Laadukkaita kaloreita tunturiin


Hei taas ja hauskaa perjantaita! Kuinkas elokuun ensimmäinen viikko on sujunut? Tuntuuko muista että kesä vain karkaa käsistä? Ehkä se on iästä johtuvaa että vuodet vain menee nopeammin ja nopeammin mitä vanhemmaksi tulee. Syksyllä napsahtaakin se pyöreä 30 mittariin ja sen kunniaksi ollaan varattu vähän reissua. :) Mutta siitä lisää myöhemmin, sillä nyt keskitytään huomattavasti lähempänä olevaan reissuun. 



Olen onnistunut houkuttelemaan vanhempani mukaan minun ja miehen kesälomareissulle Kebnekaisen upeisiin maastoihin. Tarkoituksena on huiputtaa kolmas meidän viiden pohjoismaiden korkeimman huipun projektista ja samalla vähän nauttia Ruotsin tunturimaisemista. Vai olisiko ne jo vuoristomaisemia? 

Polte näihin maisemiin on ehdottomasti tullut joka kesäisiltä Norjan ja Ruotsin reissuiltamme perheen kanssa joita tein aina aikuisiälle asti. Kierrettiin autolla ympäriinsä ja telttailtiin leirintäalueilla. Esimerkiksi Lofootit on tullut käytyä moneen otteeseen ja lähtisin ehdottomasti uudestaankin. On siis vähintäänkin reilua että vastavuoroisesti viedään vanhemmat tutustumaan itselle niin rakkaaseen harrastukseen ja näkemään ne tutut maisemat vähän eri vinkkelistä. 

Auto starttaa lauantaina kohti Nikkaluoktaa ja matkalla käydään perinteinen Haaparannan Haglöfs outlet - Naturkompaniet - Max-hamppariravintola (lyxshake!) -kierros. Nikkaluoktassa yövytään teltassa ja lähdetään siitä patikoimaan kohti Kebnekaisea. Reissussa on tarkoitus viihtyä keskiviikko - torstai -akselille. Toivotaan että kelit olisivat edes kohtuulliset. Eilen näyttäisi Kebnen huipulla sataneen lunta ja säät on melko vaihtelevat. 

Reissussa on tärkeintä tietenkin ruoka, ja runsaan mainostamisen vuoksi tunnen pientä painetta tämän reissun ruokalistasta. ;) Porukat on nähneet lukuisia kuvia meidän mättämistä herkkuruuista joten tälle matkalle piti kehitellä vielä jotain extraa. Ihan kolmen ruokalajin menyyta en jaksanut alkaa väsäämään, mutta päätin että nyt syödään kotitekoista aamupalasta lähtien ja iltaruuan jälkeen ahdetaan vielä jälkiruoka. Retkelläkin voi nauttia pientä luxusta ilman että se vaikuttaa rinkan painoon oleellisesti. 





Vaelluksen ruokalista:

Lauantai (ajopäivä):
Tortillat kasvistäytteellä ja runsaalla fetalla
Suklaamousse

Sunnuntai:
Herkkupuuro
Hernekeittoa sinapin kera
Bataatti - kikhernecurry + riisi
Omenahyve vaniljakastikkeella

Maanantai
Herkkupuuro
Kikherne-kasvispata
Peruna-soijachorizokiusaus
Joku kahvileivos

Tiistai
Herkkupuuro
Hawainpata + soijarouhe
Chili con soija + nachot
Lättyjä

Keskiviikko
Herkkupuuro
Kasvissosekeitto tofulla
Falafelit + muusi + sienikastike

Torstai
Herkkupuuro
Vararuoka (valmis)


Tälle reissulle on siis tullut kuivattua niin maan prklsti. Kuivurissa on käyneet uudet perunat, paprika, bataatti, paprika, tofu, kikherneet, valkoiset pavut, kidneypavut, tomaattimurska, soijachorizot jne. Uunissa olen kuivannut kasvissosekeiton ja hernekeiton. Hauskaa tosin hiukka hidasta touhua. 

Herkkupuurot paketissa. :) Vasen rivi taatelipuuroa ja oikea marja-pähkinäpuuroa. :) 
Calazon opas "Kuivaa ruokaa" on ollut ahkerassa käytössä uusien reseptien testailussa. 

Hyvä yritys: kookosmaidon kuivaus (alempi ritilä). Ei oikein ottanut onnistuakseen, liian rasvaista. :P Ollaan sitten radikaaleja ja otetaan purkki kookoskermaa mukaan ihan sellaisenaan. 

Tomaattimurska menee melko pieneen tilaan kun sen kuivaa. Minigripissä tölkillinen murskaa. 

Lomaa on tiedossa se pari viikkoa ja suunnitelmia on kovasti mutta mitään muuta ei olla lyöty lukkoon vaan mennään ihan fiiliksen mukaan. :) Onkos muita jotka viettää kesälomaa tälleen elokuussa? 



2 kommenttia

  1. Vautsi! Hienoa hommaa tuo ruuan kuivaaminen. :) Kivaa vaellusreissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Oli kyllä hieno reissu ja kannatti taas nähdä vaivaa ruokien eteen. :)

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.