Salamajärvi Trailrun 2016

Harvemmin sitä tulee lähdettyä mihinkään kisaan täysin takki auki ja "lähdetään nyt kokeilemaan" -meiningillä. 

Kesällä sairastetun flunssan jälkeen toipuminen jäi jotenkin puolitiehen ja mm. sykkeet pysyivät korkealla ja olo on ollut jatkuvasti enemmän tai vähemmän tukkoinen. Siitä johtuen olen vähentänyt treenaamista ja yrittänyt saada kehon toipumaan flunssan rippeistä ja takaisin normaalikuntoon. Useamman viikon "täyslepokaan" ei ole auttanut vaan puolikuntoisuus on ja pysyy.

Siitä johtuen päädyimme perumaan syksyn päätapahtuman Vaarojen maratonin jonne lähteminen tässä tilassa olisi sulaa hulluutta. Rakkaissa Perhon maisemissa juostavan Salamajärvi Trailrunin peruminen tuntui ajatuksena jo niin pahalta että päätimme silti lähteä sinne vähän retkeilymeiningillä ja ihan vain pitämään hauskaa.

Viime vuoden perusteella ja useita vaelluksia ja päiväretkiä noilla seuduilla tehneenä tiesin mitä odottaa. Olin varma että jaksaisin juosta tai vähintäänkin kävellä koko lenkin, mutta mitään aikatavotteita oli turha asettaa tällä treenillä. Tärkeintä oli saada koko jengi ehjänä maaliin ja välttää mahdolliset rasitusvammat tai vielä ikävämmät ongelmat joita puolikuntoisena kisapolulle lähteminen saattaisi aiheuttaa. Piti kuunnella kroppaa ja mennä sillä tahdilla joka sopisi sen päivän olotilaan.


Kokkolasta meitä lähti kokonainen autollinen Takomorunnersin hengessä. Meistä kaikki osallistuivat 18 km:n matkalle joka starttasi kello 11. Paikanpäällä piti olla vähintään tuntia ennen lähtölaukausta ja ehdittiin hyvin autoilla vajaan parin tunnin matka Perhoon aamutuimaan. Kotona tankkasin perinteiseen tapaan kaurapuuroa, raejuustoa, mustikoita ja sekamarjasoppaa. Autossa join vielä High5-latausjuomaa.


Paikanpäällä oli rauhallista sillä 58 km:n juoksijat olivat juuri lähteneet uralle. Ilmoittautumiset sujuivat mutkattomasti koko jengillä ja suuntasimme sisälle lämpimään syömään tuoretta pullaa (hups). Täytyy tässä välissä kehaista Koirasalmen luontotuvan mahdottoman mukavaa meininkiä ja tuoreita leivonnaisia. Ei muuten ole ensimmäinen kerta kun niitä on tullut verotettua. Odoteltiin tunnin verran mukavasti sisätiloissa muiden juoksijoiden kanssa ja vähän ennen starttia kävimme vielä vaihtamassa vaatteet. 

Päätin lähteä polulle ilman takkia mutta pakkasin sen varmuuden vuoksi juoksureppuun mukaan. Varustuksena oli ohut pitkähiainen tekninen paita (Haglöfs), Takomon tekninen t-paita, lippis (Skila), tuubihuivi kaulalla (Buff), ohuet trikoot (Graft), ohuet juoksusukat, nastalenkkarit (Icebug) sekä juoksureppu juomasäilöllä (Salomon). Arvoin lippiksen ja huivin välillä mutta kerta säätiedotus lupaili sadetta päädyin lippikseen. Ilma oli melko viileä joten kaulalle vetäisty buffi tuntui oikein mukavalta. Viime vuodesta viisastuneena nastalenkkarit olivat _täydelliset_ liukkailla pitkoksilla joita muuten riitti tuolla. Myös juurakossa toimivat oikein hyvin. Juomasäiliöihin päädyttiin siitä syystä että reitillä varmasti viihdyttäisiin pidemmän aikaa.



Lähtölaukaus kajahti ja meitä lähti joitakin kymmeniä juoksjoita kohti koitosta. Kaikilla oli hymy naamalla ja miksei olisi ollutkaan? Sää oli mitä mainioin (vähän reilut + 10 astetta), sateetonta, hienot maisemat Koirajärvelle ja tekniset 18 km edessä.

Ensimmäiset pari sataa metriä juostiin kapeaa Koirasalmelle johtavaa tiekaistaletta vesistön välissä. Siitä sitten puikattiin metsään Koirajärven länsilaidalle ja alkoi tekninen tikuttaminen. Oli kiveä, juurakkoa, välillä vähän pitkosta ja tasaisempaakin. Pieniä nousuja ja laskuja. Ihan täydellistä!

Etenimme jonossa joukon häntäpäässä ja ihastelin korkeita sykkeitäni. Juoksu kyllä rullasi mutta kunnon puolesta _pitäisi_ hidastaa... Päätin mennä sillä vauhdilla sen mikä tuntui hyvältä ja vaikka kävellä loppumatkan jos juoksu tyssäisi.


Maaston puolesta alku on teknistä pieniä pitkoshelpotuksia lukuunottamatta (nastoilla ei haitannut vaikka ne olivat liukkaita märkinä) ja jalkoja sai nostella ahkerasti. Juuri ennen Pyydyskosken taukopaikkaa alkaa upea metsäbaana joka jatkuu lähes maaliin saakka, jossa palataan Koirajärven rantaan ja nautiskellaan vielä hetki juurakoista ja kivistä.  Ehdottomasti hienoin hetki on vähän Ahvenlammen tuvan jälkeen aukeava suolakeus jossa pitkokset vain jatkuvat jonnekin horisonttiin ja tuuli pääsee tuivertamaan pienen juoksijan ympärillä. Hieman sumuisessa maisemassa pystyi kuvittelemaan hirviä, peuroja, susia ja karhuja..


Takomon jengi tuli maaliin tipottain noin kymmenen minuutin välein ja kaikki hyvissä voimissa. Saunaan ei taas maltettu mennä vaikka sellainen olisi ollut tarjolla, vaan lompsittiin sisälle syömään kuumaa keittoa ja leipiä suolakurkuilla (nams!). Haastateltiin syödessä muita juoksjoita ja kaikki tuntuivat tyytyväisiltä. Muutamassa kohdassa oli ollut pieniä epäselvyyksiä reitin suhteen mutta muuten maastomerkinnät näkyivät lujemmassakin vauhdissa. Kaikki kehuivat järjestäjiä onnistuneesta kisasta.

Hienosti järjestetty kisa upeissa maastoissa! Voin lämpimästi suositella sekä omasta että muiden autossa matkanneiden puolesta Salamajärvi Trailrunia kaikille polkujuoksusta pitäville ja siitä kiinnostuneille. Voisin jopa väittää että ennen tätä tapahtumaa et oikeasti ole juossut poluilla!


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

2 kommenttia :

  1. Minä kävin Salamajärvellä tutustumassa polkujuoksuun: juoksin (ja osin kävelin) lyhyimmän reitin. Tapahtumalla oli tosiaan tarjottavana polkuja eikä metsäteitä. :) Kiva, pieni tapahtuma, johon kutkuttaisi osallistua uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun hauskaa! Sieltä tosiaan löytyy sitä Polkujuoksua. Pitää treffata ensi kerralla. :)

      Poista