Kun jalat veivät taas UKK-puistoon


Tämän vuoden vaellusreissulistaus näyttää hieman yksitoikkoiselta. On käyty Urho Kekkosen kansallispuistossa hyytävä talvivaellus heti vuodenvaihteen jälkeen, ja täytyy myöntää etten edes harkinnut pitkään kun valitsin yksinvaelluksen kohdetta juhannusviikolle. UKK-puistossa on niin paljon nähtävää, että muutamalla reissulla saa vain kovan vaellusnälän aikaiseksi. 


Sunnuntai - vaelluksen aloitus ja ihana yksinäisyys



Sain erittäin ystävälliseltä taholta - kiitos vain sinulle vielä kerran - kyydin Kiilopäältä Venäjän rajalle Raja-Jooseppiin, josta askelsin pinkki Ospreyn rinkka selässä keikkuen kohti Alempaa Kiertämäjärveä. Polku oli erittäin helppokulkuinen; varsinaista neulasbaanaa vailla kiviä ja juurakoita. Reitti seuraili kirkasvetisen Kiertämäojan vartta, ja seurailin matkalla kalojen liikehdintää veden alla. Rinkka tuntui kevyeltä, vaikka sinne oli taatusti pakattu kaikki tarpeellinen herkkuja unohtamatta. 

Sää oli lämmin, itikoita vielä suhteellisen vähän ja mieli korkealla. Missään ei näkynyt ketään muita ja olin täynnä hyvää fiilistä. Kaksi tuntia käveltyäni tulin järvenrantaan. Heti saatuani Kokkolan ladulta vuoratun Hilleberg Anjan 2 -teltan pystyyn kuoriuduin hikisistä vaatteistani ja kirmasin uimaan. Täydellistä! Teltassa mussutin härkispaninin ja nukuin valoisasta yöstä huolimatta erinomaisesti. 




Maanantai - opin kunnioitusta


Järvellä asusteleva joutsenpariskunta tervehti minua aamuhuudolla. Metsä oli täynnä sirkutusta, ja järvellä pomppi kaloja. Moikkasin teltan vierustaa kulkevat muurahaiset ja syljin hyttysen aamupuuron seasta. Heräsin aikaisin, joten lähdin liikkeelle jo kahdeksalta. Maasto oli helppokulkuista kangasmetsää. Järvi vilkkui vieressä ja vahvaa polkua oli helppo seurailla. Alemman Kiertämäjärven laavupaikka hiekkarantoineen oli upea, ja pysähdyin siinä pesemään hampaat. 




Järven eteläpäässä törmäsin jännittävään metsäpätkään, josta kaikki puut olivat kuolleet ja osa makasi kaatuneena maassa. Aurinko siivitti askeleita ja ötököitäkin oli yllättävän vähän. Fiilistelin aivan vieressä kulkevaa Venäjän rajaa. Uskon nähneeni ainakin yhdet suden jäljet. 

Polku seuraili Kiertämäjokea ja matkalla oli pari kivaa tulipaikkaa. En malttanut jäädä pitkäksi aikaa istumaan, vaan tulevat tunturien ylitykset kutittelivat jo mielessä. Ennen Ylempää Kiertämäjärveä kuljin läpi poroaidasta, ja saavuinkin pian autiotuvan pihaan. Pidin siinä ruokatauon kello 11 aikaan, ja lämmin ilma houkutteli taas uimaan. Voisiko olla parempaa?





Karttaan oli merkitty ylityspaikka lähelle Ylilompolojärveä, mutta olisi pitänyt lompsia Kiertämäjärveen laskevasta joesta yli aiemmin. Maasto oli soinen, mutta crocseilla siitä selvisi hyvin. Joessa oli polviin saakka vettä. 

Suuntasin kompassilla Livikonselkää pitkin kohti Peuranampumapäätä. Suuntima onnistui hyvin, ja noin tunnin kangasmetsässä ylämäkeen hikoilun jälkeen pääsin Livikonselän kalliohuipun kautta Peuranampumapäälle. 

Keittelin kahvit suojaisassa paikassa ja sain pienen vesisateen niskaani. Venäjän puolelta jyristeli ukkonen ohi, ja mietin mihin asti ehtisin jos se tulisi päälle. 

Näissä mietteissä lähdin kulkemaan etelään laajaa harjannetta pitkin, ja ihailin molemmilta puolilta avautuvia maisemia. Kiire piti jotenkin otteessaan, ja marssin pikatahtia Hirvaspäiden pohjoispuolelta aikeena ylittää Kuikkapää ja jatkaa Anterinmukkaan saunomaan. Tuuli tosi voimakkaasti, ja yhtäkkiä Kuikkapään yli vyöryivät ihan selvät ukkospilvet. 



Yllätys! Ukkospilvet paukkasivat kovaa kyytiä Kuikkapään ylitse.

Ehdin nopeasti vilkaista karttaa, ja ravasin rinkka selässä Kuikkapäältä alas tulevaan sulamisuomaan. Olin avotunturissa vailla suojaa, ja ensimmäiset jyrinät vavahduttivat maisemaa. Taivas veti aivan mustaksi, ja tiesin että nyt on tosi kyseessä. Ehdin uoman pohjalla olevan pienen puron varteen, ja löin teltan pikavauhtia pystyyn ja heitin kamat sisälle. Taivas repesi ja myrskytuulen kanssa alas kaatuva sade kasteli kaiken mihin ylsi.


Teltassa ei ollut turvallinen olo ukkosella.


Ukkonen tuli päälle, ja ainoa asia mitä pystyin tekemään oli vetää makuupussi silmille ja työntää sormet korviin. Jylinä oli korvia huumaava, maa tuntui järisevän ja ukkonen pyöri päällä kolme tuntia. Yritin välillä ryhtyä keittopuuhiin, mutta suoraan sanoen olin sen verran peloissani että en pystynyt toimimaan. Makasin siis neljästä seitsemään, ja toivoin että rintama menisi vihdoin ohitse. Ja säästyisin kaikkialla räiskiviltä salamoilta. Minä, urhea retkeilijä.

"Naamioin punaisen telttani vaivaiskoivuksi, ja mietin onko ukkosella värinäköä?"

Olin ukkosrintaman väistyttyä niin väsynyt, että jäin paikoilleni kaltevalle alustalle, söin kädet tutisten. En olisi uskonut, että mikään ravistelisi järkevää mieltäni näin vahvasti. Mutta luonnon arpapelin kohteeksi joutuminen oli kyllä melkoinen kokemus. Onneksi tällä kertaa kävi näin.


Tiistai - draaman kaari 


Eilisen vähän liian tiukka kokemus piti otteessaan, kun lähdin kahdeksan maissa jatkamaan matkaa. Halusin päästä alemmas, joten Kuikkapää sai nyt jäädä. Pälyilin ylläni uhkaavina hiipiviä tummia pilviä, ja harpoin helppokulkuisessa tunturimaisemassa hyvää vauhtia eteenpäin. Laskeuduin Kuikkapään ja Laukkunoskan väliseen kuruun. Upea paikka!




Ilma oli suorastaan painostava ja halusin äkkiä päästä Kannattamannoskan välisestä harjanteesta alas Muorravaarakkajoen rantaan. Pari kertaa uskoin kuulleeni jyrinää rinnettä ylös tunkatessani, mutta sitten taivas selkeni ja samalla mieli keveni. Laskettelin märässä metsämaastossa jokivarren polulle. Pidin siinä pienen tauon miljoonan hyttysen seurassa ja jatkoin kohti Muorravaarakanruoktua. 

Matkalla polku kulki kahden järven välisellä kapealla kankaalla, ja kirkkaana välkkyvä vesi kutsui uimaan ja huuhtelemaan eilisen pelot mennessään. Vastasin kutsuun, ja pian olo oli raikas ja kevyt. Maha murisi kun saavuin Muorravaarakanruoktulle puoli yhdeltä. 






Tuvalla kohtasin miehen, joka oli kovin huolissaan vaimostaan. He olivat joutuneet erilleen edellisenä päivänä hankalassa ylityskohdassa, josta mies ei tohtinut mennä ylitse. He sopivat että jatkaisivat eri puolella jokia, ja näkisivät Muorravaarakanruoktun tuvalla. Vaimo ei ollut ilmestynyt illalla sovitusti tuvalle. Hänellä oli hyvin vähän varusteita mukanaan eikä karttaa. Mies oli kovin huolissaan, ja lähti lopulta ylemmäs soittamaan apua. Toivottavasti tämä tarina päättyi onnellisesti? 

Jatkoin itse vielä lounastortillojen ja kahvin jälkeen matkaani kohti Hammaskurua 13 kilometrin patikoinnin päässä. Heti alkumatkasta henkäisin ihastuksissani - Pirunportti on aivan upea myös kaukaa katsottuna! 



Reitti oli mukava kulkea ja saavutin tuvan reilun kolmen tunnin kävelyn jälkeen. Laitoin teltan pystyyn, keittelin iltaruuat ja nukuin todella sikeästi.


Keskiviikko - tolvaporo tulee alas tunturista


Lähdin Hammaskurusta vasta varttia vaille yhdeksän, kun unohduin tupaan juttelemaan mukavan vaeltajan kanssa. Hänellä oli meneillään 19. vaellus UKK-puistossa. Jatkoimme peräkanaa kohti Luiroa, ja kävin välillä uimassa Kärppäpäillä. Reitti oli kieltämättä aika tylsä ja täynnä hyttysiä, joten heti tilaisuuden tullen paukkasin ylemmäs kohti Sokostin rinteitä. 




Omia polkuja oli huomattavasti kivempi kulkea, ja ötököitäkin oli vähemmän. Seurasin helppokulkuista rinnettä ja olin tyytyväinen ratkaisuuni. 

Olin ajatellut huiputtavani Sokostin virallista reittiä pitkin, mutta tauolla eväsleipää mutustaessani oikukas sää puuttui taas peliin. Aivan yllättäen joku irroitti tulpan taivaasta, ja sain niskaani sellaisen kesäsateen etten ehtinyt kuin vetäistä sadesuojan rinkkani päälle. Vielä kuitenkin hymyilytti, sillä mitäpä sitä vaikka vähän kastuu kesäkeleillä? 




Jatkoin siis matkaani kohti Sokostin polkua ja ylitin muutaman pienen jokiuoman kengät jalassa. En ollut enää kaukana, kun kuulin sen. Ukkosen jyrinää! Voi kissan viikset, en todellakaan halunnut enää uusia telttailukokemuksia ukkosessa tunturiylängöllä. 

Nostin siis jälleen vauhtini tolvajuoksuksi ja suuntasin alarinteeseen. Minähän ehtisin Luirolle ennen ukonilmaa! Sain välillä lisää sadekuuroja niskaani mutta päättäväisenä paukkasin metsässä ja pääsin polulle. Sitä pitkin etenin vielä nopeammin polkujuoksijan varmuudella rinkan painosta välittämättä, ja manasin ympärillä kuuluvaa jyrinää ja ensimmäisiä salamoita. Ukkonen on minusta upea luonnonilmiö, mutta nyt se oli saanut uuden uhkaavan sävyn. Tunsin oloni suojattomaksi vailla rakennuksia. 




Päästyäni vihdoin Luirolle aloitin kuivatteluprosessin Rajan tuvan rauhasta. Hilton oli täynnä partiolaisia - siis todella täynnä - mutta onneksi Rajan kämpällä ei ollut muita kuin minä ja Hammaskurussa tapaamani mukava mies. Vaihdoin läpimärät vaatteet kuiviin, tyhjensin kengistäni muutaman litran vettä jotka olivat valuneet sinne lahkeita pitkin ja otin kiitollisena vastaan valmiiksi keitetyt kuumat vedet. Kuuman nuudelikeiton, kahden kahvikupin ja rauhallisen turinoinnin jälkeen tunsin oloni taas erinomaiseksi. 

Vein märät vaatteet ja kengät täyteen ahdettuun Hiltonin kuivaushuoneeseen, ja löysin yllättäen ystäväni tuvasta. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen teimme nopean päätöksen saunasta, joka alkoi jo täyttyä partiolaisista. Järvivedessä pari kertaa pulahdettuamme etsimme yksissä tuumin kivan telttapaikan Luirojoen toiselta puolelta ja paistoimme lättyjä. Tarvitseeko ihminen muuta?



Torstai - aurinkoa, alligaattoreita ja lisää kohtaamisia



Suorastaan erinomaisesti nukutun yön jälkeen heräsimme pilviseen aamuun. Lähdimme liikkeelle puoli yhdentoista aikaan suuntana Tuiskukuru. Yhdessä oli mukava taivaltaa, joten päätimme talsia Kiilopäälle samoja reittejä. 

Polku on melko tallattu ja kivinen, joten siitä ei ole ihmeemmin sanomista. Juttelimme matkalla ja jaoimme vaelluskokemuksia. Kumpikin oli sitä mieltä, että ukkonen tunturissa ei ole kiva juttu. 




Tuiskukurulla söimme lounasta, ja yllättäen kaksi kaveria tupsahti koirineen pihaan. Tiesin kyllä heidän olevan samoilla seuduilla, mutta kohtaaminen oli silti huvittava. Söimme lounasta yhdessä, ja jatkoimme sitten eri teille kolmen aikaan. Meillä oli suuntana Tuiskukuru, josta aioimme seuraavana päivänä suunnistaa Pikkupäiden vieritse Salonlammelle.

Aurinko paistoi tässä vaiheessa jo täydeltä terältä, ja pelasimme kulkiessa eläinpeliä. Aloitus A:sta: Aasi, ankka, apina, alligaattori... Pääsimme päivän aikana A:sta Ö:hön, ja matka sujui naureskellen ja seurasta nauttien. Onneksi taivalsimme ylhäisessä yksinäisyydessä, joten emme häirinneet kanssavaeltajia lörpöttelyllä.

Täydellinen telttapaikka löytyi seitsemän aikaan jylhästä männiköstä pehmeällä varpupedillä. Iltasapuskat keiteltiin auringonpaisteessa ja tietysti laskettelimme vielä Tuiskukurun pohjalle mutkittelevan joen muodostamaan laguuniin uimaan. Vesi oli hyytävän kylmää! 






Perjantai - juhannusaatto ja maksu kaikesta uimisesta



Juhannusaatto alkoi pilvisissä merkeissä, mutta pian taivas kirkastui ja saimme nauttia helteisestä aamusta. Nukuin parhaan telttayön ikinä ja heräsin puoli kahdeksalta virkeänä. Söimme aamupalat ja purimme leirin. Päivä alkoi kirpeällä ylityksellä ja suunnistamisella kohti Salonlampea. Maasto oli helppoa tasaista kangasmetsää, kunhan pysyi riittävän korkealla. Matkalla ohitimme pari kaunista järveä. 

Matka Salonlammelle kesti 1,5 tuntia, ja perillä kuorin hikiset vaatteet päältäni ja hyppäsin järveen. Pohja olikin pelkkää mutaa, ja upposin sinne polvia myöten. Samalla menetin toisen punaisista crocseistani, eikä paraskaan etsintä tuottanut tulosta. Järvi vei veronsa ja jatkoimme matkaa yhtä sandaalia köyhempinä. 

Törmäsimme rannassa taas tuttuihimme ja rapsuttelimme hetken iloista koiraa. He lähtivät kohti Aitaojaa ja Suomunruoktua hieman ennen meitä, mutta tulimme pian perässä ja söimme lounasta yhdessä kahden aikaan. Pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle, ja tiesimme että kuudelta tulisi vettä ja vankasti. Ukkonenkin kumahti kerran, muttei onneksi intoutunut sen enempään. 






Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa aikeissa ehtiä Niilapäälle ennen sadetta. Kirimme tahtia viiden jälkeen, kun taivas veti aivan mustaksi. Niilapäällä oli useampia telttoja, ja saimme juuri omamme pystyyn kun alkoi sataa. Haimme vielä vettä puolen kilometrin päästä, ja vetäydyimme telttaan kuuntelemaan tuulen pauketta ja juomaan minttukaakaota. 



Lauantai - enää kotimatka jäljellä



Yöllä myrskytuuli ja sade riepottivat telttaa, ja makasin aika paljon valveilla. Onneksi ei ukkostanut. Aamulla väsytti kun lähdimme kahdeksan aikaan kävelemään kohti Kiilopäätä. Sää oli aurinkoinen, mutta puolille päivin oli luvattu  ukkosta ja sen näki kyllä pilvistä. Olin tyytyväinen, että istuisimme turvallisesti autossa siihen mennessä.

Vaiherikas vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa alkoi olla ohitse, ja mieli oli kiitollinen. Sain taas kokea uskomattomia juttuja. Varusteet toimivat erinomaisesti, kroppa kesti hyvin rasitusta ja eväät olivat herkullisia. Pienemmälläkin vaivalla voi nauttia vaelluksesta, ja tällä kertaa olin kuivannut itselleni vain iltaruuat. 




Sunnuntai: Valmis härkispanini

Maanantai: Uusia perunoita, fetajuustoa, soijachorizoa, porkkanoita

Tiistai: Sama kuin edellä

Keskiviikko: Bataattia, kikherneitä, porkkanaa, fetaa ja currymausteseosta

Torstai: Sama kuin edellä

Perjantai: Kesäkeittoa



Seuraava vaellus odottelee heinäkuussa Sarekin merkeissä. Ihana vaelluskesä!




Niin ja ps. blogiin tulee lähiaikoina juttua ukkosesta ja vaeltamisesta, joten pysykääs kuulolla. 



7 kommenttia :

  1. Hei! Toivottavasti iso ryhmämme ei aiheuttanut pysyviä traumoja Luirolla. Sinällään huonoa tuuria sattua sinne samaan aikaan kun oletettavasti kesän isoin ryhmä on samalla läänillä kuuden eri vaellusryhmän risteyskohdassa.

    Lauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Luirolla on aina elämää joten tilanne oli aivan normaali. :) Hauskaa oli turinoida saunassa ja oli lähellä ettei hiivitty illalla osingoille teidän lättykesteille! ;)

      Poista
  2. No hieno homma! Hyviä vaelluksia ja kesää!

    L

    VastaaPoista
  3. Kuulosti reissulta, jollaista itsekin kaipaisi. Piti lasten kanssa mennä alunperin heinäkuun retkeilylle UKK puistoon, mutta vaihdettiin paikka Helvetinjärveen. Pitääpä sulta udella joku päivä noita ruokavinkkejä, niin saa lapsille laitettua muutakin kuin makaronia ja tonnikalaa (joka ei muuten ole hassumpaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa reissua Helvetinjärvelle! Minä en olekaan siellä vielä käynyt.

      Pitää kirjoitella taas reseptejä blogiin luettavaksi. Täältä löytyy jotain aiheeseen liittyvää: https://luontoloinen.blogspot.com/search/label/ruoka?max-results=6

      Poista
  4. Jännä, miten ukkonen tuntuu luonnossa niin paljon hurjemmalta! Pari vuotta sitten koettiin Lemmenjoella voimakas ukkonen mutta onneksi oltiin keretty tunturista alas joelle. Kyllä vaan kumisi vaikuttavasti jokilaaksossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Ei sitä kotioloissa jotenkin osaa pelätä kun on kaikki mukavuudet ympärillä.

      Poista