Viikon 42 treenit



Treeniviikkopostaukset palaavat taas kesätauolta!

Joku on ehkä saattanut bongata somesta, että napattiin itsellemme paikat NUTS Karhunkierroksen 31 kilometrin sarjaan. Tänä vuonna juostiin 53 kilometriä ja 31 km ollaan juostu jo kertaalleen viime vuonna. Syy miksi lähdetään nimenomaa tuolle lyhyemmälle matkalle on ensi vuoden muut suunnitelmat, ja tykkäsin ehkä muutenkin tuosta lenkistä enemmän juurakoiden puuttumisen vuoksi.

Sen pidemmittä puheitta menneen viikon treeneihin. Viikko alkoi reippaasti työmatkapyöräilyllä ja paluumatkalla sain nautiskella auringonpaisteesta. Aamut alkavat olla jo melko pelottavia pimeyden takia ja uusi pyöränvalo on ehdottomasti hankinnassa.

Tiistaina kävin vain puolen tunnin kävelyllä lounaalla ja venyttelin töissä. Illalla mentiin Hällskäretin laavulle paistamaan makkaraa ja syömään älyttömän hyviä perunanyyttejä. Kyllä tällaiset arkea rikkovat rutiinit tekevät ihmeitä jaksamiselle.

Keskiviikkona juoksin kesken työpäivän aluksi parin kilsan matkan palaveriin, ja jatkoin siitä lounaslenkille noin neljän kilometrin verran. Huh miten virkistävää. Meillä on töissä melko puutteelliset sosiaalitilat, mutta onnistuu se vaatteiden vaihto vessakopissakin.

Torstaina oli taas ohjelmassa lounaskävelyä puolen tunnin verran, ja venyttelin taas jalkoja ja selkää. Suosittelen kyllä kokeilemaan näitä pikkulenkkejä lounaalla! Auttaa tosi hyvin iltapäivän nuutuneeseen fiilikseen (paremmin kuin kahvi).


Perjantaina kuittasin päivän liikunnat työajalla, kun käytiin katsastamassa uusi 18 väylän frisbeegolf-rata - tai sen luonnos - maastossa. Vitsi muuten sai kävellä ja tyhmänä olin valinnut vielä kumpparit jalkaan. Kahden tunnin lenkki maastossa hienoissa maisemissa tuntui kyllä mukavalta ja sääkin sattui kohdilleen. Näitä lisää.

Lauantai oli raksapäivä, joten muuta ei sitten jaksanutkaan.

Sunnuntaina heräsin aikaisin ja tein ihanan venyttelysarjan. Päivällä lähdettiin Laajalahteen fäteillä hakemaan geokätköjä, ja viihdyttiin melkein kolme tuntia maastossa. Välillä vähän satoi vettä ja kengät oli litimärät lenkin jälkeen.

Viikko sujui treenien puolesta täydellisesti, sillä tavoitteena on vähitellen nostaa treenitehoja ja herätellä kroppaa kesän löysäilyn jälkeen taas kunnon menoon. Liikunta oli monipuolista ja pääosin varmasti pk-alueella. Tarkalleen en voi tätä tietää, sillä olen hukannut sykevyöni...

Ensi viikolla on ehkä enemmän juoksua! Pysykääs kuulolla.

Viikko 42

Ma: Pyöräily 20 km, 50 min. Pyöräily 20 km, 50 min.
Ti: Kävely 30 min. Venyttely.
Ke: Juoksu 30 min.
To: Kävely 30 min.
Pe: Kävely 2 h. Venyttely.
La: Lepo
Su: Venyttely 30 min. Maastopyöräily 2 h 45 min.


2 kommenttia

  1. Hei kivaa, että säkin tuut KK:lle! Pietään siellä kunnon blogimiitti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii, ois ihana nähdä kyllä! Ehdottomasti aletaan suunnitella blogimiittiä. :) Ollaan itse paikalla pe-su ja majoitutaan Rukahovissa.

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.