Maailman paras pannupitsa

Lupasin Instagramin puolella kirjoittaa ohjeen ihan huippuhyvän pannupitsan valmistukseen. Varoituksen sanana että olen kokkina melko suurpiirteinen, joten resepti voi vaatia tuunausta. :) Resepti toimii hyvin myös tuplattuna mikäli haluaa tehdä kaksi pitsaa. Yhdestä pitsasta tosin riittää kahdelle vallan mainiosti! 



Pannupitsa irtopohjavuokaan:

Pohja:
2dl vettä
1/2 pussia kuivahiivaa
0,5 tl suolaa (tai enemmän jos haluaa)
1 tl sokeria
n. 4 dl vehnäjauhoja
1 rkl oliiviöljyä

Kastike:
oliiviöljy paistamiseen
1 iso sipuli
1 tölkki tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyreetä
sokeria
suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa

Täyte:
1 pallo mozzarellaa
1 dl pinjansiemeniä
1-2 tomaattia
pari desiä tuoreita herkkusieniä
paholaisenhilloa maun mukaan
2 dl juustoraastetta
ruukullinen rucolaa

Lämmitä vesi mikrossa hieman kädenlämpöistä kuumemmaksi. Lisää kuivahiiva, sokeri ja suola ja ala lisätä vehnäjauhoja puuhaarukalla sekoittaen. Lisää öljy ja vaivaa loppuun käsin. Taikinasta tulee melko löysä mutta sitä ei pidä säikähtää. Peitä taikina liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi.

Laita uuni kuumenemaan niin kuumaksi kuin saat, vähintään 250 astetta. Ritilä saa olla puolivälissä uunia.

Valmista tässä välissä tomaattikastike kuullottamalla sipulit oliivöljyssä kunnes pehmenevät. Lisää tomaattimurska ja pyree. Mausta sokerilla, suolalla ja mustapippurilla, ja anna hautua kunnes neste häviää. Lisää lopuksi maun mukaan tuoretta basilikaa.


Ota irtopohjavuoka ja öljyä se kauttaaltaan oliiviöljyllä. Kumoa taikina vuokaan ja painele öljytyillä sormilla se pohjalle ja reunoille niin ylös kuin saat. Ideana on että pohja muodostaa "kupin" täytteille ja tämä voi vaatia hieman työstämistä. Pehmeästä taikinasta tulee kuitenkin kuohkea pohja.



Täytä pitsa aloittamalla kastikkeesta. Lado tomaattisiivut ja sieniviipaleet kastikkeen päälle, ja lisää sitten mozzarellaviipaleet ja pinjansiemenet. Valuta sitten maun mukaan paholaisenhilloa ja lisää juustoraaste. Paista uunissa kunnes juusto on kauniin ruskeaa, ja lisää lopuksi vielä runsaasti rucolaa annoksen päälle.






Seuraa Instagramissa/Facebookissa

2 kommenttia

  1. Ei vitsit, tätä täytyy kokeilla! Näyttää ihan älyttömän hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti! :) Täytteitähän voi tietenkin varioida oman maun mukaan. Tässä nyt tällainen vegeversio.

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.