Akkujen latailua



En ollut yhtään ihmeissäni, kun kesken työmatkan minulle iski oikein kunnon syysflunssa. Nyt on ollut jo useamman viikon (tai kuukauden..) normaaliakin hektisempää menoa, ja viikon verran olen lähinnä käynyt kotona kääntymässä, hoitanut eläimet ja heittänyt autoon seuraavan päivän erikoistarvikkeet. On ollut retkikurssin vetämistä, polkujuoksukurssia, keskiaikapäiviä, työmatkaa, puiston avajaisia ja vaikka mitä, ja näiden lisäksi ne normaalit arkihommat ja lähes joka päivä juoksutreenit. Että vähemmästäkin sitä vähän väsähtää. 

Viikonlopulle oli suunnitelmissa siivousta ja kotihommia, lenkkeilyä, grillausta ja notskiyöpymistä, mutta flunssa pisti suunnitelmat vähän uusiksi. Perjantain makoilin lähinnä sohvalla, hikoilin pienestäkin ylimääräisestä liikahduksesta ja join vuorotellen miehen tekemää inkivääriteetä ja tyrnishotteja. Ehkä tämä on ihan hyvä, ajattelin. Tulipa vihdoin levättyä. 


Notskeilua ja riippumattoyö



Teimme lauantaina matalan kynnyksen notskireissun Hällskärin laavulle kaveriporukalla ja söimme aivan huippua ruokaa. Tein teryakimarinoituja lohivartaita ja kasviksia kreetalaiseen tapaan sitruunalla maustettuna. Jälkkäriksi oli Elinan tekemää tikkupullaa mansikkahillolla ja nokipannukahvit. 

Laajalahden rantamaisemien sijaan vietimme Nuku yö ulkona -yötä kotipihalla riippumatoissa koirien valppaassa valvonnassa - talvimakuupussiin kääriytyneenä. Ei päässyt todellakaan vilu yllättämään, ja sisätilat olivat lähellä mikäli flunssafiilis olisi pahentunut yön aikana. Sen sijaan heräsin aamulla virkistäytyneenä, melkein kymmenen tunnin unien jälkeen! Riippumatossa nukkuminen on kyllä niin ihanaa. 





Kahdeksan vuotta yhteiseloa 



Facebook myös muistutti, että lauantaina tuli kahdeksan vuotta mittariin meidän hääpäivästä. Yhteiseloa on vietetty jo lähemmäs 15 vuotta. Kyllä sitä  saa olla onnellinen että on saanut tuollaisen tyypin retkikaveriksi ja arkea jakamaan. Se osaa vielä keittää hyvät notskikahvit! 

Tällainen ihana pikkuvihjaus teille lukijoille, että vuodelle 2020 osuu meidän kymppivuotishääpäivä, ja sille on suunnitelmissa oikein Reissujen Reissu. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Saimme muutes nuotiopaikan jakaneelta seurueelta hääpäivälahjaksi heijastinnauhat. Kuinka ihania ihmiset voivatkaan olla! 





Välillä pitää olla vähän tylsää



Kyllä luonto, rakkaat ihmiset ja hyvät sapuskat vaan tekevät hyvää ihmiselle. Hyvää tekee myös lepääminen ja pysähtyminen. Luin jostain, että nykypäivän menossa pitäisi välillä vähän pitkästyä ja tylsistyä. Sitä tuli kyllä harrastettua kiitettävästi pienestä puuhailusta ja hyvästä kirjasta huolimatta. Lepäily on mukavaa, mutta rajansa kaikella. 

Nyt on edessä pikkupätkä arkieloa jonka aikana toivon pääseväni takaisin juoksukuntoon, ja sitten lähdenkin reissuun! Pääsen vihdoin kokemaan alppifiiliksiä retkeilypalveluihin liittyvän opintomatkan varjolla. Lupaan kirjoitella aiheesta vielä lisää ennen reissua ja julkaista paljon kuvia ja juttua paikanpäältä Instagramiin.



Kannattaa laittaa seurantaan https://www.instagram.com/luontoloinen/




Nuku yö ulkona -vinkit


Tänään vietetään Suomen ladun Nuku yö ulkona -päivää. Säätiedotus lupailee suhteellisen lämmintä säätä koko maahan, ja ainakin Kokkolassa näyttäisi olevan selkeää. Täydellinen sää riippumattoilulle! Mikäli sinulla ei ole vielä retkiyösuunnitelmia tehtynä niin ei hätää. Aina ei tarvitse tehdä viimeisen päälle erikoisia suunnitelmia, vaan yöpyä voi vaikka omalla pihalla tai lähilaavulla. 

Minulta kysyttiin vinkkejä, miten pärjätä syysyö ulkona ilman että joutuu panostamaan makuupussiin ja muihin retkeilyvälineisiin. Periaatteet syyskyisen retkiyön suhteen ovat melko yksinkertaiset. Pitää eristää maasta tuleva kylmyys, pukea riittävästi vaatetta päälle ja mennä nukkumaan energiavarastot täydennettynä. Pikkupakkasella pärjää hyvin huonommallakin makuupussilla, kun hallitsee muutaman kikkakolmosen. 

Eristä maasta tuleva kylmyys

Tärkeintä on eristää itsensä maasta hohkaavalta kylmyydeltä. Nukut sitten teltassa, riippumatossa kuin taivasalla, niin kiinnitä huomiota makuualustaasi. Kaksi solumuovialustaa on mukavampi kuin yksi, mutta jos omistat ilmatäytteisen makuualustan kannattaa sen alle sujauttaa vielä edullinen solumuovi. Näin katkaiset tehokkaasti maasta kehoon hiipivän kylmäsillan. Pärjäät hyvin tavallisella ilmamakuualustalla ilman eristeitä hyödyntämällä tätä vinkkiä. Mikäli et omista solumuovia voit myös käyttää villavilttiä tai vastaavaa tiheää ja lämmintä peitettä. Erityisesti riippumatossa nukkuessa viltti on hyvä ja pehmeä eriste. 

Mikäli omistat kaksi kesämakuupussia voit sujauttaa ne päällekäin ja nukkua mukavasti kylmemmälläkin kelillä. Mikäli sinulla on vain yksi makuupussi kiinnitä erityishuomiota maaeristykseen ja ota tarvittaessa mukaan joku paksumpi viltti jonka voit heittää makuupussin päälle. Erilaiset makuupussilakanat lisäävät myös lämmittävyyttä asteella tai parilla. 




Pipo, villarit ja minihame

Syysyön makuupussivaatetus voi olla mitä tahansa. Yleensä jonkinlainen kerrasto on mukava , eikä sen tarvitse olla villaa mikäli et sellaista omista. Lämpimät villasukat ja pipo ovat tärkeät varusteet, ja itse käytän kylmällä makuupussissa myös lapasia tai hanskoja. Mikäli makuupussin jalkopäässä on tilaa voit sujauttaa sinne muutaman lisävaatteen ennakoimaan yöllistä vilukohtausta. Lämpimät vaatteet on kiva vetäistä päälle. 

Naisella lantionalue on sellainen joka tuppaa helposti palelemaan. Nukun itse sekä kyljellä että selälläni ja saatan pyöriä yön aikana paljon. Olen neulonut itselleni paksusta villalangasta "minihameen", joka on näppärä sujauttaa päälle ennen makuupussiin kömpimistä. Mikä tahansa vaatekappale sopii tähän käyttöön enemmän kuin hyvin, joten voit kääräistä vaikkapa untuvatakin tai viltin lantion ympärille. 



Lämmin kaveri kainaloon

Söpöstelijät voivat yhdistää makuupussinsa tuplapussiksi, mikäli vetoketjut ovat erikätisiä. Totesin hyväksi makuupussikaveriksi myös läheisyysriippuvaisen huskynpennun, joka sukelsi talvipakkasella laavulla yöpyessämme nokka edellä makuupussiini. 

Mikäli kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei iske, niin suosittelen kokeilemaan lämpöpulloa. Perusmarketeistakin saatava Nalgenen vesipullo kestää kuumaa vettä, joten varovaisesti käsiteltynä se on korvaamattoman ihana kaveri makuupussin lämmittäjänä. Kaada pulloon kuumaa vettä, sulje huolellisesit ja sujauta pullo vielä villasukkaan ennen kunnon halausotetta. Täydellistä!




Maha täynnä nukkumaan

Hyvät eväät ovat vähintäänkin puoli retkeä. Retkellä maistuu yhtä hyvin sienirisotto kuin purkkihernekeittokin, ja herkulliset lätyt saa myös valmisseoksesta. Illallisen kruunaa vaahtokarkit nuotiolla ja kuuma kaakao. Muista tankata vatsa täyteen ennen nukkumista, niin keholla on jotain poltettavaa lämmitystä varten. 


Mukavaa retkiyötä kaikille! Olisi kiva kuulla millaisia suunnitelmia blogin lukijoilta löytyy? 



Kuva: Suomen latu

Luontointoilijat Helvetinjärvellä

Kuva: Johanna/Kantapääopistossa 



Joku heitti sen keväällä ilmoille. Mitä jos tavattaisiin livenä? Nähtäisiin jossain Suomen upeista luontokohteista ja vietettäisiin viikonloppu bloggaajaporukalla? Suunnitelma lähti heti lentoon, ja ei aikaakaan kun meillä oli päivämäärä lyöty lukkoon ja ideat pyörivät mielessä. Lopulta päädyimme tapaamaan Helvetinjärven kansallispuistossa, sillä matka sinne oli kaikilla kohtuullinen ja kohde oli lähes kaikille tuntematon. 

Oli huikea tunne kun kohdattiin toisemme Haukkalammen parkkipaikalla. Olin tavannut aiemmin livenä vain Johannan, ja hänetkin vain muutamaan otteeseen pikaisesti ennen kisasuoritusta. Satu ja Hanna olivat tuttuja kuvista ja blogiteksteistä, mutta miltä tuntuisi nähdä aivan kasvokkain? 

Siinä me kohtasimme perjantaina iltapäivällä. Neljä tuntematonta naista, vaikka kuitenkin niin tuttuja. Meitä yhdisti rakkaus luontoon ja luonnossa liikkumiseen. Tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme jo vuosikausia. Vaikka tavallaan tilanne oli juuri tämä, sillä olimme lukeneet toistemme blogitekstejä, seuranneet Instagramia ja vaihdelleet viestejä jo pitkään. 



Upea Suomen luonto



Oli täysin sattumaa, että neljän luontointoilijan ja turhanjuoksijan loppukesän kohtaaminen sattui juuri Suomen luonnon päivälle. Yhtään sopivampaa hetkeä tai paikkaa tapaamiselle ei olisi voinut kuvitella, ja jopa säät tuntuivat liputtavan juhlapäivänä. 

Helvetinjärven maisemat kulminoituvat minusta Haukanhiedan valkoisena hohtaviin hiekkarantoihin ja rantakallioihin, ja toisaalta Helvetinkolun uhkaavaan kalliohalkeamaan ja mustana mököttävään Helvetinjärveen. On kuin itse Ukko olisi suutuspäissään pamauttanut salamallaan kallion halki ja muodostanut kapean järvenrantaan johtavan kurun. 










Helvetistä itään - mutta mihin se polku taas katosi?



Lauantaina heräilimme kaikessa rauhassa kukin omasta nukkumajärjestelystään ja nautimme hitaan aamiaisen rantakallioilla. Aurinko paistoi ja oli mukavan lämmin. Tarkoitus oli heittää autolle osa tavaroista, ja kävellä kevyemmillä rinkoilla Helvetinkolulle saakka. Lähdimme liikkeelle yhdentoista jälkeen ja tallustelimme helppokulkuisia pitkoksia ja leveitä polkuja muutaman tunnin matkan Helvetinkolulle.

Toki matkalla piti pysähtyä pariinkin otteeseen tuumailemaan reittiviitoitusta, ja ihmetellä että missähän kohtaa sitä nyt mahdollisesti ollaan. Kysymällä siitäkin selvittiin. 







Rennosti retkeillen



Perillä kohteessa söimme rauhassa lounasta, seikkailimme kuin lapset jännittävissä maisemissa ja kiertelimme upeissa metsissä. Puolukat saivat porukan lakoamaan pitkin varvikkoa ja ahmimaan punaisia herkkuja kuin heikkopäiset. Välillä keitettiin nokipannukahvit suomaisemalla kostealla mättäällä nököttäen, vaikka piknik-pöytä olisi ollut muutaman harppauksen päässä. 

Majoituimme upean Haukanhiedan hohtavanvalkoisten rantojen läheisyyteen, ja saimme kokea huikean Luonnonpäivän näytelmän lämpimästä auringosta räväkänpunaisena hohtavaan iltataivaaseen, kirkkaana nousevaan kuutamoon ja tähtitaivaaseen riippumatosta nautittuna. Voisiko olla mitään parempaa? 



Kuva: Johanna/Kantapääopistossa 

Some inspiroi, liikuttaa ja yhdistää



Retken aikana puhuttiin tietenkin paljon blogimaailmasta ja sosiaalisesta mediasta. Blogeista ja sosiaalisesta mediasta voi ammentaa lähes loputtomasti ideoita ja inspiraatiota, kunhan muistaa että se tosielämä on ruudun ulkopuolella. Ilman somea tämä kohtaaminen olisi jäänyt toteutumatta enkä minä olisi hurahtanut riippumattoihin!


Itse koen sosiaalisen median ja blogimaailman inspiroivana. Aina ei toki jaksa seurata muiden menemisiä ja tekemisiä, mutta Retkipaikkaan jaettu mahtava luontoelämys tai kuva syksyisestä metsästä Instagramissa saattaa innostaa luontoon vähän apeammallakin hetkellä. 




Kuva: Hanna/Haamutus


Lopuksi haluan tietysti kiittää aivan ihania, valloittavia, inspiroivia, upeita, vahvoja ja sydämellisiä naisia, jotka jakoivat viikonlopun luontoelämyksen kanssani. Toivon että tämä retki ei jää viimeiseksi, sillä teidän seurassa akut latautuvat ja juttu luisti. Eli kiitos! <3

Lukaise myös Johannan ja Sadun tekstit meidän reissusta!



Suosittelen laittamaan nämä upeat naiset tarkempaan seurantaan! Reittiohjeet ovat seuraavat: 


Johanna/Kantapääopistossa BLOGI, INSTAGRAM

Satu/Juoksuaskeleet BLOGI, INSTAGRAM

Hanna/Haamutus INSTAGRAM



Kuumaa keliä kesävaelluksella


Hirveä hiki! Tunkkaan ylös tunturinrinnettä ja haaveilen tuulesta. Koska tuntureilla tuulee aina, eikös? Sieltä se ihana hönkäys tuleekin, mutta viilentämisen sijaan se melkein polttaa ihoa. Hetkinen, ollaanko kenties Kreetalla, eikä vaeltamassa Suomen lapissa Urho Kekkosen kansallispuistossa?

Tässä asiassa ollaan aivan noviiseja. Hellevaeltamisessa nimittäin. Meidän vaellusvuosi on perinteisesti painottunut alkukesään juhannuksen tienoille kun lapissa saa vielä väistellä lumilaikkuja ja kahlata sulamisvesissä. Tai syksylle, kun kirpakka ilma on punertanut maan ruskanväreihin. Sekä toki talveen, kun kesän helteet ovat vain hailakka muisto pakkasen keskellä.

Rehelliset kesävaellukset ovat jääneet vähemmälle johtuen lähinnä mielenkiinnon puutteesta ja ötököiden paljoudesta. Ja siitä helteestä, jota osattiin kyllä odottaa muttei tiedetty näemmä ihan kaikkea. 





Kansallispuiston kohtuukäyttäjä?



Kesälomavaellusta tuntui seuraavan oikein epäonnen aalto. Ruotsin runsaiden metsäpalojen vuoksi jätimme Sarekin pois suunnitelmista. Ruotsalaisilta sivustoilta sai vahvasti sellaisen kuvan, että vaikka Sarekissa kaasukeittimien käyttö olisi ollut vielä sallittua, niin vaeltajilta toivottiin retkikeittimien kotiin jättämistä. Osassa maata kaasukeittimet oli kokonaan kielletty. 

Aikataulujen muuttumisen takia meidän kolmen hengen tehotiimi supistui kahden hengen pariskuntareissuksi. Oli vakavaa sairastapausta ja muita terveysongelmia, hajonneita varusteita, metsäpaloja, ukkosmyrskyjä... Alkuvalmisteluiden vaikeus imi meidät kuiviin jo ennen reissua, joten mietittiin paketti uusiksi ja paljolti säiden takia suuntasimme tuttuun ja turvalliseen paikkaan, eli Urho Kekkosen kansallispuistoon. 






Aivan. Joku tarkkasilmäinen ja hyvämuistinen lukija saattaa hoksata, että tässähän mennään jo kolmatta reissua samaan osoitteeseen tämän vuoden aikana. Kokonaismärää kyseisessä paikassa alkaa hipoa jo kymmentä kertaa, eli voidaan jo puhua aktiivikäyttäjästä. Tai jonkinlaisesta ongelmasta? 



Kuinka selvitä viikon vaelluksella, kun lämpömittari näyttää joka päivä 30 astetta?



Vaellus helteellä käsittää aika lailla samat ongelmat mitä kotipuolessakin. Päivällä on niin kuuma, että hengittäminenkin käy työstä. Yöllä on niin kuuma, että vaatteetkin on liikaa - puhumattakaan makuupussista (joka oli meillä tietysti 3-vuodenajan mallia). Terveisin, ylivarustautujat. 

Helteillä erityisesti kesäaikaan on aina mahdollista kääntää vuorokausi ympäri ja kävellä yöllä kun on viileää. Lapin yöttömän yön aikaan vaeltaminen on hieno kokemus, joka kannattaa testata! Miinuksena iltapuolella polttiaiset ja muu lentävä eliöstö ovat aktiivisimmillaan.  

Me arvostimme yöunia niin paljon, että valitsimme nukkumisajankohdaksi kutakuinkin siedettävät yölämpötilat ja vaelsimme päivällä sen minkä pystyimme. Normaali päivärytmi alkoi seitsemän aikaan, kun söimme aamupalat ja lähdimme kahdeksan kieppeillä liikkeelle. Silloinkin oli jo kuuma, mutta lämpötilat pysyivät siedettävinä lounasaikaan saakka. Siinä kohtaa tähtäsimme yleensä johonkin tuvalle, jossa vietimme päivän kuumimmat tunnit suojassa auringolta. Reilun kolmen tunnin lounaan ja lukuhetken jälkeen jatkoimme matkaa hissukseen. 





Vettä kului paljon, ja osassa vesistöistä veden lämpötila oli juomisen kannalta epäilyttävän korkea. Ensimmäistä kertaa kaipasimme vedenpuhdistukseen tarkoitettua laitetta. Onneksi mitään vatsaongelmia ei ilmennyt vaikka otimme vettä aina kun sille oli tarvetta. Vettä kului vähintäänkin 0,5 litraa tunnissa. 

Helteellä on tärkeää kiinnittää huomiota suolojen saantiin. Suolaa voi ripauttaa suoraan vesipulloon tai nauttia se suolatabletteina. Me syötiin niitä aivan riittävästi Pallas - Hetta -juoksukisassa. Vaelluksella maistuikin suklaan sijaan sipsit ja suolakeksit. Suolapähkinät ovat myös erinomainen energianlähde. Iltaruokina upposi myös suolainen, esimerkiksi peruna-feta-soijachorizo -paistos. 

Hikoillessa jalat ovat kovilla, kun nahkaisissa vaelluskengissä ei paljon ilma kierrä. Itsellä toimii hyvin tuplasukkasysteemi, jossa alimmaisena oli ohuet merinovillasekoitesukat ja päälimmäisenä hieman paksummat samanlaiset. Tauoilla otin aina kengät pois ja asettelin sukat rinkan päälle kuivumaan. Ostin ennen reissua kevyet Haltin sandaalit joita testailin perinteisten crocsien vaihtoehtona. Todella hyvät ja toimivat sekä oleskeluun että vesistöjen kahlaamiseen. 

Vaatteissa hyvä systeemi oli kevyet ulkoiluhousut ja merinovillainen t-paita. Paita ei haissut tippaakaan koko reissun aikana ja tuntui kävellessä siedettävältä. Alusvaatteet toimivat samalla uima-asuna kun pyrin kastautumaan vähintäänkin kaksi kertaa päivässä. 







Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - paitsi jos muuttaa suunnitelmia



Tällä kertaa ei ollut kyse kilometreistä tai edes tiettyjen paikkojen näkemisestä. Oltiin vain hetkessä, yhdessä, kahdestaan ja nautittiin maisemista ja upeasta luonnosta. Oltiin hiljaa tai pelattiin eläinpeliä (kiitos siitä P ja S!), lueskeltiin paljon ja uitiin aina kun oli mahdollista. Siitä oli kyllä suorittaminen kaukana. 

Jännitin edellisellä vaelluksella oireillutta akillesjännettä, joka ei onneksi äitynyt kipuilemaan. Tomilla oli valitettavasti polven kanssa ongelmia, joten kevennettiin siitä syystä reittisuunnitelmia. 

Reitti kulki Kiilopää-Rautulampi-Lankojärvi-Porttikoski-Sotavaaranoja-Maantiekuru-Luiro-Tuiskukuru-Salonlampi-Suomunruoktu-Kiilopää. Suunnitelmissa oli kävellä Paratiisikurun läpi Sokostille, mutta katsottiin paremmaksi säästää polvea loppumatkalle ja ottaa muutenkin rauhallisemmin helteistä johtuen.

Minut yllätti myös helteen rasittavuus ja sen aiheuttama yleinen väsymys. Yöunien laatu ei ollut sitä mihin on tottunut koska yölläkin oli tosi kuuma, ja päivällä helle imaisi energiavarannot vähiin. Jalat olisivat jaksaneet kulkea, mutta muuten väsytti yllättävän paljon. 

Matka tuntui juuri sopivalta ja reitti sopi hyvin sen hetkiseen olotilaan. Oltiin molemmat samaa mieltä, että nyt ei kaivannut niitä haasteita vaan rentoutumista luonnon keskellä. Vaelluksilla kannattaakin jättää varaa suunnitelmien muuttamiselle ja yllätyksille. Muutoksia voi aiheuttaa sää, terveydelliset ongelmat tai vaikkapa fiilis. 




Kaiken kaikkiaan oltiin tyytyväisiä meidän kesäreissuun, vaikka mentiinkin suunnitelmista poikkeavalla kaavalla. Toivottavasti saadaan toteutettua porukkareissu Ruotsin jylhiin maisemiin lähiaikoina! Nyt keskitytään nauttimaan kesästä, ja parin viikon päässä häämöttävästä minivaelluksesta mahtavassa seurassa! 

Ukkonen tunturissa



Juhannusviikon yksinvaelluksella koin pelottavia hetkiä tunturissa, kun ukkosrintama yllätti Kuikkapään takaa ja jouduin viettämään kolme tuntia avotunturissa keskellä ukkosmyrskyä. Olen aiemmin suhtautunut ukkoseen melko neutraalisti ja lähinnä nauttinut sen tarjoamasta luonnon voimannäytöstä jostain turvallisesta paikasta. Nyt avotunturissa koin aivan uudenlaisia pelkokertoimia, kun suojaa ei ollut tarjolla. 

Tein itse sen virheen, että suojauduin telttaan. Tiesin kyllä teltan alumiinikaarien johtavan sähköä, mutta siinä tilanteessa en osannut oikein muuta. Paras toimintatapa olisi ollut vain liikkua mahdollisimman alas tunturista, ja kyyristyä ison puun lähettyville sen korkeutta vastaavalle etäisyydelle. 


Hilleberg Anjan 2 ukkosmyrskyn jälkeisenä aamuna. Telttapaikka ei ollut kovin mukava.


Huomasin että oma tietämys ukkosesta ja siltä suojautumiselta oli melko hataralla pohjalla, ja reissun jälkeen lähdinkin tutkimaan asiaa syvällisemmin. Sivustolta http://ilmatieteenlaitos.fi/ukkonen-ja-salamat löysin hyvää perustietoa aiheesta. 

Sivustolla kerrotaan, että ulkotiloissa sateenvarjon tai puun alle suojautuminen on erittäin vaarallista. Ukkoseen yleensä liittyvä rankkasade houkuttelee suojautumaan puun latvuksen alle, mutta salama hakeutuu yleensä maaston korkeimpiin kohtiin ja puuhun iskiessään sähkövirta ohjautuu kohti maata. 


Lähestyin näiltä tiimoilta Ilmatieteenlaitoksen tutkijaa Antti Mäkelää muutamalla vaeltajaa kiinnostavalla kysymyksellä.


Voiko retkeilijä jotenkin tunnistaa lähestyvän ukkosrintaman (tavallisesta sadepilvestä)?


Ukkospilvi on useimmiten selvästi muista pilvistä erottuva, etäämmältä nähtynä korkea, kukkakaalinmuotoinen pilvi (tai pilviröykkiö). Lähellä pilvi näyttää uhkaavan tummalta, mutta kauempana kirkkaan valkoiselta (jos/kun aurinko pääsee valaisemaan pilveä).

Usein ukkospilven lähestymisen aistii äänestä eli jyrinästä. 

Itse asiassa jyrinän aiheuttaneen salamaniskun etäisyyttä on helppo arvioida: kun välähtää, aletaan laskemaan sekunteja kunnes kuullaan jyrinää. Saatu sekuntimäärä jaettuna kolmella on salamaiskun etäisyys kilometreinä. 
(Pohjautuu siihen, että valo eli välähdys etenee 300 000 km/s eli tavoittaa käytännössä havaitsijan heti, kun taas ääneltä kuluu kilometrin matkaan noin 3 sekuntia.)

Nykyään salamahavaintoja voi seurata vaikkapa mobiililaitteilla, esimerkiksi:
http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet/suomi Näin voi varautua ukkoseen jo ennen kuin siitä on aistihavaintoja.


Myös NUTS Ylläs - Pallas -juoksukisassa koettiin ukkonen tunturissa. Onneksi se ei ollut ihan päällä tällä kertaa


Kuinka tulisi toimia, mikäli ukkonen yllättää avotunturissa eikä suojaa ole näkyvillä? Mukana on rinkka, josta löytyy teltta. Rinkassa saattaa olla metallinen kehikko


Aina olisi parasta hakeutua suojaan jo ennen kuin ukkonen pääsee yllättämään. Jos tämä ei ole mahdollista, ihmisen tulee välttää olemasta otollisin kohde salamalle.

Kun salama etenee pilvestä kohti maata, se valikoi iskupaikan vasta viimeisen noin 100 metrin aikana. Tällöin todennäköisimmät iskukohteet ovat lähiympäristöstä (siis siitä ympäristöstä, jonka ylle salama on kulkeutunut) ne, jotka erottuvat etenkin korkeuden ja/tai sähkönjohtavuuden puolesta. 

Esimerkiksi avoimessa maastossa vaeltava kulkija voi olla todennäköisin iskukohde, jos salama on lähiympäristöön hakeutunut. Valitettavasti etukäteen ei voi mitenkään tietää, mikä tämä “lähiympäristö” on, se voi olla mikä tahansa.

Telttaan ei kannata mennä suojaan, koska rakenne on liian heppoinen suojaamaan salaman virralta, ja toisaalta metalli- tai hiilikuitukehikko johtaa hyvin sähköä. Esimerkiksi henkilöauton metallinen umpikori sen sijaan antaa suht hyvän suojan, koska metallia on riittävästi, jolloin tämä ns. Faradayn häkki tuo turvaa.

Avontunturissa tulisi siis hakeutua paikkaan, jossa vaeltaja ei ole erottuvin kohde, jos salama sattuu kyseiseen paikkaan iskemään.



Mihin teltta kannattaa pystyttää metsämaastossa, mikäli ukkosen uhka on mahdollinen? Entä avotunturissa, josta saattaa löytyä matalaa vaivaiskoivikkoa ja yksittäisiä puita? 



Suurien puiden alle telttaa ei kannata pystyttää. Mutta alueen suurinta puuta voi käyttää hyödyksi siten, että pystyttää teltan noin puun korkeutta vastaavalle etäisyydelle. Näin, jos salama tähän ympäristöön hakeutuu, se valitsee todennäköisemmin korkeimman puun, ja koska teltta on kauempana puusta, virran vaikutusmahdollisuus telttaan on pienempi.

Matalassa kasvillisuudessa teltta on luultavasti erottuvin iskukohde, joten lyhyt varvikko ei tuone suojaa.




Kuinka lähellä ukkosrintaman tulee olla, että on mahdollista saada salamanisku?


Maailmalta on esimerkkejä, että salama on iskenyt noin 50 km sivuun pilvestä. Tällainen “salama kirkkaalta taivaalta” on periaatteessa mahdollinen myös meillä, mutta ovat varmasti hyvin harvinaisia.

Suurin osa salamoista esiintyy alueella, jossa myös rankin sade esiintyy. Osa salamoista kuitenkin sinkoilee kauemmas, useiden kilometrien päähän. Mitään tiettyä kilometrirajaa ei voi antaa, mutta yleinen ohje on, että jos jyrinää ei ole kuulunut puoleen tuntiin, ukkonen on mennyt ohi.


Kuinka lähelle vettä retkeilijä voi turvallisesti majoittua ukonilmalla? 



Rannan läheisyyttä kannattaa välttää, koska vesi on hyvä johde sähkölle. Teltta kannataa viedä useiden kymmenien metrien päähän rannasta.


Teltta kannattaa viedä ukkosella kymmenien metrien päähän rannasta. 

Onko autiotupa, kota tai laavu turvallinen paikka ukonilmalla?


Kaikki rakennukset tuovat periaatteessa jotain suojaa, mutta tämä riippuu tietenkin täysin rakennuksesta. Mitä suurempi rakennus, sitä turvallisempi se yleensä on.

Autiotuvissa on se haaste, että jos salama sattuu iskemään siihen, salamavirta todennäköisesti kulkee maahan rakenteiden läpi (olettaen, ettei siinä ole salamasuojausta). Tällöin virran kulkureitillä on vaarallista.


Mitä jos ukkonen yllättää kesken melontareissun? 


Kannattaa rantautua ajoissa, ja hakeutua kauemmas rannasta.



Blackie -koira ei pitänyt ukkosesta


Onko sinulla kokemuksia ukkosesta vaelluksella? 

NUTS Pallas - Hetta 55 km retkijuoksijat

Kuva: All About Lapland


Mä tiedän mitä teen, on selkeet tavotteet
Ja nyt mun enää täytyy jaksaa
Vaikka aamul väsyttäis ja moni himaan jäis
Mä tiedän et mun täytyy jaksaa

Elastinen - Täytyy jaksaa






Kuinka treenaamattomat retkeilijät lähtivät taas ylittämään 



Vuosi sitten tuli puhetta, että kerta NUTS Karhunkierros 55 km meni ikäänkuin "heittämällä", pitäisi tälle vuodelle saada joku uusi kiva haaste aikaiseksi. Mäethän on tunnetusti kivoja, ja niitä tiesin kokemuspohjalta löytyvän ainakin Pallas - Hetta väliltä. Reitti on nimittäin tullut vaellettua kertaalleen koiran kanssa. 

Pallas - Yllästunturin kansallispuistossa järjestettävästä kisasta löytyy kolme eri reittivaihtoehtoa; 134, 55 ja 30. Koska 134 haiskahti treeniltä ja 30 kilometrin kisa taas liian lyhkäiseltä ajomatkaan nähden, päädyimme valitsemaan 55 kilometrin sarjan. 


Mittarit kuosiin ennen starttia.



Eiku tuumasta toimeksi! Heitettiin meidän luottoporukalla ilmot sisälle ja lähdettiin suunnittelemaan treeniä. Koska kyllähän me kaikki tiesimme, että mäet on isoja ja kivet korkeita. Treenisuunnitelmat olivat erinomaiset, mutta toteutus jäi vähän puolitiehen. Syitä löytyi tällä kertaa enemmän henkisellä puolella, mutta mitäpä sitä stressaamaan. Onhan sitä ennenkin menty takki auki kisaamaan! 

Jonkun kilsan juosseena ja pari mäkitreeniä takana lähdettiin siis yrittämään.  




Ai mikä cut off? 


Perjantaina ajeltiin Kokkolasta Sievin kautta Ylläkselle, jonne ehdittiin sopivasti  134 km:n juoksijoiden lähtöön. Siellä törmäsin myös muutamaan juoksijatuttuun, joista osa oli starttaamassa. Senkin hurjat! Valtava respecti jokaiselle. 

Myös 30 kilometrin kisaajat ansaitsivat ison hatunnoston - hellettä oli nimittäin mittarissa enemmän kuin kilometrejä!




Ilta oli jo pitkällä, joten lähdettiin numeroiden haun jälkeen kohti Hettaa. Siellä meitä odotti mukava mökki Hetan lomakylässä, ja mentiin varustesäädön ja kokkailun jälkeen nukkumaan.

Lauantaina herättiin seiskan aikaan ja vedettiin puurot nassuun. Valuttiin ST1 huoltsikan pihalle odottamaan bussin lähtöä kohti Pallasta. Päästiin myös sopivasti kannustamaan 134 km:n miesten sarjan voittaja herra Eskelinen maaliin. Aivan huikea suoritus!

Hotelli Pallaksella eväspastaa popsiessa ja kahvia hörppiessä meille realisoitui, että tästä ei ehkä tule mikään hupiretki. Ensimmäiseen huoltoon piti ehtiä kello 18 mennessä, eli alkuun ei voisi hirveästi himmailla. Tämä nyt saattaa kokeneemman ultraajan korvaan kuulostaa hassulta, mutta tällaiset treenaamattomat retkeilijät etenevät hitaasti ja varmalla askeleella. Eli hitaasti. 


Ennen starttia hotelli Pallaksella pohditaan, että ehditäänkö ennen cut offia maaliin? 




Eniten tykkään ylämäistä






Lähdettiin puolikaasulla ylämäkeen kohti Taivaskeron huippua. Nousu sujui mukavasti ja alamäessä edettiin reipasta tahtia. Ensimmäiset 5 kilometriä meni aivan hujauksessa, joskin minua pisti melko ikävästi johtuen luultavasti pasta-ateriasta. Mutta jalka nousi ja kivikot tuntuivat helpolta juosta. Vaellustaustasta on hyötyä polkujuoksussa, sillä askelta tulee koordinoitua kivikossa suhteellisen usein.


Rihmakurun taukopaikka ohitettiin nopsaan mutta sitten vauhti hieman hidastui kun kuljettiin tunturikoivikossa kivistä polkua pitkin Nammalankurun tuvalle. Osa tiimistä piti huussitauon ja vedettiin vähän suolaa ja suklaata. Keli oli todella lämmin ja hikoilu sen mukaista. Vettä kului paljon. 



Montellinmajan jälkeen tuli taas nousua Lumikerolle ja lämpö veti mehut jaloista ja koko kropasta. Aurinko porotteli julmasti ja lämpöä oli varmasti lähemmäs 30 astetta. Oli ihana päästä taas alemmas Suaskurulle jossa tosin eteneminen taas hidastui maaston takia. Tomia pisti ampiainen jalkaan ja sitä seurailtiin hetki. Onneksi ei tullut mitään oireita, kyytabletit jäi nimittäin matkasta.

Hannukurun huoltoon oli enää 5 kilometriä, jotka tuntuivat helteessä loputtomilta. Suaskurusta noustiin ylös tunturiin jossa pääsi juoksemaan ja alamäessä Hannukurulle saatiin taas vauhtia letkaan.

Hannukurun huollossa kaikki hyvin! Energia upposi ja kylmä vesi maistui fantastisen hyvältä.

Huolto saavutettiin reilun neljän tunnin päästä startista, eli meillä jäi hyvin aikaa ennen drop offia. Huollossa kulutettiin reilut 20 minuuttia kun oli pakko saada nestettä sisälle. Jatkettiin matkaa hyvävoimaisina ja Pahakuru tuli vastaan aivan yllättäen. Noustiin taas ylemmäs ja hölkkäiltiin mukavia pitkospätkiä.


Kyllä täällä tarkenee



Aurinko porotteli taas esteettä ja minulla alkoi alamäessä sattua vatsaan melko kipeästi. Luulin että vatsa kramppaa, mutta geelit ja neste upposivat hyvin, ja vasta loppumatkasta tajusin että kipu tuntui lihasperäiseltä, eli vatsalihakset ne siellä taisivat oireilla. Tämä haittasi juoksua loppumatkasta tosissaan. Onko muilla vastaavasta kokemuksia? 



Ennen Sioskurua katseltiin kun Pyhäkerolla löivät salamat ja ukkonen jytisi. Arvatkaas tuliko tässä vaiheessa fiilikset että voisin jäädä tuvalle piiloon? Jos et tiedä mistä on kyse, niin lukaiseppa tämä blogiteksti.

Juoksutiimi tsemppasi eteenpäin ja lähdettiin nopean huussitauon jälkeen nousemaan Pyhäkerolle. Nousu sujui hyvin ilman taukoja, mutta alamäessä vatsaan sattui taas ikävästi. Jalat tuntuivat jo raskaalta mutta eteneminen onnistui jotakuinkin.

Ennen viimeistä huoltoa meinasi usko loppua metsäpätkällä. Kilometri tuntui kahdelta ja tuleva 13 kilometrin tieosuus masensi mieltä. Otettiin vain pikaiset nestetäydennykset ja lähdettiin eväät käsissä tarpomaan hiekkatietä 8 kilometrin matka. Se oli valehtelematta henkisesti pisin matka mitä olen edennyt.

Tunkkaus sujuu meiltä kuin tanssi. HiHi:n tiimi Pyhäkeron huipulla. 

Kilometrit olivat loputtomia ja jokainen askel ärsytti. Polkufiilis lopahti ja koko porukka vain keskittyi synkistelemään ja miettimään tulevaa 5 kilometrin asfalttiosuutta. Jotenkin niistä selvittiin, vaikka juoksu ei enää maistunut. 

Tässä huomasi porukan tsempin tärkeyden. Osa jaksoi ylämäessä, toinen asfaltilla, kolmas polulla ja yhdellä ei ollut kerrassaan mitään ongelmia. ;) KIITOS meidän täydelliselle HiHi:n jengille! Ja onnea tuoreille ultrajuoksijoille! 





Maaliin tultiin tuulettaen ajassa 10 h 5 min / 57 km. Jossittelulla aika olisi voinut olla vähemmänkin, mutta rehellisesti ottaen oltiin varauduttu 11 tunnin aikaan, joten oltiin varsin tyytyväisiä suoritukseen. Varsinkin tällä treenaamisella. 

Seuraavalla kerralla on sitten varaa parantaa, kun tietää miten matka sujuu juosten ilman rinkkaa. Tosin paluumatkalla autossa oli vielä hieman eriäviä mielipiteitä aiheesta, että mennäänkö Pallakselle enää uudestaan vai ei. Reittiuudistusta odotellessa! 




Eihän tämä tähän jää



Polkujuoksu on siitä mahtava laji, että se tarjoaa niin monenlaisia juttuja erilaisille ihmisille. Minulle se edustaa itsensä haastamista ja ylittämistä, ja toisaalta tapahtumien tuomaa jännitystä, ihmisten kohtaamista ja hauskanpitoa. En koskaan tule tavoittelemaan palkintopalleja, vaan juoksen kisoja ihan vain huvin vuoksi. 

Tälle vuodelle ei ole juoksun suhteen suurempia suunnitelma, vaan edetään vähän fiiliksen mukaan. Mikäli treeni maistuu, niin syksyllä on tiedossa parit kisat joihin voisi ottaa osaa. Nyt kuitenkin keskitytään vaellusvalmisteluihin, sillä ensi viikolla odottaa pitkään odotettu vaellus Sarekin kansallispuistossa Ruotsissa!







Kiitokset ja onnittelut vielä lukuisille ihanille blogi- ja Instatutuille, joita tuli moikkailtua kisassa! Yhteiskuvassa ennen starttia tosi kova mimmi Maija meinaa maralle



Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.