Olen huomannut muuttuneeni retkeilijänä. Enää minua ei niin kiehdo kerrytetyt kilometrit ja taitettu matka. Retkeilyharrastuksen alkutaipaleella tuntui olevan hyvin tärkeää, kuinka paljon tuli kuljettua ja kuinka lyhyessä ajassa. Seurasin muutaman huippusuunnistajan reissulokeja ja pyrin suunnittelemaan vaellukset niitä mukaillen. Ei sillä että olisin tietoisesti suorittanut, mutta se vain tuntui silloin tärkeältä.
Aamulla herättiin aikaisin, lähdettiin heti aamupalan jälkeen marssiin joka pysähtyi kunnolla vasta iltamestoille hämärän laskeutuessa. Välillä nautittiin puolijuoksussa lounasta ruokatermarista, koska veden keittelyyn olisi mennyt liian pitkä aika. Hullua, eikös? Ehkä sitä pyrki näkemään ja kokemaan lyhyen vaelluksen aikana mahdollisimman paljon, mutta kiireessä unohti tosissaan nauttia siitä.
Nykyisiä reissuja kun katsoo, alkaa suorittaminen olla niistä kaukana. Välillä tuntuu siltä, kuin tahallaan pyrkisin tekemään mahdollisimman vähän. Mitä pidempi lounastauko, sitä onnistuneempi päivä. Mitä enemmän laiskottelua riippumatossa kirjaa lukien, sitä parempi.
Aamuisin tykkään edelleen nousta aikaisin, mutta se johtuu siitä että pidän aamuista ja heräävästä luonnosta. Taasen iltaisin haluan mennä ajoissa nukkumaan, kuten kotonakin. Kulkutahti on edelleen reipas, mutta taukoja pidetään paljon - erityisesti kalastustaukoja.
Kalastaminen onkin tuonut reissuihini sitä toivottua rauhaa ja pysähtymistä. Se on aktiivista tekemistä, mutta silti rauhoittavaa. Vaelluspäiviin tulee aivan erilainen rytmitys, kun kalavehkeet ovat matkassa. Aamukala, pieni lounaskala, hyvä kalapuro kesken kävelyn ja illalla tietysti majoittuminen kalapaikoille.
Tällekin Muotkan reissulle lähdettiin hitaalla jotoksella. Oli elokuun 2020 loppupuoli ja oltiin reissussa kahdestaan puolison kanssa. Auto jätettiin taas Hansin huomaan Muotkan ruoktulle ja melko vähäisen ötökkämäärän saattelemana käveltiin Peltojoen itäpuolen mäntykankaita. Ensimmäisenä iltana oli pakko vähän kalastella, mutta muutamia kasvamaan päästettyjä taimenenpoikasia lukuunottamatta oli hiljaista.
Seuraavana päivänä kulkua siivitti molemmin puolin jyrisevä ukkonen, joka ei tullut meidän kohdille kuin vasta illalla. Kalastelimme koko matkan Peltojoen rantaa kulkiessamme. Ilma oli lämmin ja välillä aurinkoinen. Kuukkeleita näkyi paljon ja niitä kiinnosti kovasti meidän tekemiset. Söimme lounaaksi tortilloja ja Tomi teki näköhavainnon isosta taimenesta.
Iltaa kohti alkoi sadella ja marsimme kunnon kaatosateessa ja ukkospuuskassa Peltojärvelle. Siellä ei näkynyt muita kun pystytimme teltan ja kuuntelimme siellä tunturien rinteillä kumisevaa ukonilmaa.
Aamukalastuksen jälkeen nousimme mäkeä ylös kohti Suoppajärveä. Sää oli lämmin ja maasto helppokulkuista. Tähtäsimme järven pohjoisosaan Pikku-Suoppajärven ja Suoppajärven väliselle kankaalle. Maasto oli osin melko märkää ja soistunutta, kuten osasimme Suoppajärven maisemissa aiemmin liikkuneena odottaa. Paikalla oli muitakin, mutta heidän jatkettua matkaa varasimme sen ainoan hyvän telttapaikan ja asetuimme taloksi.
Kalaa ei tullut tältäkään paikalta ja Suoppajärvi oli tuulinen. Istuimme nuotiolla ja katselimme kun iso porohirvas käveleskeli rauhassa rannassa aluskasvillisuutta hamuillen. Taivaalla lensi kotka. Täällä on erämaassa.
Seuraavana aamuna lähdimme helteessä päiväreppujen ja kalastusvälineiden kera kohti Terstonlatvajärveä. Kalasteltuamme siellä aamupäivän palasimme takaisin leiriin ja lounaan syötyämme purimme teltan ja lähdimme kohti Suoppajävruaivin alapuolista Taimenjärveä. Sieltä telttapaikan löytyminen oli jo haastavaa märän maaston vuoksi.
Matkalla Tomi heitti viisauden jonka kirjasin retkipäiväkirjaan: Ne polut joita kuljetaan, vahvistuvat.
Taimenjärven kirkkaasta vedestä nappasimme reissun ensimmäisen syömäkalan, joka oli hyvänkokoinen ja herkullinen hauki.
Aamulla kalastettiin lisää haukia ja Tomi menetti pari perhoa. Nimettiin järvi uudestaan haukijärveksi.
Päivät kuluivat nopeasti ja oli aika kääntyä paluumatkalle. Kiersimme Suoppajärven eteläpuolelta ja palasimme takaisin Peltojärvelle. Siellä ei taaskaan näkynyt ketään muita. Kalastelimme kaikessa rauhassa ja Tomi nappasikin ottikokoisen harjuksen. Kalan avattuani huomasin siinä olevan jotain vikaa ja sisäelimet olivat outojen rakkuloiden peitossa. Jätimme kalan syömättä ja hautasin sen kauemmas vedestä.
Sää oli kaunis. Kävelimme vielä hetken matkaa ja latoimme leirin pystyyn Peltojoen rantatörmälle lähelle telttasaunan runkoa. Kalastelimme taas illan ilman suurempia tapahtumia. Leiriä kierteli porotokka. Ilta oli jo melko viileä.
Aamulla paistoi aurinko mutta taivaalla näkyi sadepilviä. Ylitimme Peltojoen matalikosta ennen Lahtisen kämppää jossa pidimme pienen evästauon. Siellä törmäsimme kulkijaan koiran kanssa ja vaihdoimme pari sanaa.
Kävelimme kaikessa rauhassa Peltojen hyviä polkuja ja välillä vähän sateli vettä.
Viimeinen yö vietettiin tutulla telttapaikalla noin tunnin kävelymatkan päässä Muotkan ruoktusta. Yöllä taisi olla vähän pakkasta. Leiripaikalla oli toinenkin seurue, mutta sen verran kaukana ettei tullut kuin moikattua.
Taas yksi Muotkan reissu takana ja toivon mukaan lukemattomia edessä. Tämä ihanan rauhallinen, tavoitteeton ja rakkaan kanssa erämaassa vietetty viikko tuntui taas liian lyhyeltä. Josko ensi kesänä sitä tekisi vähän pidemmän vaelluksen?
Lähetä kommentti