Tallinnan tuliaisina tuotu flunssa vaivaa edelleen ja treenit ovat tervehtymiseen asti katkolla. Opin muuaman vuoden takaisesta sydänlihastulehduksesta sen, että pienenkään flunssan kanssa ei ole leikkimistä ja kannattaa tosissaan odottaa riittävän kauan että on varmasti toipunut taudista ennen treenien jatkamista. Muuten voi saada todella ikäviä jälkitauteja, jotka pahimmassa tapauksessa jäävät elinikäiseksi vaivaksi. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa sydämen kammion lisälyöntejä, jotka onneksi ovat suhteellisen vaarattomia. Minulla kesti yli vuosi parantua itse taudista, ja vielä kauemmin että uskalsin tosissaan jatkaa treenaamista. Mutta opin kyllä kerrasta hyväksi lepäilijäksi. :)
Sairaspedillä on aikaa lukea, katsella leffoja ja sarjoja ja ihan vain lepäillä. Jos mieli meinaa vaipua synkkyyteen voi vaikka kuunnella Paula Vesalan uuden biisin Älä droppaa mun tunnelmaa. Olen hyödyntänyt nämä yllättävät vapaahetket valmistelemalla TakomoRunnersii liittyviä julkaisuja ja tapahtumia, ja lueskellut juoksuun liittyviä juttuja. Siitä ajattelinkin kirjoitella tänään vähän tarkemmin.
Meillä on ollut miehen kanssa yhteinen treeniohjelma jonka on laatinut kokkolalainen ultrajuoksijatuttavamme. Treeniohjelma laadittiin syksyllä kevään päätapahtumaa NUTS Karhunkierrosta varten, ja sitä päivitettiin matkan varrella muutamaan otteeseen. Ohjelma oli rytmitetty siten, että joka toinen viikko oli kevyempi kolmen lenkin viikko, ja joka toinen raskaampi neljä lenkkiä käsittävä viikko. Harjoituksia oli yksi peruskestävyys, yksi vauhtikestävyys sekä viikonlopun pitkä lenkki, ja raskaammalla viikolla teimme vielä intervallitreenin. Treenit oli määritelty tietyn mittaisiksi ja suoritusteho oli esitetty sykealueina. Lenkkien pituudet vaihtelivat ajallisesti reilusta tunnista välillä reippaaseen kolmeen tuntiin, ja tarkoituksena oli saavuttaa talven aikana hyvä peruskestävyys. Juoksulenkkien lisäksi käytiin salilla ja bodybalancessa, ja keväällä mukaan tulimyös maantiepyöräily.
Kävin juoksemassa toukokuun puolivälissä puolimaratonin Kokkola Cityrunilla, joka toimi samalla viimeisenä raskaana treeninä ennen NUTSia. Vauhtia ei odotuksen mukaan löytynyt kovin paljoa, mutta olin silti tyytyväinen suoritukseen ja sain siitä varmuutta itse päätapahtumaan. Karhunkierroksen 33 km olivat pisin matka mitä olen koskaan juossut, ja kisasta jäi käteen aivan älyttömän hyvä fiilis ja kova into tehdä lisää samanlaista. Karhunkierrokselle lähdettiin puhtaasti kokemaan ja oppimaan, ja tämä tavoite täyttyi täydellisesti.
Nyt olisi tarkoitus vähän muuttaa treeniohjelmaa enemmän vauhtipainotteiseksi ja kokeilla miten sitä vauhtikestävyyttä ja nopeutta saisi lisää. Tavoitteellisen juoksuharrastuksen ollessa näin aluillaan tuntuu välillä hieman haastavalta suunnitella treenejä oikeanlaisiksi ja hahmottaa kuinka nopeasti saa kehitystä aikaiseksi. Mutta ehkäpä kokemus opettaa?
Nyt lähdetään kipuamaan kohti seuraavia tavoitteita, joita ovat elokuussa Kokkolan Venetsialaismaratonin täysmatka ja lokakuun alussa Vaarojen maratonin 43 kilometrin matka. Siinä välissä käydään juoksemassa muutama lyhyempi kisa ja koitetaan löytää uuden treeniohjelman avulla myös sitä vauhtia. Matkat tuntuvat ajatustasolla tosi pitkiltä, mutta niin se 33 kilometriäkin tuntui vielä syksyllä.
Olisi mukava kuulla millaisia treeniohjelmia teillä on vastaaville matkoille? Kuinka nopeasti olette kasvattaneet kisamatkoja?
Seuraa Instagramissa/Facebookissa
Lähetä kommentti