Juoksijan huolto-ohjelma

Heitin Takomorunnersin bloggaajille kirjoitushaasteen kertoa omista kehonhuoltorutiineistaan. Olisi kiva jos myös muut innostuisivat kirjoittamaan blogeihinsa kuinka pitävät kroppansa juoksukunnossa?

Tässä aiheessa voin kyllä rehellisesti tunnustaa että olen ihan saamaton mitä tulee kehonhuoltoon. Miksi se onkin niin että auto, koti ja koirat tulee pidettyä tikissä mutta omaa kroppaa laiminlyö niin aktiivisesti? Erityisesti nyt kesällä kun on kaikenlaista kiirettä joka illalle niin tuppaa unohtamaan venyttelyt ja putkirullailut ihan kokonaan. Töiden jälkeen ahmaisee ruokaa nassuunsa, värkkää jotain muita juttuja kun odottaa sen sulamista, lähtee lenkille ja kellonajasta riippuen menee vielä tekemään jotain kotiaskareita tai sukeltaa sänkyyn nukkumaan. Sitten ihmetellään kun selkää kolottelee ja jalat tuntuu tukkoisilta. :D

Voisiko sykemittariin saada muistutuksen venyttelystä? 

Talvella kävimme miehen kanssa bodybalance -tunneilla ja koin sen erintomaiseksi tavaksi vahvistaa corea ja koko kroppaa sekä lisätä liikkuvuutta. Tunneilla käytiin monipuolisesti läpi koko paketti alkaen lämmittelyllä ja jatkuen staattisten lihaspitojen kautta tasapainoon ja avaaviin venytyksiin. Ihanaa! Lopuksi vielä rentouduttiin ja makoiltiin matoilla. Ihan paras tapa aloittaa viikonloppu. Miksi sitten siellä ei ole tullut käytyä koko kesänä? No koska viikonloput on aina ahdettu täyteen kaikenlaista toimintaa ja harvemmin sitä on perjantai-iltana ihan vain kotosalla kahdestaan. Mutta syksy se siellä tulla kolkuttelee ja varmasti tässä tullaan tekemään parannus ihan pikapuolin.

Käyn urheiluhierojalla hierotuttamassa jalkojani noin kerran kuussa. Sessio kestää 45 minuuttia ja yleensä ehditään käydä läpi joko reidet ja pehva tai pohkeet ja penikat. Olen kokenut että hieronnasta on ihan valtava hyöty juoksun kannalta ja *koputtaa puuta* olen säästynyt kaikilta rasitusvammoilta vaikka juoksukilometrejä on välillä viikossa ihan reippaasti. Jalkahieronta ei ole ainakaan minun mielestäni mitään herkkua ja erityisesti penikoiden kanssa tulee melko hiki ja odotan vain että pääsisi pois hierontapöydältä. Mutta kuten hieroja sen ilmaisi niin en maksa siitä itse sessiosta vaan lopputuloksesta. Nyt viikko sitten alettiin käydä läpi myös selkää ja voin sanoa että  huhhuh! Olen luullut että yläosasto on ihan suht ok (on se saattanut talvella ollakin) mutta nyt saadaan tehdä tosissaan töitä että saadaan selkä auki. Huomenna pitäisikin mennä taas kylään Joonakselle...


Kotona perussettiä ovat reisien, pakaroiden, lonkkien, pohkeiden ja penikoiden erilaiset venytykset. Niitä tulee tehtyä säännöllisen epäsäännöllisesti aina kun muistaa. Miten ne saisi aikataulutettua järkevästi siten että niitä tulisi tehtyä? Sitä en ole vielä keksinyt. Venytyksiä tulee tehtyä ehkä kerran viikkoon. Joskus venyttelen jalkoja myös saunassa. Onnistuu ihan hyvin kun vain vähän miettii mitä siellä mahtuu tekemään. Putkirullailun kanssa olen ihan patalaiska ja koen sen jotenkin työlääksi. Taatusti huomaisi positiivisesti mikäli sitä jaksaisi tehdä edes sen kerran viikossa. Vai mites muut ovat asian kokeneet? 

Juoksijan kehonhuoltoon kuuluu mielestäni myös lihaskunto jossa myös on tullut näin kesäaikaan lipsuttua. Tykkään treenata kesäaikaan ulkona ja Arctic challenge -estejuoksukisaan tuli tehtyä kaikenlaisia hulluja harjotteita. Meillä on kotona kahvakuulia ja erilaisia painoja, ja autokatoksesta löytyy leuanvetotanko ja penkki tankoineen joten ulkotreeniä saa kyllä välineiden pohjalta tehtyä. Kuten varmasti moni muukin juoksija niin minäkin tykkään syksyllä aloittaa vähän aktiivisemman salikauden jolloin käyn kahdesta kolmeen kertaan viikossa kuntosalilla. Siinä se sitten tipahtaa yhdestä kahteen kertaan kun juoksukilometrit vähitellen lisääntyvät kevättä myöten ja kesällä en jaksa liikahtaa kuntosalin suuntaan yhtään. Voimaharjoitteet tuleekin (tai pitäisi) korvata ulkotreenillä.


Ulkoisten asioiden lisäksi pitää kertoa myös sisäisestä huollosta. Ruokavalio on tärkeä elementti tasapainoisessa elämässä ja urheillessa sen merkitys vielä korostuu. Olen itse kasvissyöjä joka syö maitotuotteita, kananmunia ja kalaa, mutta en silti katsoisi että kasvissyöjänä tulisi aina syötyä terveellisesti. Tykkään kaikesta tuoreesta ja olen hulluna mansikoihin, mutta kyllä se roskaruoka, valkoiset jauhot ja sokeri vetävät puoleensa. Meidän arki on niin kiireistä että ollaan pyritty tekemään viikonloppuisin valmiiksi purkitetut satsit ruokaa pakkaseen jota sitten syödään arkena. Kuulostaa aika ankealta mutta vihaan sen verran jokapäiväisiä kauppareissuja ja ruuanlaittoon käytettyä aikaa että systeemi toimii mainiosti.


Ruuanlaitto ja leipominen on kyllä mukavaa kun tekee jotain spesiaalia mutta arkimätöt hoidetaan pääosin tällä systeemillä niin tulee syötyä tasapainoisesti. Koitetaan syödä kerran viikossa kalaa ja hiilarit tulee riisistä, bataatista, makaronista ja perunoista. Kasviksia se puoli lautasellista ja proteiinina tofua, soijaa, papuja, herneitä, kalaa jne. Helppoa ja yksinkertaista. Aamut aloitan aina puurolautasella jossa on raejuustoa ja muita sattumia. Nam. :) Syön melko usein, eli aamupalan ennen kuutta, välipalarahkan tai hedelmän yhdeksältä, lounaan yhdeltätoista, päivästä riippuen välipalan kahdelta, iltaruuan viiden maissa ja ehkä vielä jotai iltapalaa. Tämä sopii minulle tosi hyvin ja huomaan heti jos joku ruoka on jäänyt välistä.


Haluan mainita vielä lisäksi saunan jonka koen huoltavan kroppaa sekä ulkoisesti että sisäisesti. Rakastan saunomista ja kesäaikaan tulee käytyä useampaan kertaan viikossa meidän pihasaunassa löylyissä ja peseytymässä sadevedellä.


Tietenkin tähän voisi esittää vielä pohdinnan henkisestä hyvinvoinnista mutta se lienee pakko jättää omaksi aiheekseen ettei tämä venähdä kilometrin mittaiseksi! :)



Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Lähetä kommentti

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.