Tämän vuoden kesäreissu ei suuntautunut kovin kauas ulkomaille vaan käytimme sen Ruotsin korkeimman huipun valloittamiseen. Olemme miehen kanssa ottaneet vastaan leikkimielisen haasteen kaikkien Pohjoismaiden korkeimpien huippujen valloittamisesta ja takana on nyt Islannin Hvannadahshnukur, Suomen Halti sekä Ruotsin Kebnekaise. Ensi vuonna mennään toivon mukaan Norjaan tutustumaan Jotuheimenin vaellusmaastoihin ja kiivetään Glittertindille ja viimeiseksi jätetään haastavin eli Tanskan korkein "huippu"... ;) Mukavaa kun elämässä on tavotteita ja niitä saa suorittaa tärkeän ihmisen kanssa.
Ajeltiin perjantaina töiden jälkeen Himangalle vanhempien luo yöksi jossa suoritettiin viimeiset pakkausrituaalit. Ajatus vanhempieni ottamisesta mukaan vaellukselle syntyi joskus talvella. Oliko kyseessä meidän perinteinen vaelluskuvien katsomisrituaali vai ihan vain päähänpisto, mutta halusin esitellä itselle tärkeimmän harrastuksen (tai ehkä paremminkin elämäntavan) vanhemmilleni ja tarjota heille samalla mahdollisuuden elämyksiin. Olen kuitenkin ihan sylilapsesta asti kulkenut heidän kanssaan joka kesä viikko tolkulla Norjassa ja Ruotsissa ja oli hauska tarjota heille vähän erilaista vinkkeliä tuttuihin maisemiin.
Itse matka starttasi lauantaina Himangalta kohti Nikkaluoktaa. Käytiin välillä kahvilla tuttujen luona Haukiputaalla ja syömässä Haaparannassa sekä tietenkin kurkattiin nopeasti retkeilytarvikeliikkeet läpi. Oltiin perillä Nikkaluoktassa puoli kahdeksalta ja laitettiin heti teltta pystyyn camping -alueelle. Meillä oli tällä vaelluksella ajatuksena hyödyntää vähän enemmän Ruotsin hienoja retkeilypalveluita. Totesimme Nikkaluoktassa että Fjällräven Classic -tapahtuma oli starttaamassa seuraavana päivänä ja meidän kanssa poluille oli lähdössä parituhatta muuta vaeltajaa. Kun tämä Ruotsin valtaväylä on ennalta tuttu osasin odottaa että porukkaa tulee olemaan muutenkin joten tämä tieto ei mitenkään harmittanut meitä. Päätimme vain lähteä aamulla ajoissa liikkeelle jotta saataisiin vähän etumatkaa.
Heräsimme puoli seitsemältä Suomen aikaan eli puoli kuusi Ruotsin ajassa. Söimme rauhassa puuroaamiaiset ja heitimme viimeiset vaatenyssykät autoon ja pistimme leirin kansaan. Lähdimme poluille noin tuntia ennen ensimmäistä lähtöryhmää eli kello kahdeksan maissa. Polku oli alkuun lähes tienpohjaa ja matka sujui joutuisasti ajoittaisista mutakohdista huolimatta.
Ennen venesatamaa alkoivat reippaimmin kulkevat Classic-vaeltajat ohitella meitä ja "hejtä" tuli hoettua niin vastaantulijoille kuin ohitettavillekin. Sää oli kohtalaisen hyvä vaikka aamusta tihuutteli vähän vettä. Saatiin jopa nauttia auringonpaisteesta ja ilma oli tosi lämmin. Venesatamassa oli kova kughina ja haukattiin vain vähän suklaata ja jatkettiin edemmäs lounastamaan. Lounashernari maistui hyvältä.
Porukalla alkoi jalka painaa joskus 15 km:n kohdalla ja pidettiin vielä yksi kunnon kahvipaussi ennen Fjällstationia. Reitti muuttui loppumatkasta melko kivikkoiseksi mutta tsempattiin silti koko jengi loppuun saakka Fjällstationille 19 km takanamme. Asemalla löysimme suhteellisen hyvän telttapaikan rinteestä lähellä huoltorakennusta ja lunastimme sinne meille vuorokaudeksi käyttöoikeuden sinne (300 kr/hlö). Rannekkeeseen kirjoitettiin aikaa seuraavan päivän kello 23:n saakka joten ehtisimme hyvin vielä suihkuun Kebnen huiputuksen jälkeen. Oli ihana mennä vaelluspäivän jälkeen saunaan josta löytyi vielä todella mukavaa juttuseuraa. Huoltorakennuksesta löytyi saunatilojen lisäksi valtava keittiö kaikkine varusteineen laseista kattiloihin sekä vessat ja kuivatustilat. Itse Fjällstationilla on hotelli ja ravintola sekä pieni kauppa josta saa kaikkea vaelluksella tarvittavaa.
Heräsimme joskus puoli seitsemän aikaan valmiiksi keitetyn pannukahvin tuoksuun. Äiti. <3 Aamuvalmisteluissa kesti melko kauan ja oltiin vasta yhdeksän maissa polulla. Suuntasimme monen muun kulkijan kanssa Singin ja Kebnen suuntaan kohti kulkevaa solaa ja ihmettelin kovasti kun missään ei ollut mitään merkkejä tai kylttejä. Näin suositulla reitillä olettaisi olevan edes jotain suuntaviittoja että mikä paljon kuljetuista urista vie mihinkin.
Olisi pitänyt kaivaa kartta aiemmin rinkasta sillä jossain vaiheessa minua alkoi epäilyttää että olimme kävelleet Kebnelle vievän solan ohitse. Karttavilkaisu paljasti ajatuksen oikeaksi ja jouduimme kääntymään hieman takaisin ja lähtemään kohti ylärinnettä josta löysimmekin hyvin merkityn polun. Harmitti yllättävä lisälenkki mutta tiesimme että pystyisimme pitämään kohtuullista tahtia yllä kahdestaan ja unohdimme harmituksen.
Pidimme tässä vaiheessa kellon näyttäessä yhtätoista lounastauon jotta saimme keittimen vanhempieni matkaan ja jatkoimme kahdestaan miehen kanssa kuuma kahvitermospullo pikkurinkassa keikkuen kohti Kebneä. Vanhemmat aikoivat makoilla rinteessä auringonpaisteessa ja jatkaa sitten Fjällstationille merkittyä reittiä pitkin.
Nousu alkoi Kittelbackenin solasta jossa näimme rinteillä työskenteleviä Sherpoja. Maasto oli ylöspäin johtavaa ja helppokulkuista. Viimeinen vesipiste sijaitsee sillan kohdalla joten kannattaa täyttää tästä vedet mukaan huiputukseen. Duolbagornin rinteellä oli jyrkkä kohta jossa kiivettiin aivan lumirinteen vieressä olevaa osittain irtosoraista rinnettä ylös. Tämän jälkeen oli pieni tasanne josta jatkettiin kunnon rykäys Vierranvarria ylös.
Meillä oli mukana termarillinen kahvia, parit leivät, pähkinöitä, suklaapatukoita, fjabjackit ja yhdet energiageelit. Soijarouhemakaronit olivat antaneet niin hyvät energiat ettei maltettu pysähtyä tankkaamaan vaan ihasteltiin vain hetki sumuista maisemaa ja jatkettiin alas Kaffedaaliin. Kaffit saivat odottaa sillä edessä siintävä Kebnekaisen rinne houkutteli puoleensa ja lähdimme kipuamaan sitä ylöspäin.
Topstuganilla joimme kuumat kahvikupilliset ulkona tihuuttavaa sadetta kuunnellen ja söimme leivät. Energiatasot olivat hyvät ja nousut tuntui mukavalta joten ei muuta kuin ylöspäin.
Lähellä huippua kohtasimme muutamia suomalaisia jotka varoittivat sumuun eksymisestä ja liukkaasta huipusta. Ensimmäinen lumirinne meni kenkäpelillä mutta loppunousulle kiinnitimmme raudat jalkaan sillä huippu oli aivan jäässä. Kiipesimme sumussa huipulle ja otimme pakollisen huiputuskuvan ja laskeuduimme takaisin alas. Melko antikliimaksi. Huipulla olimme tasan kello neljä eli neljä tuntia solasta lähdettyämme.
Onneksi alastullessa maisema alkoi vähän selkiytyä ja saimme käsityksen siitä missä sitä oikein ollaan. Huikeeta! Kebnen maasto oli helppoa ja laskeuduimme nopeasti alas Kaffedaleniin. Söimme siellä suklaapatukat ja jatkoimme jyrkkää rinnettä Vierranvarrin huipulle. Sieltä laskeutuessamme onnistuin kompastumaan sorarinteessä ja rikkomaan housuni. Kiitos Kebin tuplakankaiden polveni säästyi osumalta.
Pahimmat pöhinät alkoivat hiipua jyrkän lumirinteen vierustan selvitettyämme ja loppumatka olikin helppoa puurtamista takaisin Fjällstationille. Oltiin perillä yhdeksän aikoihin eli 12 tuntia lähdöstä. Ilman lisälenkkejä olisimme ehkä selvinneet lähemmäs 10 tuntia mutta väliäkö tuolla kun Kebnekaise tuli huiputettua ja reissu oli huonosta näkyvyydestä huolimatta tosi onnistunut. Tunturiasemalla meitä odotti valmiiksi tehty ruoka (uusia perunoita, fetaa ja soijachorizoja, nam!), huiputuskaljat sekä vähän haalennut sauna.
Olisi kuvitellut että eilisen jälkeen olisi uni maistunut mutta kova vesisade ja kaikenmaailman kolotukset pitivät hereillä yön. Noustiin ylös ennen seitsemää ja söimme aamupalat melko koomassa. Tuore pannukahvi pelasti tilannetta ja kaunis ilma kannusti lähtemään liikkeelle takaisin kohti Nikkaluoktaa. Pidimme lounastauon venesataman jälkeen ja siitä sai vähän lisäenergiaa kävelyyn.
Yhden kahvipaussin jälkeen päätimme laittaa teltat pystyyn kivalle maisemapaikalle josta oli noin viisi kilometriä Nikkaluoktaan. Iltaruuaksi söimme chili con soijaa nachojen kera ja jälkiruuaksi omenahyvettä vaniljakastikkeella. Pelasimme korttia ja menimme ajoissa nukkumaan.
Yö oli melko viileä mutta tällä kertaa uni maistui ja nukuttiin melkein kahdeksaan. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli melko kovaa. Vimeiset viisi kilometriä taittuivat nopsaan ja pääsimme Nikkaluoktaan ennen kahtatoista. Keittelimme siellä vielä kahvit ja pakkasimme varusteet autoon. Huikea reissu! Kaikki toivotut tavoitteet täyttyivät, eli päästiin Kebnekaiselle, saatiin esiteltyä harrastusta vanhemmilleni ja tuotua heille vähän uudenlaisia kokemuksia Ruotsin maisemissa ja oltiin kaikki ehjinä perillä. Ajomatka Kokkolaan sujui vailla yllätyksiä ja oli ihana palata hyvin hoidettuun kotiin ja onnellisten eläinten luo. Kiitos rakkaat hoitajat!
Lähetä kommentti