Ukkonen tunturissa
Juhannusviikon yksinvaelluksella koin pelottavia hetkiä tunturissa, kun ukkosrintama yllätti Kuikkapään takaa ja jouduin viettämään kolme tuntia avotunturissa keskellä ukkosmyrskyä. Olen aiemmin suhtautunut ukkoseen melko neutraalisti ja lähinnä nauttinut sen tarjoamasta luonnon voimannäytöstä jostain turvallisesta paikasta. Nyt avotunturissa koin aivan uudenlaisia pelkokertoimia, kun suojaa ei ollut tarjolla.
Tein itse sen virheen, että suojauduin telttaan. Tiesin kyllä teltan alumiinikaarien johtavan sähköä, mutta siinä tilanteessa en osannut oikein muuta. Paras toimintatapa olisi ollut vain liikkua mahdollisimman alas tunturista, ja kyyristyä ison puun lähettyville sen korkeutta vastaavalle etäisyydelle.
| Hilleberg Anjan 2 ukkosmyrskyn jälkeisenä aamuna. Telttapaikka ei ollut kovin mukava. |
Huomasin että oma tietämys ukkosesta ja siltä suojautumiselta oli melko hataralla pohjalla, ja reissun jälkeen lähdinkin tutkimaan asiaa syvällisemmin. Sivustolta http://ilmatieteenlaitos.fi/ukkonen-ja-salamat löysin hyvää perustietoa aiheesta.
Sivustolla kerrotaan, että ulkotiloissa sateenvarjon tai puun alle suojautuminen on erittäin vaarallista. Ukkoseen yleensä liittyvä rankkasade houkuttelee suojautumaan puun latvuksen alle, mutta salama hakeutuu yleensä maaston korkeimpiin kohtiin ja puuhun iskiessään sähkövirta ohjautuu kohti maata.
Lähestyin näiltä tiimoilta Ilmatieteenlaitoksen tutkijaa Antti Mäkelää muutamalla vaeltajaa kiinnostavalla kysymyksellä.
Voiko retkeilijä jotenkin tunnistaa lähestyvän ukkosrintaman (tavallisesta sadepilvestä)?
Ukkospilvi on useimmiten selvästi muista pilvistä erottuva, etäämmältä
nähtynä korkea, kukkakaalinmuotoinen pilvi (tai pilviröykkiö). Lähellä pilvi
näyttää uhkaavan tummalta, mutta kauempana kirkkaan valkoiselta (jos/kun
aurinko pääsee valaisemaan pilveä).
Usein ukkospilven lähestymisen aistii
äänestä eli jyrinästä.
Itse asiassa jyrinän aiheuttaneen salamaniskun
etäisyyttä on helppo arvioida: kun välähtää, aletaan laskemaan sekunteja kunnes
kuullaan jyrinää. Saatu sekuntimäärä jaettuna kolmella on salamaiskun etäisyys
kilometreinä.
(Pohjautuu siihen, että valo eli välähdys etenee 300 000 km/s eli
tavoittaa käytännössä havaitsijan heti, kun taas ääneltä kuluu kilometrin
matkaan noin 3 sekuntia.)
Nykyään salamahavaintoja voi seurata vaikkapa mobiililaitteilla, esimerkiksi:
http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet/suomi Näin voi varautua ukkoseen jo ennen kuin siitä on aistihavaintoja.
![]() |
| Myös NUTS Ylläs - Pallas -juoksukisassa koettiin ukkonen tunturissa. Onneksi se ei ollut ihan päällä tällä kertaa |
Kuinka tulisi toimia, mikäli ukkonen yllättää avotunturissa eikä suojaa ole näkyvillä? Mukana on rinkka, josta löytyy teltta. Rinkassa saattaa olla metallinen kehikko
Aina olisi parasta hakeutua suojaan jo ennen kuin ukkonen pääsee yllättämään.
Jos tämä ei ole mahdollista, ihmisen tulee välttää olemasta otollisin kohde
salamalle.
Kun salama etenee pilvestä kohti maata, se valikoi iskupaikan vasta
viimeisen noin 100 metrin aikana. Tällöin todennäköisimmät iskukohteet ovat
lähiympäristöstä (siis siitä ympäristöstä, jonka ylle salama on kulkeutunut)
ne, jotka erottuvat etenkin korkeuden ja/tai sähkönjohtavuuden puolesta.
Esimerkiksi avoimessa maastossa vaeltava kulkija voi olla todennäköisin
iskukohde, jos salama on lähiympäristöön hakeutunut. Valitettavasti etukäteen
ei voi mitenkään tietää, mikä tämä “lähiympäristö” on, se voi olla mikä
tahansa.
Telttaan ei kannata mennä suojaan, koska rakenne on liian heppoinen suojaamaan
salaman virralta, ja toisaalta metalli- tai hiilikuitukehikko johtaa hyvin
sähköä. Esimerkiksi henkilöauton metallinen umpikori sen sijaan antaa suht
hyvän suojan, koska metallia on riittävästi, jolloin tämä ns. Faradayn häkki
tuo turvaa.
Avontunturissa tulisi siis hakeutua paikkaan, jossa vaeltaja ei ole erottuvin
kohde, jos salama sattuu kyseiseen paikkaan iskemään.
Mihin teltta kannattaa pystyttää metsämaastossa, mikäli ukkosen uhka on mahdollinen? Entä avotunturissa, josta saattaa löytyä matalaa vaivaiskoivikkoa ja yksittäisiä puita?
Suurien puiden alle telttaa ei kannata pystyttää. Mutta alueen suurinta puuta
voi käyttää hyödyksi siten, että pystyttää teltan noin puun korkeutta
vastaavalle etäisyydelle. Näin, jos salama tähän ympäristöön hakeutuu, se
valitsee todennäköisemmin korkeimman puun, ja koska teltta on kauempana puusta,
virran vaikutusmahdollisuus telttaan on pienempi.
Matalassa kasvillisuudessa
teltta on luultavasti erottuvin iskukohde, joten lyhyt varvikko ei tuone
suojaa.
Kuinka lähellä ukkosrintaman tulee olla, että on mahdollista saada salamanisku?
Maailmalta on esimerkkejä, että salama on iskenyt noin 50 km sivuun pilvestä.
Tällainen “salama kirkkaalta taivaalta” on periaatteessa mahdollinen myös
meillä, mutta ovat varmasti hyvin harvinaisia.
Suurin osa salamoista esiintyy alueella, jossa myös rankin sade esiintyy. Osa
salamoista kuitenkin sinkoilee kauemmas, useiden kilometrien päähän. Mitään
tiettyä kilometrirajaa ei voi antaa, mutta yleinen ohje on, että jos jyrinää ei
ole kuulunut puoleen tuntiin, ukkonen on mennyt ohi.
Kuinka lähelle vettä retkeilijä voi turvallisesti majoittua ukonilmalla?
Rannan läheisyyttä kannattaa välttää, koska vesi on hyvä johde sähkölle.
Teltta kannataa viedä useiden kymmenien metrien päähän rannasta.
| Teltta kannattaa viedä ukkosella kymmenien metrien päähän rannasta. |
Onko autiotupa, kota tai laavu turvallinen paikka ukonilmalla?
Kaikki rakennukset tuovat periaatteessa jotain suojaa, mutta tämä riippuu
tietenkin täysin rakennuksesta. Mitä suurempi rakennus, sitä turvallisempi se
yleensä on.
Autiotuvissa on se haaste, että jos salama sattuu iskemään siihen,
salamavirta todennäköisesti kulkee maahan rakenteiden läpi (olettaen, ettei
siinä ole salamasuojausta). Tällöin virran kulkureitillä on vaarallista.
Mitä jos ukkonen yllättää kesken melontareissun?
Kannattaa rantautua ajoissa, ja hakeutua kauemmas rannasta.
| Blackie -koira ei pitänyt ukkosesta |
Onko sinulla kokemuksia ukkosesta vaelluksella?
NUTS Pallas - Hetta 55 km retkijuoksijat
![]() | |
|
Mä tiedän mitä teen, on selkeet tavotteet
Ja nyt mun enää täytyy jaksaa
Vaikka aamul väsyttäis ja moni himaan jäis
Mä tiedän et mun täytyy jaksaa
Elastinen - Täytyy jaksaa
Kuinka treenaamattomat retkeilijät lähtivät taas ylittämään
Vuosi sitten tuli puhetta, että kerta NUTS Karhunkierros 55 km meni ikäänkuin "heittämällä", pitäisi tälle vuodelle saada joku uusi kiva haaste aikaiseksi. Mäethän on tunnetusti kivoja, ja niitä tiesin kokemuspohjalta löytyvän ainakin Pallas - Hetta väliltä. Reitti on nimittäin tullut vaellettua kertaalleen koiran kanssa.
Pallas - Yllästunturin kansallispuistossa järjestettävästä kisasta löytyy kolme eri reittivaihtoehtoa; 134, 55 ja 30. Koska 134 haiskahti treeniltä ja 30 kilometrin kisa taas liian lyhkäiseltä ajomatkaan nähden, päädyimme valitsemaan 55 kilometrin sarjan.
![]() |
| Mittarit kuosiin ennen starttia. |
Eiku tuumasta toimeksi! Heitettiin meidän luottoporukalla ilmot sisälle ja lähdettiin suunnittelemaan treeniä. Koska kyllähän me kaikki tiesimme, että mäet on isoja ja kivet korkeita. Treenisuunnitelmat olivat erinomaiset, mutta toteutus jäi vähän puolitiehen. Syitä löytyi tällä kertaa enemmän henkisellä puolella, mutta mitäpä sitä stressaamaan. Onhan sitä ennenkin menty takki auki kisaamaan!
Jonkun kilsan juosseena ja pari mäkitreeniä takana lähdettiin siis yrittämään.
Ai mikä cut off?
Perjantaina ajeltiin Kokkolasta Sievin kautta Ylläkselle, jonne ehdittiin sopivasti 134 km:n juoksijoiden lähtöön. Siellä törmäsin myös muutamaan juoksijatuttuun, joista osa oli starttaamassa. Senkin hurjat! Valtava respecti jokaiselle.
Myös 30 kilometrin kisaajat ansaitsivat ison hatunnoston - hellettä oli nimittäin mittarissa enemmän kuin kilometrejä!
Ilta oli jo pitkällä, joten lähdettiin numeroiden haun jälkeen kohti Hettaa. Siellä meitä odotti mukava mökki Hetan lomakylässä, ja mentiin varustesäädön ja kokkailun jälkeen nukkumaan.
Lauantaina herättiin seiskan aikaan ja vedettiin puurot nassuun. Valuttiin ST1 huoltsikan pihalle odottamaan bussin lähtöä kohti Pallasta. Päästiin myös sopivasti kannustamaan 134 km:n miesten sarjan voittaja herra Eskelinen maaliin. Aivan huikea suoritus!
Hotelli Pallaksella eväspastaa popsiessa ja kahvia hörppiessä meille realisoitui, että tästä ei ehkä tule mikään hupiretki. Ensimmäiseen huoltoon piti ehtiä kello 18 mennessä, eli alkuun ei voisi hirveästi himmailla. Tämä nyt saattaa kokeneemman ultraajan korvaan kuulostaa hassulta, mutta tällaiset treenaamattomat retkeilijät etenevät hitaasti ja varmalla askeleella. Eli hitaasti.
![]() |
| Ennen starttia hotelli Pallaksella pohditaan, että ehditäänkö ennen cut offia maaliin? |
Eniten tykkään ylämäistä
Lähdettiin puolikaasulla ylämäkeen kohti Taivaskeron huippua. Nousu sujui mukavasti ja alamäessä edettiin reipasta tahtia. Ensimmäiset 5 kilometriä meni aivan hujauksessa, joskin minua pisti melko ikävästi johtuen luultavasti pasta-ateriasta. Mutta jalka nousi ja kivikot tuntuivat helpolta juosta. Vaellustaustasta on hyötyä polkujuoksussa, sillä askelta tulee koordinoitua kivikossa suhteellisen usein.
Rihmakurun taukopaikka ohitettiin nopsaan mutta sitten vauhti hieman hidastui kun kuljettiin tunturikoivikossa kivistä polkua pitkin Nammalankurun tuvalle. Osa tiimistä piti huussitauon ja vedettiin vähän suolaa ja suklaata. Keli oli todella lämmin ja hikoilu sen mukaista. Vettä kului paljon.
Montellinmajan jälkeen tuli taas nousua Lumikerolle ja lämpö veti mehut jaloista ja koko kropasta. Aurinko porotteli julmasti ja lämpöä oli varmasti lähemmäs 30 astetta. Oli ihana päästä taas alemmas Suaskurulle jossa tosin eteneminen taas hidastui maaston takia. Tomia pisti ampiainen jalkaan ja sitä seurailtiin hetki. Onneksi ei tullut mitään oireita, kyytabletit jäi nimittäin matkasta.
Hannukurun huoltoon oli enää 5 kilometriä, jotka tuntuivat helteessä loputtomilta. Suaskurusta noustiin ylös tunturiin jossa pääsi juoksemaan ja alamäessä Hannukurulle saatiin taas vauhtia letkaan.
![]() |
| Hannukurun huollossa kaikki hyvin! Energia upposi ja kylmä vesi maistui fantastisen hyvältä. |
Huolto saavutettiin reilun neljän tunnin päästä startista, eli meillä jäi hyvin aikaa ennen drop offia. Huollossa kulutettiin reilut 20 minuuttia kun oli pakko saada nestettä sisälle. Jatkettiin matkaa hyvävoimaisina ja Pahakuru tuli vastaan aivan yllättäen. Noustiin taas ylemmäs ja hölkkäiltiin mukavia pitkospätkiä.
Kyllä täällä tarkenee
Aurinko porotteli taas esteettä ja minulla alkoi alamäessä sattua vatsaan melko kipeästi. Luulin että vatsa kramppaa, mutta geelit ja neste upposivat hyvin, ja vasta loppumatkasta tajusin että kipu tuntui lihasperäiseltä, eli vatsalihakset ne siellä taisivat oireilla. Tämä haittasi juoksua loppumatkasta tosissaan. Onko muilla vastaavasta kokemuksia?
Ennen Sioskurua katseltiin kun Pyhäkerolla löivät salamat ja ukkonen jytisi. Arvatkaas tuliko tässä vaiheessa fiilikset että voisin jäädä tuvalle piiloon? Jos et tiedä mistä on kyse, niin lukaiseppa tämä blogiteksti.
Juoksutiimi tsemppasi eteenpäin ja lähdettiin nopean huussitauon jälkeen nousemaan Pyhäkerolle. Nousu sujui hyvin ilman taukoja, mutta alamäessä vatsaan sattui taas ikävästi. Jalat tuntuivat jo raskaalta mutta eteneminen onnistui jotakuinkin.
Ennen viimeistä huoltoa meinasi usko loppua metsäpätkällä. Kilometri tuntui kahdelta ja tuleva 13 kilometrin tieosuus masensi mieltä. Otettiin vain pikaiset nestetäydennykset ja lähdettiin eväät käsissä tarpomaan hiekkatietä 8 kilometrin matka. Se oli valehtelematta henkisesti pisin matka mitä olen edennyt.
![]() |
| Tunkkaus sujuu meiltä kuin tanssi. HiHi:n tiimi Pyhäkeron huipulla. |
Kilometrit olivat loputtomia ja jokainen askel ärsytti. Polkufiilis lopahti ja koko porukka vain keskittyi synkistelemään ja miettimään tulevaa 5 kilometrin asfalttiosuutta. Jotenkin niistä selvittiin, vaikka juoksu ei enää maistunut.
Tässä huomasi porukan tsempin tärkeyden. Osa jaksoi ylämäessä, toinen asfaltilla, kolmas polulla ja yhdellä ei ollut kerrassaan mitään ongelmia. ;) KIITOS meidän täydelliselle HiHi:n jengille! Ja onnea tuoreille ultrajuoksijoille!
Maaliin tultiin tuulettaen ajassa 10 h 5 min / 57 km. Jossittelulla aika olisi voinut olla vähemmänkin, mutta rehellisesti ottaen oltiin varauduttu 11 tunnin aikaan, joten oltiin varsin tyytyväisiä suoritukseen. Varsinkin tällä treenaamisella.
Seuraavalla kerralla on sitten varaa parantaa, kun tietää miten matka sujuu juosten ilman rinkkaa. Tosin paluumatkalla autossa oli vielä hieman eriäviä mielipiteitä aiheesta, että mennäänkö Pallakselle enää uudestaan vai ei. Reittiuudistusta odotellessa!
Eihän tämä tähän jää
Polkujuoksu on siitä mahtava laji, että se tarjoaa niin monenlaisia juttuja erilaisille ihmisille. Minulle se edustaa itsensä haastamista ja ylittämistä, ja toisaalta tapahtumien tuomaa jännitystä, ihmisten kohtaamista ja hauskanpitoa. En koskaan tule tavoittelemaan palkintopalleja, vaan juoksen kisoja ihan vain huvin vuoksi.
Tälle vuodelle ei ole juoksun suhteen suurempia suunnitelma, vaan edetään vähän fiiliksen mukaan. Mikäli treeni maistuu, niin syksyllä on tiedossa parit kisat joihin voisi ottaa osaa. Nyt kuitenkin keskitytään vaellusvalmisteluihin, sillä ensi viikolla odottaa pitkään odotettu vaellus Sarekin kansallispuistossa Ruotsissa!
Kiitokset ja onnittelut vielä lukuisille ihanille blogi- ja Instatutuille, joita tuli moikkailtua kisassa! Yhteiskuvassa ennen starttia tosi kova mimmi Maija meinaa maralle!
Kun jalat veivät taas UKK-puistoon
Tämän vuoden vaellusreissulistaus näyttää hieman yksitoikkoiselta. On käyty Urho Kekkosen kansallispuistossa hyytävä talvivaellus heti vuodenvaihteen jälkeen, ja täytyy myöntää etten edes harkinnut pitkään kun valitsin yksinvaelluksen kohdetta juhannusviikolle. UKK-puistossa on niin paljon nähtävää, että muutamalla reissulla saa vain kovan vaellusnälän aikaiseksi.
Sunnuntai - vaelluksen aloitus ja ihana yksinäisyys
Sain erittäin ystävälliseltä taholta - kiitos vain sinulle vielä kerran - kyydin Kiilopäältä Venäjän rajalle Raja-Jooseppiin, josta askelsin pinkki Ospreyn rinkka selässä keikkuen kohti Alempaa Kiertämäjärveä. Polku oli erittäin helppokulkuinen; varsinaista neulasbaanaa vailla kiviä ja juurakoita. Reitti seuraili kirkasvetisen Kiertämäojan vartta, ja seurailin matkalla kalojen liikehdintää veden alla. Rinkka tuntui kevyeltä, vaikka sinne oli taatusti pakattu kaikki tarpeellinen herkkuja unohtamatta.
Sää oli lämmin, itikoita vielä suhteellisen vähän ja mieli korkealla. Missään ei näkynyt ketään muita ja olin täynnä hyvää fiilistä. Kaksi tuntia käveltyäni tulin järvenrantaan. Heti saatuani Kokkolan ladulta vuoratun Hilleberg Anjan 2 -teltan pystyyn kuoriuduin hikisistä vaatteistani ja kirmasin uimaan. Täydellistä! Teltassa mussutin härkispaninin ja nukuin valoisasta yöstä huolimatta erinomaisesti.
Maanantai - opin kunnioitusta
Järvellä asusteleva joutsenpariskunta tervehti minua aamuhuudolla. Metsä oli täynnä sirkutusta, ja järvellä pomppi kaloja. Moikkasin teltan vierustaa kulkevat muurahaiset ja syljin hyttysen aamupuuron seasta. Heräsin aikaisin, joten lähdin liikkeelle jo kahdeksalta. Maasto oli helppokulkuista kangasmetsää. Järvi vilkkui vieressä ja vahvaa polkua oli helppo seurailla. Alemman Kiertämäjärven laavupaikka hiekkarantoineen oli upea, ja pysähdyin siinä pesemään hampaat.
Järven eteläpäässä törmäsin jännittävään metsäpätkään, josta kaikki puut olivat kuolleet ja osa makasi kaatuneena maassa. Aurinko siivitti askeleita ja ötököitäkin oli yllättävän vähän. Fiilistelin aivan vieressä kulkevaa Venäjän rajaa. Uskon nähneeni ainakin yhdet suden jäljet.
Polku seuraili Kiertämäjokea ja matkalla oli pari kivaa tulipaikkaa. En malttanut jäädä pitkäksi aikaa istumaan, vaan tulevat tunturien ylitykset kutittelivat jo mielessä. Ennen Ylempää Kiertämäjärveä kuljin läpi poroaidasta, ja saavuinkin pian autiotuvan pihaan. Pidin siinä ruokatauon kello 11 aikaan, ja lämmin ilma houkutteli taas uimaan. Voisiko olla parempaa?
Karttaan oli merkitty ylityspaikka lähelle Ylilompolojärveä, mutta olisi pitänyt lompsia Kiertämäjärveen laskevasta joesta yli aiemmin. Maasto oli soinen, mutta crocseilla siitä selvisi hyvin. Joessa oli polviin saakka vettä.
Suuntasin kompassilla Livikonselkää pitkin kohti Peuranampumapäätä. Suuntima onnistui hyvin, ja noin tunnin kangasmetsässä ylämäkeen hikoilun jälkeen pääsin Livikonselän kalliohuipun kautta Peuranampumapäälle.
Keittelin kahvit suojaisassa paikassa ja sain pienen vesisateen niskaani. Venäjän puolelta jyristeli ukkonen ohi, ja mietin mihin asti ehtisin jos se tulisi päälle.
Näissä mietteissä lähdin kulkemaan etelään laajaa harjannetta pitkin, ja ihailin molemmilta puolilta avautuvia maisemia. Kiire piti jotenkin otteessaan, ja marssin pikatahtia Hirvaspäiden pohjoispuolelta aikeena ylittää Kuikkapää ja jatkaa Anterinmukkaan saunomaan. Tuuli tosi voimakkaasti, ja yhtäkkiä Kuikkapään yli vyöryivät ihan selvät ukkospilvet.
| Yllätys! Ukkospilvet paukkasivat kovaa kyytiä Kuikkapään ylitse. |
Ehdin nopeasti vilkaista karttaa, ja ravasin rinkka selässä Kuikkapäältä alas tulevaan sulamisuomaan. Olin avotunturissa vailla suojaa, ja ensimmäiset jyrinät vavahduttivat maisemaa. Taivas veti aivan mustaksi, ja tiesin että nyt on tosi kyseessä. Ehdin uoman pohjalla olevan pienen puron varteen, ja löin teltan pikavauhtia pystyyn ja heitin kamat sisälle. Taivas repesi ja myrskytuulen kanssa alas kaatuva sade kasteli kaiken mihin ylsi.
| Teltassa ei ollut turvallinen olo ukkosella. |
Ukkonen tuli päälle, ja ainoa asia mitä pystyin tekemään oli vetää makuupussi silmille ja työntää sormet korviin. Jylinä oli korvia huumaava, maa tuntui järisevän ja ukkonen pyöri päällä kolme tuntia. Yritin välillä ryhtyä keittopuuhiin, mutta suoraan sanoen olin sen verran peloissani että en pystynyt toimimaan. Makasin siis neljästä seitsemään, ja toivoin että rintama menisi vihdoin ohitse. Ja säästyisin kaikkialla räiskiviltä salamoilta. Minä, urhea retkeilijä.
"Naamioin punaisen telttani vaivaiskoivuksi, ja mietin onko ukkosella värinäköä?"
Olin ukkosrintaman väistyttyä niin väsynyt, että jäin paikoilleni kaltevalle alustalle, söin kädet tutisten. En olisi uskonut, että mikään ravistelisi järkevää mieltäni näin vahvasti. Mutta luonnon arpapelin kohteeksi joutuminen oli kyllä melkoinen kokemus. Onneksi tällä kertaa kävi näin.
Tiistai - draaman kaari
Eilisen vähän liian tiukka kokemus piti otteessaan, kun lähdin kahdeksan maissa jatkamaan matkaa. Halusin päästä alemmas, joten Kuikkapää sai nyt jäädä. Pälyilin ylläni uhkaavina hiipiviä tummia pilviä, ja harpoin helppokulkuisessa tunturimaisemassa hyvää vauhtia eteenpäin. Laskeuduin Kuikkapään ja Laukkunoskan väliseen kuruun. Upea paikka!
Ilma oli suorastaan painostava ja halusin äkkiä päästä Kannattamannoskan välisestä harjanteesta alas Muorravaarakkajoen rantaan. Pari kertaa uskoin kuulleeni jyrinää rinnettä ylös tunkatessani, mutta sitten taivas selkeni ja samalla mieli keveni. Laskettelin märässä metsämaastossa jokivarren polulle. Pidin siinä pienen tauon miljoonan hyttysen seurassa ja jatkoin kohti Muorravaarakanruoktua.
Matkalla polku kulki kahden järven välisellä kapealla kankaalla, ja kirkkaana välkkyvä vesi kutsui uimaan ja huuhtelemaan eilisen pelot mennessään. Vastasin kutsuun, ja pian olo oli raikas ja kevyt. Maha murisi kun saavuin Muorravaarakanruoktulle puoli yhdeltä.
Tuvalla kohtasin miehen, joka oli kovin huolissaan vaimostaan. He olivat joutuneet erilleen edellisenä päivänä hankalassa ylityskohdassa, josta mies ei tohtinut mennä ylitse. He sopivat että jatkaisivat eri puolella jokia, ja näkisivät Muorravaarakanruoktun tuvalla. Vaimo ei ollut ilmestynyt illalla sovitusti tuvalle. Hänellä oli hyvin vähän varusteita mukanaan eikä karttaa. Mies oli kovin huolissaan, ja lähti lopulta ylemmäs soittamaan apua. Toivottavasti tämä tarina päättyi onnellisesti?
Jatkoin itse vielä lounastortillojen ja kahvin jälkeen matkaani kohti Hammaskurua 13 kilometrin patikoinnin päässä. Heti alkumatkasta henkäisin ihastuksissani - Pirunportti on aivan upea myös kaukaa katsottuna!
Reitti oli mukava kulkea ja saavutin tuvan reilun kolmen tunnin kävelyn jälkeen. Laitoin teltan pystyyn, keittelin iltaruuat ja nukuin todella sikeästi.
Keskiviikko - tolvaporo tulee alas tunturista
Lähdin Hammaskurusta vasta varttia vaille yhdeksän, kun unohduin tupaan juttelemaan mukavan vaeltajan kanssa. Hänellä oli meneillään 19. vaellus UKK-puistossa. Jatkoimme peräkanaa kohti Luiroa, ja kävin välillä uimassa Kärppäpäillä. Reitti oli kieltämättä aika tylsä ja täynnä hyttysiä, joten heti tilaisuuden tullen paukkasin ylemmäs kohti Sokostin rinteitä.
Omia polkuja oli huomattavasti kivempi kulkea, ja ötököitäkin oli vähemmän. Seurasin helppokulkuista rinnettä ja olin tyytyväinen ratkaisuuni.
Olin ajatellut huiputtavani Sokostin virallista reittiä pitkin, mutta tauolla eväsleipää mutustaessani oikukas sää puuttui taas peliin. Aivan yllättäen joku irroitti tulpan taivaasta, ja sain niskaani sellaisen kesäsateen etten ehtinyt kuin vetäistä sadesuojan rinkkani päälle. Vielä kuitenkin hymyilytti, sillä mitäpä sitä vaikka vähän kastuu kesäkeleillä?
Jatkoin siis matkaani kohti Sokostin polkua ja ylitin muutaman pienen jokiuoman kengät jalassa. En ollut enää kaukana, kun kuulin sen. Ukkosen jyrinää! Voi kissan viikset, en todellakaan halunnut enää uusia telttailukokemuksia ukkosessa tunturiylängöllä.
Nostin siis jälleen vauhtini tolvajuoksuksi ja suuntasin alarinteeseen. Minähän ehtisin Luirolle ennen ukonilmaa! Sain välillä lisää sadekuuroja niskaani mutta päättäväisenä paukkasin metsässä ja pääsin polulle. Sitä pitkin etenin vielä nopeammin polkujuoksijan varmuudella rinkan painosta välittämättä, ja manasin ympärillä kuuluvaa jyrinää ja ensimmäisiä salamoita. Ukkonen on minusta upea luonnonilmiö, mutta nyt se oli saanut uuden uhkaavan sävyn. Tunsin oloni suojattomaksi vailla rakennuksia.
Päästyäni vihdoin Luirolle aloitin kuivatteluprosessin Rajan tuvan rauhasta. Hilton oli täynnä partiolaisia - siis todella täynnä - mutta onneksi Rajan kämpällä ei ollut muita kuin minä ja Hammaskurussa tapaamani mukava mies. Vaihdoin läpimärät vaatteet kuiviin, tyhjensin kengistäni muutaman litran vettä jotka olivat valuneet sinne lahkeita pitkin ja otin kiitollisena vastaan valmiiksi keitetyt kuumat vedet. Kuuman nuudelikeiton, kahden kahvikupin ja rauhallisen turinoinnin jälkeen tunsin oloni taas erinomaiseksi.
Vein märät vaatteet ja kengät täyteen ahdettuun Hiltonin kuivaushuoneeseen, ja löysin yllättäen ystäväni tuvasta. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen teimme nopean päätöksen saunasta, joka alkoi jo täyttyä partiolaisista. Järvivedessä pari kertaa pulahdettuamme etsimme yksissä tuumin kivan telttapaikan Luirojoen toiselta puolelta ja paistoimme lättyjä. Tarvitseeko ihminen muuta?
Torstai - aurinkoa, alligaattoreita ja lisää kohtaamisia
Suorastaan erinomaisesti nukutun yön jälkeen heräsimme pilviseen aamuun. Lähdimme liikkeelle puoli yhdentoista aikaan suuntana Tuiskukuru. Yhdessä oli mukava taivaltaa, joten päätimme talsia Kiilopäälle samoja reittejä.
Polku on melko tallattu ja kivinen, joten siitä ei ole ihmeemmin sanomista. Juttelimme matkalla ja jaoimme vaelluskokemuksia. Kumpikin oli sitä mieltä, että ukkonen tunturissa ei ole kiva juttu.
Tuiskukurulla söimme lounasta, ja yllättäen kaksi kaveria tupsahti koirineen pihaan. Tiesin kyllä heidän olevan samoilla seuduilla, mutta kohtaaminen oli silti huvittava. Söimme lounasta yhdessä, ja jatkoimme sitten eri teille kolmen aikaan. Meillä oli suuntana Tuiskukuru, josta aioimme seuraavana päivänä suunnistaa Pikkupäiden vieritse Salonlammelle.
Aurinko paistoi tässä vaiheessa jo täydeltä terältä, ja pelasimme kulkiessa eläinpeliä. Aloitus A:sta: Aasi, ankka, apina, alligaattori... Pääsimme päivän aikana A:sta Ö:hön, ja matka sujui naureskellen ja seurasta nauttien. Onneksi taivalsimme ylhäisessä yksinäisyydessä, joten emme häirinneet kanssavaeltajia lörpöttelyllä.
Täydellinen telttapaikka löytyi seitsemän aikaan jylhästä männiköstä pehmeällä varpupedillä. Iltasapuskat keiteltiin auringonpaisteessa ja tietysti laskettelimme vielä Tuiskukurun pohjalle mutkittelevan joen muodostamaan laguuniin uimaan. Vesi oli hyytävän kylmää!
Perjantai - juhannusaatto ja maksu kaikesta uimisesta
Juhannusaatto alkoi pilvisissä merkeissä, mutta pian taivas kirkastui ja saimme nauttia helteisestä aamusta. Nukuin parhaan telttayön ikinä ja heräsin puoli kahdeksalta virkeänä. Söimme aamupalat ja purimme leirin. Päivä alkoi kirpeällä ylityksellä ja suunnistamisella kohti Salonlampea. Maasto oli helppoa tasaista kangasmetsää, kunhan pysyi riittävän korkealla. Matkalla ohitimme pari kaunista järveä.
Matka Salonlammelle kesti 1,5 tuntia, ja perillä kuorin hikiset vaatteet päältäni ja hyppäsin järveen. Pohja olikin pelkkää mutaa, ja upposin sinne polvia myöten. Samalla menetin toisen punaisista crocseistani, eikä paraskaan etsintä tuottanut tulosta. Järvi vei veronsa ja jatkoimme matkaa yhtä sandaalia köyhempinä.
Törmäsimme rannassa taas tuttuihimme ja rapsuttelimme hetken iloista koiraa. He lähtivät kohti Aitaojaa ja Suomunruoktua hieman ennen meitä, mutta tulimme pian perässä ja söimme lounasta yhdessä kahden aikaan. Pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle, ja tiesimme että kuudelta tulisi vettä ja vankasti. Ukkonenkin kumahti kerran, muttei onneksi intoutunut sen enempään.
Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa aikeissa ehtiä Niilapäälle ennen sadetta. Kirimme tahtia viiden jälkeen, kun taivas veti aivan mustaksi. Niilapäällä oli useampia telttoja, ja saimme juuri omamme pystyyn kun alkoi sataa. Haimme vielä vettä puolen kilometrin päästä, ja vetäydyimme telttaan kuuntelemaan tuulen pauketta ja juomaan minttukaakaota.
Lauantai - enää kotimatka jäljellä
Yöllä myrskytuuli ja sade riepottivat telttaa, ja makasin aika paljon valveilla. Onneksi ei ukkostanut. Aamulla väsytti kun lähdimme kahdeksan aikaan kävelemään kohti Kiilopäätä. Sää oli aurinkoinen, mutta puolille päivin oli luvattu ukkosta ja sen näki kyllä pilvistä. Olin tyytyväinen, että istuisimme turvallisesti autossa siihen mennessä.
Vaiherikas vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa alkoi olla ohitse, ja mieli oli kiitollinen. Sain taas kokea uskomattomia juttuja. Varusteet toimivat erinomaisesti, kroppa kesti hyvin rasitusta ja eväät olivat herkullisia. Pienemmälläkin vaivalla voi nauttia vaelluksesta, ja tällä kertaa olin kuivannut itselleni vain iltaruuat.
Seuraava vaellus odottelee heinäkuussa Sarekin merkeissä. Ihana vaelluskesä!
Niin ja ps. blogiin tulee lähiaikoina juttua ukkosesta ja vaeltamisesta, joten pysykääs kuulolla.
NUTS Karhunkierros 2018
![]() |
| Spoiler: Me selvittiin maaliin! |
En varmaan koskaan ole jännittänyt mitään kisaa tällä intensiteetillä. Kuten edellisessä postauksessa totesin, niin erinäisistä syistä talven treenimäärät kokivat kovan romahduksen, ja keväällä ei olla ehditty korjata tilannetta riittävästi. Ikäviä juttuja tuntui tulevan joka tuutista, ja piti vain keskittyä yleiseen jaksamiseen. Ehdittiin tehdä ennen kisaa yksi 22 kilometrin testilenkki Öjan maastossa, joka meni lopulta kävelyksi. Ei hirveän rohkaisevaa.
Näillä eväillä ei ollut mitenkään varmaa, että päästäisiin edes maaliin saakka 31 kilometrin matkalla. Onneksi meillä oli ihana HiHi:n juoksuporukka tsemppaamassa toisiamme. Vietimme äärimmäisen onnistuneen valmistautumisillan ennen kisaa tankaten ruokaa ja porealtaassa loikoillen. Oikein arjen luxusta.
![]() |
| Pastatankkaus ennen kisaa. |
Meillä oli startti vasta kahdelta, joten aamulla ehti hyvin vetäistä kaurapuurot ja raejuustot, ja vielä puolilta päivin kunnon tonnikalapastat. Pakkailimme reput rauhassa, ja sen sisältö näytti tältä:
Reppu Salomon Advanced Skin 12
1,5 litran juomarakko letkulla
0,5 litran lötköpullo High5 -urheilujuomalla
10 High5 -geeliä
2 suklaapatukkaa
Pari taatelia minigrip-pussissa
Suolatabletteja
Magnesiumia
Itseliimautuvaa sidettä
Rakkolaastareita
Avaruuslakana
Ohuen ohut takki
Vatsani tykkää High5-tuotteista, joten pyrin varaamaan niitä sen verran että minun ei tarvitse turvautua järjestäjän vaihtoehtoihin. Minulle riitti se yksi puolimaraton, jossa jouduin nauttimaan mukillisen Dexalia. Huh mitkä vatsakouristukset sain illalla!
Suolatabletit tulivat kuumuuden takia todella tarpeeseen. Eväät menivät just nappiin, ja geelejä jäi lopulta vain yksi reppuun. Suklaapatukoista söin toisen, ja napsin pari taatelia näön vuoksi. Ne olivatkin vain varulta mukana, jos geelit olisi tökkineet.
![]() |
| Team HiHi valmiina lähtöön Juumasta! Ylen kuvaajatkin oli paikalla. |
Meillä oli bussikuljetus lähtöpaikalle kello 13, ja omaa lähtöä odotellessa kannustimme muita ja juttelimme juoksijoiden kanssa. Päivä oli huikean kaunis ja lämpöä oli varjossakin lähes 20 astetta. Onneksi tuuli melko navakasti. Lähdettiin melko rauhassa liikkeelle samalla vanhalla taktiikalla: kävellään kaikki ylämäet ja juostaan sillä tahdilla mikä tuntuu hyvältä.
Pieni Karhunkierros on mukavaa juostavaa ja huollettu sorabaana houkutteli vähän kirimään vauhtia. Ylämäet tunkattiin reipasta tahtia ja jalka nousi kivasti juoksupätkilläkin. Alkoi huolettaa mennäänkö jopa liian kovaa tahtia kuntoon nähden, vaikka todellisuudessa olisi ehkä voinut juosta lujempaakin. Nappailtiin aina 30 minuutin välein geelejä, ja yritin muistaa juoda vettä tai urheilujuomaa noin kilometrin välein.
Tultiin ensimmäiseen huoltoon ajassa 1:35 hyvävoimaisina. Huollossa tuhraantui aikaa kymmenisen minuuttia, vaikka olimme muka "nopeita". Vesivarastot täyteen - sitä muuten kului! - suklaapatukka nassuun ja menoksi. Näissä pitäisi vähän vielä parantaa, mutta ehkäpä kokemus opettaa. Otettiin myös tässä vaiheessa ensimmäiset suolatabletit. Kaikkinensa vedin matkan aikana kaksi suolatablettia.
![]() |
| Happy runner. <3 |
Ruuhkia ei ollut viime vuoteen verrattuna ollenkaan ja jonossa annettiin hyvin tilaa ohituksissa. Alamäet sujuivat yllättävän hyvin ja ohiteltiin porukkaa. Jotain on selvästi loksahtanut kohdilleen, kun uskalsin huoletta revitellä mäkiä alas. Huikeaa! Basecampin huollon jälkeen oli tylsääkin tylsempiä tiepätkiä, ja välillä tuntui että jalat alkavat painaa. Mutta kun pölähdettiin takaisin metsään mentiinkin taas hyvällä imulla eteenpäin. Hauskinta oli nousta reippaasti ylämäkiä ja juosta alaspäin. Jalat toimivat hienosti eikä missään välissä tullut kolotuksia!
Vettä tuli juotua aika paljon, ja jouduttiinkin pitämään kolme pissataukoa matkan varrella. Ennen Konttaisten huoltoa tajuttiin, että mehän saatetaan päästä alle 6 tunnin suoritukseen. Kaikki olivat vielä tosi hyvävoimaisia, ja ryhdyttiin oikein ajatuksella kirimään tahtia. Konttainen meni ylös ja alas heittämällä, ja selkiä tuli vastaan reippaasti. Konttaisten huollossa oltiin aikaan 4:39, mutta tuhrattiin taas arvokas 10 minuuttia vessataukoon ja muuhun haahuiluun.
![]() |
| Näissä maisemissa kelpaa juoksennella. |
Viimeinen pätkä on Karhunkierroksella ehdottomasti PARAS, ja odotin innolla loppurutistusta. Vedettiin hyvällä tahdilla Valtavaaralle ja juostiin hirveää kyytiä alas Rukan juurelle. Eräs ohitettava juoksija kommentoi, että tuohon peesiin en kyllä lähde.
Enää viimeinen rypistys ylämäkeen ja se sujui myös aivan liian helposti. Hitsi, olisi pitänyt vain aloittaa väkevämmin kun voimia olisi ollut vielä jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Tehtiin kunnon loppukiri maaliin, johon saavuttiin ajassa 6 tuntia ja 11 minuuttia. Parin vuoden takaiseen saatiin yli 30 minuutin parannus, ja juoksukilometreihin nähden oltiin äärimmäisen tyytyväisiä suoritukseen. Viimeinen rutistus Konttaiselta Rukalle meni hieman yli tuntiin, mikä on meidän tasoisille juoksijoille oikein hyvä suoritus.
Juoksu tuntui kivalta ja ihmeellisen kevyeltä, ylämäet noustiin reippaasti ja ilman taukoja ylös ja alamäet vasta menivätkin hyvin. Alkumatkasta kaikkia vielä epäilytti oma jaksaminen ja himmailtiin ehkä liikaa, mutta toisaalta oli mahtava juosta niin kovalla intensiteetillä viimeiset tunnit, ja saapua maaliin energisenä ja kunnon juoksuhuumassa. Mahtava reissu!
Kaikki jotka epäilevät itseään ja jaksamistaan: Kannattaa aina yrittää! Matkalla mietin ohjetta, että kun tuntuu ettei enää jaksa jatkaa, on käyttänyt vasta puolet energiavarastoistaan. Syyllistyn usein itseni aliarviointiin ja erehdyn vertaamaan omaa tekemistä muiden suoritukseen. Ei kannata! Kaikki lähtevät tuonne ylittämään itsensä ja hakemaan niitä omia rajojaan. Tärkeintä on nauttia koko matkasta hyvine ja huonoine hetkineen. Ihan jokainen tuolta suoriutunut on voittaja.
Nyt odotellaan jännityksellä heinäkuun NUTS Pallas kisaa, johon osallistumme ensimmäistä kertaa. Siihen mennessä ehtii vielä vähän kerätä juoksukilometrejä ja tehtyä mäkitreeniä.
![]() |
| Palautumista porealtaassa kera yhden (1) lonkeron. |
Reissun tekninen datapuoli:
33,9 km
6 h 11 min
1200 nousumetriä
Keskisyke 155, max 179
kalorikulutus 3825 (kokonaiskulutus päivälle 5316)
Mites muilla meni juoksut? Laittakaa ihmeessä juttua tai linkkejä kisarapsoihin tuohon kommenttiboxiin, niin pääsen lueskelemaan!
Kootut selitykset KK:lle
Viikonloppuna se olisi edessä. Nimittäin NUTS Karhunkierros polkujuoksukilpailu Rukalla. Säätiedote lupailee hyvää ilmaa, lumet ovat sulaneet vauhdilla ja tulvahuippukin on ohitettu. Eli viime vuoden metrisiä hankia ei tarvitse tänä vuonna jännittää.
Jalkojen kastumisen sijaan jännitetään kuntoa. Tänä vuonna ollaan ilmottauduttu 31 km:n matkalle, sillä halusimme vähän säästellä itseämme heinäkuussa odottavaan NUTS Pallas - Hetta (55 km) juoksuun.
Ehkä tuli säästeltyä vähän liikaakin, sillä menneenä talvena ja nyt keväällä on tullut juostua vähemmän kuin moneen vuoteen. Kunto on suoraansanoen melko surkea, ja harkitsen ennemmin liittyväni Pullervon seuraksi kivelle makoilemaan.
Koottuja selityksiä löytyy rinkallinen, mutta mitäpä niitä kaivelemaan ja synkistelemään. Juostava on, ja juokseminen tunnetusti loppuu vain juoksemalla. Eiköhän se vaelluksilla tunnetulla ryhtiotteella jotakuinkin suju, mutta ennätysaikoja on turha lähteä hakemaan.
Koottuja selityksiä löytyy rinkallinen, mutta mitäpä niitä kaivelemaan ja synkistelemään. Juostava on, ja juokseminen tunnetusti loppuu vain juoksemalla. Eiköhän se vaelluksilla tunnetulla ryhtiotteella jotakuinkin suju, mutta ennätysaikoja on turha lähteä hakemaan.
Viime vuonna juostiin miehen kanssa 53 km:n matka - eka ultra - ja se sujui upeasti. Kisakiertomuksen voit lukea täältä: NUTS Karhunkierros 2017 kisakertomus
![]() |
| Levillä tunkkaamassa rinteitä ylös lumimyräkässä reilu viikko sitten. |
Kisakamat alkaa olla valmiiksi katsottuna. Mukaan lähtee tutut ja turvalliset Salomonin trikoot, t-paita, Salomonin juomareppu, lippis, juoksusukat, Salomon Speedcross Pro -kengät (aika paljon salomonia??) paljon High5 -geelejä (ne on ainoita jotka minulle sopii, kiitos vinkistä Juhalle) ja ehkäpä suklaapatukka jos toinenkin. Syömäänhän sinne mennään - eikö?
Tietysti reppuun sujahtaa myös avaruuspeite, itseliimautuva side sekä suolatabletteja.
Lähtääs yrittämään ja nautiskelemaan upeasta luonnosta! Kuinka moni on tulossa messiin?
Kivempää luonnossa Kivikoneen kanssa
Sisältää blogiyhteistyötä
Luonnossa liikkuessa sitä havannoi erilaisia asioita. Vuodenaikoja, tuoksuja, lintujen ääniä, kasveja, ötököitä ja muuta eläimistöä. Polkua tallatessa jalka nousee välillä kiven, välillä juuren yli. Tuttuakin tutumpaa männyn runkoa on kiva sipaista ohi kävellessä. Mutta mikäs tuo kauniin valkea kivi on, joka tuolta hohtaa?
Polun kaunein kivi eksyy helposti taskunpohjalle, mutta mikä kivilaji on kyseessä?
Kivilajit koostuvat eri mineraaleista, mutta myös yksittäinen mineraali voi muodostaa kivilajin. Mineraalit taasen ovat luonnossa esiintyviä alkuaineita tai epäorgaanisia yhdisteitä, joilla on tietty kemiallinen koostumus. Esimerkiksi kulta on mineraali, joka muodostuu yksittäisestä alkuaineesta. Kivilajeista 95 % on syntynyt sulasta kiviaineksesta, ja vain 5 % kerrostumalla.
Luonnossa liikkuessa sitä havannoi erilaisia asioita. Vuodenaikoja, tuoksuja, lintujen ääniä, kasveja, ötököitä ja muuta eläimistöä. Polkua tallatessa jalka nousee välillä kiven, välillä juuren yli. Tuttuakin tutumpaa männyn runkoa on kiva sipaista ohi kävellessä. Mutta mikäs tuo kauniin valkea kivi on, joka tuolta hohtaa?
Polun kaunein kivi eksyy helposti taskunpohjalle, mutta mikä kivilaji on kyseessä?
| Kivikone kannustaa pysähtymään kivien äärellä |
Oletko sinä tehnyt tutunkaupat eri kivilajien ja mineraalien kanssa? Maisemasuunnittelijan opintojen parissa tutustuin kivien maailmaan ja opin tunnistamaan niitä, mutta vuosien myötä taito on auttamatta ruostunut. Vaivoin tunnistan graniitin, mutta siihen se pitkälti jääkin.
Tästä syystä olin varsin innoissani, kun pääsin testaamaan Metson ja GTK:n yhteistyössä tekemää, täysin ilmaista Kivikone -sivustoa. Sivuston tarkoituksena on auttaa eri kivilajien ja mineraalien määrittämisessä mahdollisimman helpolla ja hauskalla tavalla.
Bongaamalla tutustut luontoon lähemmin
Retkeilijä on paljon tekemisissä kivien kanssa. Joissakin maisemissa kiviin muodostuu suorastaan henkilökohtainen suhde - kuten rakkakivikossa. Kivien päällä astellaan ja tasapainoillaan, niihin istahdetaan tauolla ja niitä hyödynnetään jokia ylittäessä. Kiviä nostellaan teltan painoksi ja niiden takaa löytyy usein tuulensuojaisa taukopaikka.
Kiviä löytyy kaiken kokoisia, värisiä ja muotoisia. Kokkolastakin löytyy valtavia siirtolohkareita, jotka jääkausi on myllertänyt kyseiselle paikalle. Siirtolohkareet ovat vaikuttava ilmestys, ja niiden tutkiminen on todella mielenkiintoista. Kälviällä sijaitsee hieno nähtävyys Pesäkivet, ja suhteellisen lähellä sijaitsee myös vaikuttava Ilveskivi. Ehdottomasti tutustumisen arvoisia retkikohteita!
| Rakkakivikossa sitä miettii, että paljonko kiviä on vielä jäljellä? |
Kivilajit koostuvat eri mineraaleista, mutta myös yksittäinen mineraali voi muodostaa kivilajin. Mineraalit taasen ovat luonnossa esiintyviä alkuaineita tai epäorgaanisia yhdisteitä, joilla on tietty kemiallinen koostumus. Esimerkiksi kulta on mineraali, joka muodostuu yksittäisestä alkuaineesta. Kivilajeista 95 % on syntynyt sulasta kiviaineksesta, ja vain 5 % kerrostumalla.
Suomen kansalliskiveksi tituleerattu graniitti lienee meidän yleisimpiä kivilajejamme. Graniittia käytetään hyödyksi laajalti eri aloilla - kuten viherrakentamisessa. Luonnonkivi on eläväpintainen ja aina omanlaisensa taideteos. Se nostaa alueiden arvoa ja sopii kaikkialle.
| Kivet ovat luonnon taidetta |
Luonnonkasvit ja niiden hyödyntäminen ravintona on nyt muodissa. Marjoja ja sieniä on osattu hyödyntää jo kauan aikaa, mutta muut luonnosta löytyvät syötävät kasvit on jääneet vähemmälle käytölle. Nyt tämä vanha perinne on nostanut päätään, ja ihmiset ovat lähteneet innolla keräilemään puhdasta ja ilmaista ravintoa metsistä.
Löytämisen ilo on iso osa tätä prosessia, ja sama pätee myös muihin luonnon havainnointiin liittyviin harrastuksiin, kuten lintubongaukseen.
Kivilajien tutkiminen tarjoaa saman etsimisen ja löytämisen riemun. Luonto tulee lähemmäs kun siihen tutustuu, ja tuttuja asioita tervehtii kuin vanhaa ystävää. Metsä avautuu aivan erilaisena kokonaisuutena. Mitä tarkemmin tuntee ympäröivän luontoon, sitä syvempi suhde siihen muodostuu.
Luonto tarjoaa niin paljon kokemuksia, elämyksiä ja ravintoa sekä keholle että mielelle.
Löytämisen ilo on iso osa tätä prosessia, ja sama pätee myös muihin luonnon havainnointiin liittyviin harrastuksiin, kuten lintubongaukseen.
Kivilajien tutkiminen tarjoaa saman etsimisen ja löytämisen riemun. Luonto tulee lähemmäs kun siihen tutustuu, ja tuttuja asioita tervehtii kuin vanhaa ystävää. Metsä avautuu aivan erilaisena kokonaisuutena. Mitä tarkemmin tuntee ympäröivän luontoon, sitä syvempi suhde siihen muodostuu.
Luonto tarjoaa niin paljon kokemuksia, elämyksiä ja ravintoa sekä keholle että mielelle.
Mutta nyt takaisin itse asiaan, eli Kivikoneeseen. Paras tapa tutustua Kivikoneeseen on tietenkin lähteä retkelle!
Kuinka Kivikone toimii?
Kivikoneen käyttö on todella helppoa. Käytön voi aloittaa välittömästi ilman sovellusten lataamista. Klikkasin itseni vain osoitteeseen http://kivikone.fi/ ja lähdin tutkimaan mitä se pitää sisällään.
![]() |
| Suojalasit on tarpeen kun käyttää kivivasaraa |
Kivien tunnistamiseen tarvitaan muutama työkalu. Kivivasara ja suojalasit löytyvät monen kotoa tai viimeistään rautakaupasta. Vasaralla lohkotaan kivestä näytteitä, ja suojalasit estävät niiden päätymisen silmiin. Lasittamaton posliini - kuten sähkösulake - toimii mineraalien jättämien viirujen värin tutkimisessa. Rautanaulaa tarvitaan mineraalien raaputtamiseen, ja kompassilla voidaan tutkia niiden magneettisuutta.
Työvälineet sujahtavat mukavasti reppuun risukeittimen, nokipannun ja hyvän pullan kera. Seikkailu voi alkaa.
Työvälineet sujahtavat mukavasti reppuun risukeittimen, nokipannun ja hyvän pullan kera. Seikkailu voi alkaa.
![]() |
| Naarmuttaako rautanaula graniittia? |
Käyttöön tarvitaan tietenkin myös kännykkä, jolla Kivikonetta voidaan käyttää näppärästi luonnossa. Sovellus antaa erilaisia kuvallisia tai sanallisia vaihtoehtoja, joita klikkailemalla se määrittelee mistä kivestä tai mineraalista on kyse.
Lopputulemana voi olla monta eri vastausvaihtoehtoa, joita klikkailemalla voi selkeiden kuvien perusteella määritellä kivilajin tai mineraalin. Helppoa!
Omalla kiviretkelläni löysin lukuisia eri mineraaleja ja kivilajeja. Kaunista valkoista kiveä tuumailin pitkään, ja analysoin sen lopulta kvartsiitiksi. Mitä olet mieltä, menikö oikein?
Kivikone sopii hyvin retkelle mukaan otettavaksi, ja sen käyttö ei vaadi ohjeiden lukemista tai etukäteistutustumista. Voisin hyvin kuvitella että erityisesti perheen pienimmät innostuvat kivien raaputtelusta ja tutkimisesta! Kivikoneen havainnolliset kuvat ja yksinkertaiset kysymykset auttavat oikeaan lopputulokseen.
Kivien analysointi sopii kaikille luonnossa liikkuville, ja suosittelen lämpimästi tutustumaan yhteen merkittävistä luonnon taidonnäytteistä!
www.kivikone.fi
#kivikone
#metso
@metsoworld
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



















