muotkatunturit
Hidastelua ja kalastelua Muotkatuntureilla
Olen huomannut muuttuneeni retkeilijänä. Enää minua ei niin kiehdo kerrytetyt kilometrit ja taitettu matka. Retkeilyharrastuksen alkutaipaleella tuntui olevan hyvin tärkeää, kuinka paljon tuli kuljettua ja kuinka lyhyessä ajassa. Seurasin muutaman huippusuunnistajan reissulokeja ja pyrin suunnittelemaan vaellukset niitä mukaillen. Ei sillä että olisin tietoisesti suorittanut, mutta se vain tuntui silloin tärkeältä.
Aamulla herättiin aikaisin, lähdettiin heti aamupalan jälkeen marssiin joka pysähtyi kunnolla vasta iltamestoille hämärän laskeutuessa. Välillä nautittiin puolijuoksussa lounasta ruokatermarista, koska veden keittelyyn olisi mennyt liian pitkä aika. Hullua, eikös? Ehkä sitä pyrki näkemään ja kokemaan lyhyen vaelluksen aikana mahdollisimman paljon, mutta kiireessä unohti tosissaan nauttia siitä.
Nykyisiä reissuja kun katsoo, alkaa suorittaminen olla niistä kaukana. Välillä tuntuu siltä, kuin tahallaan pyrkisin tekemään mahdollisimman vähän. Mitä pidempi lounastauko, sitä onnistuneempi päivä. Mitä enemmän laiskottelua riippumatossa kirjaa lukien, sitä parempi.
Aamuisin tykkään edelleen nousta aikaisin, mutta se johtuu siitä että pidän aamuista ja heräävästä luonnosta. Taasen iltaisin haluan mennä ajoissa nukkumaan, kuten kotonakin. Kulkutahti on edelleen reipas, mutta taukoja pidetään paljon - erityisesti kalastustaukoja.
Kalastaminen onkin tuonut reissuihini sitä toivottua rauhaa ja pysähtymistä. Se on aktiivista tekemistä, mutta silti rauhoittavaa. Vaelluspäiviin tulee aivan erilainen rytmitys, kun kalavehkeet ovat matkassa. Aamukala, pieni lounaskala, hyvä kalapuro kesken kävelyn ja illalla tietysti majoittuminen kalapaikoille.
Tällekin Muotkan reissulle lähdettiin hitaalla jotoksella. Oli elokuun 2020 loppupuoli ja oltiin reissussa kahdestaan puolison kanssa. Auto jätettiin taas Hansin huomaan Muotkan ruoktulle ja melko vähäisen ötökkämäärän saattelemana käveltiin Peltojoen itäpuolen mäntykankaita. Ensimmäisenä iltana oli pakko vähän kalastella, mutta muutamia kasvamaan päästettyjä taimenenpoikasia lukuunottamatta oli hiljaista.
Seuraavana päivänä kulkua siivitti molemmin puolin jyrisevä ukkonen, joka ei tullut meidän kohdille kuin vasta illalla. Kalastelimme koko matkan Peltojoen rantaa kulkiessamme. Ilma oli lämmin ja välillä aurinkoinen. Kuukkeleita näkyi paljon ja niitä kiinnosti kovasti meidän tekemiset. Söimme lounaaksi tortilloja ja Tomi teki näköhavainnon isosta taimenesta.
Iltaa kohti alkoi sadella ja marsimme kunnon kaatosateessa ja ukkospuuskassa Peltojärvelle. Siellä ei näkynyt muita kun pystytimme teltan ja kuuntelimme siellä tunturien rinteillä kumisevaa ukonilmaa.
Aamukalastuksen jälkeen nousimme mäkeä ylös kohti Suoppajärveä. Sää oli lämmin ja maasto helppokulkuista. Tähtäsimme järven pohjoisosaan Pikku-Suoppajärven ja Suoppajärven väliselle kankaalle. Maasto oli osin melko märkää ja soistunutta, kuten osasimme Suoppajärven maisemissa aiemmin liikkuneena odottaa. Paikalla oli muitakin, mutta heidän jatkettua matkaa varasimme sen ainoan hyvän telttapaikan ja asetuimme taloksi.
Kalaa ei tullut tältäkään paikalta ja Suoppajärvi oli tuulinen. Istuimme nuotiolla ja katselimme kun iso porohirvas käveleskeli rauhassa rannassa aluskasvillisuutta hamuillen. Taivaalla lensi kotka. Täällä on erämaassa.
Seuraavana aamuna lähdimme helteessä päiväreppujen ja kalastusvälineiden kera kohti Terstonlatvajärveä. Kalasteltuamme siellä aamupäivän palasimme takaisin leiriin ja lounaan syötyämme purimme teltan ja lähdimme kohti Suoppajävruaivin alapuolista Taimenjärveä. Sieltä telttapaikan löytyminen oli jo haastavaa märän maaston vuoksi.
Matkalla Tomi heitti viisauden jonka kirjasin retkipäiväkirjaan: Ne polut joita kuljetaan, vahvistuvat.
Taimenjärven kirkkaasta vedestä nappasimme reissun ensimmäisen syömäkalan, joka oli hyvänkokoinen ja herkullinen hauki.
Aamulla kalastettiin lisää haukia ja Tomi menetti pari perhoa. Nimettiin järvi uudestaan haukijärveksi.
Päivät kuluivat nopeasti ja oli aika kääntyä paluumatkalle. Kiersimme Suoppajärven eteläpuolelta ja palasimme takaisin Peltojärvelle. Siellä ei taaskaan näkynyt ketään muita. Kalastelimme kaikessa rauhassa ja Tomi nappasikin ottikokoisen harjuksen. Kalan avattuani huomasin siinä olevan jotain vikaa ja sisäelimet olivat outojen rakkuloiden peitossa. Jätimme kalan syömättä ja hautasin sen kauemmas vedestä.
Sää oli kaunis. Kävelimme vielä hetken matkaa ja latoimme leirin pystyyn Peltojoen rantatörmälle lähelle telttasaunan runkoa. Kalastelimme taas illan ilman suurempia tapahtumia. Leiriä kierteli porotokka. Ilta oli jo melko viileä.
Aamulla paistoi aurinko mutta taivaalla näkyi sadepilviä. Ylitimme Peltojoen matalikosta ennen Lahtisen kämppää jossa pidimme pienen evästauon. Siellä törmäsimme kulkijaan koiran kanssa ja vaihdoimme pari sanaa.
Kävelimme kaikessa rauhassa Peltojen hyviä polkuja ja välillä vähän sateli vettä.
Viimeinen yö vietettiin tutulla telttapaikalla noin tunnin kävelymatkan päässä Muotkan ruoktusta. Yöllä taisi olla vähän pakkasta. Leiripaikalla oli toinenkin seurue, mutta sen verran kaukana ettei tullut kuin moikattua.
Taas yksi Muotkan reissu takana ja toivon mukaan lukemattomia edessä. Tämä ihanan rauhallinen, tavoitteeton ja rakkaan kanssa erämaassa vietetty viikko tuntui taas liian lyhyeltä. Josko ensi kesänä sitä tekisi vähän pidemmän vaelluksen?
Yhden naisen kalareissu Muotkatuntureille
Oli heinäkuun puoliväli ja päätös lähteä reissuun syntyi vähän hetken mielijohteesta. Katselin muiden reissukuvia ja kaipuu päästä tunturiin tuntui valtavalta. Juttelinkin erään reissussa käyneet tuttuni kanssa, jonka sanat jäivät kaivertamaan mieleen. "Kannattaa mennä silloin kun siihen on mahdollisuus". Katselin hetken kalenteria ja päätin pakata rinkan ja mennä. Koska voin.
Ruokien valmistelun ja kuivailujen kanssa meinasi tulla vähän kiire, mutta hyvin se onnistui neljässäkin päivässä. Rinkka pakkautui kuin itsestään. Ajatus oli lähteä kohti pohjoista Oulun kautta ja jatkaa siitä bussilla Muotkatuntureiden erämaahan. Päätavoitteeksi asetin kalastelun ja oleskelun, ja kilometrit sun muut epäolennaiset asiat saisivat tulla siinä perässä.
Lähtöpaikkana oli tuttu ja turvallinen Muotkanruoktu, jossa olin perillä kuuden aikaan. Olin ostanut kalastusluvat jo bussimatkalla ja syyhytti päästä heittelemään Peltojokea. Sää oli todella lämmin ja toistaiseksi myös aurinkoinen. Päätin kävellä tuttuun telttapaikkaan noin tunnin kävelymatkan päässä valtatien varresta joen länsipuolella.
Päivän kalasaaliissa ei ollut hurraamista vaikka tapahtumia olikin paljon. Kolme tai neljä pientä taimenta ja yhden harrin sain maihin saakka, kaikki alle 30 cm.
Telttana minulla oli mukana uusi hankinta Mountain Laurel Designin Duomid XL. Teltan voi pystyttää vaellussauvojen avulla ja kokonaispaino jää sisäteltan kanssa kilon pintaan. Parasta teltassa on sen korkeus ja tilavuus. Yksin reissatessa se on melkoinen palatsi.
Nukuin yllättävän hyvin. Ötökkää oli ilmassa aivan järjettömän paljon ja aamutoimet tuli hoidettua teltassa. Aamulla vähän ripsotti vettä mutta lähdettyäni vasta 11 aikaan liikkeelle paistoi taas aurinko. Päivän taivalta siivittivät kauniit kämmekkäesiintymät polunvarrella ja isot sammakot.
Heittelin matkalla muutamassa paikassa ja sain taas pieniä taimenia. Yhden isomman kalan onnistuin karkuuttamaan. Lahtisen kämpillä oli perhe lounaalla ja juttelimme hetken. Tunturissakin oli kuulemma mäkäräisiä kiitettävät määrät, eli korkeus ei tuonut helpotusta ötökkätilanteeseen. Alempana hyttysten joukkoon liittyivät vielä päästäisen kokoiset paarmat.
Söin lounasta ja join kahvit ja jatkoin vielä Harrijärvelle yöksi. Yritin kalastella mutta järvellä oli taas aivan hiljaista. Ötökkää piisasi ja viihdyinkin illan teltassa kirjaa lukien.
Sää oli aamulla utuinen ja pilvinen, mutta kirkastui taas päivän mittaa. Lähdin ennen kahdeksaa liikkeelle lentävien ystävieni kera ja ylitin Peltojoen vähän Lahtisen kämpän jälkeen. Ei mikään paras ylityspaikka isojen kivien vuoksi. Turhan myöhään muistinkin, että edempänä olisi ollut paljon parempi paikka.
Jatkoin matkaa kohti Peltojärveä. Matkalta löytyi täydellinen kalapaikka, joten pidin pitkän kalastustauon. Päästin yhden noin 35 cm pitkän taimenen jatkamaan kasvamista ja karkuutin taas pari kalaa.
Jatkoin vielä Peltojärvelle jossa olin ennen puolta päivää. Muutama retkiporukka teki lähtöä. Söin lounastortillat ja keittelin kahvit. Yksi porukka oli saanut illalla yli 60 cm pitkän harrin rannasta ja minulla tulikin kiire päästä kalalle. Sain pojilta kasan polttopuita joista kiittelin kovasti.
Kalastelin innokkaasti ja onnistuin saamaan muutaman alamittaisen taimenen. Vihdoin onnisti ja hieman yli 40 cm pitkä harri nappasi kiinni vieheeseen. Sain harrin rantaan ja voi sitä onnea kun pääsi paistamaan ensimmäistä itse kalastettua harjusta nuotiolla. Upea kokemus.
Kalastamisessa on kyllä jotain alkukantaista, joka vetoaa minuun. Se pakottaa rauhoittamaan kulkemista ja keskittymään hetkeen. On ollut hienoa opetella taitoa nyt reilun vuoden verran ja huomata, että harjoittelu alkaa tuottaa tuloksia. Tällä hetkellä kalastan virvelillä, mutta perhokalastus kiinnostaa myös.
Peltojärvelle ei tullut yöksi sille illalle muita, joten sain rauhassa nauttia maisemista ja kalastelusta. Yksi perhe kävi kokeilemassa kalaonneaan, mutta jatkoi takaisin joen alajuoksun suuntaan telttailemaan. Ötököitä järvellä oli huomattavasti vähemmän kuin muualla.
Heräsin ennen seiskaa pirteänä. Olin yöllä napannut pari särkylääkettä taas kiukuttelevaan selkääni ja sain nukuttua hyvät yöunet. Päivä oli aivan älyttömän lämmin ja mustanaan itikoita. Valtavat paarmat ahdistelivat joka käänteessä ja pakottivat marssimaan rivakkaa tahtia.
Sain puolilta päivin pidettyä huilitauon oksaan ripustetun sisälteltan sisällä. Kätevää. Kuumuus alkoi tosissaan rasittaa ja taukoja ei pystynyt pitää ötököiden vuoksi.
Pystytin leirin jo kahden aikaan noin neljä kilometriä ennen Muotkanruoktua. Kävin uimassa ja söin tortilloja. Pian alkoi sataa kaatamalla ja ukkostaa. Pakotin itseni istumaan ulkosalla ja siedättymään. Kauankohan kestää että ukkospelosta pääsee yli?
Aamulla oli edessä enää tunnin marssi Muotkanruoktulle. Join kahvit ja turinoin Hansin kanssa ennen linja-auton lähtöä. Sain taas muutaman "aivan varman kalapaikan" seuraavaa reissua varten.
En ole varma ovatko nämä keskikesän kuumat ja ötököillä kuorrutetut retket ihan minun juttuni, mutta toisaalta kalastuksen kannalta aika on melko optimaalista. Joka tapauksessa reissu oli upea, oli ihanaa liikkua omien mielitekojen mukaisesti ja keskittyä omaan ajatusmaailmaan. Viime kesään nähden yksinolo oli taas paljon helpompaa ja todella nautin siitä. Ei ole kyllä Muotkan voittanutta.
Elovaellus Muotkatuntureilla 24. - 30.8.2019
Pitkän ajopäivän jälkeen ehdimme juuri ja juuri Muotkanruoktulta 17:45 lähtevään bussiin kohti Karigasniemeä, jolla meidän oli tarkoitus sujahtaa Sulaojalle Muotkatunturien pohjoisosaan. Viimeiset tavarat olivat vielä autossa kun bussi kurvasi pihaan, ja saimme tehdä sen kuuluisan lentävän lähdön. Bussissa istuessa sitä vain mietti, että mitähän unohtui...
Sateli vähän vettä kun bussi jätti meidät ja muutamat muut vaeltajat Sulaojalle. Muut seurueet suuntasivat kohti Kevon kanjonia, kun me lähdimme marssimaan neljän hengen seurueena kohti maanottopaikalle johtavaa tietä, josta pääsisimme kätevästi Muotkatunturien pohjoisosiin.
Noin tunnin verran käveltyämme löysimme kivan telttapaikan Karigasjoen varrelta, ja keräännyimme nuotion ääreen nauttimaan ajomatkalta jääneet pitsanjämät. Lentäviä ystäviä oli kiitettävästi.
Noin tunnin verran käveltyämme löysimme kivan telttapaikan Karigasjoen varrelta, ja keräännyimme nuotion ääreen nauttimaan ajomatkalta jääneet pitsanjämät. Lentäviä ystäviä oli kiitettävästi.
Heräsimme kahdeksan aikaan. Yöllä ei tullut kunnolla pimeää vaikka etelässä on jo öisin aivan mustaa. Pääsimme liikkeelle vähän kymmenen jälkeen hyvässä säässä. Tuuli melko nakavasti muttei satanut.
Taivalsimme mönkijäuraa tunturiin johon se pikkuhiljaa hiipui. Jeageloajavrilla pidimme lounastauon jonka aikana päästiin kalastamaan. Ensimmäinen vaellusreissu virvelin kanssa! Eihän sieltä mitään noussut, mutta vaellusporukka saattoi jo tässä vaiheessa haistaa, että jonkinlainen pakkomielle oli muodostumassa...
Taivalsimme mönkijäuraa tunturiin johon se pikkuhiljaa hiipui. Jeageloajavrilla pidimme lounastauon jonka aikana päästiin kalastamaan. Ensimmäinen vaellusreissu virvelin kanssa! Eihän sieltä mitään noussut, mutta vaellusporukka saattoi jo tässä vaiheessa haistaa, että jonkinlainen pakkomielle oli muodostumassa...
Sää alkoi pilvistyä ja alkoi sataa kun jatkoimme matkaa Stuorrageadggoaivin rinteellä olevalle seitakivelle. Se vasta olikin kokemus. Valtava musta kivi korkealla rinteellä, jonka lävisti halkeama. Paikalla oli tiivis tunnelma, joka hiljensi seurueen.
Tarvoimme vesisateessa vastatuuleen etelän suuntaan ja ylitimme Hápmárastinoaivin ja Skoahppagasoaivin välisen solan. Järvi 460.1 ei houkutellut telttailemaan, joten jatkoimme vielä järvelle 431.2.
Saimme teltat pystyyn ja suuntasin heti kalastamaan. Mitään ei tullut mutta mieli lepäsi tunturimaisemassa heitellessä. Iltaruuan jälkeen seurue painui pehkuihin.
Saimme teltat pystyyn ja suuntasin heti kalastamaan. Mitään ei tullut mutta mieli lepäsi tunturimaisemassa heitellessä. Iltaruuan jälkeen seurue painui pehkuihin.
Aamulla oli sumuista mutta sateetonta. Nousin seiskan aikaan heittelemään tunniksi jonka jälkeen herätin porukan aamupalalle. Tarvoimme alkuun helppokulkuista kairaa Stuorraäytsin tuvan yläpuolelle, josta laskeuduimme pirunmoista ryteikköä alas tuvalle. Kaikki vaatteet märkinä tunturikoivikossa rymyämisen jälkeen laitoimme kaminaan kunnon tulet ja kuivatimme kamoja lounaan ajan.
Kolmeen tuntiin venyneen "lounaan" jälkeen ylitimme tuvan edustalla olevan suoalueen ja nousimme suoraan Uhca Avzegasoaivin jyrkkää rinnettä ylös ja jatkoimme itään kanjonin reunaa seuraillen. Reitti oli huikean hieno ja helppokulkuinen, ja auringonpaiste siivitti menoa. Voitti aivan varmasti kanjonin alaosan soistuneet alueet.
Ajauduimme kuin itsestään Njurgunavzin uomaa alas kanjonin pohjalle ja seurasimme sitä aina postipolulle saakka, jota lähdimme seurailemaan etelän suuntaan. Teltat pystytettiin Radnojohkan rantaan hyvässä säässä. Kokkailimme ulkona ja kävimme pulahtamassa jääkylmässä jokivedessä.
Sade ropisi telttakankaaseen koko aamun, ja venytimme lähtöä yhdentoista kieppeille. Sade kuitenkin loppui heti lähdettyämme liikkeelle ja loppupäivä saatiin nauttia hyvästä säästä. Postipolku on pääosin helppokulkuista, joskin se välillä katoaa näkyvistä. Polun merkinnät eivät ole enää seurattavissa maastossa, joten ihan vasta-alkajille postipolku ei sovi. Maastossa oli jo hienoisia merkkejä tulevasta maaruskasta.
Kahlasimme Kielajoen ylitse ja söimme sen rannalla lounaan lämpimässä rinteessä. Lounaan jälkeen reittiä sai tosissaan hakea soisessa maastossa, ja lopulta kuljille omia polkujamme ylös Piekanaäytsin kivikkoiseen kuruun.
Tuntui hassulta seistä kurussa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kaikki vaikutti paljon pienemmältä kuin muistikuvissa, vaikka maisemat olivat edelleen hienot. Kurun toisella puolella meitä tervehti Kuarvikozzan huippu.
Päädyimme telttailemaan Vuomajoen rantaan rennon kävelypäivän jälkeen. Iltaruuaksi tehty sienirisotto ja omenahyve katosivat nopeasti nälkäisiin vatsoihin. Saimme myös ruokavieraita, kun alueen sopulit haistoivat parmesaanin.
Aamulla paistoi aurinko ja söimme aamupalaa ulkona. Lähdimme liikkeelle kymmenen aikaan ja nousimme ylös Kuarvikozzan rinteelle. Sää oli todella lämmin ja kiivetessä tuli hiki. Huipun maisemat palkitsivat kaiken vaivan, ja vietimme hyvän aikaa kuvaillen ja kiikaroiden ylhäällä. Ihastelimme ilmavirroissa liihottelevaa kotkaa.
Jatkoimme Kuarvikozzanjärvelle uimaan ja lounaalle. Heittelin virvelillä ja nappasin pienen hauen, mutta siihen se tuuri sitten jäikin. Järvi oli täynnä pintatuikkijoita mutta vieheet eivät arvon kaloja kiinnostaneet. Ensi kerralla ne perhovehkeet mukaan... Maltoimme muutaman tunnin jälkeen taas jatkaa matkaa, ja suuntasimme kohti Peltojärveä.
Paras reitti kulkee järven pohjoisosasta nousevaa kukkulaa pitkin, joka yhdistyy seuraavaan harjanteella. Jos malttaa pysyä melko lähellä kartassa näkyviä jyrkänteitä pääsee kulkemaan helppokulkuista kangasta aina Vuomajoen rantaan saakka, ja siitä jokea seuraillen Peltojärvelle.
Peltojärvellä suuntasimme tietysti biitsille. Ilta oli aivan mielettömän kaunis ja kävimme vielä ennen ruokaa uimassa. Maisemat kilpailivat Norjan vuonoidyllin kanssa. Kalaonni jatkui laihanlaisena, mutta onneksi eväitä ei oltu laskettu sen varaan. Nukkumaan malttoi vasta pimeän koittaessa.
Nousin taas seitsemän aikaan ja istuskelin Timon kanssa ihailemassa sumuista maisemaa. Järvi oli edelleen aivan peilityyni. Lähdimme liikkeelle joskus kymmenen aikaan kuumassa säässä. Suuntasimme länteen Vuomajoen rantaan, jonka ylitimme heti leveämmän kohdan jälkeen. Koitin taas heitellä muutamaan otteeseen, mutta vedenväki vähät välitti yrityksistä.
Aamupäivästä taivas näytti vähän uhkaavalta, ja yllytin itseni kunnon ukkosfobian partaalle. Onneksi sää selkeni ja jatkoimme aurinkoisessa säässä kohti Peltoaivia. Tuuli viilensi kivasti kulkua kun nousimme Peltoaivin satulaan ja jätimme rinkat huiputuksen ajaksi kivien suojaan. Maisemien ihailun jälkeen talsimme järven 350.5 rantaan syömään lounasta.
Lounaan (ja kalastelun) jälkeen laskeuduimme alas Peltojoen rantaan ja suuntasimme Lahtisen kämpälle. Muun väen tutustuessa söpöön mökkiin suuntasin - yllätys yllätys - Peltojoen varteen heittelemään. Muun seurueen taas kyllästyttyä fanaattiseen kalastajaan jatkoimme matkaa Alemman Harrijärven rantaan, jonne pystytimme teltat.
Ilta sujui suloisesti kokkaillessa, pannukakkuja paistaessa, uidessa ja arvaatteko - kalastaessa.
Aurinkoisen aamun taas tervehtiessä meitä suuntasimme kulkumme Luolikkokurua kohti. Kuru oli profiililtaan vaikuttava, mutta seurueen odottamia luolia siellä ei näkynyt. Pienen eväspaussin jälkeen etanoimme Honkavuoman vartta pohjoisen suuntaan, ja söimme lounasta sen levennyksen paikkeilla.
Pilvet kerääntyivät etelässä ja sade vaikutti väistämättömältä. Nousimme ylös Tuanganuaivin kallioiselle huipulle kohteena ylhäällä sijaitseva järvi. Tähtäsimme hieman liian pohjoiseen, ja saderintaman iskiessä päälle päätimme suunnata alas Jeageloaivin rinteellä kulkevalle polulle.
Yöpaikka löytyi suunnitelmien mukaisesti Veajetlattun rannalta. Sää oli hieman epävakaa, mutta kokkailimme silti viimeisen iltaruuan ulkona ja ihastelimme reissun ensimmäisiä kuukkeleita.
Kalat pysyivät tiukasti valtakunnassaan järven pohjalla eikä kukaan edes käynyt kokeilemassa syöttejä. Muotkanruoktulla Hans avuliaasti totesi, että minun olisi pitänyt kokeilla juuri sieltä järven toiselta rannalta.
Sateisessa säässä marssimme alas Peltojoen rantaan, ja suuntasimme kulkumme Muotkanruoktulle. Hansin kahvi ja pulla maistuivat reissun jälkeen erinomaisilta, ja matkan kruunasi ylläritapaaminen Minna Jakosuon kanssa.
Reissu tuntui samalta kuin olisi saanut suklaalla höystettyä kaakaota kermavaahdon kera. Piristävää, lämmittävää, jollain tavalla lohduttavaa, täynnä herkullisia hetkiä ja ihanaa seuraa. Vaikka viihdyn hyvin yksin, niin tässä elämäntilanteessa itsensä ympäröiminen rakkailla ystävillä tuntui maailman parhaalta asialta.
Toisin kuin kesäkuun soolovaelluksella, pystyin todella nauttia ja rauhoittua vaelluksella. Vaikka välillä mieli veti synkäksi ja joku asia tuntui vaikealta, en kuitenkaan vaipunut samaan ahdistukseen. Toivon todella, että tämä oli ensimmäinen monista tulevista vaellusreissuista tällä porukalla.
Kolmeen tuntiin venyneen "lounaan" jälkeen ylitimme tuvan edustalla olevan suoalueen ja nousimme suoraan Uhca Avzegasoaivin jyrkkää rinnettä ylös ja jatkoimme itään kanjonin reunaa seuraillen. Reitti oli huikean hieno ja helppokulkuinen, ja auringonpaiste siivitti menoa. Voitti aivan varmasti kanjonin alaosan soistuneet alueet.
Ajauduimme kuin itsestään Njurgunavzin uomaa alas kanjonin pohjalle ja seurasimme sitä aina postipolulle saakka, jota lähdimme seurailemaan etelän suuntaan. Teltat pystytettiin Radnojohkan rantaan hyvässä säässä. Kokkailimme ulkona ja kävimme pulahtamassa jääkylmässä jokivedessä.
Sade ropisi telttakankaaseen koko aamun, ja venytimme lähtöä yhdentoista kieppeille. Sade kuitenkin loppui heti lähdettyämme liikkeelle ja loppupäivä saatiin nauttia hyvästä säästä. Postipolku on pääosin helppokulkuista, joskin se välillä katoaa näkyvistä. Polun merkinnät eivät ole enää seurattavissa maastossa, joten ihan vasta-alkajille postipolku ei sovi. Maastossa oli jo hienoisia merkkejä tulevasta maaruskasta.
Kahlasimme Kielajoen ylitse ja söimme sen rannalla lounaan lämpimässä rinteessä. Lounaan jälkeen reittiä sai tosissaan hakea soisessa maastossa, ja lopulta kuljille omia polkujamme ylös Piekanaäytsin kivikkoiseen kuruun.
Tuntui hassulta seistä kurussa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kaikki vaikutti paljon pienemmältä kuin muistikuvissa, vaikka maisemat olivat edelleen hienot. Kurun toisella puolella meitä tervehti Kuarvikozzan huippu.
Päädyimme telttailemaan Vuomajoen rantaan rennon kävelypäivän jälkeen. Iltaruuaksi tehty sienirisotto ja omenahyve katosivat nopeasti nälkäisiin vatsoihin. Saimme myös ruokavieraita, kun alueen sopulit haistoivat parmesaanin.
Aamulla paistoi aurinko ja söimme aamupalaa ulkona. Lähdimme liikkeelle kymmenen aikaan ja nousimme ylös Kuarvikozzan rinteelle. Sää oli todella lämmin ja kiivetessä tuli hiki. Huipun maisemat palkitsivat kaiken vaivan, ja vietimme hyvän aikaa kuvaillen ja kiikaroiden ylhäällä. Ihastelimme ilmavirroissa liihottelevaa kotkaa.
Jatkoimme Kuarvikozzanjärvelle uimaan ja lounaalle. Heittelin virvelillä ja nappasin pienen hauen, mutta siihen se tuuri sitten jäikin. Järvi oli täynnä pintatuikkijoita mutta vieheet eivät arvon kaloja kiinnostaneet. Ensi kerralla ne perhovehkeet mukaan... Maltoimme muutaman tunnin jälkeen taas jatkaa matkaa, ja suuntasimme kohti Peltojärveä.
Paras reitti kulkee järven pohjoisosasta nousevaa kukkulaa pitkin, joka yhdistyy seuraavaan harjanteella. Jos malttaa pysyä melko lähellä kartassa näkyviä jyrkänteitä pääsee kulkemaan helppokulkuista kangasta aina Vuomajoen rantaan saakka, ja siitä jokea seuraillen Peltojärvelle.
Peltojärvellä suuntasimme tietysti biitsille. Ilta oli aivan mielettömän kaunis ja kävimme vielä ennen ruokaa uimassa. Maisemat kilpailivat Norjan vuonoidyllin kanssa. Kalaonni jatkui laihanlaisena, mutta onneksi eväitä ei oltu laskettu sen varaan. Nukkumaan malttoi vasta pimeän koittaessa.
Nousin taas seitsemän aikaan ja istuskelin Timon kanssa ihailemassa sumuista maisemaa. Järvi oli edelleen aivan peilityyni. Lähdimme liikkeelle joskus kymmenen aikaan kuumassa säässä. Suuntasimme länteen Vuomajoen rantaan, jonka ylitimme heti leveämmän kohdan jälkeen. Koitin taas heitellä muutamaan otteeseen, mutta vedenväki vähät välitti yrityksistä.
Aamupäivästä taivas näytti vähän uhkaavalta, ja yllytin itseni kunnon ukkosfobian partaalle. Onneksi sää selkeni ja jatkoimme aurinkoisessa säässä kohti Peltoaivia. Tuuli viilensi kivasti kulkua kun nousimme Peltoaivin satulaan ja jätimme rinkat huiputuksen ajaksi kivien suojaan. Maisemien ihailun jälkeen talsimme järven 350.5 rantaan syömään lounasta.
Lounaan (ja kalastelun) jälkeen laskeuduimme alas Peltojoen rantaan ja suuntasimme Lahtisen kämpälle. Muun väen tutustuessa söpöön mökkiin suuntasin - yllätys yllätys - Peltojoen varteen heittelemään. Muun seurueen taas kyllästyttyä fanaattiseen kalastajaan jatkoimme matkaa Alemman Harrijärven rantaan, jonne pystytimme teltat.
Ilta sujui suloisesti kokkaillessa, pannukakkuja paistaessa, uidessa ja arvaatteko - kalastaessa.
Aurinkoisen aamun taas tervehtiessä meitä suuntasimme kulkumme Luolikkokurua kohti. Kuru oli profiililtaan vaikuttava, mutta seurueen odottamia luolia siellä ei näkynyt. Pienen eväspaussin jälkeen etanoimme Honkavuoman vartta pohjoisen suuntaan, ja söimme lounasta sen levennyksen paikkeilla.
Pilvet kerääntyivät etelässä ja sade vaikutti väistämättömältä. Nousimme ylös Tuanganuaivin kallioiselle huipulle kohteena ylhäällä sijaitseva järvi. Tähtäsimme hieman liian pohjoiseen, ja saderintaman iskiessä päälle päätimme suunnata alas Jeageloaivin rinteellä kulkevalle polulle.
Yöpaikka löytyi suunnitelmien mukaisesti Veajetlattun rannalta. Sää oli hieman epävakaa, mutta kokkailimme silti viimeisen iltaruuan ulkona ja ihastelimme reissun ensimmäisiä kuukkeleita.
Kalat pysyivät tiukasti valtakunnassaan järven pohjalla eikä kukaan edes käynyt kokeilemassa syöttejä. Muotkanruoktulla Hans avuliaasti totesi, että minun olisi pitänyt kokeilla juuri sieltä järven toiselta rannalta.
Sateisessa säässä marssimme alas Peltojoen rantaan, ja suuntasimme kulkumme Muotkanruoktulle. Hansin kahvi ja pulla maistuivat reissun jälkeen erinomaisilta, ja matkan kruunasi ylläritapaaminen Minna Jakosuon kanssa.
Reissu tuntui samalta kuin olisi saanut suklaalla höystettyä kaakaota kermavaahdon kera. Piristävää, lämmittävää, jollain tavalla lohduttavaa, täynnä herkullisia hetkiä ja ihanaa seuraa. Vaikka viihdyn hyvin yksin, niin tässä elämäntilanteessa itsensä ympäröiminen rakkailla ystävillä tuntui maailman parhaalta asialta.
Toisin kuin kesäkuun soolovaelluksella, pystyin todella nauttia ja rauhoittua vaelluksella. Vaikka välillä mieli veti synkäksi ja joku asia tuntui vaikealta, en kuitenkaan vaipunut samaan ahdistukseen. Toivon todella, että tämä oli ensimmäinen monista tulevista vaellusreissuista tällä porukalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)