Islanti 2013 - osa 2 Hvannadalshnukur

 

Islannin matkakertomus jatkuu. Löydät edellisen osan täältä:

http://luontoloinen.blogspot.com/2013/06/islanti-2013-osa-1.html



Lauantai

Herätys kello kolme, pikaiset puurot ja leivät napaan ja kokoontumispaikalle. Saimme kyydin vuoristo-oppaiden minibussissa. Noin vartin yli neljä olimme valmiina lähtöpaikalla. Meitä oli oppaan lisäksi kuusi, joista kaksi pariskuntaa oli islantilaisia ja me ainoat ulkomaalaiset. 

Porukka vaikutti tosi hyväkuntoisilta, ja paljastuikin että toinen islantilaismiehistä oli Ironman-sarjan triathlonisti. Oppammee oli nuori, ja menossa nyt kuudetta kertaa huipulle. Paluumatkalla hän paljasti, että kyseessä oli hänen ensimmäinen yksin opastamansa reissu vuorelle.

Nousu alkoi kiipeämällä kivikkoista rinnettä merenpinnan tasolta 300 metriin, jossa täytimme vesipullomme. Meillä oli ohjeistuksena ottaa muutama litra vettä mukaamme per henkilö, sillä tämän vesipisteen jälkeen vuorella ei ollut enää tarjolla juomavettä. Jatkoimme heti matkaa kivuten aina ylemmäs. Suunnitelmana oli nousta hitaasti, ja pitää vain lyhyitä taukoja. Välillä rinne oli huimaavan jyrkkä, ja alastulo pyöri mielessä useampaan otteeseen.

Saavutimme lumirajan noin 750 metrissä ja jatkoimme jyrkkää lumirinnettä aina 1100 metriin jossa pidimme ensimmäisen tauon. Pikaisen leipien haukkaamisen jälkeen puimme valjaat päälle ja muodostimme köysistön. Opas kulki ensimmäisenä. 

Alkumatka oli melko helppoa talsimista kovassa lumirinteessä ylöspäin, mutta mitä ylemmäs nousimme sitä jyrkemmäksi kävi kulku. Noin sadan korkeusmetrin välein pidimme minuutin juomatauon, ja jatkoimme taas. Ylärinteellä alkoi tulla railoja, jotka ylitimme kommelluksitta ilmavilla hypyillä.

Noin 1700 metrissä saavutimme kraatterin reunan, ja pidimme toisen noin 15 minuutin taukomme. Sen jälkeen seurasi helppo joskin yksitoikkoinen kävely kraatterin halki kohti Hvannadalshnúkurin huippua. 45 minuutin talsimisen jälkeen saavutimme viimeisen nousumme, joka käsitti noin 430 metriä jyrkkää railojen täyttämää lumirinnettä. 

Asensimme jääraudat kenkiimme ja kaivoimme hakut esiin. Muutaman minuutin huilaamisen jälkeen lähdimme päivän ensimmäisenä ryhmänä etsimään hyvää reittiä railoviidakon halki.

Sää oli todella lämmin, suorastaan paahtava ja lumi oli sulanut sohjoksi tehden kiipeämisestä todella rankkaa. Ylitimme muutaman huimaavan syvän ja leveän railon lumisiltaa pitkin, ja nousimme aina vain ylemmäs jatkuvasti jyrkkenevää seinämää. Taas kokematonta kiipeilijää kaihersivat ajatukset alastulosta, mutta pää kylmänä oli vain jatkettava ylöspäin. 

Saavutimme huipun 7 tunnin ja 15 minuutin kiipeämisen jälkeen ja olimme päivän ensimmäinen porukka huipulla. Olimme ylöstullessamme ohittaneet monta ryhmää ja voitimme 10 tunnin aika-arvion puhtaasti. Hyvä me!

Huipulla valokuvasimme ja tankkasimme vajaat puoli tuntia tuulettomassa ja aurinkoisessa säässä. Vatnajölkullin jäätikkö avautui edessämme vaikuttavan suurena. Huipulle kiipesi meidän jälkeemme pienempi yhden oppaan ja kahden miehen ryhmä, joista toisella oli ikää 80 vuotta. 

Laskeutuminen oli paljon helpompaa mitä olin etukäteen jännitätnyt, ja käsitti vain muutaman jännittävän kohdan, jossa piti hypätä leveän railon yli jyrkässä rinteessä. Alhaalla lepäsimme taas hetken ja irrotimme raudat kengistämme.

Lähdimme takaisin kraatterin halki, jossa aurinko paahtoi lämpötilan lähemmäs 40 astetta. Lumi oli sulanut kovasta kuoresta polveen saakka upottavaksi löllöksi. Matkan raskain osuus olikin päästä kraatterin toiselle puolelle, ja kaiken lisäksi porukan vesivarat olivat loppuneet. Sulatimme sourcessa hieman vettä hätävaraksi, ja kuljimme vauhdikkaasti alas rinnettä.

Lounaspaikalla pysähdyimme vain hetkeksi irrottamaan köydet ja jatkoimme alas käyttäen nyt kivisten polkujen sijaan lumisia rinteitä liukualustoina. Pilviverho toi helpotusta paahteeseen ja mieli oli taas virkeä, kun "hiihdimme" alaspäin. Noin 400 metrissä palasimme polulle ja täytimme vesipullot raikkaalla vedellä. Loppumatkia oli laskettelua jyrkässä sorarinteessä.

Vahingoilta vältyttiin ja 12 tunnin ja 30 minuutin uurastuksen jälkeen saavuimme autoille. Mieli oli hyvä, ja mikään paikka ei pettänyt. 

Onnitteluiden ja selkääntaputusten jälkeen saimme kyydin leirintäalueelle ja skyrit hotkaistuamme painuimme kuumaan (5 minuutin) suihkuun. Pasta-ateria maistui päivän muutaman leivän jälkeen taivalliselta, ja aterian kruunasi kylmä kokis ja Vatnajökullin lumella viilennetty valkoviini. 

Aurinkorasvata huolimatta naama, niska, korvat, kädet ja erityisesti huulet paloivat hehkuvan punaisiksi. Menimme uupuneina nukkumaan jo kahdekalta. Hieno päivä!


Kertomus jatkuu täällä...