Galdhöpiggenin huiputus



Viime viikko vaellettiin Norjassa Jotunheimenin kansallispuistossa. Reissu oli todella onnistunut ja palattiin kotiin monta kokemusta rikkaampina. Vaeltaminen on kyllä paras unohtaa kodin ja työpaikan asiat. Sitä niin keskittyy kulkemiseen ettei jää energiaa murheille tai stressinaiheille.

Reissussa tuli otettua paljon kuvia ja kuvattua hieman videopätkääkin, ja tulen julkaisemaan niitä myös täällä blogissa.

Huiputimme ensimmäisenä päivänä Norjan korkeimman vuoren Galdhöpiggenin, joka oli Viiden huipun haasteessa toisiksi viimeinen koitos. Tässä hieman videokokemuksia huiputuspäivältä.



Uusimmassa Retki-lehdessä on muuten pieni juttu Viiden huipun haasteesta. Kannattaa lukaista! 



Retkeilyä Larsmossa





Nyt on kulkaas löytynyt uusi lähiretkeilypaikka jota vain lämpimästi suositella muillekin! Nimittäin Holmin vaellusreitti Kokkolan naapurikunnassa Larsmossa. Reitti on helposti saavutettavissa Kokkolan ja Pietarsaaren väliseltä Rantatieltä (749) kun jättää auton aivan tien vieressä sijaitsevan Larsmon koulun pihalle. 

Reitti kannattaa kiertää vastapäivään, sillä heti tienylityksen jälkeen löytyy postilaatikko jossa on ilmaisia karttatulosteita reitiltä. Vitsi miten hieno palvelu! Holmin vaellusreitti on todella monipuolinen ja mielenkiintoinen maastoltaan. Se on pääosin erittäin helppokulkuista ja kaikkiin ylityspaikkoihin on rakennettu tukevat siltarakenteet tai pitkokset. Reitiltä löytyy kalliota, tunnelmallisia metsäpätkiä, järvimaisemaa, hienoja kivikkoja ja aukeita paikkoja. 

Holmin reitille kannattaa lähteä koko perheen voimin retkeilemään ja etsimään vaikkapa geokätköjä. Reitti sopii hyvin myös maastopyöräilyyn ja polkujuoksuun. Molnvikenin lammella voi pysähtyä syömään eväitä hyvällä tulipaikalla josta löytyy kaikki tarpeellinen siistejä huussitiloja myöten. Täytyy sanoa että kylläpä naapurikunnassa osataan huolehtia retkeilijöistä. Iso peukku! 

Tässä muutamia fiilistelykuvia parilta eri reissulta kyseisissä maisemissa. 








Geokätkö hakusessa.









Molnvikenin lammella nuotiokatos, puuvaja ja huussi.

Savotta Happy Stove -risukeitin hommissa. 










Reissun jälkeen seikkailu jatkuu koulun pihalla urheilullisissa merkeissä. Mäki ylös, liukurataa alas ja telineisiin roikkumaan!






Heinäkuun kuvakollaasi


Heinäkuu hujahti nokan edestä kuin varkain. Kylläpä tämä kesä etenee hurjaa vauhtia. Kuvakollaasia katsellessa on kuitenkin sellainen fiilis että tulihan sitä tehtyä vaikka mitä! Käytiin melomassa, geokätköilemässä, pyöräilemässä, pelmuttiin koirien kanssa, vietettiin saunailtaa, syötiin kreetalaista ruokaa (harmi kun tästä ei ole kuvia), retkeiltiin, nukuttiin teltassa ja aloitin uuden harrastuksen eli ratsastusjousiammunnan. Johan siinä olikin yhden kuun verran tekemistä!

Juoksua on tullut harrastettua nyt todella vähän, mutta sehän ei haittaa mitään kun nauttii elämästä ja tekemisestä. Kyllä sekin vaihde sieltä tulee kun ilmat vähän viilenee ja asiat asettuu kohdillensa. Ei elämän tarvitse olla monotonista ja päivien seurata toisiaan identtisinä. Pitää vähän tuuletella välillä ja kokeilla uusia haasteita.


Mitäs sinun heinäkuusi piti sisällään? 

Uusi harrastus ja vähän erilainen viikonloppu



Viime viikonloppu tuli vietettyä hieman erilaisissa merkeissä. Osallistuin nimittäin EMACin (Equestrian Martial Arts Club ry) kesäleirille Ylistarossa. 

Olen jo jonkin aikaa fiilistellyt ajatusta ratsastusjousiammunnasta (varsinkin tämän artikkelin jälkeen), ja heti kun kuulin että Kokkolaan on perustettu EMACin alajaos MOKA (Mounted Archers of Kokkola Area) otin yhteyttä Keski-Pohjanmaan Hevostaitoon joka järjestää perusopetusta ratsastusjousiammuntaan. Ratsastuskoulun vetäjä Ane on itsekin harrastaja ja on kouluttanut hevosiaan lajin pariin. 

Olen jonkin verran harrastanut jousiammuntaa pitkäjousella ja joku kymmenen vuotta (kröhöm) sitten ratsastin vielä aktiivisesti. Sen jälkeen touhu on ollut "kerran kaksi vuoteen" maastomopoilua issikoilla tai muuta vastaavaa. Ratsastusjousiammunta iski heti jonnekin tosi syvälle. Siinä yhdistyy kaksi mielettömän siistiä lajia ja yhdessä ne tarjoavat älyttömän paljon haastetta ja hienoja kokemuksia. 

Yritän pitää sellaisen elämänasenteen etten rajoita itse itseäni, vaan annan mennä jos jokin asia kiinnostaa. Siispä noudatin tätä ja ilmoittauduin leirille.

En ehtinyt käydä ennen leiriä kuin yhdellä tunnilla josta ammuttiin hevosen selästä, joten epäilys oli suuri oman pärjäämisen suhteen. Vetäjät kuitenkin vakuuttivat että tasolla ei ole väliä, joten tyypilliseen tapaan lähdin soitellen sotaan ja hyppäsin lauantaina aamusta Anen kyytiin kohti Ylistaroa. Perillä meitä odotti joukko mukavia ihmisiä ja oli heti selvää että omalla osaamisella ei ole väliä. Tänne on tultu oppimaan.

Ensimmäisenä päivänä teimme hieman kehonkäyttöharjoituksia kepin kanssa ja ilman, ja siirryimme sitten hevosten kanssa kentälle jossa kävimme suoraan asiaan. Puoli toista tuntia kului nopeasti ja pääsin jo vähän jyvälle oikean istunnan suhteen. Menin vain käyntiä, sillä minulla oli sille päivälle varattu melko herkkä hevonen enkä yhtään luottanut taitoihini.  




Toinen päivä alkoi jouskaharjoituksilla ja sain taas paljon ajattelemisen aihetta. Tekniikassa on paljon hiomista ja toistoja pitäisi saada jotta saisin pikkuhiljaa nopeutta ja varmuutta tekemiseen. Mihail oli todella hyvä opettaja ja selitti yksinkertaisen selkeästi missä on vika ja mitä pitää tehdä. Porukalla oli erilaisia tekniikoita ja varusteita joten jokainen vaatii hieman erityyppistä ohjeistusta.

Iltapäivä oli taas pyhitetty ratsastukselle, ja meninkin huikeat kaksi tuntia kentällä jousiammunnan parissa. Olin jo hieman varmempi ratsastuksen suhteen ja sain alleni melkein pomminvarman hevosen, joten hommaan alkoi tulla tekemisen meininkiä. Harjoittelin edelleen oikeanlaista tuettua istuntaa ja ammuimme sekä eteen, sivulle että taaksepäin. Kokeilin mennä myös laukkaa ja se sujui ihan hyvin. Liikkeestä ampumista pitää toki harjoitella vielä kovasti ja nokitustekniikka on ihan alkutekijöissään.








Maanantai olikin hauska päivä, sillä aloitimme treenit Teron luota Ulvilassa. Meitä odotti asekattaus joka käsitti jousien lisäksi miekkoja ja keihään. Harjoittelimme kolmessa ryhmässä erilaisia lyöntikuvioita, torjumista, keihäänheittoa ja "hiipimiskävelystä" ampumista. Kokeilin myös Jarmakia, eli seläntakaa alaspäin ampumista.

Harjoittelimme näin muutaman tunnin ja pidimme sen jälkeen leirikisan radalla, joka käsitti erilaisia jousiammuntakohteita, keihäänheittoa, miekkailua ja juoksemista. Jokainen suoritti radan yksitellen, ja Mihail pisteytti suorituksen osumien ja nopeuden suhteen. Oma sijoitukseni oli 4., mikä on melko hyvin tällaiselle aloittelijalle. :P










Iltapäivällä hypättiin taas hevosen selkään ja harjoiteltiin jousiammunnan lisäksi miekkailua. Alkuun kierrettiin yksitellen rataa ja lyötiin kuviteltuja kohteita. Tämän jälkeen siirryttiin pariharjoituksiin ja lopulta kentällä oli täysi sota päällä kun kaikki taistelivat kaikkia vastaan ja pyrkivät pudottamaan muut pelistä osuneella lyönnillä ja torjuivat samalla muiden iskuja.









En voi muuta sanoa kuin vitsi mikä harrastus! Olen ihan täysillä koukuttunut tuohon touhuun. Ihmiset on aivan ihania ja tosi innostuneita, ja tuntui että pääsin heti mukaan porukkaan. Nyt keskityn hetkeksi muihin projekteihin ja jätän tämän hautumaan kunnes elokuun reissut on reissattu. Tulette varmasti lukemaan lisää tästä harrastuksesta blogista myöhemminkin.



Onkos muita jotka on kokeilleet ratsastusjousiammuntaa tai muita aseita hevosen selässä? Tai olisiko kiinnostusta kokeilla? 

Kevennysprojekti



Kuten joku on varmaan lukenutkin niin suoritan parhaillani Viiden huipun haastetta (lisää Retki-lehden elokuun numerossa). Haasteessa on tulevana kesänä edessä Norjan korkein huippu Galdhöpiggen ja samalla vaelletaan Jotunheimenin maisemissa. Tiedossa on paljon mäkitunkkausta ja haastavaa kivikkoa, joten mukaan otettavat tavarat on käytävä tarkasti läpi.

Pinkki rinkka joutuu siis dieetille.




Norjalaiset ja ruotsalaiset patikoivat usein vain pienellä päivärepulla miehitetyiltä tunturiasemilta ja tuvilta toiselle. Siten kantamukset pysyvät haastavassa maastossa huomattavasti kevyempänä verrattuna "suomalaiseen" tapaan kantaa majoitetta ja keittiötä ruokatarpeineen mukanaan. Kyllähän tämä antaa aivan erilaiset vapaudet reissun suhteen ja sopii hyvin suomalaiseen erakkoluonteeseen. Mutta kovin kantajaystävällistä se ei ole ainakaan Norjan vuoristossa liikuttaessa.

Olen retkeilijänä melko mukavuudenhaluinen ja tykkään kun on lämmintä, pehmeä makuupaikka ja maha täynnä hyvää ruokaa. En halua reissussa tinkiä leirimukavuudesta mutta tässä tapauksessa on mietittävä myös sitä itse liikkumisen mukavuutta ja mielekkyyttä. Hyvin on pärjätty painavammallakin rinkalla, mutta kuinkas mieli muuttuu kun pitäisi ylittää Glittertind 24 kg:n pakaasin kanssa?


Ensimmäinen varustekaaos levitetty pitkin taloa...

Kevennysprojektin pääpiirteet:



  • Mukaan vain tarpeelliset vaatteet eikä yhtään ylimääräistä
  • Kolmen - neljän hengen porukalle vain yksi teltta ja yksi kaasukeitin (trangia)
  • Ruuan määrän ja laadun optimointi
  • Ensiaputarpeiden ym. sälän karsiminen vain olennaisimpaan 


Vaatteet:

Vaatepuoli jakautuu neljään kategoriaan jotka ovat:

1. Aluskerrasto (alkkarit, sukat, urheilurintsikat, ohut merinovillakerrasto)
2. Kulkuvaatteet (vaellushousut, merinovilla t-paita, shortsit)
3. Sadekerros (goretex)
4. Lämpökerros (kevytuntuvatakki)

Alusvaatteita lähtee mukaan kaksi vaihtoparia päällä olevien lisäksi. Sukkia otan vain yhden vaihtoparin ja urheilurintsikoita (bambua) mukaan lähtee vain yhdet. Ohut merinovillakerrasto on mukava yöpyessä ja tarvittaessa pitkähiainen paita toimii myös kulkuvaatteena päivällä. Merinovillassa pieni kosteus (lue: hiki) ei haittaa vaan se pysyy suhteellisen hajuttomana pitkään ja säilyttää silti lämpöominaisuuksia.

Kulkuvaatteissa suosin perinteisiä vaellushousuja joista löytyy joustopaneelit. Niiden kaveriksi mukaan lähtee merinovillainen t-paita jonka päälle vetäisen tarvittaessa pitkähiaisen. Tuulisella kelillä sadekerrokseksi varattu activeshell goretakki tuo lisäsuojaa.

Sadekelin sattuessa kohdille tai tuulen oikein puhaltaessa kulkuvaatteiden päälle vetäisty goretex-asu auttaa kovasti. Suosin mahdollisimman kevyttä ja hengittävää goretexia, ja nyt käytössä on Haglöfs Lim -sarjan puku. Huipputunnelmissa tai illan hämärtyessä leirissä on mukava käyttää kevytuntuvatakkia, joka pakkautuu nyrkin kokoiseen tilaan.

Kulku


Selässä keikkuva rinkka on Osprey Xena, jonka sain armaalta mieheltäni lahjaksi reilu vuosi sitten. Litroja rinkassa on 85, mutta se onkin ostettu myös talviretkiä silmälläpitäen. Tilanpuutetteesta ei siis tarvitse kärsiä. Kotoa löytyy myös Jaska Sudennahan 45 litran rinkka, mutta en usko että minulta löytyy niin paljon seikkailumieltä että yrittäisin pärjätä sillä Norjassa.

Rinkan päälle otan sadesuojuksen, joka blokkaa varmasti osan vedestä mutta lähinnä suojaa rinkkaa kun nakkelen ja raahaan sitä pitkin maastoa. Rinkan sisällön pakkaan vedenpitäviin kuivapusseihin. 


Keittiö

Keittiön sydämenä toimii varsin perinteisesti trangia, jota käytämme kaasupolttimella. Trangian
kattila on riittävän suuri kolmen hengen keittiöön ja lisäksi se on mukavan stabiili epätasaisessa maastossa. Ei toki mikään grammarin valinta, mutta jätän tällä kertaa kahvipannun ja erillisen paistinpannun pois.





Ruokalista tulee olemaan käytännössä tämän tyyppinen:

Aamupala: Puuro , kahvia, leipää
Lounas: Jotain kuumassa vedessä valmistuvaa, esim. itsekuivattua keittoa. Lisänä leipää ja kahvia.
Välipala: Suklaapatukka, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä
Iltaruoka: Itsekuivatuista raaka-aineista valmistettu soosi


Pari illallista kuivattuna. Edustalla kasviswokki, takana papupataa ja kuivattuja soijanakkeja.


Ruoka on sen verran tärkeä juttu että sitä tulee otettua mukaan aina liikaa. Loppujen lopuksi vaelluksen evästys on yksinkertaista eikä vaadi ihmeellisiä kikkailuja. Pitää vain huolehtia että jättää ne kevyttuotteet kotiin ja pakkaa riittävästi kaloreita että jaksaa. Tällä reissulla ei tosin ole jälkiruokia, nyyh..

Islannissa Hornstrandirin reissulla laskin vaelluspäivät väärin (hups) ja muonat oli muutenkin tiukalle laskettu. Siinä sitten nuoleskeltiin pähkinäpussin pohjaa ja haaveiltiin ruuasta.. ei sekään mikään mieltä ylentävä kokemus. Ja saan muuten kuulla tästä säännöllisesti.


Majoittuminen




Norjan reissulle meitä lähtee kolmen hengen jengi ja teltaksi valikoitui Terra Nova Wild Country Hoolie 4 jossa on mukavasti tilaa puuhailla huonollakin säällä. Olen kirjoittanut teltasta blogiin muutaman artikkelin joten en sen kummemmin lähde avaamaan kyseisen majoitteen ominaisuuksia, mutta totean sen varsin hyväksi ostokseksi hintaansa nähden.

Hoolie on ollut mukana mm. lokakuisella Haltin reissulla ja Sarekissa lumimyrskyissä. Painoa voisi varmasti olla vähemmän, mutta arvostamme teltan tarjoamaa riittävää tilaa.

Makuupussin kanssa on hieman arvottu, mutta lopulta päätin ottaa mukaan Marmotin Angelfire-pussin sillä yöt voivat olla yllättävän viileitä tunturissa. Paleleminen on kurjaa ja suhteellisen askeettisen vaatepuolen vuoksi en lähde testaamaan olisiko kenties kevyempi kesäpussi riittävä. Makuualustaksi mukaan lähtee Exped Synmat -alustat.


Ensiapu

Ensiapupuolella pakkasimme kaikki rakkolaastareita ja henkilökohtaisia lääkkeitä lukuunottamatta yhteen pakaasiin joka sisältää varsin perinteisiä tarvikkeita. Ensiapupuolella en viitsi lähteä kovasti riskeeraamaan ja viilaamaan grammoja, vaan otamma mukaan kaiken tarpeellisen ja sillä sipuli.


Elektroniikka ja muu sälä

Reissuelektroniikka painaa suhteellisen paljon, mutta turvallisuudesta ei kannata kovasti tinkiä. Kännykkä kulkee matkan ajan vedenpitävässä pussissa sammutettuna, ja kotipuolen viestintää hoidamme Spot-lähettimellä. Spot toimii satelliittien kautta ja on hyvä lisä retkiturvallisuuteen. Ihan satasella en siihen luottaisi, sen verran löytyy netistä negatiivisia kommentteja laitteen toiminnan suhteen.



Retkiturvallisuutta edistää myös gps joka toimii retkikartan ja kompassin tukena. Yleensä sitä ei tule otettua kovin montaa kertaa esille, mutta huonolla näkyvyydellä tai erikoistilanteissa se on korvaamaton apu.

Muuta elektroniikkaa edustavat pieni pokkarikamera, otsalamput ja varavirtalähde (lähinnä kameran lataukseen).

Joka reissulla pitää tietysti olla mukana korjaustarvikkeet ongelmien varalle. Meidän korjauspakkiin kuuluu neula ja karhunlankaa, nippusiteitä, liimaa ja valmispaikkoja, jesseteippiä ja pari varalukkoa.




Viikonlopun testireissulla totesimme rinkkojen painon asettuvan jonnekin 10 kilon paremmalle puolelle ilman ruokia ja vesiä. Tämä on varsin tyydyttävä lopputulos, sillä yleensä rinkat painavat yli 20 kiloa kaikkinensa. Nyt saamme toki jakaa kaikki tarvikkeet kolmelle ja kesäreissulla ei tarvitse niin järeitä kamppeita ja paljon vaatetusta kuin lokakuisella Haltin vaelluksella.

Myönnän kyllä että tavaraa tulee otettua mukaan liikaa ihan vain jo sillä perusteella että "kyllähän minä ne jaksan kantaa". Rinkan keventämisen ei tarviste tarkoittaa askeettisuuteen asti menemistä, vaan sen voi tehdä pienillä järkevillä valinnoilla.

Ei ole vain yhtä tapaa keventää, vaan jokainen voi miettiä sen oman mukavuusrajansa ja toimia sen mukaisesti.


Millaisia grammariratkaisuja sinä olet tehnyt retkeilyn suhteen?