NUTS Karhunkierros 2018

Spoiler: Me selvittiin maaliin! 


En varmaan koskaan ole jännittänyt mitään kisaa tällä intensiteetillä. Kuten edellisessä postauksessa totesin, niin erinäisistä syistä talven treenimäärät kokivat kovan romahduksen, ja keväällä ei olla ehditty korjata tilannetta riittävästi. Ikäviä juttuja tuntui tulevan joka tuutista, ja piti vain keskittyä yleiseen jaksamiseen. Ehdittiin tehdä ennen kisaa yksi 22 kilometrin testilenkki Öjan maastossa, joka meni lopulta kävelyksi. Ei hirveän rohkaisevaa.

Näillä eväillä ei ollut mitenkään varmaa, että päästäisiin edes maaliin saakka 31 kilometrin matkalla. Onneksi meillä oli ihana HiHi:n juoksuporukka tsemppaamassa toisiamme. Vietimme äärimmäisen onnistuneen valmistautumisillan ennen kisaa tankaten ruokaa ja porealtaassa loikoillen. Oikein arjen luxusta.


Pastatankkaus ennen kisaa. 


Meillä oli startti vasta kahdelta, joten aamulla ehti hyvin vetäistä kaurapuurot ja raejuustot, ja vielä puolilta päivin kunnon tonnikalapastat. Pakkailimme reput rauhassa, ja sen sisältö näytti tältä:

Reppu Salomon Advanced Skin 12
1,5 litran juomarakko letkulla
0,5 litran lötköpullo High5 -urheilujuomalla
10 High5 -geeliä
2 suklaapatukkaa
Pari taatelia minigrip-pussissa
Suolatabletteja
Magnesiumia
Itseliimautuvaa sidettä
Rakkolaastareita
Avaruuslakana
Ohuen ohut takki

Vatsani tykkää High5-tuotteista, joten pyrin varaamaan niitä sen verran että minun ei tarvitse turvautua järjestäjän vaihtoehtoihin. Minulle riitti se yksi puolimaraton, jossa  jouduin nauttimaan mukillisen Dexalia. Huh mitkä vatsakouristukset sain illalla!

Suolatabletit tulivat kuumuuden takia todella tarpeeseen. Eväät menivät just nappiin, ja geelejä jäi lopulta vain yksi reppuun. Suklaapatukoista söin toisen, ja napsin pari taatelia näön vuoksi. Ne olivatkin vain varulta mukana, jos geelit olisi tökkineet.


Team HiHi valmiina lähtöön Juumasta! Ylen kuvaajatkin oli paikalla. 

Meillä oli bussikuljetus lähtöpaikalle kello 13, ja omaa lähtöä odotellessa kannustimme muita ja juttelimme juoksijoiden kanssa. Päivä oli huikean kaunis ja lämpöä oli varjossakin lähes 20 astetta. Onneksi tuuli melko navakasti. Lähdettiin melko rauhassa liikkeelle samalla vanhalla taktiikalla: kävellään kaikki ylämäet ja juostaan sillä tahdilla mikä tuntuu hyvältä. 

Pieni Karhunkierros on mukavaa juostavaa ja huollettu sorabaana houkutteli vähän kirimään vauhtia. Ylämäet tunkattiin reipasta tahtia ja jalka nousi kivasti juoksupätkilläkin. Alkoi huolettaa mennäänkö jopa liian kovaa tahtia kuntoon nähden, vaikka todellisuudessa olisi ehkä voinut juosta lujempaakin. Nappailtiin aina 30 minuutin välein geelejä, ja yritin muistaa juoda vettä tai urheilujuomaa noin kilometrin välein.

Tultiin ensimmäiseen huoltoon ajassa 1:35 hyvävoimaisina. Huollossa tuhraantui aikaa kymmenisen minuuttia, vaikka olimme muka "nopeita". Vesivarastot täyteen - sitä muuten kului! - suklaapatukka nassuun ja menoksi. Näissä pitäisi vähän vielä parantaa, mutta ehkäpä kokemus opettaa. Otettiin myös tässä vaiheessa ensimmäiset suolatabletit. Kaikkinensa vedin matkan aikana kaksi suolatablettia.

Happy runner. <3


Ruuhkia ei ollut viime vuoteen verrattuna ollenkaan ja jonossa annettiin hyvin tilaa ohituksissa. Alamäet sujuivat yllättävän hyvin ja ohiteltiin porukkaa. Jotain on selvästi loksahtanut kohdilleen, kun uskalsin huoletta revitellä mäkiä alas. Huikeaa! Basecampin huollon jälkeen oli tylsääkin tylsempiä tiepätkiä, ja välillä tuntui että jalat alkavat painaa. Mutta kun pölähdettiin takaisin metsään mentiinkin taas hyvällä imulla eteenpäin. Hauskinta oli nousta reippaasti ylämäkiä ja juosta alaspäin. Jalat toimivat hienosti eikä missään välissä tullut kolotuksia!

Vettä tuli juotua aika paljon, ja jouduttiinkin pitämään kolme pissataukoa matkan varrella. Ennen Konttaisten huoltoa tajuttiin, että mehän saatetaan päästä alle 6 tunnin suoritukseen. Kaikki olivat vielä tosi hyvävoimaisia, ja ryhdyttiin oikein ajatuksella kirimään tahtia. Konttainen meni ylös ja alas heittämällä, ja selkiä tuli vastaan reippaasti. Konttaisten huollossa oltiin aikaan 4:39, mutta tuhrattiin taas arvokas 10 minuuttia vessataukoon ja muuhun haahuiluun.


Näissä maisemissa kelpaa juoksennella. 


Viimeinen pätkä on Karhunkierroksella ehdottomasti PARAS, ja odotin innolla loppurutistusta. Vedettiin hyvällä tahdilla Valtavaaralle ja juostiin hirveää kyytiä alas Rukan juurelle. Eräs ohitettava juoksija kommentoi, että tuohon peesiin en kyllä lähde.

Enää viimeinen rypistys ylämäkeen ja se sujui myös aivan liian helposti. Hitsi, olisi pitänyt vain aloittaa väkevämmin kun voimia olisi ollut vielä jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Tehtiin kunnon loppukiri maaliin, johon saavuttiin ajassa 6 tuntia ja 11 minuuttia. Parin vuoden takaiseen saatiin yli 30 minuutin parannus, ja juoksukilometreihin nähden oltiin äärimmäisen tyytyväisiä suoritukseen. Viimeinen rutistus Konttaiselta Rukalle meni hieman yli tuntiin, mikä on meidän tasoisille juoksijoille oikein hyvä suoritus.

Juoksu tuntui kivalta ja ihmeellisen kevyeltä, ylämäet noustiin reippaasti ja ilman taukoja ylös ja alamäet vasta menivätkin hyvin. Alkumatkasta kaikkia vielä epäilytti oma jaksaminen ja himmailtiin ehkä liikaa, mutta toisaalta oli mahtava juosta niin kovalla intensiteetillä viimeiset tunnit, ja saapua maaliin energisenä ja kunnon juoksuhuumassa. Mahtava reissu!

Kaikki jotka epäilevät itseään ja jaksamistaan: Kannattaa aina yrittää! Matkalla mietin ohjetta, että kun tuntuu ettei enää jaksa jatkaa, on käyttänyt vasta puolet energiavarastoistaan. Syyllistyn usein itseni aliarviointiin ja erehdyn vertaamaan omaa tekemistä muiden suoritukseen. Ei kannata! Kaikki lähtevät tuonne ylittämään itsensä ja hakemaan niitä omia rajojaan. Tärkeintä on nauttia koko matkasta hyvine ja huonoine hetkineen. Ihan jokainen tuolta suoriutunut on voittaja. 

Nyt odotellaan jännityksellä heinäkuun NUTS Pallas kisaa, johon osallistumme ensimmäistä kertaa. Siihen mennessä ehtii vielä vähän kerätä juoksukilometrejä ja tehtyä mäkitreeniä.

Palautumista porealtaassa kera yhden (1) lonkeron. 


Reissun tekninen datapuoli:


33,9 km
6 h 11 min
1200 nousumetriä
Keskisyke 155, max 179
kalorikulutus 3825 (kokonaiskulutus päivälle 5316)




Mites muilla meni juoksut? Laittakaa ihmeessä juttua tai linkkejä kisarapsoihin tuohon kommenttiboxiin, niin pääsen lueskelemaan! 


1 kommentti

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.