Suositelkaa outdoor -kameraa?


Kuvaako kukaan enää pokkarilla? Meillä on ollut menossa mukana aivan pätevä Sonyn pikkupokkari, josta alkaa vähitellen ikä ja runsas käyttö näkyä. Pokkari on ollut mukana vaelluksilla, matkoilla ja päiväretkillä, ja sillä on otettu tuhansia kuvia. Nyt kävin muutamassa paikallisessa elektroniikkaa myyvässä liikkeessä, ja hämmennyin valikoiman suppeutta. Onko kännyköiden kamerat syrjäyttäneet täysin pokkarit?

Jännä kun on jotenkin vanhanaikainen fiilis pokkarin metsästyksen suhteen. Olenko yksin tämän ajatuksen kanssa? Luulisi että pikkukameroilla olisi markkinarakoa matkailijoiden maailmassa. Vai käytetäänkö reissussakin kännykkää tai parempien kuvien tarpeessa järkkäriä? Kieltämättä se kännykkä on kätevä kaivaa laukusta, ja niiden kamerat ovat nykypäivänä todella hyviä.


Kännykän paikka on rinkassa


Kännykällä tulee räpsittyä paljon kuvia koska se on melkein aina mukana. Se on vain vähän herkkä kapistus ottaa esille huonolla säällä. Näin talvipakkasilla oma Honorini heittää henkensä muutaman otoksen jälkeen, joten valjakkoretkiltä ei tule otettua paljon kuvia puhelimen jäätymisen pelossa.

Vaelluksilla kännykän paikka on suljettuna rinkassa, eikä sitä tule otettua esiin kuin satunnaisesti tunturinpäältä kotiväelle viestitellessä. Sillä ei oteta valokuvia tai muutenkaan räpläillä, sillä kännykän tärkein pointti on toimia yhtenä turvavälineistä. Toki virtapankit on keksitty jolla akkua saa ladattua. Mutta en edes halua koskea koko kapistukseen vaelluksilla. Pikku someloma on aina paikallaan.


Järkkäri ei mahdu mukaan


Meillä on ollut taloudessa Canonin järkkäri, mutta luovuin siitä yksinkertaisesti siksi että se oli aina liian massiivinen mukaan otettavaksi. Järjestelmäkameroita näkee paljon myynnissä ja niitä mainostetaan ahkerasti. Kameran ominaisuudet menevät minulla hukkaan, sillä kuvaan itse lähinnä automaatilla. Putkien vekslaaminen vesisateessa ei kiinnosta.



Hakusessa olisi siis tositarkoituksella ulkoilmaa, pakkasta ja vesisadetta kestävä käteensopiva pokkari. Onkohan sellaista olemassa? 

4 kommenttia :

  1. Luovuin vanhasta pokkarista joskus viitisen vuotta sitten ja nyt tullut taas mieleen uuden hankkiminen. Välillä rasittaa metsäretkillä kanniskella järkkäriä ja joskus haluaisi kaupungillakin kulkea pienemmän kameran kanssa, ainakin silloin kun ei ole vartavasten valokuvauskävelyllä. Kesällä tulossa kaupunki- ja festarimatka Budapestiin ja pokkari olisi niin helppo, eikä festareille nyt järkkäriä edes saa viedäkään. Olen vaan ihan pihalla nykypokkareista, että mitkä ovat hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset täällä! Kannattaa käydä kurkkaamassa Facebookissa Retkipaikan sivut, sinne tuli tosi hyviä vinkkejä. :)

      Poista
  2. Olympus Tough TG-5 saattais olla sellanen joka täyttäis nuo kriteerit, tai Panasonic Lumix DMC-FT30 jos pientä ja edullista haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo Olympuksen Tough on noussut nyt monessa paikassa esille ja kiinnostaa kyllä paljon. Pitää lueskella vielä lisää, mutta vaikuttaisi ihan minun kameralta.

      Poista