Nukuimme makeasti kellon herätykseen kello 8:50. Kävimme aamupalalla ja hengailimme kaupungilla tankaten välillä crepesejä ennen Golden circlen perinteistä turistikierrosta.

Meidät haettiin hotellilta, lastattiin isompaan bussiin ja matka alkoi. Ensimmäisenä kävimme "Thingvellirrissä", joka on viikinkien parlamentin kokoontumispaikka.

Siirryimme samalla Amerikan mannerlaatalta Euraasian laatalle. Repeämät maaperässä kertoivat tarinaa laattojen liikehtimisestä. Alueella olisi ollut myös mahdollista päästä sukeltamaan laattojen väliin kirkasvetisiin railoihin mikäli olisi käynyt sukelluskurssin.

Jatkoimme eteenpäin kohti Geysiriä ja Gullfossia. Ajoimme ensin Geysir-alueen ohitse putoukselle. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä aurinko paistoi ja näimme täydellisen sateenkaaren Gullfossin yllä. Putousta pääsi katsomaan kahdesta eri kerroksesta ja tosi läheltä. Turisteja oli melko paljon.

Gullfossin jälkeen ohjelmassa oli kenties eniten odotettu Geysir, tai pikemminkin Stokkur joka syöksi vesipatsaan ilmaan noin 5-8 minuutin välein. Geysir-alueella ei onneksi ollut paljon tungosta, ja kierreltyämme muut kuumat lähteet menimme todistamaan vielä pari purkausta ennen bussiin lastautumista. Rikintuoksuista ja vaikuttavaa, ja koko alueen maaperä oli lämmin. Paluumatkalla poikkesimme vielä eräällä kraaterilla, jonka sisässä sijaitsevalla järvellä Björk esiintyi joitakin vuosia sitten. Olimme takaisin hotellilla seitsemältä, ja kävimme kohtuullisessa Intialaisessa syömässä.

Vähän heikoissa fiiliksissä kävimme viimeistä kertaa mahtavalla aamupalalla, ja pakkasimme rinkat valmiiksi. Kävimme ostamassa tuliaisia ja odottelimme noutoa hotellilta bussiasemalle. Jostain syystä noutoa ei kuulunut, ja jouduimme odottamaan ylimääräisen tunnin bussin tuloa. Yhdeltä kuitenkin starttasimme kohti Blue lagoonia.

Saimme rinkat säilytykseen ja siirryimme kohti altaita. Maidonvalkoisen ja taivaansinisen värinen vesi yhdistettynä karuun laavakenttään loi hienon kontrastin. Ilma oli tuulinen, mutta aurinkoinen ja lämmin. Altaat olivat luonnollisen muotoisia ja vesi oli keskimäärin 38-asteista. Lilluttelimme, joimme olutta ja slusheja, kokeilimme silttinaamioita, kävimme välillä syömässä ja jatkoimme taas vedessä loikoilua. 

Ostin hieman kauneustuotteita ja lähdimme kuuden bussilla Keflavikiin Airicelandin hotelliin. Huone oli ylimmässä kerroksessa ja varsin kohtuullinen. Kävimme syömässä hyvät kala-ateriat ja Tomi joi viimeisen Gullinsa. Ysiltä sänkyyn ja herätys kello 4:15.

Herätys sujui varsin jouhevasti ja saimme viideltä kuljetuksen kentälle. Teimme check innin jo illalla hotellilla joten laukkujen jättö sujui nopeasti. Odottelimme vajaat pari tuntia ostoksia tehden. Konekin oli lähes ajoissa. 

Sinne jäi Islanti, mutta luvattiin että tullaan pian takaisin.

Viiden jälkeen aamulla alkoi nukkuminen piisata, ja kuudelta noustiin ylös keittelemään aamupuuroja. Tomilla oli toinen polvi hieman kipeänä ja minä totesin saaneeni upeat pallokalahuulet. 

Hengailtiin teltalla kirjojen kera ja käytiin ostamassa postikortit joiden kirjoittamisessa vierähtikin yli tunti. Päätimme lähteä Jokursärlonille kello 13:30 bussilla, jota ei kuitenkaan näkynyt missään. Onneksemme joku paikallinen tarjoutui heittämään meidät ja erään hollantilaistytön  maasturillaan sinne.

Matka kesti vajaan tunnin, ja ohitimme paikan josta lähdimme Hvannadalshnúkurille sekä muutaman hienon jäätikköseinämän. Paikallinen osoitteli nähtävyyksiään, ja esitteli myös oman maatilansa tien varrella. Jokursärlon oli aivan huikaisevan hieno. 

Suhteellisen suuri laguuni täynnä erikokoisia, -värisiä ja -muotoisia jäälohkareita lillumassa siniharmaassa vedessä. Jäälohkareita irtosi laguunin toisessa päässä sijaitsevasta jäätiköstä, jonne oli mahdollista päästä venekyydillä. Emme halunneet lähteä veneilemään, vaan kiertelimme laguunia kävellen. Ihastelimme jatkuvasti muuttuvaa maisemaa. Välillä piti käydä syömässä seafood-soppaa ja leipää kahvilassa. Nähtiin isokiisla ja haahkoja.

Parin tunnin oleskelun jälkeen saimme kyydin takaisin Skaftafelliin. Huippumukava kuski käytti meitä myös pienemmällä laguunilla joka ei näkynyt tielle. Se oli vielä hienompi kuin "isoveljensä", sillä jäätikön pirstaleinen reuna oli nähtävissä ja jäätikkö "poiki" jatkuvasti uusia lohkareita pieneen laguuniin.

Iltakävelyksi kiersimme reilun neljän kilometrin lenkin läheiselle jäätikölle katsomaan lakritsijäätä ja vetäydyimme telttaan syömään rosmariinisipsejä ja lukemaan.

Taisin nukahtaa eilen jo kahdeksalta hieman flunssaisissa fiiliksissä. Olo oli hieman parempi, joskin palaneet huulet olivat turvonneet vielä huikeampiin mittoihin. Onneksi turvotus hieman laski aamun mittaan. Aamuksi luvattiin aurinkoista, mutta sadekuurot takoivat telttaa vähän väliä. Pitkitimme aamua taas lueskellen ja kirjoittamalla, ja Tomi varasi meille issikkaratkastuksen Ishestarille.

Puoliltapäivin heitimme kuoripuvut niskaan ja lähdimme kohti Sjöarnippaa. Nousi oli melko jyrkkä ja vesisade viihdytti meitä koko matkan, mutta maisemat olivat sumusta ja pilvistä huolimatta kivat. Välillä vähän selkeni ja kuljimme taas Svartifossin ohitse kohti Selin muinaisasuntoja. Osa reiteistä oli suljettu lumen takia. 

Selissä tutkimme ruohokattoisia pikku asuntoja ja pienen keksitauon jälkeen ravasimme alamäkeen sateesta ja tuulesta viluisina. Saavuimme hienoon metsäsaarekkeeseen pienen joen rannalla, josta jatkoimme takaisin teltoille. Luimme ja makoilimme taas pari tuntia sadetta kuunnellen, ja kävimme juomassa Vatnajökull -merkkiset oluet päärakennuksessa. Hyvää oli!

Kävimme päärakennuksen infossa kysymässä sisämaan teiden tilannetta, ja saimme valitettavasti heittää toivon pääsystä Landmannalaugarille. Takaisin Reykjavikiin, siis. Iltanuudeleita laittaessa saimme vieraaksi pienen ruskean hiiren. Taisi olla sama tyyppi joka rapisteli viime yönä abisidissa. Rosmariinisipsejä narskutellen luimme itsemme uneen kuunnellen tietysti sateen ropinaa.

Vaihdoimme yöllä ilmapatjoja, sillä Tomin patja vuosi aika pahasti. Heräsin aamuyöstä tuijotuskilpailuun meidän abisidihiiren kanssa, ja toisen kerran aamuyöstä puhaltamaan lisää ilmaa patjaan. Suhteellisen jumiutuneena rynnistin aamupesulle ja latettiin runsas aamupala viimeisen telttayöön kunniaksi. 

Aamulla satoi aika rankasti, mutta onnistuimme ajoittamaan pakkaustoimenpiteet sateettomaan hetkeen. Menimme reiluksi tunniksi päärakennukseen juomaan kaakaota ja odottelemaan bussia Reykjavikiin.

Bussimatka sujui melko nopeasti. Pysähdyttiin matkalla taas Vikissä (ostin lankoja) ja vesiputouksilla sekä muutamassa muussa pikkupaikassa. Perillä oltiin vähän seitsemän jälkeen ja haettuamme tavarat säilytyksestä suuntasimme hotelli "Thingholtiin". Hotelli oli tosi fiini, ja nauratti levitellä märkiä telttakankaita mustalle basalttilattialle. Räjäytimme muutkin tavarat pitkin huonetta siivoojien iloksi ja lähdimme metsästämään ruokaa. Hyvää hummeripastaa löytyikin aivan kulman takaa. Ruuan jälkeen unille, sillä aamulla pitää lähteä ratsastamaan. Jihuu. :)

Herätys vähän ennen seiskaa. Söimme suhteellisen pikaisesti mahtavasta buffetpydästä ja Ishestarin bussi haki meidät vähän yhdeksän jälkeen. Autossa saimme kuulla perustietoa tallista ja hevosista, ja vajaan puolen tunnin ajon jälkeen saavuimme tallille. Ensimmäiseksi täytimme turvallisuuslomakkeet, kuuntelimme briiffin ja saimme varusteet. Sitten päästiinkin tervehtimään hevosia.

Meidät jaettiin aloittelijoihin ja kokeneempiin ja hevosjako tehtiin sen perusteella. Tomi sai punertavan uneliaan heposen, ja minä sain samanvärisen mutta varsin säpäkän tapauksen. Laittauduimme valmiiksi ja lähdimme yhdessä jonossa kohti maastoa. Keskustelimme heposeni kanssa hieman jonossa kävelemisestä ja kulkuvauhdista. Hetken kuluttua Tomi ja muu alkeisryhmä lähti vasemmalle ja me jatkoimme oikealle. Olin ensimmäisenä kärkihevosen takana ja töltti lähti heti sujumaan. Maisemat olivat hienot, ilma lämmin ja aurinkoinen ja vauhti huimaava. Ratsastimme hieman vajaan tunnin laavamuodostumien keskellä ja tulimme sitten lepopaikalle jossa jalkauduimme odottamaan toista ryhmää.

Meidän piti olla koko ajan lähekkäin erään saksalaisnaisen kanssa, sillä hevosemme eivät halunneet olla metriä kauempana toisistaan. Juttelimme, otimme valokuvia ja vaihdoimme sitten reittejä. Tällä kertaa laukkasimme, tosin muutaman laukka-askeleen jälkeen oma heppani päätti että liitävä passi on parempi vaihtoehto. Parin tunnin reissun jälkeen tulimme takaisin talleille ja hevoset päästettiin laitumelle.

Saimme kyydin takaisin hotellille jossa vaihdoimme pikaisesti vaatteet ja menimme sandwicheille. Seuraavaksi oli tiedossa kirjakauppamaraton, josta tarttuikin mukaan kolme kirjaa. Kävimme satamassa varaamassa valassafarin illalle puoli yhdeksältä lähtevään laivaan. Palasimme hotellille lepäämään ja juomaan kahvia. Hetken piskotti vettä, mutta pilvet väistyivät ja ilta vaikutti aurinkoiselta.

Kapusimme siis Eldingin veneeseen ja lähdimme seilaamaan Reykjavikinlahdelle. Meitä onnisti heti alkumatkasta, kun näimme ensimmäisen lahtivalaan. Seurailimme sen touhuja aikamme ja jätimme sitten yksilön rauhaan. Näimme alkumatkasta monta lahtivalasta, mutta todellinen onnenpotku tapahtui noin tunnin päästä lähdöstä kun oppaamme bongasi roisketta taivaanrannassa. 20 delfiinin parvi kisailemassa ja hyppimässä keskenään! Lähempänä paljastui että parvi koostui emoista ja poikasista, jotka uivat epäröimättä tutkimaan nyt moottoritta kelluvaa venettämme. Delfiinit sukeltelivat veneen lalla ja loiskuttelivat vettä innokkaina.

Jätimme delfiinit jatkamaan leikkejään ja lähdimme kohti lunnisaarta. Matkalla kuuntelimme livemusiikkia kesäyön auringossa ja söimme eväitä. Lunnisaarella näimme satoja onnettomasti lentäviä mutta sulavasti sukeltavia pikkulunneja. Keltaoransseine nokkineen tietysti. Olimme satamassa vähän ennen kahtatoista, ja yöpalan haettuamme menimme hotellille syömään erittäin myöhäistä illallista ja katsomaan televisiota.

Herätys kello kolme, pikaiset puurot ja leivät napaan ja kokoontumispaikalle. Saimme kyydin vuoristo-oppaiden minibussissa. Noin vartin yli neljä olimme valmiina lähtöpaikalla. Meitä oli oppaan lisäksi kuusi, joista kaksi pariskuntaa oli islantilaisia ja me ainoat ulkomaalaiset. 

Porukka vaikutti tosi hyväkuntoisilta, ja paljastuikin että toinen islantilaismiehistä oli Ironman-sarjan triathlonisti. Oppammee oli nuori, ja menossa nyt kuudetta kertaa huipulle. Paluumatkalla hän paljasti, että kyseessä oli hänen ensimmäinen yksin opastamansa reissu vuorelle.

Nousu alkoi kiipeämällä kivikkoista rinnettä merenpinnan tasolta 300 metriin, jossa täytimme vesipullomme. Meillä oli ohjeistuksena ottaa muutama litra vettä mukaamme per henkilö, sillä tämän vesipisteen jälkeen vuorella ei ollut enää tarjolla juomavettä. Jatkoimme heti matkaa kivuten aina ylemmäs. Suunnitelmana oli nousta hitaasti, ja pitää vain lyhyitä taukoja. Välillä rinne oli huimaavan jyrkkä, ja alastulo pyöri mielessä useampaan otteeseen.

Saavutimme lumirajan noin 750 metrissä ja jatkoimme jyrkkää lumirinnettä aina 1100 metriin jossa pidimme ensimmäisen tauon. Pikaisen leipien haukkaamisen jälkeen puimme valjaat päälle ja muodostimme köysistön. Opas kulki ensimmäisenä. 

Alkumatka oli melko helppoa talsimista kovassa lumirinteessä ylöspäin, mutta mitä ylemmäs nousimme sitä jyrkemmäksi kävi kulku. Noin sadan korkeusmetrin välein pidimme minuutin juomatauon, ja jatkoimme taas. Ylärinteellä alkoi tulla railoja, jotka ylitimme kommelluksitta ilmavilla hypyillä.

Noin 1700 metrissä saavutimme kraatterin reunan, ja pidimme toisen noin 15 minuutin taukomme. Sen jälkeen seurasi helppo joskin yksitoikkoinen kävely kraatterin halki kohti Hvannadalshnúkurin huippua. 45 minuutin talsimisen jälkeen saavutimme viimeisen nousumme, joka käsitti noin 430 metriä jyrkkää railojen täyttämää lumirinnettä. 

Asensimme jääraudat kenkiimme ja kaivoimme hakut esiin. Muutaman minuutin huilaamisen jälkeen lähdimme päivän ensimmäisenä ryhmänä etsimään hyvää reittiä railoviidakon halki.

Huipulla valokuvasimme ja tankkasimme vajaat puoli tuntia tuulettomassa ja aurinkoisessa säässä. Vatnajölkullin jäätikkö avautui edessämme vaikuttavan suurena. Huipulle kiipesi meidän jälkeemme pienempi yhden oppaan ja kahden miehen ryhmä, joista toisella oli ikää 80 vuotta. 

Laskeutuminen oli paljon helpompaa mitä olin etukäteen jännitätnyt, ja käsitti vain muutaman jännittävän kohdan, jossa piti hypätä leveän railon yli jyrkässä rinteessä. Alhaalla lepäsimme taas hetken ja irrotimme raudat kengistämme.

Lähdimme takaisin kraatterin halki, jossa aurinko paahtoi lämpötilan lähemmäs 40 astetta. Lumi oli sulanut kovasta kuoresta polveen saakka upottavaksi löllöksi. Matkan raskain osuus olikin päästä kraatterin toiselle puolelle, ja kaiken lisäksi porukan vesivarat olivat loppuneet. Sulatimme sourcessa hieman vettä hätävaraksi, ja kuljimme vauhdikkaasti alas rinnettä.

Lounaspaikalla pysähdyimme vain hetkeksi irrottamaan köydet ja jatkoimme alas käyttäen nyt kivisten polkujen sijaan lumisia rinteitä liukualustoina. Pilviverho toi helpotusta paahteeseen ja mieli oli taas virkeä, kun "hiihdimme" alaspäin. Noin 400 metrissä palasimme polulle ja täytimme vesipullot raikkaalla vedellä. Loppumatkia oli laskettelua jyrkässä sorarinteessä.

Vahingoilta vältyttiin ja 12 tunnin ja 30 minuutin uurastuksen jälkeen saavuimme autoille. Mieli oli hyvä, ja mikään paikka ei pettänyt. 

Onnitteluiden ja selkääntaputusten jälkeen saimme kyydin leirintäalueelle ja skyrit hotkaistuamme painuimme kuumaan (5 minuutin) suihkuun. Pasta-ateria maistui päivän muutaman leivän jälkeen taivalliselta, ja aterian kruunasi kylmä kokis ja Vatnajökullin lumella viilennetty valkoviini. 

Aurinkorasvata huolimatta naama, niska, korvat, kädet ja erityisesti huulet paloivat hehkuvan punaisiksi. Menimme uupuneina nukkumaan jo kahdekalta. Hieno päivä!


Kertomus jatkuu täällä...