Katse tulevaan - juoksukausi 2019



Syksy etenee kovaa vauhtia kohti talvea. Juoksukelit ovat nyt parhaimmillaan ja happirikasta, viileää ilmaa on tarjolla runsain mitoin. Kohta päästään juoksemaan narskuvilla hangilla ja rapistelemaan nastoilla liukkaita teitä pitkin. Pimeä saapuu aina vain aikaisemmin, joten päivän aikana sattuvat vapaahetket kannattaa hyödyntää ulkoiluun. 

Reilu viikko sitten vahvistui tulevan juoksukauden päätavoite. Osallistun taas toukokuun lopulla järjestettävään NUTS Karhunkierros -polkujuoksukisaan, joka on omaan makuun Suomen siistein juoksutapahtuma. 

Näissä karkeloissa olisi tarkoitus viettää reitillä 83 kilometrin verran. 

Vaikka kyseessä ei (vielä) ole Karhunkierroksen kuningasmatka eli sinne ja takaisin (160 km), niin koko reitin juokseminen kerralla tulee olemaan melkoinen haaste. Reitti on edellisiltä vuosilta pääosin tuttu, ja odotan kovasti uutta pätkää välillä Hautajärvi - Oulangan luontokeskus. 




En ole lähdössä koitokseen aivan takki auki, sillä aloitin loppukesästä treenaamaan valmentajan valvovan silmän alla. Harmillisesti melkein seitsemän viikkoa kestänyt flunssa rikkoi hyvin alkaneen treeniputken, mutta nyt ollaan taas matkalla ylöspäin ja fiilis on tosi hyvä. 

Juoksutreenien pohja on tietenkin peruskestävyydessä, mutta tykkään siitä että ohjelmani sisältää paljon erilaisia vauhtikestävyyttä ja nopeutta kehittäviä harjoituksia. Ne luovat treeniin mielenkiintoa ja haastetta, sillä siellä on ehdottomasti minun heikoin osa-alueeni. Olen aiemmin inhonnut kyseisiä treenejä, mutta nyt valmentajan ohjeilla olen jopa kokenut onnistumisen riemua lenkin aikana ja sen jälkeen! 




Treenejä tulee tehtyä melkein joka päivä. Nyt syksyllä kuvaan astuu myös lihaskuntotreeni, ja olen tosissani yrittänyt tsempata kehonhuollon kanssa. Huoltotoimenpiteet tulevat koko ajan tärkeämmäksi treenien koventuessa. Ei olisi kiva joutua treenitauolle oman laiskuuden vuoksi, varsinkin kun juoksu tuntuu nyt flunssan jälkeen niin hyvältä



Odotan innolla tulevaa treenikautta! Miltäs sinun tulevan kauden suunnitelmat näyttää, vai onko niitä vielä mielessä? Kuinka moni lukijoista on lähdössä Karhunkierrokselle juoksemaan? 





4 kommenttia

  1. Mäkin sairastin monta viikkoa ja oli tosi vaikia olla treenaamatta kun intoa ois ollu paljon! :D Mulla tavoite on Ylläs Pallaksen polkukarkeloissa. Vähän jännittää ja tosi paljon hirvittää :D Mullakin syksyn ja alkutalven painopiste on pk-treeneissä ja lihaskunnossa, erityisesti peruskunto tarvii kehitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut kyllä sellaista flunssamaratonia liikkeellä etten muista koskaan kokeneeni. Mutta hyvä jos sielläkin ollaan jo juoksuvalmiudessa! :) NUTS Ylläs on kyllä aivan mahtava tapahtuma. Itsekin mietin että pitäisikö sinne taas lähteä.. mille matkalle aiot?

      Tsemppiä treeneihin!

      Poista
  2. Mielenkiintoista seurata matkaasi valmentajan silmien alla! :) Minä olen suunnitellut ensi vuodelle hetta-pallasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, se kyllä kiinnostaisi lähteä taas kirmailemaan. Aivan huikea reitti. Ajattelitko sitä 55 km:n matkaa?

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.