Elokuun kuvakollaasi


Elokuu oli sekä lomakuukausi että reissukuukausi. Blogin päivitys on jäänyt pyörityksessä vähemmälle kun kotona on kerennyt lähinnä kääntyä heittämässä edellinen laukku sisälle ja uusi matkaan.

Heti loman alkuun lähdin ratsastusleirille Seinäjoelle opiskelemaan ratsastusjousiammuntaa ja muita aselajeja. Voit lukea siitä täältä.

Seinäjoen jälkeen oli jokunen päivä aikaa oleilla kotona koirien kanssa, kunnes oli taas aika nakata rinkka autoon ja suunnata kohti Norjan vuoristoja. Varsinainen reissukertomus on vielä julkaisematta, mutta voit fiilistellä meidän Galdhöpiggenin huiputusta täällä. Reissun suhteen kaikki onnistui aivan älyttömän hienosti ja napattiin paluumatkalla vielä Ikeasta uusi liesituuletin kotona odottavaa keittiöremonttia varten.

Norjasta kotiin ja taas parin päivän palautus sekä kamojen siivoaminen paikoilleen. Nyt oli aika pakata ykköset laukkuun, käydä kampaajalla "trimmattavana" ja lähteä meidän vihertiimin kanssa kohti Berliiniä ja IGA -puutarhamessuja.

Berliini oli kaupunkina ristiriitaisia fiiliksiä herättävä. Tavallaan todella ruma ja huonosti hoidettu, mutta kuitenkin tosi eläväinen ja boheemi. En oikein tiedä pidinkö siitä vai en. Onko muita jotka on vierailleet siellä? Puutarhamessut itsessään oli hienot ja nähtiin huikeita juttuja reissun aikana.

Tämäkin reissu onnistui odotusten mukaisesti vaikka matkassa olikin hieman huonoa tuuria reissuseurueen osalta. Berliinistä palasin suoraan työpöydän ääreen raivaamaan loputtomia sähköpostivuoria ja rästissä olevia asioita. Tömähdys arkeen oli melko totaalinen.

Viime viikonloppuna tulikin sitten uusi keittiö ja vanha piti purkaa pois sekä avata hieman näkymää olohuoneen puolelle. Saatiin aivan ihana remppatiimi kasaan ja homma sujui mutkattomasti ja tehokkaasti. Raskasta hommaahan se on ja vieläkin odottaa maalaukset kotosalla, mutta voiton puolella ollaan.

Tunnen kyllä luissa ja ytimissä että tästä kuukaudesta palautellaan vielä pitkään. Syyskuussa on tiedossa lisää reissuja ja seuraava projekti kotosalla, mutta tällaista se elämä on. Pitää takoa kun rauta on kuuma. :)

Mites sun elokuu sujui? Olisi kiva kuulla kesän jälkeen kuulumisia. 

Lähetä kommentti

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.