Ristinevan pyrähdys

Bongaus Kokkolan uudesta ulkoilukartasta: Ristinevan soidensuojelualue, josta pitäisi löytyä laavu! Ja huikeat 5 kilometriä meiltä. Äkkiä googlettelemaan, ja Kokkolan kaupungin nettisivuillekin oli päivitetty kuva laavusta (löytyy kun selaa sivua alaspäin). Laavu sijaitsee aivan ihastuttavalla paikalla pienen Ristilammen rannalla Kehäkankaan rinteessä. Kehäkangas nousee melko korkeaksi saareksi avoimen suolakeuden keskellä. 

Laavulta löytyi kirves ja saha ja runsaasti polttopuuta jotka sai toki itse pilkkoa. Alempana oli myös wc jonka kuntoa ei tullut tarkastettua. Laavu itsessään oli kuiva ja hyväkuntoinen, ja nuotiopaikkana toimi kaivonrengas. Renkaan päälle oli myös viritettävissä iso paistoritilä.

Vieraskirjan mukaan lammelta löytyy laituri ja siinä on mukava pulahtaa uimaan kesäpäivinä. Kalasteltukin siinä on, mutta saaliista ei ollut mainintoja. :) 




Jätettiin auto metsäautotien kääntöpaikalle ja tehtiin lähestymismarssi laavulle toisesta päästä Ristinevaa. Varusteina meillä oli 1xtunturisukset + ahkio ja 1xlatusukset + reppu. Kuorma oli kevyt ja hyvä näin, sillä maasto oli lumen vähyydestä johtuen aika hankalaa. 




Mittari näytti +2 astetta ja välillä piskotti vettä. Kun päästiin suolle alkoi kulkukin vähän helpottua vaikka enemmän hiihto muistutti suksikävelyä kuin rivakkaa sivakointia. Suolla oli hiljaista eikä nähty merkkejä muista kulkijoista tai eläimistä. 



Laavu sijaitsi hienolla paikalla rinteessä Ristilammen tuntumassa. Puusto peitti osin näkymää suolle, mutta kuvittelisin että kesällä olisi mukava istuskella lammen rannalla ja katsella avointa suomaisemaa.







Nukuttiin makoisat unet melko lämpimässä kelissä. Lämmitettiin vain pikaiset puurovedet bensakeittimellä ja kiritimme pikamarssia autolle sillä päivällä piti olla jo jossain ihan muualla. Joskus tuntuu että nämä reissut saa oikein varastaa muilta velvotteilta tai muuten ei tule koskaan lähdettyä minnekään. 



Mutta tuonne uudestaan! Viimeistään kesällä, vaikka oli kyllä puhetta vielä yhdestä hiihtoreissusta jahka saadaan kantohanget...


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Lähetä kommentti

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.