Ukkonen tunturissa



Juhannusviikon yksinvaelluksella koin pelottavia hetkiä tunturissa, kun ukkosrintama yllätti Kuikkapään takaa ja jouduin viettämään kolme tuntia avotunturissa keskellä ukkosmyrskyä. Olen aiemmin suhtautunut ukkoseen melko neutraalisti ja lähinnä nauttinut sen tarjoamasta luonnon voimannäytöstä jostain turvallisesta paikasta. Nyt avotunturissa koin aivan uudenlaisia pelkokertoimia, kun suojaa ei ollut tarjolla. 

Tein itse sen virheen, että suojauduin telttaan. Tiesin kyllä teltan alumiinikaarien johtavan sähköä, mutta siinä tilanteessa en osannut oikein muuta. Paras toimintatapa olisi ollut vain liikkua mahdollisimman alas tunturista, ja kyyristyä ison puun lähettyville sen korkeutta vastaavalle etäisyydelle. 


Hilleberg Anjan 2 ukkosmyrskyn jälkeisenä aamuna. Telttapaikka ei ollut kovin mukava.


Huomasin että oma tietämys ukkosesta ja siltä suojautumiselta oli melko hataralla pohjalla, ja reissun jälkeen lähdinkin tutkimaan asiaa syvällisemmin. Sivustolta http://ilmatieteenlaitos.fi/ukkonen-ja-salamat löysin hyvää perustietoa aiheesta. 

Sivustolla kerrotaan, että ulkotiloissa sateenvarjon tai puun alle suojautuminen on erittäin vaarallista. Ukkoseen yleensä liittyvä rankkasade houkuttelee suojautumaan puun latvuksen alle, mutta salama hakeutuu yleensä maaston korkeimpiin kohtiin ja puuhun iskiessään sähkövirta ohjautuu kohti maata. 


Lähestyin näiltä tiimoilta Ilmatieteenlaitoksen tutkijaa Antti Mäkelää muutamalla vaeltajaa kiinnostavalla kysymyksellä.


Voiko retkeilijä jotenkin tunnistaa lähestyvän ukkosrintaman (tavallisesta sadepilvestä)?


Ukkospilvi on useimmiten selvästi muista pilvistä erottuva, etäämmältä nähtynä korkea, kukkakaalinmuotoinen pilvi (tai pilviröykkiö). Lähellä pilvi näyttää uhkaavan tummalta, mutta kauempana kirkkaan valkoiselta (jos/kun aurinko pääsee valaisemaan pilveä).

Usein ukkospilven lähestymisen aistii äänestä eli jyrinästä. 

Itse asiassa jyrinän aiheuttaneen salamaniskun etäisyyttä on helppo arvioida: kun välähtää, aletaan laskemaan sekunteja kunnes kuullaan jyrinää. Saatu sekuntimäärä jaettuna kolmella on salamaiskun etäisyys kilometreinä. 
(Pohjautuu siihen, että valo eli välähdys etenee 300 000 km/s eli tavoittaa käytännössä havaitsijan heti, kun taas ääneltä kuluu kilometrin matkaan noin 3 sekuntia.)

Nykyään salamahavaintoja voi seurata vaikkapa mobiililaitteilla, esimerkiksi:
http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet/suomi Näin voi varautua ukkoseen jo ennen kuin siitä on aistihavaintoja.


Myös NUTS Ylläs - Pallas -juoksukisassa koettiin ukkonen tunturissa. Onneksi se ei ollut ihan päällä tällä kertaa


Kuinka tulisi toimia, mikäli ukkonen yllättää avotunturissa eikä suojaa ole näkyvillä? Mukana on rinkka, josta löytyy teltta. Rinkassa saattaa olla metallinen kehikko


Aina olisi parasta hakeutua suojaan jo ennen kuin ukkonen pääsee yllättämään. Jos tämä ei ole mahdollista, ihmisen tulee välttää olemasta otollisin kohde salamalle.

Kun salama etenee pilvestä kohti maata, se valikoi iskupaikan vasta viimeisen noin 100 metrin aikana. Tällöin todennäköisimmät iskukohteet ovat lähiympäristöstä (siis siitä ympäristöstä, jonka ylle salama on kulkeutunut) ne, jotka erottuvat etenkin korkeuden ja/tai sähkönjohtavuuden puolesta. 

Esimerkiksi avoimessa maastossa vaeltava kulkija voi olla todennäköisin iskukohde, jos salama on lähiympäristöön hakeutunut. Valitettavasti etukäteen ei voi mitenkään tietää, mikä tämä “lähiympäristö” on, se voi olla mikä tahansa.

Telttaan ei kannata mennä suojaan, koska rakenne on liian heppoinen suojaamaan salaman virralta, ja toisaalta metalli- tai hiilikuitukehikko johtaa hyvin sähköä. Esimerkiksi henkilöauton metallinen umpikori sen sijaan antaa suht hyvän suojan, koska metallia on riittävästi, jolloin tämä ns. Faradayn häkki tuo turvaa.

Avontunturissa tulisi siis hakeutua paikkaan, jossa vaeltaja ei ole erottuvin kohde, jos salama sattuu kyseiseen paikkaan iskemään.



Mihin teltta kannattaa pystyttää metsämaastossa, mikäli ukkosen uhka on mahdollinen? Entä avotunturissa, josta saattaa löytyä matalaa vaivaiskoivikkoa ja yksittäisiä puita? 



Suurien puiden alle telttaa ei kannata pystyttää. Mutta alueen suurinta puuta voi käyttää hyödyksi siten, että pystyttää teltan noin puun korkeutta vastaavalle etäisyydelle. Näin, jos salama tähän ympäristöön hakeutuu, se valitsee todennäköisemmin korkeimman puun, ja koska teltta on kauempana puusta, virran vaikutusmahdollisuus telttaan on pienempi.

Matalassa kasvillisuudessa teltta on luultavasti erottuvin iskukohde, joten lyhyt varvikko ei tuone suojaa.




Kuinka lähellä ukkosrintaman tulee olla, että on mahdollista saada salamanisku?


Maailmalta on esimerkkejä, että salama on iskenyt noin 50 km sivuun pilvestä. Tällainen “salama kirkkaalta taivaalta” on periaatteessa mahdollinen myös meillä, mutta ovat varmasti hyvin harvinaisia.

Suurin osa salamoista esiintyy alueella, jossa myös rankin sade esiintyy. Osa salamoista kuitenkin sinkoilee kauemmas, useiden kilometrien päähän. Mitään tiettyä kilometrirajaa ei voi antaa, mutta yleinen ohje on, että jos jyrinää ei ole kuulunut puoleen tuntiin, ukkonen on mennyt ohi.


Kuinka lähelle vettä retkeilijä voi turvallisesti majoittua ukonilmalla? 



Rannan läheisyyttä kannattaa välttää, koska vesi on hyvä johde sähkölle. Teltta kannataa viedä useiden kymmenien metrien päähän rannasta.


Teltta kannattaa viedä ukkosella kymmenien metrien päähän rannasta. 

Onko autiotupa, kota tai laavu turvallinen paikka ukonilmalla?


Kaikki rakennukset tuovat periaatteessa jotain suojaa, mutta tämä riippuu tietenkin täysin rakennuksesta. Mitä suurempi rakennus, sitä turvallisempi se yleensä on.

Autiotuvissa on se haaste, että jos salama sattuu iskemään siihen, salamavirta todennäköisesti kulkee maahan rakenteiden läpi (olettaen, ettei siinä ole salamasuojausta). Tällöin virran kulkureitillä on vaarallista.


Mitä jos ukkonen yllättää kesken melontareissun? 


Kannattaa rantautua ajoissa, ja hakeutua kauemmas rannasta.



Blackie -koira ei pitänyt ukkosesta


Onko sinulla kokemuksia ukkosesta vaelluksella? 

2 kommenttia :

  1. Heinäkuun lopulla oltiin päiväretkellä ystäväni kanssa nousemassa Sokostille Jaurutuskurua pitkin. Oli aurinkoinen sää kun lähdimme Luirojärveltä. Ukkonen alkoi kuitenkin jyristä. Oltiin onneksi vielä kurussa varvikossa ja matalien koivujen seassa, kun vettä alkoi tulla roimasti ja ukkonen nousi päälle. Maastouduimme ison Savotta sadeviitan alle matalahkon kiven kylkeen ja makasimme siellä kylki kyljessä ja käsi kädessä :) kuunnellen usokmatonta jyrinää ja pauketta, kun se kertautui tunturien seinämistä. Salamat välähteli ja kyllä meitä pelotti. Kuuro kesti parikymmentä minuuttia. Sen jälkeen paistoi aurinko ja saavutimme Sokostin huipun, me 60-vuotiaat lapsuuden ystävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana kertomus! On teilläkin ollut aika väkevä kokemus luonnon mahdista.

      Poista