#Oivalluksiahaaste

Kantapääopistossa haastoi minut hauskaan Oivalluksia -haasteeseen. Haluan laittaa vahingon eteenpäin, ja haastaa MarianJuoksujalkavipattaa ja Healthy style of living -bloggaajat mukaan leikkiin! 

Oivalluksia-haaste eli #oivalluksiahaaste
Poimi puhelimesi kätköistä 10 (tai itsellesi sopiva määrä) kuvaa, jotka spontaanisti herättävät ajatuksia. Pikku oivalluksia tai muuta jakamisen arvoista. Kuvien laadulla ei nyt ole väliä vaan sillä, mitä niistä haluat kertoa. Lyhyesti - lause tai kaksi/kuva riittää, varsinkin jos kuvia on paljon. Voihan niistä kiinnostavammista tehdä vaikka omat postauksensa.

1. Huonot ruokakuvat. 
Voisin sanoa että olen ruuan suhteen lähes fanaattinen, mutta ruokakuvia en jaksa ottaa. Ne on aina huonosti valottuneita räpsyjä joissa näkyy vähintäänkin likaisia astioita taustalla ja murusia täynnä oleva leikkuulauta. Liian kiire syömään? :P 


2. Työ.
Minulla on puhelin oikeasti ihan täynnä työhön liittyviä kuvia. Vaikka työ harvoin vaivaa vapaa-ajalla pidän sitä tosi tärkeänä osana elämääni. Ja erilaisten leikki- ja urheilupaikkojen suunnittelu? Parasta.


3. "Ota musta kuva kun teen näin!" 
Pyydän aina miestäni ottamaan minusta valokuvia kun treenaan, kokeilen uusia vaatteita, kissa on söpösti sylissä jne. Ja ikinä, siis ikinä ne kuvat ei kelpaa. Voi miesraukkaa.. Näytän kummalta, naama on hassusti, hirveä kaksoisleuka, nyt tuli ihan sumea! Ei se ole ihme että Mr. Luontoloinen ei meinaa innostua kun pyydän ottamaan kuvan uusista juoksukamppeistani. Ehkä tyydyn niihin selfieihin.. selfiekeppi olisi ihan liian nolo hankinta? :D 

4. Raksakuvat.
Käsillä tekeminen on ihan ykkösjuttu ja joka vaiheesta pitää ottaa kuva. Varsinkin jos saa toteuttaa jotain isompaa projektia iskän kanssa (joka on ihan velho näissä hommissa). Raksakuvia löytyykin jo pelkästään tältä kesältä noin sata.

5. Lempparikoira.
Kai sen saa sanoa ääneen? Kaikkihan sen tietää. Tsappa. <3

6. Fanitus.
Kun sille tielle lähden olen aika kova tyttö fanittamaan. Kestofanituksen aiheita ovat Saara Aalto ja Apulanta (joiden kuvia löytyy melkoisesti luurista). Fanituksesta saavat kärsiä kaikki läheiset.

7. Koiranpyllyt.
Kaikki valjakkoharrastajat sen tietää, että puhelin on täynnä koiranpyllyistä otettuja kuvia. 

8. Aasialainen ruoka.
Thaimaalainen, sushi, okonomiyaki.. you name it! <3 


9. Pukeutuminen.
Kun tilanne vaatii teeman mukaista vaatetusta niin siihen kans panostetaan! (Tästä muuten sais ihan oman postauksen..)

10. Kuvat uusista varustehankinnoista.
Juu'u, olen varusteurheilija. Puolustuksena todettakoot että ihan oikeasti käytän niitä. Ainakin yleensä. 



Kaipaan teidän tykkäyksiänne!

Meidän valjakkoaiheinen kuvamme pääsi Scandinavian outdoorin kalenterikuvakisassa kolmen parhaan kuvan joukkoon maaliskuussa. Nyt toivoisin rakkaat ihmiset että kävisitte tykkäämässä sen voittoon! :)¨




Oleminen lukuina

Kuuntelin tuossa yksi aamu radiossa kun puhuivat jenkeissä tehdystä tutkimuksesta jossa kerrottiin että 60 %:a väestöstä mittaa itseään jotenkin. Yleisimpiä mittareita olivat puntarit ja aktiivisuutta tarkkailevat laitteet ja sovellukset. Suomessa tämä luku oli pienempi – harmi kun en muista tarkemmin enkä löytänyt artikkelia mistään – mutta myös meillä mittaillaan ahkerasti kehoon liittyviä asioita. Se on oikeasti tosi mielenkiintoista. Mihin kaikkeen näitä voisikaan hyödyntää jos "omaseurantamittaukset" kerättäisiin yksiin kansiin? 

Miksi ihmiset kokevat tarpeelliseksi ylipäänsä mitata tekemisiään ja olemustaan?

Olen ainakin itsestäni huomannut että oma silmä valehtelee tosi paljon. En huomaa edes kohtuullisen suuria painon muutoksia muusta kuin vaatekoon muuttumisesta ja puntarin lukemasta jos joskus jaksan sille nousta. Olen tosi laiska suorittamaan mitään säännöllistä punnistemista tai mittanauhan kanssa tuusaamista.Onko muilla sama homma? Onko meidän tarkoitus ollakin tässä asiassa vähän "sokeita", jottei tule stressattua epäolennaisuuksia? 

Kuntotason kehitystä tulee mitattua varmaan eniten sykemittarilla ja lenkeillä seurataan myös kilometrinopeuksia, salilla painojen määrää jne. Tällaista dataa löytyy hirvittäviä määriä jo esimerkiksi Heiaheiasta, johon tallennamme kaikki treenit. Olen tunnollisesti syöttänyt sinne myös lenkkien keski- ja maksimisykkeet. Koenko hyötyneeni tästä jotenkin? No rehellisesti sanottuna enpä oikeastaan. 

Aina jos jokin asia menee pakkomielteiseksi, kannattaa pysähtyä miettimään ollaanko oikealla tiellä. Usein erilaiset addiktiot syntyvät salakavalasti ja huomaamatta, ja siinä innostuksen syövereissä ei edes tajua että aamulla, päivällä ja illalla suoritettu puntarilla käynti ei välttämättä ole terveellistä, tai illalla juoksulenkin jälkeen tehty ylimääräinen kävelykierros 15000 askeleen saavuttamiseksi ei ole millään lailla tarpeellista. Olen esimerkiksi asettanut sporttisovellus Heiaheiaan itselleni tavoitteen että liikun kuusi kertaa viikossa. Saan aina viikon lopussa sähköpostilla palautteen ja vertailun siitä mitä kaverini ovat tehneet. Melko ahdistavaa? :D Onneksi sitä ei tarvitse ottaa niin tosissaan. En edes muista mistä tuo kuuden kerran tavoite on alkuaan lähtenyt. 

Vanha kunnon puntari lienee kaikille tuttu ja jossain vaiheessa elämää käytetty kapistus. Puntarilla on käyty ihan pikkuvauvasta saakka, ja joillekin se kuuluu päivittäiseen rutiiniin. Puntarin kaverina voi tietysti olla myös mittanauha. Lukemaa voi verrata nykypäivänä melko kyseenalaistettuun painoindeksiin, jossa pituus suhteutetaan sen hetkiseen painoon. 

Hupsista! Kello puoli neljä ja aktiivisuuspalkki näyttää nollaa.
Olisko joku unohtanut polarin laturiin päiväksi? 

Aktiivisuusmittarit ovat saavuttaneet vankan suosion ja lähes jokaiselta löytyy ainakin joku sovellus puhelimesta jolla voidaan mitata päivittäistä liikkumista. Askelmittarit, hyvinvointirannekkeet, sporttikellot yms. arvioivat ihmisten elämää ja kertovat että milloin on suoritettu riittävästi liikunnallisia toimia, miten yöunet sujuvat jne. 

Kehonkoostumusmittaus on varsin perusteellinen tapa mitata rasvaprosenttia ja lihaksen määrää sekä painottumista kehossa. Erilaisia kehonkoostumusmittareita löytyy kotikäyttöön tarkoitetuista puntareista terveysalan ammattilaisten kehittämiin varsin tarkkoihin laitteisiin. Tässä välissä lienee esimerkiksi kuntokeskusten tarjoamat hieman huippulaitteita epämääräisemmät mallit. 

Kuntomittarina voisi pitää esimerkiksi cooperin testiä, joka on monelle tuttu koululiikunnasta. Mutta moniko on kokeillut sitä ns. aikuisiällä? Muita kuntoon liittyviä mittauksia voisivat olla hapenotto&laktaattisestit jotka suoritetaan ammattilaisten toimesta. Mitäs muita tällaisia yleisesti tunnettuja kuntotason mittareita tulee mieleen?

Miten sinä mittaat itseäsi? Asettavatko mittarit paineita elämääsi? Voiko  hyvinvointia mielestäsi mitata? 

Lähekkö kahaville?

Ompa mukava nähdä! Maistuisiko pannukahavi? Tuleeko maitoa? Pannukahviin sitä ei ole pakko lorauttaa, mutta tavallinen suodatinkahvi kyllä maistuu paljon paremmalta maidon kanssa. Töissä tulee kyllä juotua ihan mustaa kahvia kun en "jaksa" tuoda maitoa mukanani. Ehkä se jotenkin virkistääkin paremmin kun maistuu pahalta? 

Muutamissa seuraamissani blogeissa on kiertänyt tällainen kahvihaaste, jonka muistelisin aloittaneen Candy on the run - blogin pitäjän. Haasteeseen on vastannut ainakin Juoksuaskeleet ja Sporttaillaan, ja nyt minäkin ajattelin istahtaa "kahvipöytään" ja kertoilla vähän kuulumisia. 


Jos nyt oltaisiin kahvilla niin kertoisin, että olen taas täynnä energiaa. Tosin viime viikon loppupuoli oli sellaista haipakkaa että eilen illalla kaaduin puoli yhdeksältä sänkyyn aivan superuupuneena. Mutta tyytyväisenä sellaisena. Saatiin lauantaina tehtyä uusi koirankoppi Eaglen ja Egilin (iskä ja poika, urpo ja turbo) tarhaan, ja vähän muutakin tuli hommailtua josta saatan kertoa lisää myöhemmin. Sunnuntaina kävin hakemassa lisää puutavaraa ja kunnostin vanhoja koirankoppeja samalla kun Mr. Luontoloinen pisti purkukuntoista palasiksi. Siinä se päivä sitten menikin kun käväisi vielä reissun vanhemmilla. Ja Saara Aalto pääsi jatkoon Xfactoryssä!!!



Hehkuttaisin myös että vietettiin viikolla pitkästä aikaa ystävän kanssa naisteniltaa kun mies oli muualla (ollaanko me jo naisia? Tyttöjenilta kuulostaisi luontevammalta). Käytiin ajamassa koiravaljakolla ja kaverini pyöräili meidän uudella fatbikella, ja sen jälkeen lämmitettiin yhdessä pihasauna ja kannettiin sinne vedet. Sen jälkeen tehtiinkin syväluotaus elämään ja erityisesti omaan hyvinvointiin, liikuntaan ja ruokavalioon. On hauska aina huomata kuinka meidän ajatusmaailmat menevät niin samoja ratoja näissä asioissa. Aina välillä on niitä hyviä kausia ja välillä taas ahdistaa kaikki. Varmaan tämä on melko yleinen juttu elämässä? :) Tällä hetkellä elän ehdottomasti sitä aallonharjaa.

Jos oltaisiin kahvilla kertoisin myös että minua jännittää tosi paljon tuleva Teneriffan matka. Näin siitä jo painajaista jossa en ollut pakannut mitään ja piti ehtiä lennolle! Minä joka olen aina superjärjestelmällinen ja looginen matkalle lähtijä. Varmaan tuo reissukohteen "outous" jännittää ja se ettei yhtään tiedä mitä odottaa matkalta. Ei mitään suunnitelmia lukkoonlyötynä vaan koitetaan viettää stressitön loma yhdessä mieheni, vanhempieni ja veljeni sekä hänen vaimonsa kanssa. Olenko kertonut että matka on 90 -vuotisreissu, eli isäni täyttää 60 vuotta ja minä 30? Kreisiä pakettimatkailua tiedossa! Aiotaan muuten ottaa lenkkarit mukaan ja viettää samalla "etelänleiriä" kunnon mäkimaastoissa. :D

Fiilistelisin myös sitä, että meidän juoksutreenit on lähteneet kunnolla käyntiin. Ihanan kirpeä ilma houkuttelee juoksemaan ja minä oikeasti tykkään juosta myös pimeässä otsalampun valossa. Johtuisiko siitä että assosioin sen toiseen "pimeään" harrastukseeni eli rekikoiratouhuihin? Nyt juostaan vielä lyhyitä ja helppoja lenkkejä, ja keskityn pitämään sykkeet rajoissa. Suorastaan nautinnollista. Silmissä siintää kevään NUTS Karhunkierros -tapahtuma, mutta toki sitä tulisi muutenkin juostua kun sille tielle on lähtenyt.

Saattaisin myös paljastaa (koska olen hirrrrveän huono pitämään positiivisia juttuja sisälläni), että meille voipi tulla karvaista perheenlisäystä tässä lähiaikoina. Ei kovin yllättävä tieto, mutta sitäkin ihanampi. Olispa pian jo marraskuu! Kertoisin myös että olen hirveän ylpeä minun valjakkokoiristani ja nauttinut tosi paljon syksyn mönkijätreenistä. On ne koirat vain niin tärkeitä jaksamisenkin kannalta vaikka joskus tuntuukin että niistä on tosi paljon työtä.




Tällaisia asioita pyörii mielessä tällä hetkellä. Melko positiivista, eikös? :) Tuuppa sinäkin kahaville ja kertoile mitä kuuluu! Voit napata haasteen omaan blogiisi tai oikein mieluusti jättää kommenttisi tähän alle. :) 


Syksyllä tekee mieli salille

Salijäsenyys on raksuttanut koko kesäkauden mutta sisätiloissa on tullut treenattua ehkä kolme kertaa. Kuin taikaiskusta syksyn hiipiessä päälle alkaa salikärpänen kutitella korvan juuressa ja tekee mieli päästä tekemään mavea, kyykkyjä, leuanvetoja, penkkiä jne. Siinä missä kesällä innottomasti katseli kaikenmaailman hilavitkuttimia näkee nyt vain kaikkea KIVAA ja haluaa päästä tekemään vähän kaikkea. Pitää oikein hillitä itseään ja muistuttaa että varovainen aloitus kannattaa.

Tuleeko muilla näin selvä suunnanmuutos syksyllä?

Heitin Takomorunnersin Facebook-ryhmässä ja Instagramissa haasteen kirjoittaa millaista treeniä tekee näin syyskaudella. Monet tavoitteellisesti juoksua harrastavat keskittyvät syksyllä voimaharjoitteluun ja kehittävät peruskuntoaan, ja keväällä sitten lähtevät hakemaan vauhteja. Mutta päteekö tämä kaikkiin?

Näin syyskaudella pyrin siihen, että salilla tulisi käytyä se kaksi kertaa viikossa. Saa nähdä että aloitanko myös perjantaina perinteisen bodybalancen. Näytti meidän yli-ihana vetäjä vaihtuneen toiseen, mutta pitää sitä antaa mahdollisuus. :) Salilla teen yksijakoista ohjelmaa johtuen harvoista treenikerroista. Teen isoja liikkeitä, eli leuanvetoja, mavea, penkkiä, kulmasoutua, pystypunnerrusta ja kyykkyjä. Joku saattaa jäädä joskus pois ja jotain muuta tulee tilalle. Joskus on kiva "herkutella" pienemmillä liikkeillä, esim. hauiksilla tai vatsalihaskierroilla. Pyrin siihen että saliharjoittelu olisi hauskaa ja yleisesti kehon terveyttä kehittävää ja koitan olla kilpailematta siinä itseni tai muiden kanssa. Ei se aina tosin onnistu. :)

Juoksutreenit aloitettiin tosiaan alusta, eli lenkkien pituudet on tällä hetkellä n. 7-14 km. Joka toinen viikko on kolme treeniä ja joka toinen neljä. Matkoja nostetaan kilsalla aina tällaisen viikkoparin jälkeen. Juoksen sykkeitä seuraten, eli omalla kohdalla peekoot kutakuinkin alle 145 ja  vauhtilenkit alle 160. Tykkään tästä ohjelmasta tosi paljon ja tuntuu kivalta juosta näitä alkupään "helppoja" lenkkejä. Keväällä pitäisi olla taas tikissä Karhunkierroksella. :D

Venyttelyn kanssa pitäisi tosissaan skarpata. Ja nyt kun muistin niin hierojallekin pitäisi soittaa! Sitä äkkiä vetää itsensä sellaiseen umpijumiin ettei pää käänny. Miksi se kehonhuolto on niin hankalaa...

Ihan höpsö kuva, mutta mielettömän hauskoja muistoja. :)
Itsestä tuntuu mukavalta käydä salilla talvella. Töiden jälkeen on jo pimeää, joten valoisa saliympäristö virkistää mieltä ja treeni ei ole säästä riippuvaista. Salilta lähtiessä on aina hyvä fiilis, mikä pätee muuten myös juoksulenkkeihin. Liikunta on parhaimmillaan just sitä että päivän konttorirottana näivettynyt keho ja mieli saa uuden sähköistyksen ja jaksaa taas muutakin kuin kyhjöttää sohvalla.

Kirjoitelkaas ihmeessä kommenttiboxiin tai blogiinne syksyn kuntoiluista! Olisi kiva päästä lukemaan millaisia suunnitelmia muilta löytyy. :)



Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Kaikki tiet vievät Peuranpolulle


Tästä saisi melko pitkänkin tarinan aikaiseksi. Siihen liittyy monia eri tekijöitä ja muuttujia, koiranhoitajaongelmia, suru-uutisia ja poismenoja, väsymystä, päättämättömyyttä, fiilisten hakemista ja monenmoista muuta. Kaikki tämä kulminoitui siihen hetkeen kun päätimme noin viikkoa aikaisemmin että kyllä meidän pitää jonnekin vaellukselle päästä meidän "syysvaelluslomalla". Pidempi reissu vaikutti mahdottomalta sillä nelijalkainen perheemme tarvitsi hoitajaaja tuntui epäreilulta kuormittaa samoja henkilöitä jotka hoitaisivat niitä parin viikon päästä koittavan Teneriffan reissun ajan.

Pyörittelimme mielessämme muutamia vaelluskohteita joissa onnistuisi noin neljän päivän pikkuvaellus. Mietinnässä oli myös Karhunkierros (hox Satu :D ) mutta lopulta voiton vei Pyhä-Luosto, jonka ohi olimme ajaneet lukemattomia kertoja mutta aina auto vei jonnekin "isompiin maastoihin". Pyhä-Luosto reitti lähtee aivan Sodankyläntien varresta ja on pituudeltaan 47 km. Lisää voi lukea vaikka täältä

Tässä välissä pitää antaa superkätevä vinkki! Maanmittauslaitoksen sivuilta löytyi linkki Pikakartta -sivuille josta pystyy tulostamaan vaivattomasti eri kokoisia karttoja ilman kikkailua. Hyödynsin palvelua nyt ensimmäistä kertaa Pyhä-Luosto -alueen karttojen tulostamiseksi ja ihastuin kovin. Käytän kyllä jatkossakin ns. ostokarttoja koska tykkään omistaa niitä paljon (heh), mutta pienemmille retkeille löytyi nyt just passeli karttapaikka. 

No sitten niihin ongelmiin. Jostain syystä tämän syysvaelluksen kohdalla kaikki tuntui vähän hankalalta. Ei alettu valmistautua ajoissa, ei kuivattu ruokaa, pakattiin vasta viimeisenä iltana ja auton talvirenkaiden vaihtokin jätettiin lähtöaamulle. Puhumattakaan siitä että meidän koiranhoitaja sai töitä - ihan huippujuttu! - joten jouduttiin miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja. 

Siinä sitten rundattiin lauantaina kodin ja keskustan väliä, kun tunkki oli appivanhemmilla ja renkaiden sovittimet kotona. Siinä samassa hötäkässä paljastui että takaa oli mennyt koiranluu poikki mitä ei oltu huomattu ajossa lainkaan ja katsastusmiehiltäkin oli mennyt ohi silmien. Mies lähti metsästämään osia ja minä kahvittelin anoppilassa ja mietin että kuinkahan tässä käy. 

Koiranluu saatiin vaihdettua ja kello näytti puolta päivää. Mitäs nyt? Jostain syystä koko seurueella oli sellainen fiilis että ei me olla lappiin lähdössä. Olisi pitänyt siirtää lähtöä seuraavaan päivään koska pimeässä ei ole kiva kävellä. Siinä olisi tullut lomien loppuminen vastaan sekä minulla että mukaan lähtevällä kaverilla.

Olisi tullut sitä kuuluisaa säätöä mille on tullut kaiken stressaamisen myötä kovin allergiseksi.

Tuntui siltä että kyllä meidän pitää jonnekin lähteä kun rinkat odottaa pakattuina autossa täynnä kaikkia herkkuja ja menopelikin on nyt kondiksessa. Ei siinä kerennyt kissaa sanoa kun Peuranpolku oli ehdotettu, joten sinne siis! Minulle ja Marialle tuttuakin tutumpia maisemia, mutta miehelleni Salamajärvi Trailrunia ja yhtä päiväreissua lukuunottamatta ihan uusia. 

Tää olis se minun "Perhossa, taas..." -ilme.
Matka Perhoon taittui nopeasti n. 1,5 tunnissa (verrattuna pyhän n. 7,5 tuntiin) ja päätimme lähteä Salamajärven parkkipaikalta. Suuntasimme Hirvaan kierrosta vastapäivään (ihan uusi juttu!) ja jäimme yötä herttaiselle Salmijärven tulipaikalle pienen niemen nokkaan jossa olen halunnut yöpyä. Ilma oli tosi hieno joskin tuuleskeli vähän. Ihasteltiin auringonlaskua, paistettiin makkaraa notskilla ja mentiin tapamme mukaan ajoissa nukkumaan.


Seuraavana aamuna kuljimme hienojen suolakeuksien halki Sysilammen vuokrakämpan kautta Heikinjärvelle lounaalle. Kansallispuiston puolella tuli jonkin verran ihmisiä vastaan ja laavulla jaoimme nuotion muutaman muunkin kanssa. Bensakeitin huvitti lievänä ylivarusteluna mutta eipä tarvinut kauaa odotella vesien kiehumusta.






Luxustuotteena meillä oli mukana kaffipannu joka tuotti mahdottoman paljon iloa. Pannukahvi on. <3 Me kaikki tykätään kahvista. Sitä pitää olla tarjolla aamulla ja päivällä, ja nyt pannukahviuden myötä siirryimme käytäntöön jossa syödään aamupala ennen lähtöä, lounas joskus puolenpäivän aikaan ja kahvitauko siinä kolmen-neljän hujakoilla jonka jälkeen kävellään leiriin ja tehdään iltaruoka. Hirveen hyvä systeemi ainakin tällaisilla täydellisillä aurinkokeleillä. Tulee pidettyä kunnon tauot ja fiilisteltyä muutenkin.



Kahvihetki. Vakava asia.

Leiri numero kaksi perustettiin jo hämärän hiipiessä Nielujärven tulipaikalle. Olimme täällä muutama vuosi taaksepäin tyttöporukalla etsimässä kuivaa maata kevättulvien aikaan. Laavu oli silloin kutakuinkin veden vallassa, joten siitä ei ollut paljon iloa. Nyt päästiin tulistelemaan ja syömään aivan superherkullisia tortilloja ja nuotiolettuja! Hyvistelynä todettakoot että laavulla ei ollut ainuttakaan nuotiopuuta tehtynä joten Mr. Luontoloinen reippaana niitä sahasi ja pilkkoi muillekin asti. Tehtiin myös sytykepilkkeitä ja kiehisiä jotta seuraavan olisi mukava tulla notskille. Niin ja kerättiin vähän roskia matkaan samalla...






Aamulla oli pakkasta joka auringon noustessa vielä kiristyi mukavasti. Kokkailtiin ne perinteiset puuroaamiaiset ja lähdettiin kävelemään kohti Lehtosenjärveä. Matkalla pidettiin valkosuklaa-Lionin mittainen istumatauko pitkoksilla auringonpaisteessa. Vitsi mitkä kelit. Lehtosenjärvellä syötiin lounasta ja matkalla Valvattiin napsittiin karpaloita ja puolukoita.







Valvatissa oltiin vasta joskus puoli viiden aikoihin ja pidettiin siinä vähän pidempi tauko. Keitettiin kahvit ja syötiin Roosa nauha -kanelipullia ja ... töttöröö! Tehtiin poppareita! Laitoin niin paljon voita ettei meinannut jyvät poksua. :D Retkipopparit on tulleet jäädäkseen.





Päätimme jatkaa Valvatin tuvalta vielä ainakin Ahvenlammen laavulle, ja katsoa sitten siinä että kävelemmekö jäljellä olevat 4 km autolle vai olemmeko vielä yhden yön maastossa. Valvatissa tuntui vielä siltä että ehkä sitä menisi kotiin, mutta Ahvenlammella auringonlaskua ihastellessa ja nousevaa kuutamoa katsoessa tuli sellainen olo että tyhmiä ollaan jos lähdetään kotiin. Taivaalla näkyi hennot revontulet ja hävittäjien piirtämiä kuvioita. Taas saatiin tehdä notskipuut sahatavarasta saakka mikä on ihan mukavaa lämmittelyä pakkasen kiristyessä. Toivoisin kuitenkin että kaikki jättäisivät vähän "aloituspuita" seuraaville etenkin talvella. :)







Aamu valkeni sumuisena ja aamukahvin jälkeen kävelimme rivakkaa tahtia takaisin autolle ja ajelimme kotiin. Voin sanoa että tosi onnistunut reissu ja juuri tähän hetkeen oikein sopiva. Ei liikaa säätöä ja pääsi ongelmitta ja helposti takaisin kotiin kuivaamaan ja pesemään varusteita, ja lepäämään vielä pari päivää ennen töitä. Tai no, lepäämään ja lepäämään. Haravoimaan ja treenaamaan koiria lähinnä.







Onko Peuranpolun maastot muille tuttuja? Entä onko teille kehittynyt joku vaelluksen "must have" tai "luxustuote" joka pitää olla aina mukana? 

Lottovoiton veroinen


Viime keväästä odotettu hetki oli viimein koittanut. Lokakuun 4. päivänä kello näytti 17:50 ja meillä oli käytettävissä kaksi tietokonetta ja vikkelät sormet. Tuijotimme näyttöä intensiivisesti ja päivitimme sivua. 17:55... 57... 59... 18:00! Ihan kellonlyömällä ei tapahtunut mitään, mutta pian yläkulmaan ilmestyi ilmoittautumisnappi! Nopea klikkaus ja sivu lataa... ja lataa... Tomi pääsi jo kirjoittamaan tietojaan kun minä tuskailin pyörivän ympyrän kanssa. No nyt! Salamannopea kirjoitus ja hurjaa klikkailua. Verkkopankkiin, maksu sisälle ja sitten peukut pystyyn... Ja tadaa! NUTS Karhunkierroksen 53 km ilmoittautuminen hyväksytty ja sähköpostiin kilahti tervetuloviesti. 

Meidän ensimmäinen ultramatka odottaa aikalailla tasan puolen vuoden päässä. Viime kevään 32 km matkan vaikeudet on jo aikoja sitten unohdettu ja Vaarojen maratonin tuskaisat hetket jäivät kokematta, joten odotetaan naiiveina ja intopiukeina toukokuun koitosta. Hieno vuosi taas tuloillaan!


Mihin sitä on taas jouduttu?



Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Yhdessä tekemässä hyvää



Takomorunners osallistuu Roosa nauha -kamppanjaan järjestämällä 14.10 perjantaina yhteislenkkejä ympäri Suomea ja kartuttavat samalla säätiön keräyspottia vapaaehtoisella osallistumismaksulla. 

Järjestän myös Kokkolassa lenkin kello 18:00 alkaen lähtöpaikkana Santahaan pysäköintialue. Juostaan noin kymmenen kilometrin lenkki rennolla tahdilla osittain maastossa. Lisätietoja voipi kysellä!





Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.