Mr. Luontoloinen vastasi muutamaan kinkkiseen kysymykseen koskien meidän hiihtovaellusta joulun välipäivinä UKK-puistossa. Aiempia juttuja voit lueskella täällä:
Lähdit sitten vaimon kanssa ensimmäiselle hiihtovaellukselle kaamosaikaan Urho Kekkosen kansallispuistoon. Mikä epäilytti eniten etukäteen?
No eiköhän se ollut se kylmä joka epäilytti eniten. Sen sijaan seura ei epäilyttänyt ollenkaan (awh).
No kuinka valmistauduit koitokseen?
Riittikö kunto?
Kyllähän se riitti. Rasitus tuntui tietenkin hiihtolihaksissa. Kaamosajan pimeys aiheutti vääristymää ajantajuun, kun syysvaelluksilla on tottunut kävelemään koko päivän ja pimeän tullessa asettumaan telttaan. Kaamoksella pimeä tulee aiemmin, jolloin mieli kuvittelee että kello olisi paljon enemmän ja matkaa taitettu jo pitkään. Tämä aiheutti väsymyksen tunnetta vaikkei oikeasti edes väsyttänyt.
Mitä jäi mieleen vaelluksesta?
Vaellus oli talvinen ja suksin tehty. Ahkio tuli vetää perässä ja ajoittain yövyimme teltassa sekä söimme ruokaa. Mieluummin lumisade ja kunnon pakkanen kuin vesisade.
Mikä oli mukavinta?
Se kun nukkui eikä tiennyt olevansa hiihtovaelluksella (silmienpyörittelyä).
Entä kurjinta?
Kurjinta oli se jatkuva hikoilu -30 asteen pakkasesta huolimatta ja vaikka koitti hiihtää hitaasti.
Mitkä olivat suurimmat erot sulanmaan vaelluksiin verrattuna?
Ahkio on mukavampi matkakumppani kuin rinkka. Rasittaa huomattavasti vähemmän kulkijaa. Maasto on vähemmän teknistä kesään verrattuna, kun ei tarvitse varoa kiviä, juurakoita ja muita esteitä reitillä. Ehtii paremmin katsella maisemia. Juomisesta ja energiansaannista joutuu pitämään entistä tarkemmin huolta, koska kylmässä janon tunne on heikompi eikä herkkuja tule välttämättä napsittua samaan tahtiin kuin kesällä.
Voisitko lähdeä uudestaan?
No joo.
Mitä vinkkaisit aloittelevalle hiihtovaeltajalle?
Lähetä kommentti