Retkireiteillä koettua


Ajelen autolla ja silmäni havaitsevat jotain. Välittömästi olotila sähköistyy ja tuijotan katse terävänä tienposkessa nököttävää viittaa. Sehän on retkeilyreitti! Kauniisti harmaantunut puinen viitta nököttää tienposkessa kertoen sitä seuraavalle kulkijalle edessä olevan etapin pituuden. Ehdin bongata reitin nimen ja tyytyväisenä painan sen mieleeni. Ehkä joku päivä reitti johdattaa minut uusiin luontoelämyksiin. 


Viitat ovat lupaus seikkailusta.





Retkeilyreitit kertovat tarinaa


Olen omien polkujen kulkija, mutta valmiissa reiteissäkin on oma viehätyksensä. Valmista reittiä kuljettaessa voi keskittyä suunnistamisen sijaan nauttimaan luonnosta, ja heittäytyä polun vietäväksi. On mielenkiintoista nähdä millaisia luontoelämyksiä reitin varteen on suunniteltu, ja mitä reitin tekijä on halunnut kulkijan näkevän. 

Retkeilyreitti on tavallaan pitkä tarina, jonka varrelle on ripoteltu erilaisia juonikäänteitä ja tarinan kohokohtia. Reitti itsessään on tarinan punainen lanka, joka yhdistää osiot toisiinsa. Taitava reitintekijä onnistuu luomaan tämän mielikuvan vahvasti kulkijalle. 

Usein valmiilla reiteillä kohtaa myös haasteita, joita reitintekijä ei ole pystynyt kiertämään. On hakkuuaukioita, soranottopaikkoja, pitkiä metsätieosuuksia, asutuksen ja isojen teiden lähellä kulkemista ja niin edelleen. Tällaiset "kauneusvirheet" luontopolun varrella katkaisevat elämysketjun ja pudottavat kulkijan takaisin ihmisten pariin. Toisaalta niitä on hyvin vaikea välttää muualla kuin Lapin suurissa erämaissa.



Vanhoilla reiteillä


Olemme polkujuoksulenkillä miehen kanssa, ja päätimme juosta parinkymmenen kilometrin matkan kaupungista kotiimme metsäteitä ja polkuja pitkin. Pakkasta on parikymmentä astetta ja valoisaa aikaa jäljellä muutama tunti. Harmiksemme huomaamme että valitsemamme reitti on tehty hiihtoladuksi, eli sinne ei ole asiaa. Ladun vierestä lähtee kuitenkin traktorin jäljet suunnilleen samaan suuntaan, ja päätämme kokeilla onneamme. 

Juoksemme uria pitkin puolisen tuntia ja toteamme että ne lähtevät vähän väärään suuntaan. Olemme kuitenkin jo sitouttaneet itsemme tälle tielle, ja päätämme jatkaa matkaa. Yhtäkkiä keskellä metsää bongaamme kuusen suojassa lepäilevän kylttivanhuksen, joka kertoo meidän kulkevan vanhaa retkeilyreittiä pitkin. Meissä herää nostalginen olotila, ja yhtäkkiä emme enää ole menossa väärään suuntaan. Jännittyneinä seuraamme reittiä, joka tupsahtaa pian tutulle metsätielle ja pääsemme takaisin alkuperäiselle reitillemme. Hauska pikkuseikkailu! 




Pitkospuut imevät mukaansa


Samanlaisen "seikkailuimun" minussa herättävät pitkospuut, jotka suorastaan pakottavat asettamaan jalat kuluneella puupinnalle ja astelemaan eteenpäin. Pitkospuista tulee minulla miellyttävä mielleyhtymiä harmaana ja kiertyneenä seisoviin keloihin. 

Eräs ystäväni on todella viehättynyt pitkospuista, ja saa vaelluksella aina ylimääräistä energiaa niistä. "Jee, pitkoksia" -huuto kiirii kauas, ja taas mennään hurjaa vauhtia eteenpäin. 

Pitkoksilla on yleensä helppo kävellä, mutta sadekelillä ja talvella ne ovat petollisen liukkaita. Usein niiden kunto on vähän niin ja näin, sillä ne altistuvat hankalille sääolosuhteille ja runsaalle kulutukselle. Uusilla pitkospuilla kulkeminen on jotenkin todella tyydyttävää ja antaa sellaisen fiiliksen että retkeilyharrastusta arvostetaan. Pitkospuureitistöjen huoltaminen ei nimittäin ole mitään halpaa puuhaa. Esimerkiksi Kokkolassa uusittiin viime kesänä Laajalahden luontopolun pitkokset, ja tässä työssä meni muutamalta henkilöltä useampi kuukausi.






Retkeilyreitit vaativat panostusta


Toivottavasti retkeilyreittejä ylläpidetään ja rakennetaan myös tulevaisuudessa. Retkeily kokee suurta nousukautta, ja myös matkailu on lähtenyt hyödyntämään Suomen luonnon tarjoamia elämyksiä aktiivisesti. Kokkolassakin reittejä on runsaasti ja niiden käyttöaste on korkea. Niiden huolto pienillä määrärahoilla on vain hankalaa, ja monesti toivoisi että paikalliset yritykset, seurat ja yhdistykset heräisivät talkoilemaan reittien puolesta. 

Toimivista retkeilyreitistöistä ja huolletuista taukopaikoista hyötyvät niin asukkaat, yritykset kuin matkailijatkin. 

Salamajärven kansallispuistossa Hirvaan kierroksella toteutettiin 2016 hieno pitkospuuprojekti, jossa reitistön uusimiselle haettiin joukkorahoitusta ja vapaaehtoiset toteuttivat rakentamistyön talkootöillä. Puutavara saatiin lahjoituksena Pietarsaaresta. Viikon mittaisen talkootyön aikana rakennettiin yli 500 metriä pitkospuita. Projektia operoi Osuuskunta Pitkos ja polku. 




Kävimme tutustumassa uusittuihin pitkospuihin retkiremmin kanssa, ja olin hyvin vaikuttunut projektin tuloksista. Uudet pitkospuut olivat suuri parannus aiempaan nähden, ja lisäävät runsaasti kuljetun reitin käyttöarvoa entisestään. Hirvaan kierroksella riittää vielä korjattavaa, mutta tämän tyyppinen yhteistyö herättää toivoa myös muiden kohteiden suhteen. 


Joukko rahoitti ja toinen rakensi – vapaaehtoiset korjasivat kansallispuiston pitkospuita




Saataisiinko me Kokkolaankin jotain vastaavaa projektia aikaiseksi? Talkootyö on nykypäivänä melko harvinainen käsite, mutta uskon että jossain vaiheessa se heräilee uudestaan talviunilta, kun huomataan ettei julkiset rahat riitä kaikkeen. Retkeilypalvelut rapistuvat ilman hoitoa. Käyttöä reiteille löytyy paljon, joten voisi kuvitella että aktiivisimmat ihmiset haluaisivat reittien säilyvän myös tulevaisuudessa. 







3 kommenttia

  1. Hei Sini!

    Löysin blogisi juuri, tämä on mahtava, aito ja elämänmakuinen!

    Oletko tehnyt retkeilytakin suhteen valintaa? Itse kamppailen saman asian kanssa, Fjällrävenin skogsjö kiinnostaa. Toisena asiana hankintalistallani on kengät, tahtoisin satsata kunnon vaelluskenkiin (esim. Meindl), mutta mietin onko ne liian hyvät pikaisille päiväretkille :D

    Oletko koskaan pessyt makuupussia, onnistuuko se hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen ano vastaa Sinin puolesta. :)

      Jos sulla on untuvapussi, niin itse oon ainakin pessyt sen paikallisessa 24h-pesulassa untuvaohjelmalla, ja sitten kuivannut isossa kuivurissa tennispallojen kanssa pöyheäksi.

      Kunnon vaelluskenkiin satsaaminen on ihan oma valinta: kyllähän ne varmasti tuo mukavuutta touhuun, ja hyvät vaelluskengät palvelee helposti kymmenenkin vuotta, jopa enemmän oikein huollettuna? Kevyillä päiväretkillä pärjää kyllä kevyemmilläkin. :)

      Poista
    2. Hei! Suurkiitos kehuista, aivan ihana kuulla että tykkäät!

      Tavallaan tein valinnan ja tavallaan en. :) Päädyin lopulta ostamaan Fjällräven Greenland Light -parkatakin, koska se istui kivasti päälle ja on ainakin kylmempään vuodenaikaan tosi monikäyttöinen. Takki on ollut käytössä koko talven, ja olen pitänyt sen alla ohutta untuvatakkia. Kesäksi on ehkä pakko hankkia lyhyempi retkeilytakki joka pakkautuu pienempään tilaan, eli pohdinta jatkuu edelleen.

      Edellisen vastausta komppailen, eli pesulaan vain riittävän isoon koneeseen mikäli kotoa ei sellaista löydy (kesäpussi menee kotonakin mutta talvipussin kanssa voi tehdä tiukkaa) ja kuivumaan mieluiten sinne kuivausrumpuun tennispallojen kera. Ilmankin pärjää, mutta silloin joutuu asettelemaan märän pussin vaakaan esim. saunan lauteille ja kääntelemään ja pöyhimään usein jotta untuvat eivät jää klimppiin.

      Vaelluskengissäkin olen samaa mieltä edellisen kanssa, että mikäli aikoo retkeillä enemmän kannattaa hankkia ne kunnon vaelluskengät. Niitä kun rasvailee ja huoltaa hyvin saa todella pitkäaikaisen kumppanin. Päiväretkeilyssä pärjää hyvin myös esim. lenkkareilla, mikäli reitti ei ole kovin vaativa.

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.