Matka alkoi keskiviikkona siirtymisellä Kokkolasta Ouluun, ja siitä minibussikyydillä Leville Vaiskan omistamalle Kammille. Ilta oli jo pitkällä, joten lähtövalmistelut jätettiin aamuun.
Aamuohjelmaan kuului telttojen koepystytys ja tarkastus, sekä routamaton asennus teltan sisälle. Tämän jälkeen teipatut kaaret jätettiin puoliksi kaaritunneleihin ja teltat käärittiin isolle rullalle. Saimme myös ahkiot sekä keitinlaatikot yhdellä keittimellä käyttöömme. Onneksi otin mukaani toisen keittimen sulatustouhuja jouduttamaan. Kaikki pakattiin isoon kuomulliseen peräkärryyn ja kurssilaiset mahduttautuivat yhteen autoon. Meitä oli kaikenkaikkiaan yhdeksän, eli kahdeksan kurssilaista plus opas.
Olimme perillä Nikkaluoktassa kolmen aikoihin yhden lounaspysähdyksen jälkeen. Aurinko paistoi ja ilma oli suhteellisen lämmin. Pakkasimme nopeasti ahkiot kuntoon ja lähdimme hiihtämään valmista moottorikelkkauraa Vistas-mökin suuntaan.
 |
| Ahkio tiptop. Sininen kassi sisälsi varavaatteita ja ruokapusseja ja jäi ahkioon, ja vihreä sisälsi teltassa tarvittavat ruuat ja vaatteet ja muut tarvikkeet. Kaikki pakattu vedenpitävästi kuivapusseihin. |
Hiihto eteni ns. legeissä, eli harjoittelimme yleisesti isoilla arktisilla lakeuksilla käytettyä 50 min hiihtoa + 10 min taukoa käytettyä etenemismetodia. Päivän sisältö olisi yleensä 4 legiä, 30 minuutin lounas ja toiset 4 legiä. Ensimmäisenä iltana kuljimme vain 4 legiä mikä olikin hyvä asia sillä tällainen tiukasti määritelty eteneminen vaati pientä naksautusta aivoissa. Ensin ärsytti kun teki mieli päästä valokuvaamaan mustana valkoista taustaa vasten kiemurtelevia koivunrunkoja, tunturiin läikkyviä auringonvaloja ja jonossa marssivia varjoja. Mutta vähitellen mieli rauhoittui ja seuraavana päivänä hiihdosta löytyi se vaelluksilta tuttu "jutaaminen". Jalat liikkuu ja mieli lentää.
Meidät oli jaettu telttapareiksi jo Kammilla. Telttakuntia muodostui yhteensä neljä, joista yksi käsitti kolme miestä. Telttarutiinit sujuivat mukavasti heti ensimmäisestä illasta alkaen. Yhdellä laitettiin teltta pystyyn suksien varaan, ja toinen kömpi sisälle keitinlaatikon kanssa kun toinen jäi tekemään varmistuksia, lapioimaan sulatuslunta pikkuabsidiin ja kaivamaan isompaan absidiin mukavaa jalkatilaa. 
Reitti jatkui Nallotuntunturin ohitse ja yhdistyi Sälka-stugan kohdilla Kungsledeniin. Kungsledenillä meitä helli sekä auringonpaiste että lumimyrsky, joka katkoi parit telttakaaret ja vei yhden seurueen jäsenen makuupusseista mennessään.
Kuljimme Kungsledeniä Singin kupeeseen saakka, josta käännyimme itään Sinnivaggiin kohti Kebnekaisea. Majoituimme noin 1000 metrin korkeuteen lumimyräkässä ja keittelimme lounaat teltoissa. Iltaohjelma sisälsi lumiluolan ja iglun rakentamisprojektit, joten ryhdyimme toimeen reippaan tunnin levon jälkeen.
Vietimme leirissä kaksi yötä, joista toinen nukuttiin lumimajoitteessa ja toinen teltassa. Kebnenhuiputukseen varattu päivä alkoi pilvisenä, joten lähtöä siirrettiin kahteentoista. Vielä yhdeltäkään sää ei suosinut, joten päiväohjelmaksi määrättiin lepoa. Puoli kahden aikaan keli kuitenkin selkeni, ja lähdettiinkin hirveän häsläpaniikin saattelemana yrittämään Kebnelle nousua. Suksipelillä nousu ei kuitenkaan sujunut, ja leikki jätettiin kesken. Käännyin itse vähän aikaisemmin takaisin kun tuntui että vatsa jäi perusleiriin sen kamalan säheltämisen vuoksi ja seinämä näytti aika mahdottomalta nousta suksipelillä. Alunperin kurssille ilmoittautuessani oli puhetta hakkujen ja jäärautojen käytön opettelusta. Mukaan lähti kuitenkin vain yksi hakku per telttakunta eikä ollenkaan jäärautoja, joten suunnitelmat muuttuivat jossain vaiheessa.
Kebnepäivän jälkeen oli taas aika hiihtää legejä oikein urakalla, ja suksimme tiemme takaisin alas Singivaggea ja kohti Kebnekaise fjällstationia. Keli oli melko tukkoinen joten jouduimme luovimaan gps-suuntimalla alas Singin rinteitä. Lunta tulla tuprutti ja lounaskelin ollessa mitä oli päätimme hiihtää 6 legiä suoraan tunturiasemalle ja pitää siellä pidemmän tauon. Viimeiset legit olivat koko joukolle melko raskaat mutta perille päästiin. Valitettavasti asemalla ei tarjoiltu tuohon aikaan mitään ruokaa, joten tyydyimme kukin mihinkin virvokkeeseen ja naposteltaviin. Minä valitsin reilun lasillisen appelsiinimehua, korvapuustin, sipsipussin ja ison mukin maitokahvia. Aah..
Ei se ole päivä eikä mikään joka ei ala hiihdolla ja pääty hiihtoon. Niimpä jatkoimme vielä parin legin verran kohti Nikkaluoktaa, jotta seuraavan päivän siirtymästä autolle ei tulisi liian pitkä. Leiriytyminen tapahtui jo illan hämärtyessä ja porukka oli melko väsynyttä. Onneksi ei tarvinut sulatella sitä reipasta 8 litraa vettä seuraavalle päivälle.
Viimeisenä päivänä hiihdettiin noin 12 kilometriä takaisin autolle. Aurinko paistoi ja joki oli sula. Nikkaluoktassa hyvä jos ehti vessassa käydä, niin kiire oli lähteä takaisin Kammille. Kiirunassa pidettiin hulppea parinkymmenen minuutin tauko jolloin ehti haukata Sibyllassa juoksuhampparin. Kammilla oltiin viiden-kuuden aikoihin ja ensimmäisenä laitettiin teltat kuivumaan ja eroteltiin omat varusteet lainatuista. Pikainen (lue noin vartin) sauna ja puolilta öin Leville syömään. Voi haukotus.. Uni tuli kuin nuijalla lyötynä ja aamuvarhaisella piti herätä reippaana autoilemaan kohti etelää.
Loppukaneettina voisin sanoa, että reissu oli onnistunut ja jännityksestä huolimatta jaksoin hyvin "armeijameiningillä" vedetyn hiihdon niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oli mielenkiintoista osallistua reissulle jossa sai heittäytyä toisen ihmisten tekemien suunnitelmien varaan ja huolehtia vain omasta jaksamisesta. Reissuporukka oli huikean kiva, millä oli varmasti suurin merkitys positiivisen loppufiiliksen kannalta.
Tulin kurssille vähän "pystymetsästä", sillä olin käynyt toisen tahon "peruskurssin" muutama vuosi sitten ja itseoppinut talvivaellustaitoja omilla reissuilla. En siis oikein tiennyt millaista porukkaa odottaa ja mitä käytäntöjä ja rutiineja Avotunturien reissulla olisi. Jaanalta ja Erkiltä saatu oppi istui oikein hyvin tällekin reissulle, joten mitään ongelmia ei siinä suhteessa tullut.
Jotain asioita haluan kuitenkin nostaa esille ja vähän kritisoida. Yksi oli tämä kiirefiilis ja minuuttiaikataulu joka vallitsi aivan alkumetreistä loppuun saakka. Ymmärrän hyvin että kun ihmisiä on paljon pitää olla aikatauluja, mutta ollaan kuitenkin maksetulla lomalla jolloin pientä joustovaraa olisi hyvä asettaa. Mitkään ruuat eikä bensat (lukee kyllä ohjeistuksessa että polttoaineet tulisi kurssin puolesta) ei kuuluneet kurssihintaan. Tämä ei tullut polttoaineita lukuunottamatta yllätyksenä, mutta kannattaa huomioida. Kebnelle nousu jäi harmittamaan kieltämättä. Erityisesti se, että toiveena oli päästä kiipeämään sinne hakun ja jäärautojen kanssa, mutta nyt lähdettiin vähän sepalus auki rinteelle. Reittivalinnoissa olisi ollut vähän parantamisen varaa. Ei suuria, mutta aina on varaa parantaa. :)
Nyt on sitten syksyyn saakka aikaa miettiä mitä seuraavaksi. Huippuvuoret kiinnostaisivat, mutta ensi vuodeksi olisi muitakin mielenkiintoisia suunnitelmia ja lomat (ja rahat) palaisivat aika tehokkaasti Huippuvuorilla. Keväällä olisi kiva vihdoin päästä heittämään se tälle vuodelle suunniteltu koiravaljakkovaellus Haltille. Harkitsen myös lyöttäytymistä Korpijaakon matkaan Sarekiin, sillä olisi mukava jatkaa tätä valmiiden reissujen putkea vähän vastaavanlaisella setillä. Myöskään Vatnajökull ei ole mitenkään mahdoton ajatus.
Ei se ole päivä eikä mikään joka ei ala hiihdolla ja pääty hiihtoon. Niimpä jatkoimme vielä parin legin verran kohti Nikkaluoktaa, jotta seuraavan päivän siirtymästä autolle ei tulisi liian pitkä. Leiriytyminen tapahtui jo illan hämärtyessä ja porukka oli melko väsynyttä. Onneksi ei tarvinut sulatella sitä reipasta 8 litraa vettä seuraavalle päivälle.
Viimeisenä päivänä hiihdettiin noin 12 kilometriä takaisin autolle. Aurinko paistoi ja joki oli sula. Nikkaluoktassa hyvä jos ehti vessassa käydä, niin kiire oli lähteä takaisin Kammille. Kiirunassa pidettiin hulppea parinkymmenen minuutin tauko jolloin ehti haukata Sibyllassa juoksuhampparin. Kammilla oltiin viiden-kuuden aikoihin ja ensimmäisenä laitettiin teltat kuivumaan ja eroteltiin omat varusteet lainatuista. Pikainen (lue noin vartin) sauna ja puolilta öin Leville syömään. Voi haukotus.. Uni tuli kuin nuijalla lyötynä ja aamuvarhaisella piti herätä reippaana autoilemaan kohti etelää.
Loppukaneettina voisin sanoa, että reissu oli onnistunut ja jännityksestä huolimatta jaksoin hyvin "armeijameiningillä" vedetyn hiihdon niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oli mielenkiintoista osallistua reissulle jossa sai heittäytyä toisen ihmisten tekemien suunnitelmien varaan ja huolehtia vain omasta jaksamisesta. Reissuporukka oli huikean kiva, millä oli varmasti suurin merkitys positiivisen loppufiiliksen kannalta.
Tulin kurssille vähän "pystymetsästä", sillä olin käynyt toisen tahon "peruskurssin" muutama vuosi sitten ja itseoppinut talvivaellustaitoja omilla reissuilla. En siis oikein tiennyt millaista porukkaa odottaa ja mitä käytäntöjä ja rutiineja Avotunturien reissulla olisi. Jaanalta ja Erkiltä saatu oppi istui oikein hyvin tällekin reissulle, joten mitään ongelmia ei siinä suhteessa tullut.
Jotain asioita haluan kuitenkin nostaa esille ja vähän kritisoida. Yksi oli tämä kiirefiilis ja minuuttiaikataulu joka vallitsi aivan alkumetreistä loppuun saakka. Ymmärrän hyvin että kun ihmisiä on paljon pitää olla aikatauluja, mutta ollaan kuitenkin maksetulla lomalla jolloin pientä joustovaraa olisi hyvä asettaa. Mitkään ruuat eikä bensat (lukee kyllä ohjeistuksessa että polttoaineet tulisi kurssin puolesta) ei kuuluneet kurssihintaan. Tämä ei tullut polttoaineita lukuunottamatta yllätyksenä, mutta kannattaa huomioida. Kebnelle nousu jäi harmittamaan kieltämättä. Erityisesti se, että toiveena oli päästä kiipeämään sinne hakun ja jäärautojen kanssa, mutta nyt lähdettiin vähän sepalus auki rinteelle. Reittivalinnoissa olisi ollut vähän parantamisen varaa. Ei suuria, mutta aina on varaa parantaa. :)
Nyt on sitten syksyyn saakka aikaa miettiä mitä seuraavaksi. Huippuvuoret kiinnostaisivat, mutta ensi vuodeksi olisi muitakin mielenkiintoisia suunnitelmia ja lomat (ja rahat) palaisivat aika tehokkaasti Huippuvuorilla. Keväällä olisi kiva vihdoin päästä heittämään se tälle vuodelle suunniteltu koiravaljakkovaellus Haltille. Harkitsen myös lyöttäytymistä Korpijaakon matkaan Sarekiin, sillä olisi mukava jatkaa tätä valmiiden reissujen putkea vähän vastaavanlaisella setillä. Myöskään Vatnajökull ei ole mitenkään mahdoton ajatus.
Lähetä kommentti