Keli yllätti polkujuoksijat Kokkolassa

Sen piti olla aivan tavallinen perjantaipitkis töistä kotiin. Miehellä oli viikonlopulle reissusuunnitelmia, joten jätettiin toinen autoista kaupunkiin ja juostiin Perhonjoen retkeilyreittiä pitkin noin 19 kilometrin lenkki kotiin. Tai näin oli suunnitelmat, kunnes keväinen luonto puuttui peliin.

Lähdettiin neljän aikana kaupungista kohti retkeilyreitin alkua. Asfalttijuoksu maastolenkkareilla ei ole hauskinta mahdollista, mutta sekin menee kun tietää pääsevänsä kohta osittain jo sulaneille poluille. Alkumatkasta ylitettiin muutama pieneksi joeksi kasvanut puro kahlaten ja samalla Sealskinz -sukkia ylistäen. Välillä juostiin upottavalla lumella sykkeet pilvissä, ja hetken päästä taas neulasbaanalla suut korvissa.

Edes kuvia ei ehtinyt ottaa, kun meno maistui niin hyvältä

Perhonjokireitti on minulle tuttuakin tutumpi, joten osasin odottaa muutamaa hankalaa kohtaa reitillä. Jätimme suosiolla välistä Isokoski - Haapakoski -osuuden, ja juoksimme sen pehmeää metsätietä pitkin. Aurinko paistoi ja jalat veivät eteenpäin. Olimme Haapakosken paikkeilla kulkeneet kahdessa tunnissa reilut 15 kilometriä, mikäli oli niissä olosuhteissa meille mainio suoritus. 

Sitten löydettiin uusi järvi

Reitin vaikein kohta on Haapakosken laavulta kaupungin suuntaan, kun kuljetaan metsätieltä hyvin matalalla sijaitsevan metsäpätkän läpi laavulle. Laavun lähellä sijaitseva pieni oja tulvii usein, ja kelirikko on yllättänyt meidät ennenkin keväällä ja syksyllä. Mutta ei tässä mittakaavassa.

Lähdimme luottavaisin mielin kahlaamaan vedessä. Jäinen pohja teki kulkemisesta hankalaa, mutta jatkoimme silti eteenpäin. Nastoja olisi kaivannut. Maasto laskee melko paljon tuossa paikkeilla, ja pian oltiin jo siinä pisteessä että vedenpitävät sukat loppuivat kesken. 

Ilma oli lämmin, joten päätimme ottaa pikku riskin ja yrittää silti läpi metsään muodostuneesta järvestä, jotta pääsisimme Haapakosken laavulle ja siitä eteenpäin kohti Lahnakoskea ja kotia. Tomi meni edellä, ja nivusrajan jäävedessä saavutettuaan totesi että tämä testi taitaa olla tässä. 

Eli eikun peruuttamaan, vääntämään sukat ja housut kuiviksi ja pienen lämmittävän juoksupyrähdyksen jälkeen miettimään että mitäs sitten. Olen juossut metsätietä pitkin kotiin aiemminkin, mutta se tarkoittaisi ainakin kymmenen kilsan lisäystä lenkkiin. Se ei hirveästi houkutellut, joten päätimme ottaa seuraavan pikku riskin ja oikaista metsän kautta Lahnakosken tielle. 

Puolitoista tuntia myöhemmin tupsahdettiin tienvarteen melko kaikkemme antaneina. Löydettiin metsästä paljon lisää vettä, nivusiin asti yltävää lunta, suota, pusikkoa ja risukkoa, hakkuuaukioita, mutaa, mielenkiintoisia eläinten jälkiä ja kynitty lintu ja ties mitä. Tosi hieno lenkki!

Pari kertaa joutui tarkistamaan kännykällä suuntaa ja juoksulenkki muuttui mättäältä mättäälle hyppelyksi, mutta kaikenkaikkiaan onnistunut kokemus. Lenkki kesti kaiken kaikkiaan melkein neljä tuntia, eli viimeiset kuusi kilometriä otti hulppeat kaksi tuntia. 

Viikon piiiiitkä lenkki tehty, ja viikonlopun saakin sitten lepäillä.

Lenkin opetuksena:

• Parin tunnin lenkistä voi tulla yhtäkkiä nelituntinen, kun sattuu jotain yllättävää

• Pidä aina täyteen ladattu kännykkä mukana, kun lähdet polkujuoksulenkille

• Ota ylimääräistä evästä ja vettä matkaan. Nyt olin kiitollinen siitä extrasuklaapatukasta!

• Ensiaputarvikkeista muista vähintäänkin ideaaliside. Me ei loukattu, mutta jotain ois voinut sattua rymytessä

• Vedenpitävä sukka toimii oikeasti. Mikäli varren pituus riittää

• Käänny takaisin, mikäli homma vaikuttaa liian vaativalta

Löytyykö muita viisaita, jotka ovat kokeneet kantapään kautta kevään metkuiluja luonnossa?