Treeniä ja urien avaamista

Joulukinkkua on tullut sulateltua sekä koirien että emännän osalta. Vai miltä kuulostaisi 20 km rekilenkki, josta pääosa juostaan reen vieressä umpisessa? 


Jos tämä treeni tästä lähtisi liikkeelle koirien avustamana, kun oma motivaatio on jotenkin nollassa. Kebnekaisen hiihtovaellusreissu on varattu maaliskuun loppuun, ja siihen mennessä pitäisi taas ahkion liikkua joutuisasti. Viime keväiset sydänlihastulehduksen aiheuttamat ongelmat on onneksi väistyneet, joten mitään fyysisiä rajotteita ei ole. 


Onkos muita blogin lukijoita osallistumassa Ankarat avotunturit -organisaattorin reissuille tulevana keväänä? Tarkoitus olisi päästä isommille lakeuksille kenties 2016.


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Hämärähommia ja hiljaiseloa

On taas ollut pitkä tauko blogin päivittämisessä. Syitä on monenlaisia, mutta suurimpana lienee nämä synkeät säät ja liukkahat kelit, jotka ovat päässeet myös luontoloisen nahan alle. Mieltä kivistää ulkoilun ja retkeilyn vähyys, ja se ettei pääse perinteiselle kaamosvaellukselle. Huolimatta siitä, että keväällä on tiedossa Ankarat avotunturit -sarjan Kebnen reissu, joka antaa pääsylipun mahdollisesti jo vuoden 2016 Huippuvuorten reissulle! Tuonne harmauteen tihrustellessa on hankala päästä innostuneeseen tunnelmaan ja ajatuskin sauvoista ja vetorenkaista saa irvistyksen naamalle. Äh! 

Mutta pohjakosketukset on tarkoitettu sitä varten, että sieltä pääsee taas uuteen villiin nousuun. Ei sitä tiedä mitä seikkailuja vielä saa kehiteltyä, vaikka lomat onkin tiukilla! Aina sitä viikonlopun saa napattua sieltä ja muutaman yltsävapaan tuolta ja matkapäiviä on kasassa jo monta. Monesti kun pääsee suunnittelun makuun alkaa puutunut pää jo hyrrätä mukavasti, ja into vain kasvaa. Jos sitä illalla vaikka rengastakin liikuttelisi, ettei pääse sammaloitumaan! Tsemppiä kaikille kanssaliikkujille! 

Reipas kävelylenkki valikoidussa seurassa on paras lääke mielen synkkyyteen, oli keli mitä hyvänsä.
Ps. Apua mitä osalle minun kuvistani on tapahtunut, kun eivät näy? Ne on linkitetty facebookin kautta tähän.


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Terra Nova Hoolie 4 (Wild Country)



Teltta-arvostelu pohjautuen lokakuiseen vaellukseen Sarekissa neljän hengen retkiseurueella.


Teltta tilattiin vaellusporukan yhteisostoksena noin 150 euron kustannuksella postikuluineen Sportsdirectistä. Kyseessä oli siis budjettiteltta, ja sen vuoksi teltalle ei ollut kovin suuria odotuksia. Kirjoitan tämän arvostelun auttamaan muita päätöksenteossa teltanhankinnan suhteen. 

HOX: Lisään kuvia myöhemmin teknisistä ongelmista johtuen.

Ensin vähän dataa:

  • Teltan paino pakkauspusseineen: 3,6 kg (oma vaaka näytti 3,7 kg. Vert. Hilleberg Nallo 2,8 kg)
  • Pakkauspussi: 44 x 17 cm 
  • Malli: tunneli, ei itsestäänseisova
  • Käyttöaika: keväästä syksyyn (3 -vuodenajan)
  • Pystytystapa: ulko- ja sisäteltta samanaikaisesti
  • Kaaria: 2
  • Sisäänkäyntejä: 1
  • Ulkoteltan vesipilariarvo 4000 mm (polyuretaanikäsitelty ripstop-polyester)
  • Lattian vesipilariarvo 6000 mm (polyuretaanikäsitelty ripstop-polyester)
  • Kaaret: Wild Country Superflex Alloy (eli samat kaaret mitä Wild Countryn omissa teltoissa
  • Kiilat: 15 kpl Alloy V-Angle
  • Narut: 9 kpl mustia heijastavia naruja


Sitten omaan arvosteluun:


Materiaalit: 


  • Kankaat: Kankaiden laadukkuudessa ei ole valitettavaa. Sekä ulkoteltta että pohja pitivät moitteetta vedet ulkona vaikka telttakangas sai muhia märkänä pussissa ja pystytettiin illalla taas uuteen sateeseen. Kankaisiin kiinnitetyt vetoketjut vaikuttivat aika heppoisilta, ja ulkoteltan vetoketju oli kaiken lisäksi hankala vetää kiinni kun sekä teltan ulko- että sisäpuolelta tuppasi lieve jäämään väliin. 
  • Kaaret: Kaaret vaikuttivat ensipyörittelyllä laadukkailta ja kevyiltä. Kuitenkin toinen kaarista vähän taipui reissussa yhdestä kaaripalasta, eikä kaaripussista löytynyt kuin pieni kaarenkorjausholkki katkenneen kaaren varalle. Kotona kaari suoristui entisiin mittoihinsa, mutta melko herkkää materiaalia vaikuttaisi olevan kuitenkin. Kaaritunnelit olivat melko ahtaat. Kaaret asetetaan molemmista päistä reikiin, joten pystytyksessä on hyvä olla kaksi henkilöä. 
  • Kiilat: Kiilapussista löytyi peräti 15 kevyttä punaista kiilaa, joissa oli kyllä reikä narulenkille mutta itse lenkkiä ei ollut. Kiilat olivat aika heikkoa tekoa, ja viikon reissulla varmaan 1/4 kiiloista taipui jonkinlaiselle mutkalle. Toisaalta emme kyllä erityisemmin säälineet niitä pystytystilanteissa, mutta mielestäni kiilojen tulisi kestää myös pientä vääntöä taipumatta. 
  • Narut ja nauhat: Teltassa on suhteessa paljon narukiinnikkeitä. Esimerkiksi verrattuna Hillebergin Nalloon jossa kiinnityspisteet on tarkemmin harkitut on päästy pienemmällä narumäärällä ja tällä tavoin helpotettu pystyttämistä. Teltan päällä kaarten "takana" oli kaksi narukiinnikettä joille emme keksineet käyttöä. Tuuletusventtiilien narut kiristivät teltan suoraksi, ja jos olisimme vetäneet vielä nämä kolmannet narut molemmille puolille telttaa olisi kulku käynyt hankalaksi, ja lisäksi tämä kiinnike oli sijoitettu siten että se veti kaarta mutkalle. Teltan pystytysvideossa ei näitä yläkiinnikkeitä ollut lainkaan, joten en tiedä onko kyse uudesta vai vanhasta keksinnöstä, joka on sittemmin jätetty pois. 
  • Pakkauspussi: Pakkauspussi oli auttamatta liian pieni. Kyllästyin jo ensiyrittämällä käärön kanssa äheltämiseen, ja otin reissuun mukaan Fjällrävenin "Y-pussin". Joudumme varmasti tilaamaan teltalle kyseisen pussin, sillä omaan pakkauspussiinsa sitä ei survo erkkikään aamusta toiseen jos ei omaa aivan järjetöntä kärsivällisyyttä ja rullauskykyä. 

Pystytys:



Kuten yllä olevasta videosta näkee, teltta on varsin nopea ja yksinkertainen pystyttää. Pystytys on hyvä aloittaa kiinnittämällä tuulenpuoleinen pääty kiiloilla maahan. Myöhemmin näitä kiiloja voi vielä siirtää ja kiristellä telttaa sopivaksi. Kaaret ovat yhtä pitkiä, joten siinä ei voi mennä vikaan. Hillebergin ja Fjällrävenin teltoista tuttua toisen puolen "kaaripussia" ei valitettavasti ollut käytetty Hooliessa, joten molemmat kaarenpäät joutuu erikseen asettamaan omiin lenkkeihinsä joka vaatii joko ravaamista puolelta toiselle, tai kahta pystyttäjää. Kaaritunnelit olivat melko ahtaat, joten tuplakaarista on turha haaveilla. 

Ulkoteltassa on paljon naruja joiden kiinnittämisessä menee oma aikansa. Tuntui siltä että jos jotain olisi jättänyt tuulettomalla säällä kiinnittämättä olisi teltan ryhti kärsinyt. Alaliepeen ja sisäteltan kuminauhalenkit olivat aivan ala-arvoinen keksintö, ja jo viikon reissun jälkeen osa kuminauhoista oli puoliksi poikki! Telttaa ei myöskään saanut kiristettyä mitenkään kun kiilat oli saatu maahan. Aivan tajuttoman typerä systeemi, joka on toisaalta edullista ja helppoa parannella mieleiseksi. Päädyimme reissulla kiinnittämään ulkoteltan lenkeistä joista nämä kuminauhat kiinnittyivät telttaan. 

Sisäteltan kiinnitys kaarien päihin tuntui aluksi erikoiselta, mutta toimi ihan kohtuullisesti.  Sen sijaan sisäteltan takakulman kuminauhaviritelmät tuntuivat epäkäytännöllisiltä ja haurailta. Kuminauhat osoittivatkin jo kulumisen merkkejä ensimmäisellä reissulla. Ei kovin vakuuttavaa, saatika innovatiivista. Sisäteltta kiinnittyi ylempää tavallisilla "reppulukoilla" joita sai vielä kiristettyä mieleisekseen. Suhteellisen nopeaa ja käytännöllistä.


Tilat:


  • Sisäteltta: Sisäteltassa oli riittävästi tilaa neljälle hengelle, vaikka patjat asettautuivatkin tiiviisti toisiinsa kiinni. Toisaalta kenenkään ei tarvinut nukkua "raossa" sillä patjat eivät päässeet liikkumaan yöllä. Hulppeat oleskelutilat sai irroittamalla sisäteltan iltaoleskelun ja kokkailun ajaksi kokonaan pois, ja kiinnittämällä sen takaisin vasta nukkumaanmennessä. 
  • Absidi: Absidissa oli riittävästi tilaa kengille, mutta paljon muuta siihen ei mahtunutkaan jos mieli vielä säilyttää kulkumahdollisuudet ulos. Riittävä mikäli rinkat pidetään öisin pihalla sadesuojan alla. 
  • Säilytys: Neljän hengen teltaksi Hooliessa oli tosi vähän säilytystilaa. Kaksi pientä pussia sisäteltan molemmin puolin, ja siinäpä se. Ei edes kuivatusnarua katossa, tai paikkaa sille. Tästä antaisin teltalle pitkän miinuksen, sillä mistään kalliista ratkaisuista ei ole kuitenkaan kyse. 
  • Tuuletus: Tuuletuksessa on parannettavaa. Ensiksikin ulkoteltan tuuletus tapahtuu teltan takaosassa liepeellä suojatun verkon läpi, jota ei saa mitenkään suljettua. Huonolla kelillä tuuli painaa vedet verkon läpi sisätelttaan. Sisäänkäynnin puolelta löytyy samanlainen lieve ja vetoketjut mahdollistavat oven raottamisen ylhäältä. Kuumalla kelillä räkkäaikaan ei paras ratkaisu, sillä ovessa ei ole mitään verkkosysteemejä. 
  • Sisäteltan oviaukko on noin puoliksi verkkokangasta, joka kyllä hengittää hyvin ja on painon kannalta ehkä hyvä ratkaisu, mutta viileillä keleillä sisäteltta olisi mukava saada suljettua paremmin. Toisessa päässä sisätelttaa on myös verkolla peitetty aukko, jota ei saa suljettua mitenkään. Näissä aukoissa ehkä suurin ongelma kohdataan tuulisissa olosuhteissa, jolloin ulkoteltan sisäpuolelle kertynyt (tai ulkoteltan tuuletusaukosta sisään satanut) vesi lentää tuulen paukuttaessa ulkotelttaa suoraan sisätelttaan ja makuupussien päälle. Keskellä nukkuvien makuupussit olivat oikeasti tosi märät. Pitkä miinus!  


Palautetaan vielä lopuksi mieleen, että teltta on reilun 150 euron asumus neljälle, eli kyseessä on hurjan halpa kangasasumus. Tästä syystä teltalta ei voi odottaakaan tekniikan viimeisimpiä hienosäätöjä ja raudanlujaa designia. Tietenkään halpakaan teltta ei saa olla susi, ja monissa ratkaisuissa voidaan mennä halvalla hyvään tai kalliilla metsään.

Tärkeintä teltassa on, että se a) pitää vedet ulkona ja asukkaat kuivina ja b) säilyy ehjänä reissussa. Nämä kaksi pykälää Hoolie täytti suhteellisen hyvin, joten arvioisin sen budjettitelttana suhteellisen hyväksi ostokseksi. Ainakin kun saan muutaman tuunauksen tehtyä, jotka parantavat teltan käytettävyyttä jonkin verran.Tilasin jo telttaan Shelbystä reilulla kympillä muutaman parannuksen, joita esittelen jahka saan ne tehtyä.


Päättämisen sietämätön vaikeus

Kotona flunssassa on hyvä syventyä näiden retkiasioiden äärelle. Syksy on ollut todella kiireinen, ja monenlaista projektia on vielä edessä. Olisi esimerkiksi yksi Sarekin reissu tekemättä, ja reittisuunnitelmien kanssa pää lyö tyhjää. Onhan tässä aikaa vielä neljä päivää ennen lähtöä! :)

Viime vuonna kierrettiin tällainen rinkula:


Akan huiputus ei valitettavasti onnistunut säästä johtuen, mutta muuten reissu oli upea ja tuntuu että ollaan nähty kaikki ne paikat joista ihmiset puhuu. Vai ollaanko? Täysiä vaelluspäiviä olisi käytettävissä seitsemän, plus lauantain iltapuoli ja sunnuntaiaamu.

Lempparihomma eli ruokien valmistus on kyllä jo aloitettu.


Reissuja -osiota on taas päivitetty. Käykääpäs kurkkaamassa.



Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Islanti 18.7-1.8.2014



Rakkaus Islantiin syntyi viime kesänä, ja sitä sidettä lähdettiin lujittamaan myös tänä vuonna. Viime vuonna tutustuimme eteläiseen Islantiin aina Jökulsárlónille saakka, kävimme Islannin korkeimmalla huipulla ja kiersimme tietysti suurimmat turistinähtävyydet, eli Golden circlen ja Blue lagoonin. Tämän vuoden reissu suuntautui länteen ja pohjoiseen, sillä päätavoittena oli päästä Hornstrandirin niemennokkaan aivan Westfjordien pohjoisosassa.

Reissun suunnittelu alkoi hyvissä ajoin vuodenvaihteessa, kun päätimme varata lennot Islantiin. Hornstrandirille pääseminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä ensin on matkustettava joko maitse tai ilmateitse Isafjörduriin, josta on veneyhteys Hornstrandirin lukuisiin pikkuvuonoihin. Tilasin Hornstrandirin kartan Islannista, joka helpotti suunnittelua huomattavasti. Tilauspaikka oli tämä, ja toimitus oli nopeaa (n. viikko). Valitsin kulkureitiksi ehkä eniten käytetyn Adalvik - Veydileysufjördur, joka kulki Hesteyrin ja Höfnin kautta. Yhden päivän varasin Hornvikin valloitukseen. Oli vaikea arvioida täältä käsin reitin haastavuutta, mutta lukuisista varoituksista viisastuneena otin vielä yhden extrapäivän mukaan aikataulutukseen, eli vaelluspäiviä tuli yhteensä 6.

Sitten tarvitsi enää löytää sopivat venekyydit ja varata ne ennakkoon kuukausia ennen reissua, sillä samaan satamaan ei seilata välttämättä montaa kertaa viikossa, ja kyydit loppuvat pian kesken pienissä paateissa (veneen koosta riippuen joku kymmenisen henkeä per kuljetus). Käytimme West toursin palveluita. Venekyyti ei myöskään ole mitään halpaa lystiä, vaan niihin upposi noin 150 euroa per nenä vaikka matka itsessään kesti vain tunnin. Venekuljetuksemme lähti Isafjördurista, mutta paluukyyti rantautui Bolungarvikiin. Sieltä piti vielä suoriutua joko bussilla tai liftaamalla Isafjörduriin (valitsimme bussin, 1000 ISK). Päätimme vuokrata auton Reykjavikista, sillä halusimme käydä samalla reissulla Snaefelssnessissä, ja tutustua muutenkin Westfjordeihin. Paluumatkalle varasimme lennon välille Isafjördur-Reykjavik.

Vaelluspaikkana Hornstrandir on karu, korkeusvaihtelut ovat rankkoja ja reitti välillä ilmava ja haastava, säätilat vaihtuvat nopeasti ja tuulet ovat todella kovia. Tänä vuonna lisämausteena oli vielä runsasluminen kesä, jolloin monet nousuista ja laskuista olivat suorastaan vaarallisia. Reitillä olikin sattunut paljon loukkaantumisia, ja olimme erityisen huolellisia sopivaa reittiä etsiessämme. Erityisesti Hornstrandirin "keskivuoristo" oli lumen vuoksi hankalakulkuinen. Reittejä on merkitty vain osittain kivikasoilla, joten suunnistustaito pitää olla kunnossa. Vuorilla on myös usein sumua, ja meidänkin reissuaikanamme sieltä pelastettiin kuuden hengen retkiseurue eksymisen vuoksi. Meidän valitsemamme reitti oli aika helppo seurattava, mutta siinäkin olisi voinut mennä muutamassa paikassa vikaan.

Kannattaa myös huomioida, että monet Hornstrandirin karttaan merkityt reitit eivät ole tosiasiassa olemassa, eivätkä ole edes kuljettavissa tavallisilla välineillä tai ylipäänsä perustrekkaajan taidoilla. Paikallisilta "rangereilta" saa aina tuoreimman tiedon reittien kunnosta. Kesäaikaan Höfnissä on pysyvä rangerin asuinpaikka, josta käsin hän pitää kirjaa kaikista alueella liikkuvista. Me satuimme kohtaamaan Hesteyrissä puolalaisia tutkijoita jotka olivat kiertäneet aikalailla kaikki niemen reitit läpi tänä kesänä. Esimerkiksi pohjoisosassa oli paljon reittejä, joita ei päässyt ilman lumirautoja ja hakkuja kulkemaan.

Telttailimme merkityillä telttapaikoilla, sillä ne sopivat hyvin rentoon kulkuvauhtiin. Paikoilla oli aina kuivakäymälä, ja joissakin paikoissa "tiskiallas" juoksevalla vedellä. Höfnissä, joka on alueen pääpaikka oli jopa vesivessa rangerin tuvan yhteydessä! Telttailu on sallittua kaikkialla kunhan kunnioittaa kesämökkien omistajien reviiriä. Merkittyjä telttapaikkoja on kuitenkin runsaasti eikä ainakaan heinäkuun lopulla ollut mitään ruuhkaa, joten melko rauhassa sai telttaansa asua.

Puhdasta juomavettä oli tarjolla joka paikassa runsain mitoin. Meillä oli 0,5 litran juomapullot, jotka riittivät kirkasvetisten uomien välillä mainiosti.

Varusteista sen verran, että vaatekerran on syytä olla laadukas, ja kesälläkin on aika vilpoista ja sadetta tulee melkolailla joka päivä jossain välissä. Kunnolliset kuorivaatteet on välttämättömyys tuolla, ja ne suojaavat myös tuulelta. Meillä sattui todella lämpimät kelit, ja vettä ei tullut kuin yhtenä iltana. Harvinaislaatuinen tilanne Islannissa. :) Kengät kannattaa valita tukevammasta päästä, jotta nilkka saadaan suojattua. Kävelysauvat on _pakolliset_, ainakin jos lumiolosuhteet ovat samaa luokkaa. Osa virroista on syviä ja pehmeäpohjaisia ja osa taas kivisiä ja liukkaita, joten sauvoista saa hyvin tukea. Teltan tulee olla tuulenkestävä, mutta itsestäänseisovuus ei ole Hornstrandirissa niin pakollista. Siellä on paljon kivoja nurmikenttiä jossa telttailla, vaikka varmasti löytyy toisenlaistakin telttapaikka. Meidän puhelimet ei löytäneet koko reissun aikana verkkoa, joten tähän kannattaa varautua. Omistamme spotin, jolla lähetimme kotirintamalle "ok-viestejä" matkan varrelta. Tarvittaessa samalla vempaimella olisi saanut hälytettyä apua.

Luonto on aivan upeaa ja säilynyt melko koskemattomana muutamaa kesäasuntoa lukuunottamatta. Paikalliset pitävät Hornstrandiria todella vaativana kohteena, ainakin jos islantilaisia tuttaviamme on uskominen. Näimme Hornstrandirissa lähinnä ulkomaalaisia kulkijoita, joista kaikki olivat hyvin varustautuneita. Kettuihin törmäsimme useampana eri päivänä, ja niissä riitti ihmettelemistä. Rohkein kipaisi aivan kengänkärkiä hipoen ohitse. Näimme myös hylkeitä ja runsaasti erilaista linnustoa, mm. lunneja.

Reissuja -osion puolelta löytyy kohtapuolin myös päiväkohtainen reissukertomus. Kyselkää ihmeessä tarkennuksia, ja koitan vastailla parhaani mukaan. Laitetaan nyt tähän vielä, että kaikista varoituksista huolimatta Hornstrandir on aivan kuljettavissa eikä todellakaan kannata säikähtää tätä kirjoitusta. Haluan vain korostaa, että sinne ei kannata lähteä harjoittelemaan tai varustautua "vähän sinnepäin". :)


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Vaellusporukan yhteinen teltta

Brittikuriirit toivat vaellusporukan yhteishankintana suoritetun Wild Country Terra Nova Hoolie 4 -nimihirviöteltan perjantaina kotiin. Koepystytys suoritettiin lauantaina, ja teltalle tehtiin empiirisiä tutkimuksia mm. vesiletkun kanssa. Tarkoituksena olisi ottaa Hoolie mukaan viikon neljän hengen Sarekin reissulle 27.9 alkaen. Odotettavissa on kovia tuulia ja kylmiä kelejä, joten toivon mukaan budjettiostos kestää nämä kaikki. Teltalle tullaan sitä ennen tekemään pieniä korjauksia, josta myöhemmin lisää.

Tässä vielä lisätietoa teltasta.


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Koirakaverin kanssa Hetta-Pallaksella

 

Sunnuntai 22.7


Viikonloppu Helsingissä vaihtui vartissa vaelluskamppeisiin, kun uusi erätuttavani Raimo kaartoi pihaan melkein heti meidän etelänautomme jälkeen. Pikainen loppupakkaus, vaellusvaatteet niskaan ja koira kainaloon. Ja tietysti suukko kullalle. :) Ajomatka kesti yhteen saakka yöllä, jolloin Raimo jätti minut ja Tsappiksen hotelli Pallaksen pihalle. Yölläkin oli näin valoisaa ja näki hyvin kulkea.



 Lähes neljä tuntia myöhemmin ja kellon näyttäessä vähän vaille neljää kömmin vihdoin telttaan ja makuupussiin. Nukuttiin Tsapan kanssa aika sikeästi.



Maanantai 23.7 


Nousin yhdeksän maissa ja hoidin leirin pikaisesti kasaan heti aamupalan jälkeen. Ampiaisen (tai hevosen) kokoiset paarmat piirittivät meitä alkumatkasta tehden menosta melko ripeää. Tahti oli vähän liiankin rivakka, sillä Tsapan mielestä on tarpeen pitää veto myös alamäessä. 















Havaitsin kolmen maissa lounasajan jo menneen. Pysähdyimme Suaskurun pimeään kotaan haukkaamaan lisäenergiaa, ja jatkettiin vielä Hannukuruun ennen leirin pystyttämistä. Polvi vähän oireilee oikeassa jalassa johtuen vissiin tehokkaasta veturista.

Huomenna mennäänkin vain vähän reilu kymppi, kerta ollaan  jo puolimatkassa tämän päivän reippaan vedon jälkeen. Illalliseksi pinaatti-feta -quesadilloja. Tsappaa ramasee. Ei jaksanut saunaan, nukuttaa.





Tiistai 24.7


Aamupalaksi munia ja jälkkäriksi raavaan miehen annos omenahyvettä kauravaniljakermalla.






Lieneekö hyvän aamupalan syytä, että tälle päivälle ajattelemani reipas kymppi kaksinkertaistui kuin huomaamatta. Ennen Sioskurun tupaa vilkaisin kello - ei edes vielä kahtatoista.. Enhän minä puolen päivän aikoihin voi laittaa telttaa pystyyn. Jalat kyllä jo antoivat kuulua itsestään, joten päätin pitää hyvän tauon Sioskurulla. Parkkeerasin joen rantaan ja keittelin nuudelisopat ja söin parmesanruisleipää. Oli mukava uitella jalkoja virrassa ja kääriytyä hetkeksi pitkälleen rinkan sadesuojan alle. Ei päivän ainoa pikkuinen sadekuurokaan haitannut.  




Jatkoin reippaan tunnin tauon jälkeen kohti Pyhäkeroa. Aioin ottaa rauhallisesti viimeiset kahdeksan kilometriä, mutta lopulta tulimmekin taas melkoista haipakkaa. Näkymät olivat ylhäältä huikean hienot, ja kova tuuli nauratti. Alas kulkiessa meidät ohitti juoksija. Nostin hattua. Pyhäkeron tuvan viereen teltta pystyyn ja sinne mäkäräisiä pakoon. 






Kieltämättä kulku on sujunut melko reippaasti ja Pallas-Hetasta ollaan suoriuduttu odotettua nopeammin. Onneksi tekstiviesti Raimolle paljasti hänen olevan jo Hetassa, joten pääsisimme huomenna starttaamaan ajoissa kotimatkalle.





Keskiviikko 25.7


Herätys ennen viittä ja kuudeksi metsäautotien päähän odottamaan Raimoa. Loppumatka sujui ilman kommelluksia ja olin jo puolen päivän jälkeen kotona. Ensimmäinen kunnon yksinvaellus oli todella hieno kokemus, eikä varmasti jää viimeiseksi. Muistoksi jäi monta viikkoa kipuilevat polvet, ja mäkäräisenraadoilla kuorrutettu lainateltta (pesin ja puunasin, tietty). Hienot maisemat ja hieno reitti! En ehkä lähtisi enää uudestaan, mutta suosittelen kyllä kaikille tutuille ja tuntemattomille.

Luontoloinen kohtasi kollegansa




Tavattiin tuossa pitkoksilla, ja nostettiin hattua. Luontoloisella selässä kevennetty rinkka (n. 10 kg) ja kollegalla kiiltävänmusta selkämöllykkä (ei maapalloa). Jatkettiin matkaa omiin suuntiin, pian tapaamisemme unohtaen. Mutta miten tuohon tilanteeseen päädyttiin?

Keväällä puolimaratonin juostuani sain ajatuksen. Entäpä jos pakkaisi vähän kevyemmin, ja kävisi pinkaisemassa viikonlopun mittaisen juoksupatikan Perhossa? Eihän yksi reissu Peuran polun komeissa maisemissa ole vielä mitään, pitää siitä päästä nauttimaan vielä toisenkin kerran tälle keväälle. Onneksi yllytyshulluja kavereita riittää, joten ei aikaakaan kun seura oli lyöty lukkoon, ja työkiireiden lomassa tuli rinkkakin joten kuten pakattua reissua edeltävänä iltana (miksi se makuupussin säilytyspussi on aina hukassa?).

Tyhjennän matkapäiväkirjan vielä Reissuja -osioon, mutta luotaan tähän vähän yleisiä ajatuksia "juoksuvaeltamisesta". Uskoisin lukeutuvani siihen ihmisryhmään, jotka eivät halua päästää itseään helpolla. Tältä pohjalta syntyi myös ajatus siitä, että mehän ei missään tuvassa nukuta vaan teltan on kuljettava mukana (+3 kg). Makuupussit menivät onneksi kategoriaan "grammari", sillä Carinthia airpack painaa vain 600 g tsibale. Muuta sälää kertyi ihan kohtuullisesti.


Näin jälkikäteen olisin jättänyt villahameen ja kuoripuvun kotiin, ja ottanut niiden sijasta hiukan lisää ruokaa. Kyllähän ne nyt riitti, mutta energiavajaus lienee ollut aika huikea. Suolan lisääminen juomaveteen oli hyvä ajatus.Korjaustarpeista mukana oli vain välttämättömät, eikä mitään ihmeellistä tapahtunut. Ideaaliside löysi tiensä kaverin jalkaan, mutta kylmäpussia ei tarvittu. Muuten ei mukana ollut mitään turhaa, ja rinkat tuntuivat ihanan kevyiltä. Ei niillä nyt aivan esteettömästi kirmailtu, mutta ihan kohtuumukavasti kuitenkin. Jaska sudennahka ei ole luotu liimaantumaan selkään juoksun aikana, joten lievää matkapahoinvointia rinkan hyppiminen aiheutti. Mutta hartiat kesti, polvet kesti ja  nilkat kesti, ja tätä kehitellään kyllä eteenpäin!

YHTEISET VARUSTEET
VaatteetMajoittuminenRuokailuvälineetRuuatEnsiapu/hygieniaMuut
Teltta Akka View 3 kgRetkikeitin Primus Etapower 300 gMurukahvia Särkylääkettä 1/2 liuskaaMaastokartta + minigrip
1 x kaasu Pussipastaa + pussitonnikalaa illalliseksi x 2Ideaaliside Kamera + minigrip
Tulitikkuja (3 rasiaa)SuolaaLaastareitaLaskuvarjonarua
RakkolaastariaJesseteippiä
Pienet saksetPaikkausvärkit
PuhdistusliinojaNippusiteitä
Kylmäpakkaus
Kyytabletteja
OMAT VARUSTEET
VaatteetMajoittuminen ja kulkuRuokailuvälineetRuuatEnsiapu/hygieniaMuut
LenkkaritCarinthia-makuupussi 600 gMukiKävelyherkkuja - kuivatut omenat, marjat jne.Hammasharja + tahnaMatkapuhelin
LippisIlmamakuualusta 500 g Pieni kulhoDexalia tabletteinaWc-paperi (1 rulla/henkilö)Kynä, vihko
Kuoripuku (jos lupaa sadetta)Rinkka Jack WolfskinTaittosporkPerunamuusijauhetta + pussitonnikalaa lounaaksi x 2Pikkupyyhe
KerrastoSourcePuuropusseja x 2Huulirasva
Softshell-takkiJokunen leipäpala
3 x sukat + 2 alussukatJokunen juustosiivu
2 x lyhythihainen
Trikoot
Untuvaliivi
Villahame



Mutta oli hauskaa. Pääsisikö jo uusiksi?




Seuraa Instagramissa/Facebookissa

STOP


..eiku Spot. Tästä enemmän kun saan rekisteröityä laitteen käyttöön. :) Hätäisille perustietoa.


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Nishiki Cross Master

Sateisen sunnuntaiaamun kunniaksi haluan esitellä teille kaksipyöräisen kulkupelini. Varoituksen sana jos olet ihka aito fillariuskoinen. Teksti sisältää joitakin järkyttäviä elementtejä.

Kun muutimme asumaan tänne "landelle" noin 20 kilometriä Kokkolan keskustasta ostin itselleni vanhan jenkkilästä tuodun maantiepyörän. Sillä ajelin muutaman kesän työmatkaa, ja olin varsin tyytyväinen sutjakkaan kulkupeliini. Vaihtovaatteet kulkivat repussa, ja kaupassa sai valita ostaako purkin maitoa ja kipeät istumalihakset, vai pärjäisikö tämän illan ilmankin.

Viime kesänä mieli teki hankkia lukkopolkimet. Sain tuttavaltani polkimet ja ostin heräteostoksena Pyöräpojilta niihin sopivat kengät klosseineen. Minulle varsin tyypilliseen tapaan en kokeillut asentaa polkimia maantiepeliini, ja niinhän siinä sitten kävi että kunnioitettavaan ikään päässyt maantieihmeeni ei vastaanottanut lukkopolkimia jaloon runkoonsa. Siinä sitten huuli pyöreänä ihmettelemään Pyöräpojille, jotka keksivät hirveän hyvän ratkaisun ongelmaani. Osta uusi pyörä!

Samalta seisomalta kannettiin jos jonkinlaista kulkuria alas kadulle ja poljin naama virneessä korttelia ympäri. Toiveenani oli saada pyörä joka sopisi sekä maantieajoon että päällystämättömille teille. Johon saisi sekä maantieajoon sopivat renkaat, että tarvittaessa kunnon nastat. Johon saisi tukevan tarakan (noin, ensimmäinen rikos!) sekä kiinteät lokasuojat (toinen!). Jolla ajaisi vaivatta työmatkaa, kuljettaisi töissä tarvittavia työkaluja, tekisi ruokaostoksia ilman että perslihakset tietäisivät mitä on tullut ostettua, kävisi hikilenkeillä ennen saunaa, polkaisisi meidän mökille 70 kilometrin päähän ja jonka pakkaisi notkuvaksi retkeilykamoista ja ajaisi sinne missä on kivat ilmat.

Valinta ei ollut helppo, mutta voittajaksi selviytyi tämä. Eli Nishiki Cross Master.

Nisse ensiajossa Sokojalla. Onsevaanniinnätti!


Valintaan vaikutti tietysti hinta, mutta ensisijaisesti sen ratkaisi pyörän täydellinen geometria. Se istui käteen kuin kasikoon työhanska, ja tuntui juuri sopivan tukevalta mutta silti näppärältä. Cyclocrossari täytti toiveeni renkaista, sillä siihen saa käytännössä mitkä tahansa kiekot kiinni. Lisäjarrukahvat ovat käytännölliset kun ajaa paljon työajoa keskellä kaupunkia ja joutuu tarkastelemaan ympäristöään yläasennossa. Levyjarrut tuovat varmuutta ja tuntuvat "nykyaikaisilta". Shimanon tekniikka herättää luottamusta, vaikkei olekaan ehkä "sitä parasta sorttia". Ja mikä tärkeintä: Se on ihan hemmetin nätti! Ei mikään millinpaksuisista riu'uista kasattu härveli, vaan jämäkkä kuparinruskea kaunotar.

Lisäherkkuna otin pyörään sen kunnollisen kiinteän tarakan, juomapullotelineen sekä kunnon lokasuojat. Olen reipas tyttö ja päätin jaksaa raahata tällaista lisäpainoa mukanani. Kuten joku viisas joskus kysyi, että tuntuuko normiajossa pyöräily raskaammalta vesipullon kanssa vai ilman. :)

Luotettava työkaveri. Nissen kanssa tarkastamassa Kokkolan karppilammen kuntoa talven jäljiltä ja heittelemässä ensimmäiset ruokarehut kaloille. Mukana myös lisävaatetta, mittanauha, porakone, vasara, ruuveja, nauloja sekä muutama suunnitelmaplanssi.
Nisse ja miehen helmiäiskaunotar Trekin Erwin. Cyclari sekin, kun pitäähän miehelläkin olla yhtä hyvä pyörä (no okei, parempi!).
 Summa summarum. Olen kohta vuoden ajellut Nissellä ja me ollaan tosi hyviä kavereita. Tykkään siitä että voin varsin mukavasti ajaa huonokuntoisemmillakin teillä tarvittaessa, mutta silti kun päästään maantielle se rullaa kuin unelma. Vielä ei olla päästy mökkireissua pidemmille pyöräretkille, mutta sekin aika vielä koittaa. Paljon on ajettu työmatkaa ja käyty ihan vain lenkkeilemässä ja miniretkeillä lähiympäristössä. Olen ihan vastikää alkanut tajuamaan kuinka hienot maastot meillä täällä Hassisen perukoilla onkaan.

Ps. Mies alko puhua että meille vois muuttaa yksi paksurengaspyöräkin. Joskus se puhuu tosi viisaita!


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Kun mikään ei mene nappiin..

.. voi tehdä näin! Ja yhtäkkiä aamulla onkin ihan hyvällä tuulella, kun herää teltan kattoa rummuttavaan hentoon vesisateeseen. Luonto lääke joka vaivaan.


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Rullaatirullaa

Päätin koukuttaa kaverini maantiepyöräilyyn, joten lähdettiin vähän kruisailemaan Lahnakoskesta etelään Alaveteliin päin. Sieltähän löytyi aivan huikean hienot päällystämättömät tiet, joilla kuitenkin pystyi ajamaan kombolla maantiepyörä + cyclocross. Tiet polveilivat maalaismaisemien keskellä antaen välillä hurjat kyydit alamäessä ja nostaen kunnon hiet pintaan ylämäessä. Aurinko paistoi ja tuulikaan ei ollut liian kova. Lyhyt pätkä pyrähdettiin Jyväskyläntiellä, josta koukkasimme Åbackan riippusillalle.



Kotona odotti tietysti valmiiksi lämmitetty pihasauna. 

Ja mitä se kaveri tykkäsi?



Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Se puoli-iso ensimmäinen

Eilen juoksin ensimmäisen puolimaratonini. Minä, sydänlihastulehduksen jälkimainingeissa vielä pari kuukautta sitten kitunut toipilas. Juoksu itsessään on tuttua, mutta kun siihen liitetään mukaan aikarajat ja tuhat muuta juoksijaa alkaa vähän jännittää. Kokkolan Cityrunilla on tullut käytyä jo neljä vuotta juoksemassa 7 km, mikä tarkoittaa yhtä lenkkiä torilta Meripuiston kautta takaisin. 14 km on jäänyt kokonaan väliin, ja nyt uusi sarja eli 21 km oli pakko päästä kokeilemaan.



Mitä jos minut diskataan enkä pääse viimeiselle kierrokselle? Entä jos en vain jaksa? Jos saan sydänkohtauksen? Eikö nyt vähän purista rintaa? Pohkeet kramppaa, a-pu-a. Miksi kaikki juoksee ohi? Olenko viimeinen? 

Mutta ihme ja kumma, ensimmäisen kierroksen jälkeen juoksu alkoi rullata, ja toinen kierros meni aivan hurmiossa. Juoksutahti oli noin 6,20 min/km, eli sellainen leppoisa mutta reipas. Ainoa tavoitteeni oli päästä maaliin, eli alittaa viimeiselle kierrokselle pääsemiseksi asetettu aikarajoite. Se tunne kun toisella kierroksella vilkaisin kelloani hyvissä voimin, ja tajusin että aikaa on vielä reilusti.. se oli hieno tunne se!

Kolmannella kierroksella alkoi jo jalat painaa, ja siinä 15 kilometrin kohdalla mietin että pääsenköhän perille. Siitä se sitten taas helpotti, kunnes tultiin 20 kilometriin ja alkoi maalisuora näkyä. Jalat tönköllä heiluttelin itseni maaliin, ja tunsin oloni huteraksi ja hämäräksi. Koitin tihrustaa tulostaulua sumuisin silmin, unohdin sammuttaa urheilukelloni ja hoipuin juomapisteelle. Mitä ihmettä? Olen maalissa? Joku tuputti lahjakassin käteen ja hoipertelin istumaan ja soitin miehelleni. Saunaan!

Seuraavana päivänä jalat oli tukossa ja alaselkää vähän jomotti. Yöllä oli aivan tuskainen hiki, ja välillä oli huono olo ja välillä nälätti. Mutta skannaan jo seuraavaa kisaa. Tähän jäi koukkuun!



Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Työmatkapyöräily rokkaa

Selvät kevään merkit on ilmassa, kun Nisse kaivettiin pois talvisäilöstä. Nissellä mittaillaan taas kesä yhteensä 40 kilometrin työmatkaa. Ei ehkä joka päivä, mutta kannusteeksi laitoin meidän toisen auton kesäksi seisontaan. Omistautumista sanon minä! Hulluutta sanoo joku toinen. Reitti ei ole kulkukelpoinen muulloin kuin sulan maan aikaan, sillä puolet kulkee kapeapientareista Jyväskyläntien laitaa jossa ei vain ajella talvella. Eilinen polkeminen tuntuu istumalihaksissa. Tänään vois kipaista vaikka Seljesiin Lakeuden rekikoiraharrastajien vuosikokoukseen ja kevätpäiville.
Ps. Päivitin vihdoin Islanti-kertomuksen tuonne Reissuja -osioon. Käykäähän lukemassa! 


Islantiin..!


Hornstrandirin vaelluskartta. Lähde.

Nyt sen voi jo julkistaa, kun matkat on maksettu ja Islannin päässäkin alkaa olla kaikki varattuna. Heinäkuussa Icelandair kuljettaa taas (toivon mukaan) kaksi onnellista tulen ja jään maahan ihastunutta kohti uusia seikkailuja. Viimeksi koluttiin eteläistä Islantia ja Vatnajökullin aluetta, ja nyt matka suuntautuu länsirannikolle, Länsivuonoille ja aivan Islannin pohjoisimpaan kärkeen eli Hornstrandirin niemelle. Hornstrandir on autio niemenkärki, joka kurottautuu Pohjoiselle Atlantille kohti Grönlantia. Siellä ei ole pysyvää asutusta ja paikkaa sanotaan Euroopan eristäytyneimmäksi kolkaksi. Huikean korkeat lintukalliot jotka tippuvat jyrkkinä kohti merta, autiot nummet, vuoret, voimakas vuorovesi ja tuulet luovat alueelle sen omaleimaisen ilmeen. Päivitän vielä myöhemmin meidän reittiä kyseisellä alueella.

Hornstrandirin vaelluskartan tilasin täältä

Kuva googlemaps

Olen vuokrannut auton Europcarin kautta. Saavumme Islantiin perjantaina iltapäivästä, ja hoidamme viimeiset shoppailut (kaasu jne) Reykjavikissa. Majoitumme yhdeksi yöksi hurmaavaan Guesthouse Lenaan ja suuntaamme heti lauantai aamuna Europcarin toimistolle josta alkaa matka kohti Snaefellsjökullin (Snæfellsjökull) kansallispuistoa. Meillä on teltta mukana, joten luultavasti majoitumme jossain matkan varrella, ehkä Stykkishólmurin leirintäalueella tai sitten ihan maastossa. Siitä jatkamme Hólmavikiin, joka sijaitsee jo länsivuonoilla matkalla kohti Isafjörduria (Ísafjörður). Hólmavikissa vietämme yhden yön, ja jatkamme matkaa Isafjörduriin. Siellä meitä odottaa venekyyti Hornstrandirille, jossa olisi tarkoitus viettää vajaa viikko patikoiden. Europcarilla on toimipaikka myös Isafjördurissa, joten saamme palauttaa auton sinne ja vaelluksen lopuksi lennämme paikallislennolla takaisin Reykjavikiin. Reykjavikissa meitä odottaa taas Guesthouse Lenan palvelut. Meillä jää vielä joitakin päiviä aikaa keksiä tekemistä Reykjavikin alueella (ja sitähän tietysti löytyy). Reissun päätämme tuttuun tapaan Blue Lagoonissa, ja yövymme Keflavikissa ennen aikaista aamulentoa takaisin Suomeen. 

Tällä kertaa reissaamme turistiaikaan, joten hotellit ja autonvuokraus ja retket on pitänyt varata hyvissä ajoin. Länsivuonot eli Westfjordit eivät ole niin suosittua turistialuetta (bussiliikennettä ei enää järjestetä alueelle tästä syystä), joten emme odota kohtaavamme siellä kovin suurta ihmismassaa. 


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Blogi rakentuu

Harvinainen vapaahetki illalla, joten sain taas kirjoitettua muutaman retkikertomuksen lisää luettavaksi "Reissuja" -osioon. Retkipäiväkirja pursuaa tarinoita, ja olisi kiva saada niitä jaettua muidenkin luettavaksi. Mistä löytyisi puhtaaksikirjoittaja?

Oli lähellä ettei lähdetty kaverin kanssa kokeilemaan juoksuvaeltamisen iloja ja suruja tänään Peuranpolulle. Kotihommat kuitenkin veivät voiton, joten reissu siirtyy lähitulevaisuuteen. Onkos muut kokeilleet repun kanssa juoksemista, jos tarkoituksena olisi kantaa kaikki teltasta lähtien?

Tuli muuten myös ihmeteltyä kevään 2012 reissuyritystä Peuranpolulle Salamajärven suunnalta. Ajankohta oli muistaakseni toukokuun puoliväli, ja maastossa näytti tältä:

Pitkokset vaan kellui karkuun ja jossain vaiheessa meidän "kumisaapasnainenkin" joutui kääntymään takaisin.

Reissukaveri kahlaa perässä.

Myös sillat kelluivat karkuun. Sama paikka toukokuussa 2012..

Ja huhtikuussa 2014!

Värkit kunnon siltaan odottelemassa.

Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.