Miksi kisata, kun muutenkin voi harrastaa?

Tämä asia on pyörinyt minulla päässä useamman vuoden. Olen luonteeltani tosi tavoitteellinen, ja tykkään haastaa itseäni. En kuitenkaan osaa orjallisesti sitoutua yhteen asiaan kerrallaan, vaan haluan maistella vähän jokaiselta lautaselta. Tavoitteellisen urheilun kannalta tämä on hieman hankala ominaisuus, sillä tuloksia saavuttaakseni pitäisi panostaa enemmän yhteen lajiin.

Juoksun suhteen kisapäivän lukkoonlyönti toimii kannusteena treenaamiselle. Juoksu itsessään on minulle yleensä nautinnollista ja viimeistään lenkin jälkeen on hyvä fiilis. Hyvä kunto ja yleisesti viihtyminen omassa kehossa ovat arvokkaita juttuja.  Mutta aina ei huvittaisi lähteä lenkille ja tekosyitä löytyy vino pino. Vilkaisu kalenteriin kuitenkin kannustaa lähtemään, sillä treenaamatta esimerkiksi Karhunkierroksen mäet on kurjia.

Kisoissa on hyvä mitata sen hetkistä kuntoa. Varmasti aika moni lähtee juoksukisoihin vain voittamaan itsensä ja parantamaan omaa ennätysaikaansa. Tietenkin on myös se palkintokorokkeita hamuava joukko. 

Tykkään itse testailla erilaisia kisoja ja juoksen mieluiten poluilla, joten kuntoa on hankala verrata kisojen kesken. Oikeastaan vain Kokkola Cityrun on tapahtuma, johon olen osallistunut useampana vuotena samalle matkalle.

On vaikea sanoa tarkelleen mikä kisaamisessa viehättää. Osittain se on se valmistautuminen, etukäteisjännittäminen ja mahdollisimman optimaaliseen tilaan pyrkiminen ennen kisaa. Toisaalta se adrenaliiniryöppy jonka saa lähtöviivalla, hauskat juttutuokiot reitin varrella muiden kisaajien kanssa ja liikutus siitä kun on päässyt ehjänä maaliin ja suoriutunut taas yhdestä haasteesta.

Kaikki on itsestä ja koirien kunnosta kiinni eikä mikään pakota tekemään tietyllä tavalla. Joillekin kisaaminen sopii, mutta itsellä on nyt paljon vapautuneempi fiilis.

Olen ajanut työmatkaa maantiepyörällä jo monta kesää ja pyöräily oli pitkään vain tapa siirtyä paikasta a paikkaan b. Olen kerran osallistunut Arvon kuntoajoihin Kälviällä ja sen suurempaa tarvetta ei ole lähteä kisailemaan kaksipyöräisellä.

Pari vuotta sitten ostimme talouteen ensimmäisen fatbiken ja oikeastaan vasta tänä syksynä innostuin aiheesta tosissani. Nyt juoksulenkkien rinnalle on tullut "maastomopoilut" ja saan siitä tosi paljon kiksejä. En kuitenkaan usko että löydän itseäni maastopyöräilykisoista, sillä en halua tehdä harrastuksesta tavoitteellista.

Kisaamisessa on hyvät ja huonot puolensa. Joskus ajatus stressaa ja seuraavalla hetkellä motivoi. Tulevia kisoja on kiva hehkuttaa juoksukavereiden kanssa ja itse tapahtumapäivä on lähes poikkeuksetta huikea. Kisoissa ei kuitenkaan ole pakko ravata, mikäli ei koe saavansa siitä mitään positiivista. 

Vaikea myös määritellä missä lajeissa haluaa kisata ja missä ei. Se on niin monesta asiasta kiinni. 

Tykkään harrastella monenlaisia eri lajeja, mutta se ei tarkoita että niissä kaikissa pitäisi olla täydellisen hyvä ja suoritusta pitäisi jollain lailla pystyä mittaamaan ja vertaamaan toisien vastaaviin. Yhtä lailla kun voin juosta vain itseäni varten voin myös suorittaa kisoissa vain itselleni. Harrastuksien pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin tuottaa hyvää mieltä ja sisältöä elämään. 

Vuoden synkimmäksi kuukaudeksi mielletty marraskuu vilahti ohitse. Mitäs marraskuusta jäi parhaiten mieleen? 

Juoksu alkaa taas sujua ja marraskuussa tuli tehtyä ensimmäiset viikonloppupitkikset. Kokkolalaisen ultrajuoksijan meille tekemä juoksuohjelma rullaa taas omalla painollaan, ja on kiva tietää että siihen voi nyt muutaman vuoden kokemuksella luottaa. Keväällä pitäisi olla taas polku-ultrakunnossa! 

Pimeään vuodenaikaan kannattaa hyödyntää kaikki päivänvalo, ja heti aamusta tehty useamman tunnin rauhallinen juoksulenkki tai sauvakävely metsässä on parasta lääkettä kaamosväsymykseen. Arkena työt alkavat ennen päivänvaloa ja loppuvat jo hämärän tullen, eli viikonloput ja lounastauot kannattaa tosissaan hyödyntää. Vielä kun pakettiin yhdistää nelijalkaisia kavereita alkaa kaamoksen selkä taittua kuin huomaamatta.

Tein reissun Hollantiin Yalp:n tehtaalle kotimaisen ulkoleikkivälinevalmistajan Lappsetin kutsumana. Yalp valmistaa Lappsetille interaktiivisia leikkivälineitä, kuten palloseiniä, ulkokäyttöön tarkoitettuja dj-pöytiä sekä tanssiin, leikkiin ja oppimiseen kannustavia leikkivälineitä. Ehdimme tehdä pikakierroksen Amsterdamissa, ja minulle jäi kokonaisuudessaan sellainen fiilis että Hollantiin on päästävä uudestaan! Erityisesti kiinnostaisi tehdä pitkä pyöräretki ihania maaseututeitä pitkin. 

Ratsastusjousiammuntapuoli on taas aktivoitunut kun sain vuokrattavaksi ihanan hevosen meidän seuralaiselta. Marraskuussa kävin tunneilla tutustumassa Prinssiin ja kaivoin syyslevossa olleen jousen piirongin päältä. Ampuminen tuntuu pitkästä aikaa tosi kivalta, vaikka tekniikka on ihan hakusessa. Ensi syksynä osallistumme Mokan kanssa Kokkolan keskiaikapäivien kulkueeseen ja järjestämme jotain kivaa jousiammuntaan liittyvää ohjelmaa perjantaille.

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistavia koristeluita suunniteltiin kovaa kyytiä, ja joululahjaostokset tuli tehtyä lähes kokonaan marraskuun puolella.

Kuinka sinun marraskuusi sujui? Osallistuitko kenties marrasputki -juoksuhaasteeseen? 

Tämän maiseman syliin synnyin 

metsän kämmenelle 

Opin hengittämään sen tahtiin 

Syvään. Kiireettä. 

Opin sen askeleet. Laulut. 

Sen osaksi juurruin. 

Opin näkemään metsän puilta, 

puut metsältä. 

Kuulemaan perhosen lennon, 

näkemään tuulen liitelyn 

niityn yllä. 

Nyt 

missä tahansa 

mutta kotona tässä maisemassa. 

Tätä metsää rakastan: 

naavapartakuusia 

suopursusoita 

kivikkorinteitä 

neulaspolkuja 

Rakastan iltaan hiljenneenä 

kevään lauluja helisevänä 

myrskyssä kohisevana. 

Tätä karua 

hoitamatonta. 

Keloineen pahkoineen 

lahorastaineen. 

Tätä metsää rakastan. 

Tätä maata.

Suomen juhlapäivän tunnelmaan minut saattelee minulle niin kovin rakasMaaria Leinosen runo. Minulle Suomessa on parasta luonto. Se on ainutlaatuinen, monipuolinen ja täysin korvaamaton. On mahtavat ja tunnelmalliset metsät, tunturit, järvimaisemat, puhtaat vedet ja ilma jota hengittää, tuoksuvat suot, vuodenajat... 

Kävin läpi valokuviani ja yritin etsiä niitä parhaita otoksia kotimaasta. Kuvia on aivan liikaa enkä mitenkään voi valita niistä suosikkeja. Suomen luonnossa kaikki on omalla tavallaan niin upeaa. Viihdyn kaikissa Suomen maisemissa. 

... väkivahva, herkkä...

... vivahteikas, suoraviivainen...

 ... viihtyisä...

... mystinen... 

... haastava...

... avara ja tilava... 

...tuttu ja turvallinen. 

Suomessa on kaikki mitä voi toivoa luonnolta. Arvostan loputtoman paljon kotimaatamme, ja en osaisi kuvitella asuvani missään muualla. Pyrin siihen, että osaisin päivittäin nauttia luonnon tarjoamasta monipuolisuudesta ja elämyksistä. 

Talvi antaa taas odottaa itseään ja mikäli aikaisimpiin vuosiin on luottamista, niin valkea joulu saattaa jäädä haaveeksi. Tätä on turha jäädä surkuttelemaan, vaan asian voi korjata pienellä liikulla pohjoisemmaksi. 

Vietämme jouluaaton perheen parissa ja lähdemme siitä miehen kanssa kohti UKK-puistoa. Reittisuunnitelmat on vielä kesken, mutta ajatus on hiihdellä vajaa viikko ahkioiden kanssa jossain päin laajaa kansallispuistoaluetta. 

En malta odottaa, että pääsen ihastelemaan kaamoksen sävyjä ja nukkumaan teltassa! Raskaat hiihtopäivät tuulettavat päätä ja tunturien päältä näkee kauas. On myös erityisen ihanaa jakaa nämä hetket sen oman rakkaan kanssa. 

Ps. Ethän unohda klikata äänestysnappia täällä! Äänestää voit huomiseen eli 3.12. saakka.