Bongaus Kokkolan uudesta ulkoilukartasta: Ristinevan soidensuojelualue, josta pitäisi löytyä laavu! Ja huikeat 5 kilometriä meiltä. Äkkiä googlettelemaan, ja Kokkolan kaupungin nettisivuillekin oli päivitetty kuva laavusta (löytyy kun selaa sivua alaspäin). Laavu sijaitsee aivan ihastuttavalla paikalla pienen Ristilammen rannalla Kehäkankaan rinteessä. Kehäkangas nousee melko korkeaksi saareksi avoimen suolakeuden keskellä. 

Laavu sijaitsi hienolla paikalla rinteessä Ristilammen tuntumassa. Puusto peitti osin näkymää suolle, mutta kuvittelisin että kesällä olisi mukava istuskella lammen rannalla ja katsella avointa suomaisemaa.

Nukuttiin makoisat unet melko lämpimässä kelissä. Lämmitettiin vain pikaiset puurovedet bensakeittimellä ja kiritimme pikamarssia autolle sillä päivällä piti olla jo jossain ihan muualla. Joskus tuntuu että nämä reissut saa oikein varastaa muilta velvotteilta tai muuten ei tule koskaan lähdettyä minnekään. 

Vastaanotin Korpijaakon haasteen nukkua vuoden aikana (vähintään) kaksi yötä kuukaudessa ulkona. Aion lisätä siihen vielä maustetta ja tavoitetta sillä, että pyrin innostamaan myös ystäväpiiriäni mukaan haasteeseen ja kokeilemaan esimerkiksi talvitelttailua. Katsotaan miten homma sujuu. :)

Lupasin että kirjoitan jutun meidän uuden porukkateltan Terra Nova Hoolie 4:n tuunaamisesta. Meidän syyskuun Sarekin reissulla teltasta paljastui muutama isompi ongelma:

1. Alaliepeen lenkit jotka tulevat maakiiloilla kiinni on tehty kuminauhasta --> rispaantuivat jo ensimmäisen yön jälkeen ja yksi katkesikin reissun aikana. Telttaa hankala kiristää piukeaksi.

2. Sisäteltan katossa ei ole kuin yksi varustelenkki --> ei saa pyykkinarua kattoon.

3. Sisäteltan takaseinässä olevaa verkollista tuuletusaukkoa ei saa suljettua --> päästää vettä sisätelttaan jos ulkokangas on märkä ja esim. tuulee ja kangas heiluu.

Nailon ja tarranauha on tarkoitettu sisäteltan aukon peittämiseen. 15 mm nauhaa ostin teltan alaliepeiden lenkeiksi ja tensionlock-lukot niiden kiristimiksi. Samaa nauhaa käytin sisäteltan varustelenkiksi. Multicord ja telttanyörin kiristin on tarkoitettu sisäteltan kuivausnaruksi.

Viimeiset pari viikkoa luontoloista on aktivoineet meidän paikallisen rekikoirayhdistyksen Larekin uratalkoot, jotta saadaan tammikuun lopussa järjestettävät kisat pidettyä. Pääosin ollaan raivattu lumen painosta taipuneita puita pois uran päältä, ja jonkin verran myös lapioitu lunta hankaliin paikkoihin ja tampattu reittiä kelkalla ja koiravaljakoilla. Hommaan on tuhrautunut melko monta tuntia, mutta talkooporukka on ollut hyvällä mielellä ja jälkeenpäin on paistettu makkarat ja juotu nuotiokahvit. En näe että olisin laittanut aikaani hukkaan, vaikka kieltämättä kotonakin olisi ollut hommaa remontin ja ihan vain arjen pyörittämisen kanssa. Monesti on tullut mietittyä, että miksi nykypäivän talkoohenki on niin vajavaista?

Olen toiminut monessa luottamustehtävässä, ja käyttänyt paljon vapaa-aikaani yhdistystoimintaan josta ei makseta palkkaa eikä usein lausuta kiitosta. Vaikka joskus on korvennut, niin pääosin näistä hommista on jäänyt hyvä mieli ja on tutustunut todella mukaviin ihmisiin. Koskaan ei ole ollut tunkua vapautuviin paikkoihin, vaan uusia vapaaehtoisia on joutunut todella kaivamaan esille jäsenkentästä. Joka on muuten laaja. 

Reagoin itse negatiivisesti kaikenlaiseen syyllistämiseen, joten en usko että siitä löytyy pelastus. Välillä tulee myös niitä vaiheita ettei todellakaan jaksa antaa aikaansa vaan haluaa käyttää sen itsekkäästi omiin hommiinsa. Se on minusta ihan ok, eikä kaikilla voi olla aina ylimääräistä aikaa jota lahjoittaa muille. Mutta ehkä joskus, kuitenkin? Voiko olla, että satunnaistalkoolaisten kynnys lähteä tekemään on liian korkea? 

Onkos muita blogin lukijoita osallistumassa Ankarat avotunturit -organisaattorin reissuille tulevana keväänä? Tarkoitus olisi päästä isommille lakeuksille kenties 2016.


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

On taas ollut pitkä tauko blogin päivittämisessä. Syitä on monenlaisia, mutta suurimpana lienee nämä synkeät säät ja liukkahat kelit, jotka ovat päässeet myös luontoloisen nahan alle. Mieltä kivistää ulkoilun ja retkeilyn vähyys, ja se ettei pääse perinteiselle kaamosvaellukselle. Huolimatta siitä, että keväällä on tiedossa Ankarat avotunturit -sarjan Kebnen reissu, joka antaa pääsylipun mahdollisesti jo vuoden 2016 Huippuvuorten reissulle! Tuonne harmauteen tihrustellessa on hankala päästä innostuneeseen tunnelmaan ja ajatuskin sauvoista ja vetorenkaista saa irvistyksen naamalle. Äh! 

Mutta pohjakosketukset on tarkoitettu sitä varten, että sieltä pääsee taas uuteen villiin nousuun. Ei sitä tiedä mitä seikkailuja vielä saa kehiteltyä, vaikka lomat onkin tiukilla! Aina sitä viikonlopun saa napattua sieltä ja muutaman yltsävapaan tuolta ja matkapäiviä on kasassa jo monta. Monesti kun pääsee suunnittelun makuun alkaa puutunut pää jo hyrrätä mukavasti, ja into vain kasvaa. Jos sitä illalla vaikka rengastakin liikuttelisi, ettei pääse sammaloitumaan! Tsemppiä kaikille kanssaliikkujille! 

Ps. Apua mitä osalle minun kuvistani on tapahtunut, kun eivät näy? Ne on linkitetty facebookin kautta tähän.


Seuraa Instagramissa/Facebookissa