Miten kertoisin retkeilystä?


Olen pohdiskellut otsikon kysymystä jo pidemmän aikaa. Osallistun nimittäin ensi viikon viikonloppuna Tampereella tunturikerho Kolbman seminaariin, jossa toimin yhtenä kolmesta esiintyjistä Antti Haatajan ja Jouni Laaksosen kanssa. Seminaarissa pohditaan retkihetkien jakamista eri medioissa, ja syvennytään aiheeseen kolmen eri median edustajan silmin. Näkemyksiä kuullaan toimittaja-kirjailijan, valokuvaajan ja bloggaajan vinkkelistä.

Se, että minua pyydettiin mukaan asiantuntijaksi näin kovassa seurassa on ihan huikean hieno juttu. Olen pitänyt Luontoloinen -blogia vuodesta 2013, ja kirjoitellut siinä samalla artikkeleita lehtiin ja muihin medioihin. Blogi on ollut minulle kuitenkin se pääjuttu, ja olen nauttinut sekä sen pitämisestä että kehittämisestä kovasti. 

Blogin pitäminen ja retkeilystä kertominen on minulle luontevaa. Haluan jakaa rakasta harrastustani muillekin, ja toivon että innostaisin sillä muitakin lähtemään luontoon. Itsestään selvän asian tarkempi pohtiminen voi olla yllättävän hankalaa, ja seminaariesitys ei ole syntynyt sormia napsauttamalla. Vielä on vähän viilailtavaa, joten jännä nähdä millainen esitys Tampereella on kasassa. 

Seminaari on kaikille avoin, joten tule ehdottomasti mukaan kuuntelemaan ja vaihtamaan ajatuksia! Odotan innolla Jounin ja Antin esityksiä. Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat tärkeä osa retkiblogin pitämistä, joten seminaarista tulee todella mielenkiintoinen! 




Tarkemmat tiedot:


Lauantaina 10.11.2018 klo 12-16 Lehmus sali (pohjakerros)

Esiintyjät:

JOUNI LAAKSONEN on tuottelias tietokirjailija ja toimittaja, jonka teokset kuuluvat jokaisen retkeilijän kirjastoihin. 

ANTTI HAATAJA on pohjoisen valokuvaamiselle sydämensä antanut valokuvaaja. Antin viimeisin teos "Pohjoinen" ilmestyi elokuussa 2018.

SINI SANGI on palkittu bloggari #luontoloinen. Sinin elämän täyttää aktiivinen elämä luonnossa ja luonnon lähellä, sekä näistä kokemuksista kertominen blogin välityksellä.


 
 

Mikäli sinua kiinnostaa kuulla taustoihini ja työhöni liittyviä jutusteluita, niin YLE Areenasta löytyy radiohaastatteluni tältä viikolta. Käys kurkkaamassa!


Lähetä kommentti

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.