Keli yllätti polkujuoksijat Kokkolassa



Sen piti olla aivan tavallinen perjantaipitkis töistä kotiin. Miehellä oli viikonlopulle reissusuunnitelmia, joten jätettiin toinen autoista kaupunkiin ja juostiin Perhonjoen retkeilyreittiä pitkin noin 19 kilometrin lenkki kotiin. Tai näin oli suunnitelmat, kunnes keväinen luonto puuttui peliin.

Lähdettiin neljän aikana kaupungista kohti retkeilyreitin alkua. Asfalttijuoksu maastolenkkareilla ei ole hauskinta mahdollista, mutta sekin menee kun tietää pääsevänsä kohta osittain jo sulaneille poluille. Alkumatkasta ylitettiin muutama pieneksi joeksi kasvanut puro kahlaten ja samalla Sealskinz -sukkia ylistäen. Välillä juostiin upottavalla lumella sykkeet pilvissä, ja hetken päästä taas neulasbaanalla suut korvissa.


Edes kuvia ei ehtinyt ottaa, kun meno maistui niin hyvältä



Perhonjokireitti on minulle tuttuakin tutumpi, joten osasin odottaa muutamaa hankalaa kohtaa reitillä. Jätimme suosiolla välistä Isokoski - Haapakoski -osuuden, ja juoksimme sen pehmeää metsätietä pitkin. Aurinko paistoi ja jalat veivät eteenpäin. Olimme Haapakosken paikkeilla kulkeneet kahdessa tunnissa reilut 15 kilometriä, mikäli oli niissä olosuhteissa meille mainio suoritus. 



Sitten löydettiin uusi järvi



Reitin vaikein kohta on Haapakosken laavulta kaupungin suuntaan, kun kuljetaan metsätieltä hyvin matalalla sijaitsevan metsäpätkän läpi laavulle. Laavun lähellä sijaitseva pieni oja tulvii usein, ja kelirikko on yllättänyt meidät ennenkin keväällä ja syksyllä. Mutta ei tässä mittakaavassa.

Lähdimme luottavaisin mielin kahlaamaan vedessä. Jäinen pohja teki kulkemisesta hankalaa, mutta jatkoimme silti eteenpäin. Nastoja olisi kaivannut. Maasto laskee melko paljon tuossa paikkeilla, ja pian oltiin jo siinä pisteessä että vedenpitävät sukat loppuivat kesken. 

Ilma oli lämmin, joten päätimme ottaa pikku riskin ja yrittää silti läpi metsään muodostuneesta järvestä, jotta pääsisimme Haapakosken laavulle ja siitä eteenpäin kohti Lahnakoskea ja kotia. Tomi meni edellä, ja nivusrajan jäävedessä saavutettuaan totesi että tämä testi taitaa olla tässä. 




Eli eikun peruuttamaan, vääntämään sukat ja housut kuiviksi ja pienen lämmittävän juoksupyrähdyksen jälkeen miettimään että mitäs sitten. Olen juossut metsätietä pitkin kotiin aiemminkin, mutta se tarkoittaisi ainakin kymmenen kilsan lisäystä lenkkiin. Se ei hirveästi houkutellut, joten päätimme ottaa seuraavan pikku riskin ja oikaista metsän kautta Lahnakosken tielle. 

Puolitoista tuntia myöhemmin tupsahdettiin tienvarteen melko kaikkemme antaneina. Löydettiin metsästä paljon lisää vettä, nivusiin asti yltävää lunta, suota, pusikkoa ja risukkoa, hakkuuaukioita, mutaa, mielenkiintoisia eläinten jälkiä ja kynitty lintu ja ties mitä. Tosi hieno lenkki!

Pari kertaa joutui tarkistamaan kännykällä suuntaa ja juoksulenkki muuttui mättäältä mättäälle hyppelyksi, mutta kaikenkaikkiaan onnistunut kokemus. Lenkki kesti kaiken kaikkiaan melkein neljä tuntia, eli viimeiset kuusi kilometriä otti hulppeat kaksi tuntia. 




Viikon piiiiitkä lenkki tehty, ja viikonlopun saakin sitten lepäillä.



Lenkin opetuksena:


  • Parin tunnin lenkistä voi tulla yhtäkkiä nelituntinen, kun sattuu jotain yllättävää

  • Pidä aina täyteen ladattu kännykkä mukana, kun lähdet polkujuoksulenkille

  • Ota ylimääräistä evästä ja vettä matkaan. Nyt olin kiitollinen siitä extrasuklaapatukasta!

  • Ensiaputarvikkeista muista vähintäänkin ideaaliside. Me ei loukattu, mutta jotain ois voinut sattua rymytessä

  • Vedenpitävä sukka toimii oikeasti. Mikäli varren pituus riittää

  • Käänny takaisin, mikäli homma vaikuttaa liian vaativalta




Löytyykö muita viisaita, jotka ovat kokeneet kantapään kautta kevään metkuiluja luonnossa? 






Ulkoliikkujan vaatetus

Sisältää blogiyhteistyötä

Suomen vaihtelevat säät asettavat haasteita liikkujan vaatetukseen. Talvella pakkasessa ulkoillessa joutuu huomioida kylmän ilman ja tuulen vaikutukset, ja samalla pelata oman kropan tuottaman lämmön kanssa. Jos vaatetta on liikaa, tulee hiki.

Vaatetuksen haasteet eivät rajoitu vain talvikeleille, sillä kevät ja syksy ovat lämpötilojen puolesta aivan yhtä vaihtelevia. Ilma voi olla hiukan plussan puolella, mutta kylmä viima jäähdyttää nopeasti. Vettä tulee niskaan myös säännöllisesti, ja kylmällä säällä se voi olla ongelma, mikäli vaatteiden päällimmäinen kerros ei pidä vettä.



Samat vaatteet joka lajissa



Hyvin yksinkertaisella vaateparrella pärjää melkolailla lajissa kuin lajissa. Sama merinovillakerrasto palvelee minulla juoksussa, pyöräilyssä, hiihdossa, koiravaljakkoajossa, vaelluksilla jne. Käytön jälkeen paita pois ja pihalle tuulettumaan, ja seuraavana päivänä mennään taas. 

Koiravaljakkolajeissa käytän aivan samoja vaatteita kuin hiihdossa riippuen säästä. Alimmaisena on merinovillaa, keskimmäiseksi laitan tarvittaessa villaa tai fleeceä (Svalan fleecekerrasto on palvellut minua jo vuosia) ja ylimmäiseksi vetäisen joko ohuemman tai paksumman kuoripuvun. Sama pätee juoksuun, joskin jätän sen keskikerroksen pukematta mikäli mittari ei näytä -20 astetta. 

Vaatteiden korkeasta käyttöasteesta johtuen vaadin niiltä kestävyyttä ja laatua. Useista lajeista huolimatta pärjään hyvin pienellä vaatearsenaalilla, mikä säästää sekä kukkaroa että luontoa. Sijoitan mielelläni hyväksi kokemaani vaatteeseen hieman enemmän, jos tiedän että se palvelee minua vuosikausia lähes päivittäin.



Alle merinovillaa

Väliin tarvittaessa lisää villaa tai fleeceä

Päälle tuulenpitävä kerros 









Uusi tuttavuus: Verkkokerrasto


Svalalta pyydettiin minua testaamaan Dry Strech Mesh - verkkokerraston paitaa ja housuja. Tiesin jo etukäteen kerraston toimintaperiaatteen, ja tiedän myös monia jotka kyseistä syteemiä käyttävät. Itse en ollut siihen vielä päässyt tutustumaan, ja mielenkiinnolla kokeilin kerrastoa eri lajeissa.

Kerraston tarkoitus on toimia kosteutta siirtävänä kerroksena ihon ja seuraavan vaatekerroksen välissä. Verkko poistaa hien iholta ja hengittää hyvin, eli se ei itsessään juuri lisää lämpöä vaan ennemminkin säätelee hikoilua. 


Testailin näitä ominaisuuksia hiihtovaelluksella, juostessa ja pyöräillessä. Pääsiäisenä oli todella lämpimät kelit ja hikoilin aivan järjettömästi vauhdista riippumatta. Kerrasto tuntui miellyttävältä päällä, ja olo tuntui freessiltä. Juostessa kerrasto toimi myös hyvin, mutta tiukat juoksuhousut suoraan verkkokerraston päällä aiheuttivat melkoiset kuviot iholle. Pitkästä lenkistä huolimatta kerrasto ei hiertänyt, ja yläkroppa tuntui mukavalta kun märkä juoksupaita ei roikkunut suoraan iholla.





Yksi verkkokerraston parhaista ominaisuuksista on se, että se estää merinovillavaatteen suoraa ihokontaktia. Eli sellaiset ihmiset jotka kokevat merinovillan liian kutittavaksi, voisivat kokeilla verkkokerrastoa sen alla! 

Itse koin, että verkkokerrastosta kannattaa ehkä valita yksi koko pienempi kuin mitä normaalisti käyttää. Kerrasto venyy tosi hyvin, ja on miellyttävämpi mitä napakammin se istuu iholle. Housujen yläosan malli on aika miehekäs, mutta paita sopii hyvin myös naisen päälle.



Svalan merinovillahousut Slim Fit ja verkkokerraston paita


Puhutaas hikoilusta


Sellaisiakin ihmisiä varmasti on, jotka eivät hikoile talvilajeissa. Minulle aivan sama paljonko ulkona on pakkasta, mutta kun lähden juoksulenkille hikoilen aivan varmasti. Joskus säänmukainen pukeutuminen onnistuu suhteellisen hyvin ja hikoilu on vain pieni kiusa, mutta toisina kertoina jopa merinovillainen kerrasto tuntuu inhottavalta päällä.

Hikoillessa vaatteet kastuvat. Kun pysähtyy tulee vilu, ja olo muuttuu epämukavaksi. Erityisesti talvella vaeltaessa neuvotaan aina välttämään hikoilua, mutta aina tämä ei tietenkään ole mahdollista.

Märät vaatteet ovat talvipakkasella jopa turvallisuusriski, mutta villavaate lämmittää märkänäkin ja auttaa säilyttämään kehon lämpötilan riittävän korkeana. Villa myös kuivuu nopeasti, eikä haise samanlailla kuin keinokuidut. Myös telttakaverit kiittävät.





Merinovillan ylivoimaiset ominaisuudet



Merinovillasta ylivoimaisista ominaisuuksista puhutaan jatkuvasti. Merinovillan pitäisi olla vähemmän kutittavaa kuin esimerkiksi tavallinen suomalainen lampaanvilla, mutta joidenkin iholla sekin tuntuu.

Vaatteille tulee käyttötunteja vuodessa melkoinen määrä, mikä tarkoittaa tietysti sitä että laadun tulee olla kohdillaan. En juuri pese merinovillavaatteita varsinkaan talvella, kun pakkanen puree ne nopeasti hajuttomiksi, mutta laadukas merinovilla kestää myös varovaista konepesua.

En ole kovin palelevaa sorttia, joten pidän ennemmin ohutta merinovillakerrastoa alla ja puen siihen päälle tarvittaessa lisäkerroksia. Hikoilu on kylmällä ilmalla huono juttu, joten ennemmin lähden hieman viluisena liikkeelle ja lämpenen sitten lenkin myötä.


Kevätkeleillä riittää hyvin pelkkä merinovillapaita (paita ja pipo: Svala). Alle voi sujauttaa verkkopaidan!


Svalan merinovillakerrasto sopii erinomaisesti talvivalejeihin. Paidasta löytyy kahta eri mallia, joista minulle lähetettiin kokeiltavaksi pyöreäaukkoinen malli. Käytän ehkä enemmän poolokauluksia, sillä koen niskaan ja hartioihin pääsevän vedon ikäväksi. Mutta kauluria käyttämällä pyöreäkin kaulus on toimiva.

Käytän kokoa M ja valitsin paidassa koon S, ja se oli oikein hyvä valinta. Paita istuu hyvin päälle olematta kuitenkaan liian tiukka.

Svalan merinohousuista täytyy antaa numero 10+. Ne nimittäin ovat parhaat merinovillahousut joita olen kokeillut! Housujen istuvuus naisvartalolle on täydellinen, ne ovat juuri sopivan mittaiset ja vyötärökaistaleen toteutus on todella onnistunut. Hiukan leveämpi vyötärökaistale ei purista, mutta housu pysyy silti hyvin päällä.

Svalan merinovillakerrasto ei ole aivan ohuimmasta päästä, eli paras käyttölämpötila lienee alle +10 astetta. Neulos on kaksikerrosrakenteinen, eli alempi polypropyleeni siirtää hyvin kosteuden pois iholta, ja ylempi merinovillakerros pitää lämmön tasaisena. Keinokuidusta huolimatta kerrasto ei tuoksahda hielle. 



Tuulenpitävää päälle



Kun sisemmät kerrokset ovat kunnossa pitää miettiä vielä viiman ja mahdollisen sateen vaikutusta koko pakettiin. Tuulenpitävä vaate ei tarkoita hengittämätöntä hikimajaa, vaan kosteuden pitäisi haihtua päälimmäisen kerroksen läpi ulos. Toisaalta taas tilanteesta riippuen ylimmän vaatekerran pitäisi pitää vesi ulkona. 

Nykyaikasilla kuorivaatteilla tämä onnistuu, ja olo on miellyttävä sadevaatteista huolimatta. Päälimmäisen kerroksen voi hyvin jättää pois mikäli ilmankin tarkenee. Tykkään yleensä hiihdellä merinovillapaidassa, ja laitan takin päälle vasta tauolla. Säästä riippuen toki.




Kerrospukeutuminen toimii myös ääreisissä



Kerrospukeutumista voi soveltaa hyvin myös ääreisissä. Minulla itsellä on helposti hikoilevat kädet, joten hanskat kastuvat juoksulenkeillä melko varmasti. Kovalla pakkasella en viitsi juosta ilman hanskoja, joten puen alle merinovillaiset ohuet hanskat, ja siihen päälle toiset hanskat tai lapaset. Merinovillahanskat lämmittävät märkänäkin, ja luovuttavat kosteutta uloimpaan hanskakerrokseen. Tällöin näpit pysyvät kuivempina ja olo on mukavampi.

Kovalla tuulella esimerkiksi vaelluksella, koiravaljakkoajossa tai pyöräillessä kuorikinttaat ovat aivan ylivoimainen ratkaisu. Kuorikinttaita saa myös goretex-kalvolla, jolloin ne pitävät vettä. 



Svalan kaunis pipo mahtuu myös pyöräilykypärän alle. 


Myös pipo-osastolla kannattaa hyödyntää kerrospukeutumisen oppeja. Ohut villapipo tai tuubihuivi alle, ja tarvittaessa toinen päälle. Tuubihuiveilla pystyy helposti kikkailemaan erilaisia ratkaisuja päähän, kaulalle ja kasvoille. 

Jaloissa erityisesti vaelluksilla tuplasukat ovat yleisesti käytetty ratkaisu. Hiihdossa tai koiravaljakon jalaksilla jalat tuppaavat ainakin itsellä palelemaan, joten käytän yleensä ohuita villasukkia alla ja toisia paksumpia päällä. Oleellista on myös säilyttää jaloissa hyvä verenkierto, eli kengät eivät saa olla liian tiukalla tai sukkakerros liian paksu jalkineisiin nähden.




Tutustu Svalan vaatteisiin täällä. Heiltä löytyy myös Facebook -sivut.




Svalan vaatteet on valmistettu Suomessa jo vuodesta 1955! Kannattaa ehdottomasti tutustua merkkiin mikäli et ole sitä jo tehnyt. Luontoloinen arvostaa laatua. 

Juostaan yhdessä poluilla!


Polut sulavat kovaa kyytiä ja jalat vetävät metsään. Ulkona tuoksuu maa, linnut ovat aloittaneet kevätlaulunsa ja ensimmäiset kärpäset on jo bongattu. Polkujuoksua voi toki harrastaa ympäri vuoden, mutta metriset kinokset metsissä hidastavat hieman menoa. Ajatus neulasbaanalla kiitämisestä leppeässä kesäkelissä saa suun hymyyn. Ihana kesä!

Olen järjestänyt yhteislenkkejä Kokkolassa Takomorunnersin nimissä muutaman kesän, ja saanut niistä tosi kivoja kokemuksia. Kävin viime syksynä Suomen ladun polkujuoksuohjaajakoulutuksen, ja sitä myötä lupauduin Kokkolan ladun polkujuoksuvastaavaksi. Polkujuoksu on Suomen ladun yksi painopistealueista, ja siihen panostetaan nyt kovasti. Esimerkiksi Kiilopäällä järjestetään kesällä polkujuoksuviikko upeissa maisemissa. 

En ole mikään pro-juoksija, vaan ihan tavallinen harrastaja. Motivoidun muiden seurasta, ja haluan jakaa juoksun tuomaa hyvää fiilistä myös muille. 

HiHi -juoksuporukka ensimmäistä kertaa NUTS Karhunkierroksella 31 km:n matkalla.

Juoksukellot rivissä.

Ei oo aina kiva keli mutta sehän ei haittaa! Mäkitreeniä Roskarukalla Kokkolassa.

Kokkolan ladun polkujuoksulenkit tulevat starttaamaan toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa hieman keleistä riippuen. Matkat lähtevät muutamasta kilometristä, ja niitä kasvatetaan kesän myötä.

Lenkit on suunnattu aloitteleville polkujuoksijoille ja vauhti pidetään hitaana ja kävelläänkin välissä. Toki kokeneemmatkin juoksijat ovat erittäin tervetulleita mukaan porukkaan! 

Lenkeillä tutustumme Kokkolan upeisiin polkujuoksureitteihin, ja näemme samalla alueen tauko- ja tulipaikkoja. Osa lenkeistä toteutetaan samaan aikaan retkeilijöiden ja pyöräilijöiden kanssa. 


Liity Kokkolan ladun jäseneksi mikäli et ole sitä vielä tehnyt, ja seuraa ilmoittelua osoitteessa:




Kiva arkipäivä

Sisältää blogiyhteistyötä


Pitkästä aikaa arkipäivätarinoita! Elämä ei ole yhtä reissaamista ja erilaisia tapahtumia, vaan sitä arkipäivien pitkää jonoa jossa välillä tapahtuu jotain jännää. Töitä, harrastuksia, lepäilyä. Arki on mukavaa, sillä perustoiminnoissa ehtii ladata akkuja seikkailuja varten.

On myös aikaa juosta ja pyöräillä ja noudattaa treenisuunnitelmaa. Onhan tässä näitä kisojakin tulossa...


Perus aamupuuro puolukoilla, mehukeitolla, raejuustolla ja chiansiemenillä.


Aamulla heräsin vähän ennen kuutta. Kello oli säädetty 6:15, joten jatkoin vielä hetken torkkumista.  Ostimme toissapäivänä uuden sängyn, joten yöunet on olleet vielä vähän hakusessa. Toivottavasti uuteen petiin tottuisi nopeasti.


Mussukat aamukaakaolla. Kuvassa Tsappa ja Miska.

Aamupuuro ei jotenkin maistunut - johtuikohan liiasta määrästä puolukoita, mutta söin siitä valtaosan ja menin sitten pesemään hampaita ja laitoin hiukset. Ulkovaatteet päälle ja koirille "aamukaakaota", eli liotettua nappulavettä.

Koirat maiskuttelivat ruokansa tyytyväisenä ja suuntasin jo käynnissä hurisevaan autoon. Työmatkalla mies ajoi ja minä meikkasin. :) Meillä on 20 kilometrin työmatka, joten siinä ehtii vaikka mitä! Tiet on jo lähes sulat, eli ensi viikolla voisi harkita työmatkapyöräilykauden starttaamista.



Töissä olin puoli kahdeksan aikaan. Vaihdoin pukuhuoneessa blogiyhteistyönä Color4Care -verkkokaupasta saamani ihanat Birkenstock -sandaalit jalkaani ja suuntasin työpisteelleni.

Kannattaa käydä kurkkaamassa Color4care:n tennarit ja sandaalit mikäli etsii itsellensä jalkaystävällisiä työkenkiä! Merkkeinä löytyy mm. Hummel, Merrel ja mainitsemani Birkenstock






Työpäivä oli varsinaista hulinaa kokonaisuudessaan. Kävin välillä puutarhalla mutkan ja palasin taas työpisteelleni. Kevät ja kesä ovat viheralan kuuminta kiireaikaa, ja sen kyllä huomaa. Pitkiä päiviä ei voi välttää, mutta toisaalta talvella on taas paremmin aikaa rauhassa suunnitella seuraavaa vuotta. Kävin välillä lounaalla työpaikan ruokalassa, ja ehdin juoda muutaman kupin kahviakin  banaanin kera päivän aikana.

Lähdin töistä neljän aikaan, sillä piti ehtiä käymään asioilla ennen kotiin ajelemista. Kauppakierroksen jälkeen olimme kotosalla joskus viiden jälkeen ja söimme nopsaan tortilloja jotta illalla pääsisi vielä lenkille.


Sain mummulta eilen kukkia. <3

Parhaisiin tortilloihin tulee chilihalloumia


Sää oli aivan huikea, joten otin kahvikupin terassille kirjan kera ja istuskelin siellä kuunnellen lintujen laulua ja puhellen koirille. Koiratkin nauttivat lämpimästä auringonpaisteesta, ja makoilivat pitkin tarhoja rauhassa.

Pihassa on vielä metrin verarn lunta, joten kevättä saa vielä hetken odotella. Viime syksynä meillä tehtiin salaojituksia ja uusia rännivetoja pihalle, joten pienellä kauhulla odotan mitä sieltä lumen alta paljastuu. Tasoittelua ja nurmikon kylvöä on ainakin edessä.




Seitsemän aikaan alkoi olla ruoka sen verran sulanut, että hyppäsimme juoksutrikoisiin ja pohdimme paljonko vaatetta tarvitaan näin lämpimällä kelillä. Polut kutsuivat, mutta 3,5 kilometrin siirtymämatka suuntaansa ei innostanut. Hyppäsimme siis fatbiken päälle ja polkaisimme lähes sulia reittejä pitkin Perhonjokireitin varteen.

Pyörät jäivät lukittuina odottelemaan paluutamme, kun pinkaisimme poluille. Lunta oli vielä melko paljon ja välillä tuntui kuin olisi juossut hiekalla. Aurinko paistoi, joutsenet ja kurjet huutelivat ja askel rullasi. Juostiin lopulta 7 kilometrin matka, ja palattiin pyörillä kotiin. Kiva perjantai-duathlon!

Kello oli jo yli kahdeksan ja oli aika ottaa lepoasento sohvalle kissa kainalossa.



Tähän kuvaan liittyy yksi suomalainen sanonta: havuja prkl. ;) 

Leppoisa kevätilta kutsuu liikkumaan. Taustalla osittain sula Perhonjoki.

Hyvällä mielellä


Blogissa on ollut viikon verran hiljaista, sillä lähdin melkein suorilta viivoilta pääsiäisreissun jälkeen työkavereiden kanssa Italiaan. Kyseessä oli meidän "perinteinen puistomaraton", eli kiersimme vajaassa viikossa lähes koko Pohjois-Italian tunnetuimmat nähtävyydet ja kävimme tutustumassa upeisiin puistokohteisiin. Kollegoiden kanssa on ihana viettää aikaa puutarhoissa, ja samalla säästyy myös puolisot tuntikausien puistohortoiluilta. 

Kantapääopistossa laittoi minulle juuri sopivaan saumaan Kolme hyvää -blogihaasteen, jossa ideana on kertoa nimen mukaisesti kolme hyvää asiaa elämästä eri aihepiireissä. Italian reissulla sain taas heittää työasiat ja muut murheet pois selästä, ja lastata repun uusilla ja jännittävillä kokemuksilla. Illalla kaaduttiin superväsyneinä sänkyyn, ja aamulla taas jatkettiin matkaa. Ihan parasta!

Ihana on myös olla kotona kaikkien rakkaiden keskellä. Kun elämään lastaa paljon positiivista, eivät negatiisivetkaan asiat jaksa kauaa lannistaa. 



Ajattelin kuvittaa haasteen muutamalla reissuotoksella, joten nyt mennään!

Duomo - Milanon tuomiokirkko
Venetsian tunnelmaa


Kolme hyvää asiaa päivissäni: tiivis parisuhde, perhemäinen työyhteisö ja ystävät


Koen olevani äärimmäisen onnekas, sillä aviomieheni on myös erittäin hyvä ystäväni. Meillä on paljon yhteisiä harrastuksia, ja innostumme usein samoista asioista. Kaikki arjen pienet ilot ja murheet keskustellaan läpi, ja usein ollaan vain hiljaa ja nautitaan toistemme seurasta. Parisuhde testataan aina välillä pitkillä juoksulenkeillä tai remontoinnilla, mutta tähän mennessä ollaan selvitty kaikista haasteista. Menee vähän sokeriseksi jutusteluksi, mutta tämä asia nyt on vain pakko sanoa. Puspus kulta, tiedän ettet lue tätä. ;)

Eräs työkaverini totesi, että me ollaan töissä kuin yksi suuri perhe. Ja se pitää hyvin paikkaansa. Perheessä tulee aina välillä pieniä kinoja, mutta asioista puhutaan suoraan ja muistetaan aina kannustaa ja tukea toisiamme. Myös arkiasioita jaetaan työkavereille ja sitä kautta olenkin saanut monta uutta ystävää. 

Vuosien myötä meidän ystäväpiirimme on jakaantunut ympäri Suomea. Pidämme yhteyttä pääosin kännykän välityksellä ja pieniä arjen juttuja tulee jaettua lähes päivittäin. Usein kaipaan kasvokkain jutustelua ja aina tuntuu siltä että ystäviä näkee liian harvoin. Mutta kun näemme huomaan, että ystävyys on ja pysyy. Kiitos rakkaat. <3 


Monte Baldon lumimaisemissa




Kolme hyvää asiaa minussa: uskallan haastaa itseni ja muut, olen monipuolinen, näen asioissa niiden positiiviset puolet



Itsestään ei opi kuin yrittämällä ja erehtymällä. Olen usein todennut, että syyllistyn helposti aliarviointiin. Pystyn tekemään paljon enemmän mitä alunperin ajattelin. Mitä enemmän teen haastavia asioita, sitä helpommaksi ne muuttuvat. Ja samalla opin tuntemaan itseni paremmin, ja arvostan omia hyviä ominaisuuksiani. 

Suomalaisuuteen kuuluu tietty vähättely ja vaatimattomuus, mikä on tietyllä tapaa viehättävää. Mutta pitää varoa, ettei sen anna rajoittaa elämää. Ollaan kaikki ylpeitä itsestämme, ja muistetaan myös kannustaa muita siihen. 

Työkaverini totesi tänään, että olen tosi hymyilevällä tuulella, ja se on tarttuvaa. Tosiasiassa olin koko päivän todella väsynyt tultuani kotiin vasta yöllä ja sain vain muutaman tunnin yöunet. Mutta päätin jaksaa työpäivän hymyillen, ja niin tein. Joskus positiivisuutta joutuu vähän pinnistellä, mutta se on sen arvoista.


Peschiera del Gardan rantabulevardia aivan hotellin vieressä

Upea puistokohde Veronassa: Giusti garden


Kolme hyvää asiaa elämässäni: Perhe, lemmikit ja terveys


Minulle läheinen henkilö on käynyt läpi vakavan sairauden. Rakkaat ihmiset eivät ole itsestäänselvyys. Terveys ei ole itsestäänselvyys. 

Menetimme vain muutama viikko sitten koiran, jolla olisi toivonut olevan vielä monta tervettä vuotta edessä. Saimme kuitenkin nauttia sen seurasta monta hyvää vuotta, ja tunnen surun lisäksi myös suurta kiitollisuutta. 

Kaikki tapahtuu niin nopeasti ja ilman ennakkovaroitusta, joten paras tapa elää on nauttia joka hetkestä. Ja tiedostaa se, että sen hetkinen tilanne ei ole pysyvä. Ei kuitenkaan kannata pelätä tulevaa, sillä siellä on edessä myös hyviä asioita.



Malchesinen sataman tunnelmaa Gardajärven pohjoispuolella.

Veronan roomalaisajan amfiteatteri


Kolme hyvää asiaa tänä vuonna: töissä saatu ylennys, oikea talvi, blogin kasvaminen


En olisi vielä viime vuonna uskonut, että kahdeksan vuoden kaupungilla työskentelyn jälkeen minut ylennettäisiin kaupunginpuutarhuriksi. Nyt voin todella sanoa, että olen päässyt unelma-ammattiini. Pakko se on todeta - olen tosi ylpeä itestäni! Ja erittäin, erittäin kiitollinen työkavereilleni, jotka ovat minua tähän tukeneet. En aina usko omiin kykyihini ja taitoihini, joten osaan todella arvostaa saamaani tukea. Kiitos!

Tämä talvi on ollut aivan täydellinen. On ollut lunta, aurinkoisia ulkoilukelejä ja kirpeitä pakkasia. Olen nauttinut talvesta suunnattomasti, ja yrittänyt saada joka päivään edes jonkinlaisen happihyppelyn luonnossa aikaiseksi. Vaikka talvi on ollut ihana, odotan innolla jo kesää ja sen tuomia juttuja. Keväässä parasta on lumen alta paljastuva maa ja sen väkevä tuoksu, linnut ja pitenevät päivät. 

Blogista on muodostunut minulle rakas harrastus, ja olen iloinen että moni on löytänyt tänne lukemaan kirjoituksiani. Kiitos siitä! Otan mielelläni vastaan toiveita ja ajatuksia blogin suhteen. Toivottavasti viihdytte mukana. :)





Kolme hyvää asiaa blogissani: positiivisuus, monipuolisuus ja kohtaamiset



Jotkut saattavat pitää positiivisuutta samana asiana kuin tekopirteyttä ja teeskentelyä. Luodaan jonkinlaista illuusiota täydellisestä elämästä, ja jätetään ne ikävät asiat kertomatta. On totta etten halua jakaa aivan kaikkea blogissani  - kukapa nyt haluaisikaan - mutta vaikka kirjoitustyylini onkin kepeä haluan kertoa myös niistä vaikeuksista. Minä en vain osaa kunnolla rypeä kurjuudessa, vaan kaaduttuani saatan hetken murehtia ja nousen sitten reippaana pystyyn. Toivonkin että saisin jaettua tätä fiilistä eteenpäin! 

Olen kiinnostunut monista eri asioista, ja vaikka blogimaailmassa olisi usein "viisasta" keskittyä vain yhteen rajattuun aihepiiriin koen, että haluan tuoda esiin niitä minulle tärkeimpiä asioita. Näistä pääaiheet ovat luonto ja liikunta, mutta moni muukin asia tulee käsiteltyä. Minusta monipulisuus on rikkaus, ja tykkään itsekin seurata blogeja joissa on sekä sitä arkielämää että erikoisaiheita. Ainahan voi jättää ne vähemmän kiinnostavat jutut lukematta.

Bloggaamisessa parasta on kommunikointi ja kohtaamiset. Olen löytänyt blogin kautta upeita ihmisiä, joista osan olen tavannut livenäkin. On vielä tekemättä monta kivaa asiaa joista on ollut puhetta, kuten tapaaminen Juoksuaskeleet -blogin ihanan Satun kanssa! Toivottavasti saisin tuotua teksteihini edes hitusen hänen positiivisuuttaan! 


Viimeisenä päivänä saa sataakin. Tunnelmia Milanosta.


Haaste! 



Haastan mukaan luultavasti tällä hetkellä erittäin kiireisen Arctic Monkey -Sannin (ehdit hyvin miettiä näitä siellä teidän "hiihtolenkillä" <3), juuri pitkältä reissulta palanneen Kuukausi yksin erämaassa -Minnan sekä Karhunkierrokselle huikean pitkälle matkalle treenaavan Healthy style of living -Susannan! 



Parco di Sigurtan upeaa kukkaloistoa


Kiva kun jaksoit lukea näin pitkälle! Toki myös muut saavat napata tästä haasteen vastaan. Mikäli haluat nähdä lisää Italian kuvia käy kurkkaamassa Instagram -tilini. Uusimmat blogipostaukset saat nopeasti Facebook -tilin kautta. :)

Soolohiihtoa Salamajärvellä

Sisältää blogiyhteistyötä. 


Pääsiäislomalla oli suorastaan pakko päästä retkeilemään! Moni asia tuntui asettavan aikarajoitteita reissulle, joten päädyin varmasti mukavaan lähikohteeseen; Salamajärven kansallispuistoon. Työviikko venähti torstaina iltapuolelle, joten päätin ottaa sen illan levon kannalta ja pakkailla ja lähteä vasta perjantaina. Sunnuntaiksi piti olla jo kotona, joten aikaa reissulle oli maksimissaan kaksi yötä.


Pakkaamiseen käytetty aika: 1 tunti


En tehnyt mitään tarkkoja etukäteissuunnitelmia, vaan ilmoitin kotijoukoille lähteväni Salamajärven parkkipaikalta Hirvaan kierrosta etelän suuntaan, ja siitä sitten fiiliksen ja kelin mukaan eteenpäin. 

Minulla oli mukana omatekoinen pikkuahkio ristikkäisaisoilla, tunturisukset sekä pikkurinkka, joka toimi vetolaitteena ja myös hätävarana ahkion hajoamiselle. Rinkassa ei ollut painona muuta kuin makuualustat, vessapaperia ja hiihdon aikana riisutut ylimääräiset vaatteet. 


Svalan merinokerrasto ja pipo testissä reissussa (saatu blogiyhteistyönä Svalalta). Siitä lisää myöhemmin! 


Hikistä hommaa!



Perjantaina ilma oli aivan huikea, ja olin Salamajärven parkkipaikalla yhden aikoihin. Pian tuli selväksi, että reissusta ei tulisi mikään hupihiihtely. Lumi pakkautui suksien pohjiin ja hiki virtasi. Lämpöä oli varmasti lähemmäs kymmenen astetta auringossa! Hiihdin lopulta pelkässä merinokerrastossa ja -kaulurissa ilman päähinettä. Aurinkolasit tulivat todella tarpeeseen. 

Uraa ei oltu kuljettu pitkään aikaan ja se oli hyvin kapea, joten ahkion kanssa sai tehdä todella töitä. Muutaman tunnin rämpimisen jälkeen tulin vihdoin Jyrkänniemen tulipaikalle, ja päätin viisaasti pitää pitkän tauon. Raahasin ahkion umpihangessa rantaan ja tamppasin suksilla kovan pohjan pressulle. Siihen kun oikaisi makuualustan kanssa niin ai että! 

Oli aivan hiljaista. Raskas hiihto oli tehnyt jo tehtävänsä ja mieli oli levollinen. Hörpin kahvia, söin suklaata ja nautiskelin auringosta. Alkuun ei käynyt edes tuulenvirettä. Täydellistä!





Muutama etelästä tullut hiihtovaeltaja kävi moikkaamassa minua. Pojat kertoivat kiertävänsä Hirvaan kierrosta vastakkaiseen suuntaan. Toivoteltiin hyviä reissuja ja minullakin alkoi menojalka vipattaa. Varsinkin kun tiesin poikien tehneen minulle valmista uraa ahkioiden kanssa. 

Hieroin vähän lisää kynttilää suksenpohjiin, ja jatkoin matkaa. Reitti Sysilammelle on todella kumpareinen, joten ei aikaakaan kun lipsuva suksi ja temppuileva ahkio saivat hien taas pintaan. Mutta sitä se on - vaikeuksien voittamista. Kun on yksin pitää vain pärjätä, ja vaelluksilla valittamisella ei saavuta yhtään mitään.

Sisukkaasti jatkoin perille Sysilammelle, johon saavuin joskus seitsemän aikaan. Viimeiseen kolmeen kilometriin käytin melkein kaksi tuntia. 

Autiotuvassa näytti olevan porukkaa, joten jatkoin suoraan lammen rantaan ja tamppasin teltalle pohjan. Fjällun Akka View -teltta oli ensimmäistä kertaa talvivaelluksella, ja totesin että sillä pärjää ihan hyvin yksin liikkuessa. Kahdestaan tulisi varmasti ahdasta. Loppuilta sujui nopsaan ruokaa laittaessa ja saatoin nauttia myös hieman viiniä. Illalla taivaalle nousi upea täysikuu!

Mielenkiintoinen testattava: Solar ideas aurinkokennovalaisin. Kirjoittelen tästäkin lisää myöhemmin.




Reissueväissä menin siitä missä aita on matalin, eli mukana oli lähinnä valmisruokia. Minulla oli mukana neljän paketti vihiksiä joita söin lähinnä lounaaksi. Perjantain iltaruoka oli hiukkasen gourmeen puolella, sillä paistoin runsaassa voissa valmiita blinejä savulohimoussen kera. Lisäksi minulla oli muutama valmiiksi tehty voileipä, iso suklaalevy sekä sipsejä. Juomapuolella lisäsin lumesta sulatettuun veteen mehukeittoa ja hörpin muutaman kupin valmiskahvia. 


Lauantaina ohjelmassa: hiihtoa


Perjantain raskaan kelin myötä suhtauduin varauksella lauantain etenemään. Lähdin kuitenkin jatkamaan Hirvaan kierrosta eteenpäin. Päätin, että katson Heikinjärven laavulla kauanko matkaan on kulunut aikaa, ja katson sen perusteella palaanko valmista uraa takaisin vai jatkanko vielä eteenpäin.

Yöllä oli -20 astetta pakkasta, joten aamulla keli oli suorastaan luistava. Vetäisin nousukarvat suksiin sillä tiesin että ohjelmassa olisi runsaasti mäkiä. Se olikin viisas veto, sillä eteneminen sujui kuin tanssi ja olin Heikinjärvellä muutaman tunnin hiihdon jälkeen. Matkalla laavulle viereiseen puuhun lennähti suuri palokärki joka päästi ilmoille kantavan laulannan. Ilmoitti selvästi, että kuka näitä metsiä asustaa. 

En malttanut pitää taukoja, sillä pelkäsin upean hiihtokelin muuttuvan tarttuvaksi pöperöksi auringon lämmittäessä. Yöpakkasen voima kantoi kuitenkin pitkään, ja olin Pyydyskoskella noin kymmenen kilometrin hiihdon jälkeen hyvissä voimissa. Aurino paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja nautin lounasta kaikessa rauhassa. Mietin, kuinka onnellinen olin juuri sillä hetkellä. 




Päätin jatkaa vielä matkaa, ja jäädä mahdollisesti Talviahon tulipaikalle yötä. Pyydyskosken jälkeen maasto muuttui metsäiseksi ja mäkiseksi, ja ahkion kanssa sai todella tehdä töitä. Välillä kiskoin sitä kaltevassa rinteessä ja lumi upotti melkein pohjaan saakka. Mistään ei löytynyt hankikantoa. Mietin, että miten eläimet pärjäävät syvässä lumessa. Jälkiä näkyikin reissun aikana todella vähän. 

Ihastelin kelopuita ja niiden upeita runkoja.

Kohtasin samat etelä Suomen vaeltajat Talviahon tulipaikalla. He aikoivat jäädä sinen yöksi, joten päätin itse vielä jatkaa matkaa. Pitkästä päivästä huolimatta en ollut vielä väsynyt, ja leikittelin ajatuksella hiihtää autolle saakka. 





Hyvä vai huono idea? 


Jotenkin siitä tuli pieni haaste itselle, ja päätin että olen autolla ennen pimeää ja ajelen siitä sitten kotiin nukkumaan. Tulipaikan jälkeen piti hiihtää vielä vitonen upottavassa hangessa tienvarteen, ja jatkaa siitä kymppi tietä pitkin autolle. 

Tietenkään homma ei sujunut mutkattomasti, sillä yhdessä mäessä ahkion aisa antoi periksi ja jouduin korjailemaan sitä. Kuuma keli teki myös nestepuolella tepposet, ja jouduin sulattelemaan matkan varrella vielä lisää juotavaa bensakeittimen avulla. Mutta pieni lepo hiihdosta teki varmasti hyvää, sillä matka jatkui taas. 

Yhteismatkaa päivälle tuli hieno 26 kilometriä, ja liikkeellä olin yli 11 tuntia. Autolle päästyäni olin kieltämättä aika sippi, ja pysähdyin vielä Perhossa kauppaan ostamaan kylmää limsaa piristämään reilun tunnin kotimatkaa. 





Olin valtavan tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Sain minivaellukselta juuri sen mitä menin sinne hakemaankin; mielenrauhaa, ulkoilmaa, luontokokemuksia ja haasteita. Todistin taas itselleni, että pärjään ja jaksan paljon enemmän mitä uskonkaan. 




Kuinka sinun pääsiäinen sujui? Nautitko kenties aurinkoisista keleistä ulkoillen?