiin. Tai tässä tapauksessa pari alpakkaa! Viihtyisivätköhän ne meidän huskyjen kanssa samassa tarhassa?

Suurena luonnonmateriaalien ystävänä olin hyvin innoissani yhteistyöstä Alpan kanssa. Alpa on erikoistunut alpakan villasta valmistettuihin tuotteisiin. Alpakan villa on materiaalina vielä suhteellisen harvinainen, mutta olen jo aiemmin lukenut paljon positiivista sekä tuotteen ominaisuuksista että ekologisesti kestävästä tuotannosta.


Miksi alpakkaa?


Alpakan villan sanotaan olevan selvästi lampaanvillaa pehmeämpää, sileämpää, lämpimämpää ja kestävämpää. Lisäksi sen pitäisi sopia myös villa-allergikoille. Omaan käteen alpakan villa tuntuu hieman jämäkämmältä kuin esimerkiksi merinovilla, mutta hienommalta kuin tavallinen lampaanvilla. 

Alpakan villa on aina mulesing -vapaata. Alpakan sanotaan kuluttavan elinympäristöään vähemmän kuin lampaat pehmeiden tassujensa ansiosta. Tässä vaiheessa piti tietysti googlettaa kuvia alpakoiden jaloista. Niin söpöjä! 




Pari sanaa Alpasta


Alpan neuleet valmistetaan Liettuassa, mutta pipot tehdään Suomessa. Valmistusmaata Alpalla perustellaan laatusyillä, sillä kotimaassa ei vielä tuoteta riittävällä kapasiteetilla muotoonneulottuja neuleita. Voit lukea täältä kertomuksen alpakkaneuleiden valmistuksesta. 

Minulle on tärkeää, että käyttämäni tuotteet ovat sekä käyttöiältään että ekologisuudeltaan kestäviä valintoja. Alpalla kerrotaan, että heidän käyttämänsä villa on tuotettu reilun kaupan periaatteiden mukaisesti, ja tuottajat osallistuvat hyväntekeväisyysohjelmiin. He ovat myös tehneet useita vierailuja Peruun tuottejien luo.


"Minulle on tärkeää, että käyttämäni tuotteet ovat sekä käyttöiältään että tuotantotavoiltaan kestäviä valintoja. "




Ihanan helppohoitoinen villa


Villan parhaita ominaisuuksia ovat sen kestävyys ja luonnollisuus. Villa on myös ihanan monikäyttöinen materiaali. Se on lämmin kun sitä kaipaa, muttei kuitenkaan hiostava. Villavaatteet eivät ala haista hielle kuten keinokuidut, ja ne ovat yleisen ajatusmallin vastaisesti myös todella helppohoitoisia. 

Talvella heitän villavaatteet pihalle useamman kerran viikossa. Pakkanen puhdistaa neuleet ihanan raikkaiksi kuitenkaan kuluttamatta niitä. Luonto kiittää myös pyykinpesuaineen käytön vähenemisestä. Ei voisi olla helpompaa! 

Villaa voi myös pestä koneessa villapesuohjelmilla, mutta teen itse tätä todella harvoin. Koneeseen joutuvat ajoittain lähinnä villaiset kerrastot, ja neuletakeille, -paidoille ja -mekoille riittää mainiosti pelkkä tuuletus. 



Kutittaako alpakkaneule?


Alpakkaneuleen sanotaan vain paranevan käytössä. Alkuun neulemekko tuntuikin hieman karhealta ihoa vasten, mutta jo muutaman päivän käytön jälkeen neule alkoi selkeästi pehmentyä ja muotoutua kehoa mukailevaksi. En kutia herkästi tavallisesta lampaanvillastakaan, joten en voi täysin allekirjoittaa väitettä alpakan villan kuittamattomuudesta. Suosittelen kokeilemaan ja toteamaan asian itse. Harvemmin neuleita tulee edes käytettyä paljasta ihoa vasten.




Mun Alpa! 


Olen ihastellut Alpan neuleita jo pitkään, mutta neulemekkojen julkaisun jälkeen olin täysin myyty. Mekkoja löytyy kahta eri mallia, joista valitsin itselleni mallin "Chilly". Malliltaan Chilly -neulemekko on hieman väljä muttei kuitenkaan säkkimäinen. Kaunis neulepinta laskeutuu upeasti, ja on omani on sävyltään oliivinvihreä pienellä keltaisella mausteella. Värivaihtoehtoja löytyy myös kaunis vaaleanharmaa, tummanharmaa ja indigonsininen.

Hieman istuvampi neulemekkomalli on Moonlight, jonka turkoosinsininen värivaihtoehto houkutti minua kovasti. Moonlight on malliltaan hieman A-linjainen, ja hartiat on tehty istuvammiksi mitä Chilly -mallissa. Muita värejä löytyy harmaa ja musta.

Käytän normaalisti kokoa M (ja olen 175 cm pitkä), joten valitsin verkkokaupan ohjeiden mukaan neuleeni sen mukaan. Mekko on minulle juuri sopiva, ja hihat ovat täydellisen mittaiset. 

Alpan neulemekko on monikäyttöinen unelma. Se näyttää tyylikkäältä toimistotöissä yhdistettynä mustiin nilkkureihin ja legginsseihin, pitää lämpimänä hyytävällä maaliskuisella kaupunkireissulla Helsingissä ja  koiravaljakon jalaksilla. Vaikka viimeisimpään ole kyllä sitä raaskinut käyttää. ;)






Lisää Alpasta


Kotisivut ja verkkokauppa: https://alpa.fi/

Kuvista suuri kiitos luottokuvaajalleni, rakkaalle ystävälleni Maria Yli-Hillilälle! 

Retkipaikka kerää luontobloggaajia yhteen



Yhteisöllisyys, kokemusten jakaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen ovat minulla tärkeimpiä syistä blogin pitämiselle. Se, että voin omia kokemuksia jakamalla tarjota jotain tarpeellista muille on todella hienoa. Tuntematon henkilö voi hyötyä kirjoituksistani, ja tämä toimii myös toiseen suuntaan. Joku vinkkaa minulle upean retkikohteen, suosittelee hyväksi havaittua tuotetta tai jakaa herkullisen retkiruokareseptin.

Oman blogin suuntaviivat ovat olleet alusta asti melko selkeät. Haluan kirjoittaa niistä asioista jotka ovat minulle tärkeitä; liikunnan tuomasta ilosta, suhteestani luontoon, retkeilystä, vaeltamisesta sekä muista tärkeistä harrastuksistani. Kaikki tämä positiivisella ja luontoa kunnioittavalla otteella, jossa kannustetaan ylittämään itsensä ja kokeilemaan uusia asioita. Viime vuosina olen löytänyt myös tietyn hyväksynnän ja lempeyden - kaikessa ei voi eikä tarvitse olla täydellinen.


Luontoon liittyvien blogien löytäminen on haastavaa


Meille ulkoilusta ja retkeilystä bloggaaville ihmisille löytyy vähän yhteisiä portaaleja, joiden kautta saada näkyvyyttä ja tavoittaa lukijoita. Portaalit luovat myös yhteisöllisyyttä bloggaajien välille. Blogin kautta voi saada paljon uusia tuttavuuksia, joiden kanssa tavataan livenäkin.

Fitness, kauneus, muoti, lifestyle keräävät ison lukijakunnan ja näkyvät isosti blogimaailmassa ja mediassa. Ihmiset kokevat luonnon tärkeäksi ja haluavat saada siihen liittyvää tietoa lisää, mutta valtamedia ei pidä aihetta riittävän mediaseksikkäänä. Matkailu on ymmärtänyt Suomen luonnon arvon, mutta isomman skaalan jaot vielä puuttuvat. 

Luontoliikunnasta ja retkeilystä kirjoittavia blogeja löytyy Suomesta suhteellisen paljon, mutta kenttä on hajallaan. Koen itse hankalaksi löytää uusia blogeja luettavaksi, kun niihin törmää lähinnä sattumalta. Tuntuuko muista samalta? 

"Portaalit luovat myös yhteisöllisyyttä bloggaajien välille."




Mutta onhan meillä Retkipaikka!


Kansallisesti hyvin tunnettavuutta saavuttanut Retkipaikka tarjoaa laadukasta luontoon liittyvää sisältöä aktiivisella otteella. Retkipaikka toimii kirjoitusalustana lähes sadalle luonnosta kirjoittavalle. Retkikertomukset, ruokaohjeet ja tuotetestaukset on tehty käyttäjien omalla käsialalla, ja fiilistely on sallittua - suorastaan suositeltavaa. Retkipaikan kertomuksia lukiessa tulee sellainen fiilis, että olisi itsekin mukana retkellä.

Olin todella iloinen, kun sain mahdollisuuden liittyä Retkipaikan runsaslukuisten bloggaajien joukkoon. Tavoitteenani on kirjoittaa erityisesti kotiseutuni eli Keski-Pohjanmaan ja sen lähimaakuntien retkikohteisiin liittyvää sisältöä. Luultavasti sivulleni ilmestyy myös reseptejä. :)



Blogini tulee pysymään edelleen siellä missä se on nytkin, mutta tulen kirjoittamaan jatkossa artikkeleita myös Retkipaikkaan, ja jaan vähintäänkin tiedon niistä täällä blogissani tai somekanavillani. Joten pysykääs kuulolla!








Jutun kuvat liittyvät minun ensimmäiseen Retkipaikkaan julkaisemaani artikkeliin! Käy lukaisemassa se täällä: 



https://retkipaikka.fi/nae-molnvikenin-lampi-ja-knypalbackan-hieno-kivikko-tallainen-on-holmin-vaellusreitti-luodossa/





Suksimme Poroluotoon


Miksi rajoittaa seikkailua vain viikonloppuihin? Sillä ajatuksella lähdettiin melko hektisen työpäivän jälkeen suksimaan kohti Poroluodon saarta Kokkolan edustan saaristossa. Tai minä lähdin työpäivän jälkeen, ja ihana mieheni valmisteli lomapäivän aikana hiihtovarusteet ja ne tärkeimmät eli eväät kuntoon. 

Katsoin Kokkolan uuden liikuntapaikkapalvelun kautta jääladun kunnon, ja päätettiin ajan säästämiseksi valita lähtöpaikaksi Hläskärin laavun. Auto jäi tienpientareelle odottelemaan, ja hiihdettiin 5,8 km:n matka Poroluotoon noin tunnissa. Kova tuuli vähän hidasti hiihtoa ja vähensi haluja pysähdellä valokuvaamaan. Maisemat olivat kuitenkin upeat! On aina yhtä hienoa hiihtää merenjäällä ja miettiä millaiselta maisema näyttää kesäaikaan.




Poroluodosta löytyy kesämökkimallinen autiotupa, sauna, huussi, puuliiteri ja ulkotulipaikka. Kaikki rakennukset ovat suhteellisen hyväkuntoisia. Autiotuvassa on pieni kamiina, joka kenties hieman lämpimämmällä kelillä riittää luomaan miellyttävän sisälämpötilan. Nyt yhden pesällisen polttamisen jälkeen lämpötila ei juuri noussut. Tuvassa oli jonkin verran roskia ja epäsiisteyttä. Olisi kiva jos kaikki muistaisivat roskattoman retkeilyn säännöt. :) 

Saunaa ei testattu tällä kertaa, mutta siellä on kuulemma hyvät löylyt! Liiteri oli täynnä puita ja rankaakin löytyy, mutta kannattaa silti harkita omien puiden mukaan ottamista. Liiterissä olevat klapit vaikuttivat vielä hieman tuoreilta eikä edellinen hiihtelijä ollut saanut kamiinaa syttymään niillä. Meidän omilla puilla tuli lähti kyllä iloisesti. Vuoden 2019 jälkeen Poroluodostakin löytyy pelkkää rankatavaraa. Lue aiheesta lisää täällä




Valmiit härkispaninit paistuivat ihanan rapeiksi kaminan hiilloksessa, ja kuuma kaakao ja suklaa maistuivat niiden kaverina. Retkillä melkein mikä tahansa maistuu hyvältä, joten eväiden suhteen ei ole pakko hifistellä mikäli ei ole aikaa tai halua. Meillä mennään vähän tilanteen mukaan. Joskus on kiva suunnitella jotain monimutkaista, ja joskus mennään iloisesti eineksillä. 

Noin tunnin tankkauksen ja levon jälkeen lähdettiin hiihtämään takaisin autolle. Paluumatka sujui ongelmitta vaikka alkoikin olla melko pimeää. Kylläpä oli taas kiva reissu! 



Mikäli haluat testata Poroluotohiihtoa ohjatulla retkellä kannattaa suunnata sunnuntaina Kokkolan ladun perinteiselle Poroluotohiihdolle

Suositelkaa outdoor -kameraa?


Kuvaako kukaan enää pokkarilla? Meillä on ollut menossa mukana aivan pätevä Sonyn pikkupokkari, josta alkaa vähitellen ikä ja runsas käyttö näkyä. Pokkari on ollut mukana vaelluksilla, matkoilla ja päiväretkillä, ja sillä on otettu tuhansia kuvia. Nyt kävin muutamassa paikallisessa elektroniikkaa myyvässä liikkeessä, ja hämmennyin valikoiman suppeutta. Onko kännyköiden kamerat syrjäyttäneet täysin pokkarit?

Jännä kun on jotenkin vanhanaikainen fiilis pokkarin metsästyksen suhteen. Olenko yksin tämän ajatuksen kanssa? Luulisi että pikkukameroilla olisi markkinarakoa matkailijoiden maailmassa. Vai käytetäänkö reissussakin kännykkää tai parempien kuvien tarpeessa järkkäriä? Kieltämättä se kännykkä on kätevä kaivaa laukusta, ja niiden kamerat ovat nykypäivänä todella hyviä.


Kännykän paikka on rinkassa


Kännykällä tulee räpsittyä paljon kuvia koska se on melkein aina mukana. Se on vain vähän herkkä kapistus ottaa esille huonolla säällä. Näin talvipakkasilla oma Honorini heittää henkensä muutaman otoksen jälkeen, joten valjakkoretkiltä ei tule otettua paljon kuvia puhelimen jäätymisen pelossa.

Vaelluksilla kännykän paikka on suljettuna rinkassa, eikä sitä tule otettua esiin kuin satunnaisesti tunturinpäältä kotiväelle viestitellessä. Sillä ei oteta valokuvia tai muutenkaan räpläillä, sillä kännykän tärkein pointti on toimia yhtenä turvavälineistä. Toki virtapankit on keksitty jolla akkua saa ladattua. Mutta en edes halua koskea koko kapistukseen vaelluksilla. Pikku someloma on aina paikallaan.


Järkkäri ei mahdu mukaan


Meillä on ollut taloudessa Canonin järkkäri, mutta luovuin siitä yksinkertaisesti siksi että se oli aina liian massiivinen mukaan otettavaksi. Järjestelmäkameroita näkee paljon myynnissä ja niitä mainostetaan ahkerasti. Kameran ominaisuudet menevät minulla hukkaan, sillä kuvaan itse lähinnä automaatilla. Putkien vekslaaminen vesisateessa ei kiinnosta.



Hakusessa olisi siis tositarkoituksella ulkoilmaa, pakkasta ja vesisadetta kestävä käteensopiva pokkari. Onkohan sellaista olemassa? 

Kuinka hyvin retkeilijää pitää palvella?


Millaisia palveluita retkeilijälle pitää tarjota? Pitääkö olla valmista klapia, vai riittääkö rankatavara?  Pitääkö retkeilijän osata käsitellä polttopuita, mikäli mielii istua notskilla? Onko väärin vaatia, että päiväretkeilijä kantaa makkaranpaistoon puut mukanaan? 

Aihe koskettaa minua retkeilijänä, mutta myös työni puolesta. Tiedän nimittäin kokemuspohjalta, että ne puut eivät vain ilmesty sinne notskipaikalle. Tiedän myös sen, että valmiin polttopuun kulutus on ihan huikeaa luokkaa vuodessa. Ja toisaalta olen myös sitä mieltä, että sehän on hienoa - ihmiset retkeilevät! 





Yllä oleva otsikko julkaistiin 21.2.2018 paikallisessa Kokkola-lehdessä. Asian taustalla on jatkuvasti kasvava puunkulutus, johon kaupunki ei enää ehdi vastata. Tulipaikkoja on yli 40, ja lehtijutussakin todetaan puunkulutuksen olevan normaalivuotenakin noin 120 kuution luokkaa - pahimmillaan jopa 200 kuutiota.

Puuta saadaan käsiteltyä ja täydennettyä ns. "omasta takaa", mutta kun nämä varastot loppuvat joudutaan harkitsemaan ostopuuta - varsinkin kun paikkakunnalla ollaan totuttu siihen että lähes joka tulipaikalta löytyy valmiiksi pilkottua klapia. Tai sitten ei, kun edellinen porukka on istunut notskilla koko illan ja polttanut kunnon roviota. Seuraavia retkeilijöitä tervehtii tyhjä puuliiteri.

Polttopuuhuollon uudistuksen jälkeen ei enää yritetä huoltaa jokaista tulipaikkaa - mitä ei ole tehty tähänkään asti mutta käytännöt eivät ole olleet yleisesti ihmisten tiedossa - vaan keskitytään 12:sta eniten käytettyyn tulipaikkaan. Polttopuuhuollon keskittäminen tietyille suosituimimlle tulipaikoille ja siitä tiedottaminen lisää toivon mukaan ihmisten tietoisuutta puunkulutuksesta, ja ohjaa käyttöä järkevämpään suuntaan. Tällä hetkellä ei ole yleisesti tiedossa mistä löytyy puita ja mistä ei, ja täydennyksiä tehdään vähän miten on mahdollista. Tulevaisuudessa keskitytään vain näihin 12 tulipaikkaan, ja pyritään pitämään niiden polttopuuhuolto hyvässä jamassa. Minusta tämä kuulostaa hyvältä.


Mitä jos polttopuiden puuttuessa hajotetaan ja poltetaan laavu? 



Rankaa poltetaan paljon vähemmän kuin valmista klapia. Kun polttopuut joutuu tekemään itse vähenee houkutus isolle kokolle ja tulet pysyvät maltillisempana. Hommaan täytyy toki tarjota kunnon työkalut, jotka on jälleen näiden väärinkäyttäjien vuoksi kiinnitettävä vaijerilla rakenteisiin. Jotkut retkeilijät valittelevat, että tulistelun kynnys nousee kun he eivät osaa käyttää sahaa ja kirvestä. Suosittelen itse niiden käytön opettelua, mutta ainahan on mahdollista kantaa ne omat polttopuut repussa.

Rakenteiden rikkominen, polttopuiden varastaminen ja työkalujen häviäminen ovat iso ongelma kaikkialla. Erityisesti ne paikat jonne pääsee autolla ovat suurimmassa vaarassa joutua ilkivallan kohteeksi. Roskaaminen on myös iso ongelma, ja ihmisilltä ilmenee sekä välinpitämättömyyttä että tiedon puutetta liittyen nuotioon laitettaviin roskiin. Joillakin paikoilla on roskikset, mutta niiden huolto vie turhaan resursseja, kun tyhjät kääreet voisi aivan hyvin kuljettaa itse takaisin kotiin. Roskikset myös houkuttelevat eläimiä ja liian täyteen ahdettuna leviävät pitkin luontoa.

Polttopuiden puuttuessa on ilmennyt myös rakenteiden rikkomista, ja jotkut ovat myös yrittäneet kaataa tulipaikan lähellä kasvavia puita nuotiotarpeiksi. Jokainen varmasti ymmärtää että tämä on kiellettyä, mutta sitä tehdään silti. Valitettavasti polttopuuhuollon keskittäminen vain tiettyihin tulipaikkoihin saattaa lisätä tätä ilmiötä. 



Toisten huomioiminen tuottaa hyvää mieltä


Olen itse aktiivinen retkeilijä ja käytän paljon kaupunkien, Metsähallituksen ja muiden tahojen tarjoamia palveluita. Olen myös liikkunut paljon muualla retkeilyreiteillä ja taukopaikoilla, ja todennut että monenlaista käytäntöä löytyy. Suosituimmat paikat on yleensä polttopuuhuollon piirissä, ja yleisin tapa on tuoda paikalle joko halkoa tai rankaa. Valmiita klapeja näkee enää harvoin, sillä niiden tuottaminen on niin kallista.

Paras fiilis syntyy siitä, kun tulipaikalla odottaa pari valmiiksi pilkottua halkoa ja sytykkeet. Siitä tietää, että edellinen retkeilijä on halunnut huomioida seuraavaa tekemällä nuotion aloitukseen tarvittavat työt valmiiksi. Näin tuli syttyy mukavasti kurjallakin kelillä, ja nuotion sammumista odotellessa voi tehdä seuraavalle retkeilijälle saman palveluksen. Siitä tulee tosi hyvä mieli! :)





Kokenut retkeilijä osaa varautua


Paljon luonnossa liikkunut retkeilijä tietää, että polttopuut voivat olla joskus loppu ja täydennyksiä ei ole saatavilla puhelinsoiton päässä. Tähän tilanteeseen voi joko varautua omilla puilla, tai ottaa varuiksi mukaan vaikka pienen retkikeittimen jolla saa retkikahvit keiteltyä ja makkarakin paistuu pienessä paistinpannussa.

En ole koskaan ollut siinä tilanteessa että polttopuiden loppuminen olisi jotenkin kriittisen vakavaa, sillä siihen on aina varauduttu etukäteen. Talviretkellä puut kulkevat hyvin repussa tai pulkassa ja kesällä matkaan lähtee Savotan risukeitin. Sillä hyödyntää kivasti maasta löytyvät risut, kävyt ja puuliiterin pohjalle jääneet oksanpätkät.



Lisää aiheesta: 






Millaisia ajatuksia aihe herättää? Mitkä ovat sinun kokemuksesi polttopuuhuollosta ja tulipaikkojen käytöstä ylipäänsä? 


Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.