Se ihan tavallinen torstai

On hauska kurkata seuraamieni blogien pitäjien arkipäiviin, ja intouduin itsekin kirjoittamaan tällaisen "tavispäivän" tekstin. Eli ihan tuikitavallinen torstai, olkaas hyvät.

Kello herätti 6:10 vaikka taisin olla osittain hereillä jo ennen sitä. Tallustelin keittiöön ja makuuhuoneen ovella piti työntää kissa pois ovisuusta ettei päässyt häiriköimään vapaapäiväänsä viettävää ja vielä nukkuvaa miestä. Hyppäsin illalla jo valmiiksi katsottuihin vaatteisiin ja kävin pesemässä naamani ja ruokin kissat. Keittiössä lämmäytin isoja täysjyväkaurahiutaleita ja vettä mikrossa ja söin ne mehukeiton kera. Lisäksi nielaisin kaksi omegaa ja d-vitamiinin puolen litran vesilasin kera. Meidän vanhempi kissa tuli hurisemaan syliin aamupalan ajaksi.

Laitoin valmiit eväät laukkuun, pesin hampaat ja lätkäisin kosteuttavaa päivävoidetta naamaani. Pikainen sotkeutuminen ulkovaatteisiin ja pihalle. Ulkona -2 astetta pakkasta ja autoakin sai vähän rapailla. Olisi pitänyt laittaa lämmitykseen. Hurautin 20 kilometrin työmatkan johon menee hyvällä kelillä noin 20 minuuttia. Töissä 7:00 ja kahvikuppi nokan edessä tietokoneelle. 



Työpäivään kuului tyhy-ryhmän palaveri ja ison lähiliikunta-alueen suunnittelua. Yhdeksän kahvipaussilla söin raejuustoa ja mehukeittoa ja join lisää kahvia (mustana). Lounaana oli loput porkkanalinssikookos sosekeitosta ja pari lusikallista raejuustoa. Työskentelin samalla kun lapoin ruokaa ja lähdin vielä käymään rautakaupassa suihkuseinäostoksilla ja kyselemässä peräkärryjen hintoja. Iltapäivästä kävin hakemassa itselleni nostopöydän lainaan kesään saakka. Ihan huippua!  

Pöydän ruuvailuun kului oma aikansa. Kahden iltapäiväkahvilla söin vielä rahkan ja banaania. 


Lähdin töistä kello 15:40 ja käväisin toisessa työkalufirmassa peräkärryasioissa. Hankala päättää millaisen kärryn sitä laittaisi koirankuljetusboxeja ja satunnaista mönkijänroudausta varten. Telikärry vai tavallinen? Kipillä vai ei? Huomasin että diisseli oli halpaa joten käväisin vielä tankilla ennen kotiutumista. Kotona olin noin 16:20. 

Kotona odotti valmis ruoka (sydän) eli täysjyvätortilloja kasviksilla ja savulohella. Söin nopsaan, join kahvit ja lueskelin samalla uutta Retki-lehteä. Noin 17:00 vaihdoin työvaatteet pariin kerrastoon ja rönttökuoripukuun, ja otsalamppu päässä keikkuen läksin pihalle työntämään mönkijää ja valjaita tarhoille. Koirat intoutuivat huutelemaan vaikka mies oli ne juoksuttanut muutama tunti sitten samalla kun siivosi tarhoja. Otin neljä "juoksijaani" mönkijän eteen, ja reippaan vartin päästä kurvattiin pihalta tielle. Olin valinnut ilmeisen tyhmän ajopaikan ja -ajan, sillä tie oli melko liukas ja jostain syystä liikennettä oli enemmän kuin normaalisti. Lenkki menikin vähän autojen varomiseksi ja käännyin aiemmin kotiin mitä olin alunperin ajatellut. 


Kotipihassa riisuin koirat valjaista ja annoin niiden juosta aidatulla pihalla. Mittasin samalla meidän nuorimmaisen koiran kaulanympäryksen ja selänpituuden sillä uusien valjaiden tilaaminen näytti tarpeelliselta. Juotin koko sakin nappulavedellä ja menin sisälle. Kuorin ulkovaatteet pois päältä ja menin vesilasin kanssa koneelle tilaamaan valjaita ja takkeja koirille. Vähän seitsemän jälkeen totesimme että pitäisi lähteä lenkille, joten taas vaatteiden vekslaus. Oli niin lämmin että laitoin vain vähän paksummat trikoot ja ohuen pitkän paidan sekä juoksutakin. Takkikin olisi pitänyt vaihtaa ohuimpaan mahdolliseen mutten arvannut että tulisi niin lämmin. Sykemittarit päälle, otsalamput päähän ja huomioliivit ojennukseen ja menoksi! 


Juostiin mukava pk-kymppi (oli taas vaikeuksia juosta riittävän hitaasti että sykkeet pysyy alhaalla). Kotona viskasin koko vaatekerran pyykkikoneeseen ja ryhdyin kylpytakki päällä iltapalakokkailuihin. Banaani-maapähkinä-herajauhesmoothe katosi äkkiä kurkkuun, ja nopean suihkun jälkeen menin puoli kymmenen maissa sänkyyn lueskelemaan. Nukahdin tuttuun tapaan varmaan vähän kymmenen jälkeen. Nukahtaminen on ollut minulle aina helppoa, ja tykkään mennä ajoissa nukkumaan ja herään viikonloppuisinkin aikaisin.

Haastan teidätkin kirjoittamaan arkipäivästänne blogiinne ja linkatkaa minulle samalla lisää luettavaa! :)


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

9 kommenttia

  1. Mitä jos ei ole tavallista arkipäivää? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten varmaan joutuu improvisoimaan sellaisen? :P Ei vain, sitähän voi kirjoittaa siitä hyvin tavallisesta ei-tavallisesta päivästä?

      Poista
    2. Noh, katsotaan mitä saan aikaan vai saanko mitään. :D Jos normipäiväksi valikoituu toimistopäivä, elämä vaikuttaa kovin tylsältä ja sohva-läppäripitoiselta. Jos taas reissupäivä, niin sitten onkin erikoista. Niistä keskiarvo on ihan jees :P

      Poista
  2. Hei näitä on kyllä tosiaan kiva lueskella, ja varsin mielenkiintoista seurata tätä valjakkoharrastusta, joka vaatii kyllä aikamoisen lisänsä arjen touhuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauska kuulla että on mielenkiintoista. :) Inspiroiduin juuri viikkopostauksestasi ja ajattelin naputella itse samanlaisen!

      Poista
    2. Hienoa, antaa palaa vaan! :)

      Poista
  3. Kiva arkipostaus. Taidanpa ottaa haasteen vastaan ja tehdä itsekin ensi viikolla vastaavan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva! Ja mukava kun löysit blogiini. :)

      Poista
    2. Olen seuraillut taustalta jo tovin aikaa, oon vaan aika laiska kommentoimaan. :D Me ollaan muuten taidettu opiskella samaan aikaan Oamk:ssa luovalla, 2006-2010? Jos nyt oon oikein päätellyt. :D

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.