Viikonloppukuulumisia

Näemmä nämä kirjoitelmat painottuvat lähinnä viikonlopuille kun ehtii valoisaan aikaan kuvailemaan ja muutenkin on aktiivisempaa touhuamista. 

Lauantaina lähdettiin taas Kalajoen Pleunan maastoon retkeilemään. Teemana oli aikaistettu ystävänpäivälounas maastossa ja lisäksi reippailtiin 10 kilometrin lenkki umpihangessa. Kaveriksi lähti kaksijalkaisten lisäksi Emmin ja Timon nuori Nieta-koira ja meiltä retkelyvalio Tsappa (Powerun Nippa Nappa). 

Ilma oli häkellyttävän ihana ja tarvottiin nälkäisinä pikamarssia kodalle. Siellä grillailtiin ja keitettiin nokipannukahvit. Kasvissyöjänä fiilistelin uusia "vihiksiä" eli vegellekin sopivia "lihapiirakoita". Tosi terveellistä mutta hei, kerrankos sitä. :) Viisitoista vuotta sitten viimeksi vetänyt lihapiirakoita joten makuelämys oli aika huikea. Jopa lihaa syövän miehenikin mielestä vihikset maistuivat hyvälle. 

Grillattua koiraa, anyone? 
Tsapan retkeilyasenne: Täysiä kunnes levätään. 












Ilta alkoi jo hiipiä päälle kun tarvottiin takaisin autoille. Noin 60 kilometriä juosseet (tai ainakin siltä niiden kiertely ja kaartelu näytti) koirat oli väsytetty onnistuneesti ja suunnattiin äiskän ruokapadan ääreen suorittamaan lisätankkausta reippailupäivän jälkeen. 

Sunnuntai alkoi mukavasti miehen kanssa pitkällä juoksulenkillä. Sää oli melko pilvinen mutta aurinko kurkki välillä pilvien lomasta ja ilma oli hituksen plussan puolella. Reilun parin tunnin lenkin jälkeen kävin vain nopeasti heittämässä makaroonilootat naamariin ja jatkoin koirien kanssa mönkkärilenkille. 

Mukava juosta lumella. 
 Talven toipilaslomalla ollut Enni pääsi myös vähän fiilistelemään vetohommia. Huomaa että rouva ei ole ihan vielä oma itsensä lavassa sijainneen kasvaimen poiston jälkeen mutta vetämishalu on kova ja näki kuinka toinen nautti kympin kierroksesta. Paikalliset metsästysmiehet kutsuivat notskille paistamaan makkaraa matkan varrella mutta koirilla oli valitettavasti liian kovat menohalut päällä parin viikon pakkolevon jälkeen. Pysyisivät nyt nuo jäätikkökelit pois. 




Hupihommien jälkeen odottivat velvollisuudet, eli loppupäivä kuluikin sitten remppasotkuja siivotessa. Lattiat moppasin kahteen kertaan ja vieläkin tuli ihan harmaata vettä... Ehkäpä meillä on joskus taas siistiä. :)

Mites muiden viikonloppu sujui? Tuliko urheiltua ja nautiskeltua hyvistä keleistä? 

5 kommenttia

  1. Wow mikä ilma teillä ollut, meillä täällä ei ihan noin makeeta keliä ollut. Ja muutenkin ihania tunnelmia, mutta muutoin viikonloppu oli onnentäyteinen. <3 Blogissa vähän jo esimakua viikonlopun tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi kyllä vaikutti hyvältä viikonlopulta! Toivotaan että kelit pysyisi samanmoisina. :)

      Poista
  2. Käytiin pilkkopimeällä lumisateessa korpisaunassa ja sunnuntain hiihtoretkellä syömässä pinkkejä munkkeja. Lumi tekee ihmeitä, sanoisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko korpisauna sama kuin eräsauna? Am I missing someting? :) Pinkit munkit kuulostaa tosi herkulliselta!

      Poista
    2. Sellanen keskellä korpea oleva vuokrattava sauna. Just hyvä :)

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.