Oleminen lukuina

Kuuntelin tuossa yksi aamu radiossa kun puhuivat jenkeissä tehdystä tutkimuksesta jossa kerrottiin että 60 %:a väestöstä mittaa itseään jotenkin. Yleisimpiä mittareita olivat puntarit ja aktiivisuutta tarkkailevat laitteet ja sovellukset. Suomessa tämä luku oli pienempi – harmi kun en muista tarkemmin enkä löytänyt artikkelia mistään – mutta myös meillä mittaillaan ahkerasti kehoon liittyviä asioita. Se on oikeasti tosi mielenkiintoista. Mihin kaikkeen näitä voisikaan hyödyntää jos "omaseurantamittaukset" kerättäisiin yksiin kansiin? 

Miksi ihmiset kokevat tarpeelliseksi ylipäänsä mitata tekemisiään ja olemustaan?

Olen ainakin itsestäni huomannut että oma silmä valehtelee tosi paljon. En huomaa edes kohtuullisen suuria painon muutoksia muusta kuin vaatekoon muuttumisesta ja puntarin lukemasta jos joskus jaksan sille nousta. Olen tosi laiska suorittamaan mitään säännöllistä punnistemista tai mittanauhan kanssa tuusaamista.Onko muilla sama homma? Onko meidän tarkoitus ollakin tässä asiassa vähän "sokeita", jottei tule stressattua epäolennaisuuksia? 

Kuntotason kehitystä tulee mitattua varmaan eniten sykemittarilla ja lenkeillä seurataan myös kilometrinopeuksia, salilla painojen määrää jne. Tällaista dataa löytyy hirvittäviä määriä jo esimerkiksi Heiaheiasta, johon tallennamme kaikki treenit. Olen tunnollisesti syöttänyt sinne myös lenkkien keski- ja maksimisykkeet. Koenko hyötyneeni tästä jotenkin? No rehellisesti sanottuna enpä oikeastaan. 

Aina jos jokin asia menee pakkomielteiseksi, kannattaa pysähtyä miettimään ollaanko oikealla tiellä. Usein erilaiset addiktiot syntyvät salakavalasti ja huomaamatta, ja siinä innostuksen syövereissä ei edes tajua että aamulla, päivällä ja illalla suoritettu puntarilla käynti ei välttämättä ole terveellistä, tai illalla juoksulenkin jälkeen tehty ylimääräinen kävelykierros 15000 askeleen saavuttamiseksi ei ole millään lailla tarpeellista. Olen esimerkiksi asettanut sporttisovellus Heiaheiaan itselleni tavoitteen että liikun kuusi kertaa viikossa. Saan aina viikon lopussa sähköpostilla palautteen ja vertailun siitä mitä kaverini ovat tehneet. Melko ahdistavaa? :D Onneksi sitä ei tarvitse ottaa niin tosissaan. En edes muista mistä tuo kuuden kerran tavoite on alkuaan lähtenyt. 

Vanha kunnon puntari lienee kaikille tuttu ja jossain vaiheessa elämää käytetty kapistus. Puntarilla on käyty ihan pikkuvauvasta saakka, ja joillekin se kuuluu päivittäiseen rutiiniin. Puntarin kaverina voi tietysti olla myös mittanauha. Lukemaa voi verrata nykypäivänä melko kyseenalaistettuun painoindeksiin, jossa pituus suhteutetaan sen hetkiseen painoon. 

Hupsista! Kello puoli neljä ja aktiivisuuspalkki näyttää nollaa.
Olisko joku unohtanut polarin laturiin päiväksi? 

Aktiivisuusmittarit ovat saavuttaneet vankan suosion ja lähes jokaiselta löytyy ainakin joku sovellus puhelimesta jolla voidaan mitata päivittäistä liikkumista. Askelmittarit, hyvinvointirannekkeet, sporttikellot yms. arvioivat ihmisten elämää ja kertovat että milloin on suoritettu riittävästi liikunnallisia toimia, miten yöunet sujuvat jne. 

Kehonkoostumusmittaus on varsin perusteellinen tapa mitata rasvaprosenttia ja lihaksen määrää sekä painottumista kehossa. Erilaisia kehonkoostumusmittareita löytyy kotikäyttöön tarkoitetuista puntareista terveysalan ammattilaisten kehittämiin varsin tarkkoihin laitteisiin. Tässä välissä lienee esimerkiksi kuntokeskusten tarjoamat hieman huippulaitteita epämääräisemmät mallit. 

Kuntomittarina voisi pitää esimerkiksi cooperin testiä, joka on monelle tuttu koululiikunnasta. Mutta moniko on kokeillut sitä ns. aikuisiällä? Muita kuntoon liittyviä mittauksia voisivat olla hapenotto&laktaattisestit jotka suoritetaan ammattilaisten toimesta. Mitäs muita tällaisia yleisesti tunnettuja kuntotason mittareita tulee mieleen?

Miten sinä mittaat itseäsi? Asettavatko mittarit paineita elämääsi? Voiko  hyvinvointia mielestäsi mitata? 

2 kommenttia :

  1. Aktiivisuusmittari on mielestäni ihan kelpo väline, joskaan ei siihenkään voi sataprosenttisesti luottaa. Painoindeksi taas ei mielestäni kerro kovin paljon. Kehonkoostumusmittaus on paljon valaisevampi, sillä saman verran painavilla ihmisillä voi olla huomattavia eroa siinä, miten isoja rasva- ja lihasmääriä mukanaan kantavat.
    Nykyään en juurikaan juokse puntarilla vaan luotan enemmän omaan olooni. Päivittäinen painontarkkailu on vaihtunut ajoittaiseen punnitsemiseen, ja stressi on vähentynyt huomattavasti. Kun olo käy tukalaksi ja vyötärö tuntuu muhkuraiselta, on aika vähentää syömisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kehonkoostumusmittauksen ja painoindeksin tuijottamisen eroista. Ihmiset on niin erilaisia että mahdotonta laittaa yhteen kategoriaan. :)

      Kuulostaa kyllä hyvältä systeemiltä että käy puntarilla aina ajoittain mutta luottaa enemmän siihen fiilikseen.

      Poista