Soolohiihtoa Salamajärvellä

Sisältää blogiyhteistyötä. 

Pääsiäislomalla oli suorastaan pakko päästä retkeilemään! Moni asia tuntui asettavan aikarajoitteita reissulle, joten päädyin varmasti mukavaan lähikohteeseen; Salamajärven kansallispuistoon. Työviikko venähti torstaina iltapuolelle, joten päätin ottaa sen illan levon kannalta ja pakkailla ja lähteä vasta perjantaina. Sunnuntaiksi piti olla jo kotona, joten aikaa reissulle oli maksimissaan kaksi yötä.

Pakkaamiseen käytetty aika: 1 tunti

En tehnyt mitään tarkkoja etukäteissuunnitelmia, vaan ilmoitin kotijoukoille lähteväni Salamajärven parkkipaikalta Hirvaan kierrosta etelän suuntaan, ja siitä sitten fiiliksen ja kelin mukaan eteenpäin. 

Minulla oli mukana omatekoinen pikkuahkio ristikkäisaisoilla, tunturisukset sekä pikkurinkka, joka toimi vetolaitteena ja myös hätävarana ahkion hajoamiselle. Rinkassa ei ollut painona muuta kuin makuualustat, vessapaperia ja hiihdon aikana riisutut ylimääräiset vaatteet. 

Svalan merinokerrasto ja pipo testissä reissussa (saatu blogiyhteistyönä Svalalta). Siitä lisää myöhemmin! 

Hikistä hommaa!

Perjantaina ilma oli aivan huikea, ja olin Salamajärven parkkipaikalla yhden aikoihin. Pian tuli selväksi, että reissusta ei tulisi mikään hupihiihtely. Lumi pakkautui suksien pohjiin ja hiki virtasi. Lämpöä oli varmasti lähemmäs kymmenen astetta auringossa! Hiihdin lopulta pelkässä merinokerrastossa ja -kaulurissa ilman päähinettä. Aurinkolasit tulivat todella tarpeeseen. 

Uraa ei oltu kuljettu pitkään aikaan ja se oli hyvin kapea, joten ahkion kanssa sai tehdä todella töitä. Muutaman tunnin rämpimisen jälkeen tulin vihdoin Jyrkänniemen tulipaikalle, ja päätin viisaasti pitää pitkän tauon. Raahasin ahkion umpihangessa rantaan ja tamppasin suksilla kovan pohjan pressulle. Siihen kun oikaisi makuualustan kanssa niin ai että! 

Oli aivan hiljaista. Raskas hiihto oli tehnyt jo tehtävänsä ja mieli oli levollinen. Hörpin kahvia, söin suklaata ja nautiskelin auringosta. Alkuun ei käynyt edes tuulenvirettä. Täydellistä!

Muutama etelästä tullut hiihtovaeltaja kävi moikkaamassa minua. Pojat kertoivat kiertävänsä Hirvaan kierrosta vastakkaiseen suuntaan. Toivoteltiin hyviä reissuja ja minullakin alkoi menojalka vipattaa. Varsinkin kun tiesin poikien tehneen minulle valmista uraa ahkioiden kanssa. 

Hieroin vähän lisää kynttilää suksenpohjiin, ja jatkoin matkaa. Reitti Sysilammelle on todella kumpareinen, joten ei aikaakaan kun lipsuva suksi ja temppuileva ahkio saivat hien taas pintaan. Mutta sitä se on - vaikeuksien voittamista. Kun on yksin pitää vain pärjätä, ja vaelluksilla valittamisella ei saavuta yhtään mitään.

Sisukkaasti jatkoin perille Sysilammelle, johon saavuin joskus seitsemän aikaan. Viimeiseen kolmeen kilometriin käytin melkein kaksi tuntia. 

Autiotuvassa näytti olevan porukkaa, joten jatkoin suoraan lammen rantaan ja tamppasin teltalle pohjan. Fjällun Akka View -teltta oli ensimmäistä kertaa talvivaelluksella, ja totesin että sillä pärjää ihan hyvin yksin liikkuessa. Kahdestaan tulisi varmasti ahdasta. Loppuilta sujui nopsaan ruokaa laittaessa ja saatoin nauttia myös hieman viiniä. Illalla taivaalle nousi upea täysikuu!

Mielenkiintoinen testattava: Solar ideas aurinkokennovalaisin. Kirjoittelen tästäkin lisää myöhemmin.

Reissueväissä menin siitä missä aita on matalin, eli mukana oli lähinnä valmisruokia. Minulla oli mukana neljän paketti vihiksiä joita söin lähinnä lounaaksi. Perjantain iltaruoka oli hiukkasen gourmeen puolella, sillä paistoin runsaassa voissa valmiita blinejä savulohimoussen kera. Lisäksi minulla oli muutama valmiiksi tehty voileipä, iso suklaalevy sekä sipsejä. Juomapuolella lisäsin lumesta sulatettuun veteen mehukeittoa ja hörpin muutaman kupin valmiskahvia. 

Lauantaina ohjelmassa: hiihtoa

Perjantain raskaan kelin myötä suhtauduin varauksella lauantain etenemään. Lähdin kuitenkin jatkamaan Hirvaan kierrosta eteenpäin. Päätin, että katson Heikinjärven laavulla kauanko matkaan on kulunut aikaa, ja katson sen perusteella palaanko valmista uraa takaisin vai jatkanko vielä eteenpäin.

Yöllä oli -20 astetta pakkasta, joten aamulla keli oli suorastaan luistava. Vetäisin nousukarvat suksiin sillä tiesin että ohjelmassa olisi runsaasti mäkiä. Se olikin viisas veto, sillä eteneminen sujui kuin tanssi ja olin Heikinjärvellä muutaman tunnin hiihdon jälkeen. Matkalla laavulle viereiseen puuhun lennähti suuri palokärki joka päästi ilmoille kantavan laulannan. Ilmoitti selvästi, että kuka näitä metsiä asustaa. 

En malttanut pitää taukoja, sillä pelkäsin upean hiihtokelin muuttuvan tarttuvaksi pöperöksi auringon lämmittäessä. Yöpakkasen voima kantoi kuitenkin pitkään, ja olin Pyydyskoskella noin kymmenen kilometrin hiihdon jälkeen hyvissä voimissa. Aurino paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja nautin lounasta kaikessa rauhassa. Mietin, kuinka onnellinen olin juuri sillä hetkellä. 

Päätin jatkaa vielä matkaa, ja jäädä mahdollisesti Talviahon tulipaikalle yötä. Pyydyskosken jälkeen maasto muuttui metsäiseksi ja mäkiseksi, ja ahkion kanssa sai todella tehdä töitä. Välillä kiskoin sitä kaltevassa rinteessä ja lumi upotti melkein pohjaan saakka. Mistään ei löytynyt hankikantoa. Mietin, että miten eläimet pärjäävät syvässä lumessa. Jälkiä näkyikin reissun aikana todella vähän. 

Ihastelin kelopuita ja niiden upeita runkoja.

Kohtasin samat etelä Suomen vaeltajat Talviahon tulipaikalla. He aikoivat jäädä sinen yöksi, joten päätin itse vielä jatkaa matkaa. Pitkästä päivästä huolimatta en ollut vielä väsynyt, ja leikittelin ajatuksella hiihtää autolle saakka. 

Hyvä vai huono idea? 

Jotenkin siitä tuli pieni haaste itselle, ja päätin että olen autolla ennen pimeää ja ajelen siitä sitten kotiin nukkumaan. Tulipaikan jälkeen piti hiihtää vielä vitonen upottavassa hangessa tienvarteen, ja jatkaa siitä kymppi tietä pitkin autolle. 

Tietenkään homma ei sujunut mutkattomasti, sillä yhdessä mäessä ahkion aisa antoi periksi ja jouduin korjailemaan sitä. Kuuma keli teki myös nestepuolella tepposet, ja jouduin sulattelemaan matkan varrella vielä lisää juotavaa bensakeittimen avulla. Mutta pieni lepo hiihdosta teki varmasti hyvää, sillä matka jatkui taas. 

Yhteismatkaa päivälle tuli hieno 26 kilometriä, ja liikkeellä olin yli 11 tuntia. Autolle päästyäni olin kieltämättä aika sippi, ja pysähdyin vielä Perhossa kauppaan ostamaan kylmää limsaa piristämään reilun tunnin kotimatkaa. 

Olin valtavan tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Sain minivaellukselta juuri sen mitä menin sinne hakemaankin; mielenrauhaa, ulkoilmaa, luontokokemuksia ja haasteita. Todistin taas itselleni, että pärjään ja jaksan paljon enemmän mitä uskonkaan. 

Kuinka sinun pääsiäinen sujui? Nautitko kenties aurinkoisista keleistä ulkoillen?