Retkeilyseminaarissa Tampereella


Tervesiä Tampereelta! Osallistuin lauantaina Tunturikerho Kolbman järjestämään seminaariin "Miten kertoisin retkeilystä" kahden muun media-alan vaikuttajan kanssa. Kerroin aiheesta tarkemmin jo edellisessä kirjoituksessa jonka löydät täältä

Seminaari oli todella mielenkiintoinen kokonaisuus, ja seurasin tarkkaan Antin ja Jounin esityksiä. Kirjailijamaailma on minulle ennalta hieman vieras, joten sain aiheesta paljon uutta tietoa.  Oli mielenkiintoista tutustua kirjan tuottamiseen liittyvään prosessiin ja esimerkiksi tukirahoitukseen. Olin todella vaikuttunut Jounin ansiokkaasta urasta, vaikka tiesin jo ennakkoon että julkaistuja teoksia mieheltä löytyy lukuisia. 

Oma esitykseni meni aivan suunnitelmien mukaan, joskin huomaan että esiintymiseen voisi tulla lisää luontevuutta. Sitä tosin saa harjoittelemalla, ja lopun paneelikeskustelussa olin selkeästi enemmän oma itseni. Esitys pysyi hyvin annetuissa aikaraameissa, ja sain mielestäni kerrottua pyydetyn asian suhteellisen kattavasti. Seuraavaa kertaa varten saatan tehdä pieniä viilailuja, mutta kokonaisuus pysynee samana. 

Koko esitys jaettiin reaaliajassa nettiin, ja se löytyy Youtubesta. Löydät sen alla olevasta ikkunasta. Olisi tosi kiva kuulla kommentteja esityksestä ja sen aihepiiristä! 





Haluan vielä kiittää Tunturikerhoa kutsusta ja jutussa esiintyvistä kuvista ja tallenteesta. Henkilökohtainen kiitos myös Pete Mäkelälle, jonka arktiset seikkailut ovat saaneet minut talvivaeltamisen pariin. Haaveissa on edelleen se oma Huippuvuorten reissu ja miksei jopa Grönlannin ylitys. :) 

Kiitokset tietenkin myös alan rautaiset ammattilaiset Jouni ja Antti. Toivottavasti tavataan vielä jossain yhteydessä! 








4 kommenttia

  1. Samoin, kiitos Reissu-Petelle ja Kolbmalle mielenkiintoisesta aihevalinnasta ja tilaisuuden aikaansaamisesta. Minäkin seurasin teidän toisten esityksiä tarkkaan, mm. Sinin analyyseja bloggaamisesta ja somesta ja Antin huikeita luontokuvia.

    Ja aivan mahtavaa tällaisissa tilaisuuksissa on tavata retkeilijäkollegoita, meitä Lapin-hulluja, tai millä nimellä sitten haluaakaan alituista retkille janoamista kutsua. Oli taas hyviä keskusteluja monen seminaariin osallistujan kanssa.

    Toivottavasti tosiaan tavataan taas, Sini ja Antti!

    Jouni / scricfinia.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Jouni kun tulit kommentoimaan! Tällaiset kohtaamiset ovat kyllä harrastuksen parasta antia. Palaillaan asiaan! :)

      Poista
  2. Olipa kiva ylläri että tän esityksen sai jälkikäteen jakoon, harmittelinkin kun ei aikataulu osunut hyvin jotta ois yleisöön asti päässyt. Oon nyt ehtinyt vasta tän sun osuuden katsoa alusta, aion kyllä katsoa myös muut esitykset ja paneelin, mutta ajatuksia tähän asti!

    Vahvistui vain että itsestäni ei olisi bloggaamaan, kun omat harrastukset huitelee aihepiiristä toiseen vailla säännöllisyyttä tai tavoitteellisuutta. Kaikki yhdistämällä tulisi sillisalaatti ja taas yhdestä aihepiiristä ei tulisi riittävän usein/säännöllisesti kirjoitettavaa. Jatkan siis hyväksi havaittuja linjalla ja luen teidän muiden hyviä blogeja.
    Sun blogi on ollut lähes alusta asti seurattujen joukossa ja tykkään sun tyylistä. Sopivan henkilökohtanen mutta silti asiapitoinen, hienoja retkikertomuksia ja tunnelmia. Tulee ne polkujuoksukisarapsatkin aina luettua, kauhun sekaisella ihailulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tosi kiva kun tulit kommentoimaan! Ilahduttavaa kuulla että olet katsonut seminaarin, ja että se herätti ajatuksia bloggaamiseen liittyen.

      Ja lämpimät kiitokset kauniista sanoistasi! Tällaisella palautteella kirjoittelee taas pitkälle. :)

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.