Sininen maisema ja pakkasta UKK -puistossa



Urho Kekkosen kansallispuisto eli UKK -puisto on monelle se kaikista rakkain retkikohde. En olisi uskonut, että monta vuotta sitten sinne kaamosaikaan suunnatessani menettäisin itsekin sydämeni suurelle erämaalle. Kerroin aiemmassa julkaisussani kuinka pitkään vaeltamista harrastanut mieheni suostui viimein lähtemään hiihtovaellukselle, ja kohteeksi valikoitui tämä minulle jo kovin rakas UKK-puisto. 

Kaamosaika on vaativa retkeilyajankohta ihan jo päivän lyhyyden vuoksi. Hankikantoa (jos ylipäänsä lunta) ei löydy vielä mistään ja upottavassa lumessa eteneminen on hidasta. Päivämatkat rajoittuvat valoisaan aikaan, eli noin kello kymmenestä kello kolmeen - tai hieman pidempään lampun kanssa. Kilometrejä kertyy yleensä kymmenestä kahteenkymmeneen päivässä. Lämpömittari voi olla kolmekymmentä astetta pakkasen puolella. 

Näistä syistä halusin pelata varman päälle ja valita kohteeksi jo minulle valmiiksi tutut maisemat. Variaatiota reissuun toi Ruijanpolku, jota en ollut ennen päässyt kokeilemaan. Ruijanpolku kulkee Sompion luonnonpuistossa ja Urho Kekkosen kansallispuistossa, ja se on helposti saavutettavissa myös julkisilla kulkuvälineillä.

Lähde: Retkikartta.fi


Meillä oli matkoineen käytettävissä joulun ja uuden vuoden välinen aika, ja sattuneista syistä johtuen pääsimme lähtemään tunturiin vasta 27.12 tiistaina. Takaisin tulimme lauantaina 30.12, eli vietimme maastossa yhteensä kolme kokonaista ja kaksi vajaata päivää, ja neljä yötä. 


Ruijanpolku oli suhteellisen hyvin merkitty maastoon kelottuneilla pylväillä.

Tiistai



Startattiin auto Tapaninpäivänä kohti Kiilopäätä - tai oikeastaan Kakslauttasta aamu seitsemän aikaan Oulusta. Saavuimme Kakslauttasen läpi kulkevan Ruijanpolun isolle pysäköintialueelle noin puoli kolmen aikaan jo hämärtyvässä illassa, ja pakkasimme ahkiot pikavauhtia kulkukuntoon. Meillä oli vuokralla Kokkolan ladun kaksi ahkiota joista toinen oli hieman vanhemman mallin Fjellpulken ja toinen lähes pakasta vedetty. Tomin ahkion päälle viritimme vielä telttakäärön ja eikun menoksi.

Sain Kiilopään pääoppaalta Petriltä - kiitos vielä kerran - etukäteen tiedon, että Ruijanpolulla on kulkenut huoltokelkka ja reittisuunnitelma olisi niiltä osin vedenpitävä. Alkumatka Sivakkaojan laavulle oli suoranaista baanaa ja hiihtelimme kuunvalossa pakkasen nipistellessä naamaa. Valitettavasti lämpömittari oli jäänyt kotiin, mutta auton mittari näytti lähtiessä -24 astetta. 

Kiiloselälle noustessa polku kapeni mutta oli silti helppokulkuinen. Lunta oli varmasti lähemmäs metrin. Ylämäkeen sai mennä ahkioiden kanssa aivan tosissaan, ja pakkasesta huolimatta tuli lämmin. Laitoimme teltan pystyyn noin tunnin hihdon jälkeen ennen alamäkeä, sillä ilta oli jo pimentynyt ja halusimme välttää turhien riskien ottamista. 




Leiriin tultuamme tamppasimme ensin suksilla pohjan teltalle ja levitimme telttakäärön tähän päälle. Teltta on pakattu siten, että puolet telttakaaresta on paikoillaan ja toinen puoli taitettuna siihen päälle. Koko paketti on kääritty isolle rullalle ja kiinnitetty kuormaliinoilla. Sukset, sauvat ja lumeen tarkoitetut telttakiilat auttoivat kokonaisuuden pystyyn ja toinen meistä pääsi lapioimaan absidiin mukavan "istumasyvennyksen". Kamat heiteltiin sisälle telttaan, teltanliepeille vielä vähän lunta ja polku "käymälään" ja homma alkoi olla kasassa. 

Illalla syötiin, sulatettiin lumesta juomavettä ja vietettiin laatuaikaa yhdessä ja hyvän kirjan parissa. Kaamosaikaan on ihana kun saa oikein luvan kanssa laiskotella illan pimeydessä ja käydä välillä kurkkaamassa taivasta josko näkyisi revontulia. On ihanan rento olo kun ei ole mitään kotitöitä silmäkulmassa vaanimassa, ja voi vihdoin keskittyä siihen kuukausia lipaston päällä lojuneeseen romaaniin. Ja mennä aikaisin nukkumaan! 


Telttakäärö avattuna.

Keskiviikko



Aamulla lähdimme liikkelle puoli yhdeltätoista kaikista hyvistä aikeista huolimatta. Heräsimme vasta puoli yhdeksältä ja juomavesien sulatteluun meni aikaa, ja normaalista poikkeavat leirirutiinit myös vaativat totuttelua. 

Aamutoimet sujuivat pääpiirteittäin siten, että herättyämme laitoimme heti keittimen päälle ja kuumensimme vedet aamupuuroa ja kahvia varten. Toinen kävi heittämässä makuupussit ulos pakkaseen kuivumaan. Samalla kun söimme täytimme neljä litran Nalgenea ja kaksi litran termaria kuumalla vedellä. Näistä sitten joimme päivän mittaan ja söimme lounasta ruokatermareista. Tarvittaessa sulatimme lisää juomavettä lumesta ja samalla pakkailimme kamoja. Aamupalan ja vesioperaation jälkeen laitettiin keitin kiinni, toinen meni pakkaamaan makuupusseja ulos ja toinen tyhjensi teltan tavaroista. Siitä sitten tavarat ahkioihin, sukset jalkaan ja menoksi.


Lounastauolla nauttimassa keittoa ruokatermareista. Talviretkeilyssä helppous on valttia.



Aamulla oli pakkasta juuri sopivasti mutta näkyvyys pysyi koko päivän melko heikkona. Reitti kulki alas Kiiloselältä ja kelkkauran yli. Tämän jälkeen pohja huonontui pehmeäksi ja hieman upottavaksi. Vaihtelimme välillä uran avaajaa. Välillä kuljettiin hienoissa lumen kuorruttamissa mäntymetsissä ja välillä tarvottiin vaivaiskoivujen keskellä metsäneläinten jälkiä arvuutellen. Rinteissä sai tehdä töitä että pääsi etenemään ja hiki virtasi. Kaikkialla oli aivan täysin hiljaista. Ilma oli täysin tyyni ja pakkasta oli ihan tuntuvasti.

Saavutimme Kopsusjärvelle vievän tieuran ennen kahta kovan tarpomisen jälkeen. Onneksi "tiellä" oli kova kelkkaurapohja jota lähdimme seuraamaan lounaan jälkeen. Hiihto sujui kuin itsestään ja ahkiot seurasivat kiltisti perässä. Alkuun noustiin ylöspäin ja lasketeltiin sitten alas Tammakkolammen rantaan. Valkoiset puut katosivat utuun kuun loisteessa. Oli aivan pimeää kun saavuimme viiden maissa Tammakkolammelle. Laitoimme teltan pystyyn ensimmäiselle mahdolliselle paikalle ja ryhdyimme iltatoimiin. Hieno päivä!




Torstai 



Ajatus oli alunperin kulkea Ruijanpolkua Kopsusjärventielle, jota pitkin jatkaisimme Tammakkolammelle ja siitä maaston mukaan luovien noin neljä kilometriä umpisessa Suomunruoktulle, mutta olosuhteet eivät olleet kovin otolliset tähän. Käytimme lähes koko torstaipäivän tämän asian toteamiseen, ja erilaisia reittivaihtoehtoja kokeiltuamme päätimme luovuttaa. Lumi oli vielä liian pehmeää ja vesistöt liian sulia, jotta olisimme päässeet järkevästi ylittämään tai kiertämään Kopsusnokat.

Päädyimme tämän todettuamme palaamaan takaisin omia jälkiämme aina Niilapäälle johtavan kelkkauran varteen. Ehdimme hiihdellä muutaman kilometrin ennen pimeän tuloa ja laitoimme teltan pystyyn upealle paikalle pienen suoalueen laitaan. Kuu paistoi kirkkaasti ja valaisi läheiset tunturilaet epätodellisen valkoisiksi. Pakkanen kiristyi entisestään. 


Tomi ahkioineen aamuhämärässä. Teltta käärittynä rullalle ahkion päällä.


Perjantai



Yöllä ei paljoa huvittanut laittaa nenää ulos makuupussista vaikka muuten olikin oikein mukavan lämpöistä. Aamurutiinien jälkeen lähdettiin vähän kymmenen jälkeen hiihtelemään ylös Tankapään rinnettä moottorikelkkauraa seuraillen. Tomilla tuli niin kuuma että piti vähentää yksi paitakerros välistä. Pian meitä tuli vastaan turisteja kuljettava moottorikelkkailja, joka kertoi pakkasta olevan -28 astetta. Sivakoitiin tuttua reittiä Ruijanpolun risteykseen ja lähdettiin seuraamaan sitä takaisinpäin. Pari päivää sitten tekemämme latu oli luistava ja pienen ahkiosäädön jälkeen saatiin minunkin riippakiveni pysymään pystyssä mutkissa.

Lounaaksi syötiin ylettömän hyvää porkkana-linssi-kookos -sosekeittoa jonka reseptin laitan myöhemmin jakoon!

Saavuttiin puoli neljän aikaan Niilapäälle johtavan moottorikelkkauran varteen. Tässä vaiheessa pyrytti jo vähän lunta ja lähdettiin kinnaamaan vastatuuleen ja ylämäkeen viimeiset vajaat viisi kilometriä. Loppumatka alkoi olla sään puolesta jo melkoista extremeä, sillä tuuli innostui tosissaan avotunturiin tullessamme. Niilapäällä meitä odotti lämmin tupa ja säästä laiskistuneena päätimme viettää siellä viimeisen yön. Juttelimme mukavan kämppäkaverin kanssa ja söimme hyvin. Kyllä tuvassakin on välillä kiva viettää aikaa.




Lauantai



Viimeisenä aamuna lähdettiin yhdeksän maissa kohti autoa. Tunturissa oli aika nollanäkyvyys ja kovalla kelkkauralla pysyminen oli vaikeaa. Kilometrit kulkivat kuitenkin mukavasti ja saavutimme auton joskus yhdentoista aikaan. Nyt oltiin lämpötiloissa jo lähempänä nollaa ja sen kyllä huomasi. 


Tällä reissulla osasin jotenkin nauttia kaikesta. Säästä, maisemista, kulkemisesta, seurasta ja omista ajatuksista. En tiedä johtuiko tämä isosta kontrastista arjen murheisiin, vai oliko syynä joku muu. Mutta kivaa oli! On kiva huomata että aina se suuri seikkailu ei ole tarpeen, vaan pienemmälläkin pärjää. Tärkeintä on löytää se balanssi omien tarpeiden, käytettävissä olevan ajan ja muiden muuttujien suhteen, ja luoda se omannäköinen reissu. Tämä meidän pikkuvaellus oli tähän hetkeen juuri täydellinen. Taas on yksi upea reissu takana ja seuraavat jo mielessä. 





Seuraavassa julkaisussa kerron kuinka Mr. Luontoloinen pärjäsi ensimmäisellä hiihtovaelluksellaan! Avaan myös hieman dataa hiihtovaelluksesta Polar M430 -mittarin kertomana.



Tuleeko sinulla mieleen jotain kysymyksiä vaellukseen liittyen? 

6 kommenttia :

  1. Vitsit miten kiva postaus. Ollaan nyt vasta innostuttu vaeltamisesta ja tälle kesälle on reissu suunnitteilla. Pitää selaillakin postauksia ja napata kaikki vinkit talteen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Kysy ihmeessä jos on jotain mikä mietityttää. Joko teillä on vaelluskohde tiedossa? :)

      Poista
  2. Huikeaa! Luen mielenkiinnolla. Tuossa yksi päivä nuotiolla istuessani, mietin miten te talviretkeilijät huolehditte käsien lämmöstä. Sormet kun tuppaa herkästi palelemaan. Millaisia hanskoja sulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kiinnostaa! :) Miehellä on myös herkästi palelevat kädet ja tykkäsi käyttää hiihtäessä ohuita warmpeacen sormikkaita tai paksumpia toppahanskoja. Itsellä taasen ongelmana on käsien hikoilu joten käytän yleensä vain ohuita hanskoja, joko merinovillaisia tai noita warmpeaceja. Kannattaa testata näitä: https://www.partioaitta.fi/warmpeace-thermolite-gloves ja siihen päälle paksut mielellään huovutetut villalapaset. Tositosi kylmällä tuulella tai vesikelillä tuohon vielä päälle kuorikinttaat (esim. Vaudelta). Eli sama kerrospukeutumisen periaate mitä muussakin vaatetuksessa. :)

      Poista
  3. Tuli tässä omat otsavalaisimet juuri takuuhuoltoon lähettäneenä mieleen, että kaamoshiihdossa tulee otsalampulle aika reilusti tunteja kovahkossa pakkasessa, vielä kun illatkin on kiva nähdä jotain eikä oleilla pimeässä teltassa :) Oliko mukana pattereilla vai akuilla toimivat valaisimet?
    Sini/Karelia Adventure

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostettiin melko vastikään Petzl Actik -valaisimet ja koko reissu meni yhdellä lithiumparistokerralla (3xAAA) kovista pakkasista huolimatta. Käyttötunteja tuli noin 30 tuntia ja veikkaan että patterit kestävät vielä pitkään.

      Otsalamppujen teho riitti ihan hyvin hidasvauhtiseen hiihtoon ja leiritouhuihin. Tuohon saisi myös akkua mutta ei vielä ole tullut hommattua.

      Kotoa löytyy sitten vaikka mitä majakkaa mutta tuollainen johdoton pikkuvalaisin on vain niin näppärä.

      Poista