Kuinka varustella mies hiihtovaellukselle?

Ulkona sataa vettä ja tiet on taas yhtä luistinrataa. On mustaa, hyistä ja perin marraskuinen keli. Käytän aina ajoittain toistuvan puheenvuoroni hiihtovaellukselle lähdöstä. Eikö oliskin niin kiva kun lähdettäis yhdessä telttailemaan lappiin ja katsomaan vähän lumimaisemaa? Hiihdetäisiin ahkioiden kanssa ja majoituttaisiin teltassa.

Odotan sitä huvittunutta tuhahdusta, mutta mitä ihmettä, mieshän suostui?

Monen vuoden yrittämisen jälkeen lähden vihdoin kultsin kanssa hiihtämään lappiin. 

Asiassa on muutama mutta. Miehellä ei ole suksia. Eikä mies tykkää hiihtämisestä. Niin ja mies ei tykkää myöskään kylmästä, jota saattaa näin kaamoksen aikaan löytyä lapin tuntureilta. Onhan hän toki ollut pakkasvaelluksilla aiemmin ja ollaan käyty mm. Sarekissa lokakuisella extremevaelluksella. Mutta puhdasverinen hiihtovaellus on vielä kokematta. 

"Kiitos kulta, olet aina halunnut ostaa mulle sukset..."  

Miehellä kävi tuuri, sillä joulupukki kävi meillä etuajassa tuomassa jokaisen hiihtovaeltajan unelmapaketin: sukset (Madshus Voss MGV), monot (Madshus Vidda BC), nousukarvat (Coltex mix 38 mm) ja mononsuojat (T-tossu)! 

Uusia varusteita ehtii testailla Kokkolan nietoksilla vielä useita kertoja ennen koitosta. Ahkiot vuokrataan Kokkolan ladulta. Muita erityisvarusteita ei oikeastaan tarvitse hankkia, sillä omistamme jo valmiiksi hyvät talvimakuupussit (Cumulus Alaska 1300) ja talvitelttakin löytyy omasta takaa. 

Voitaisko alottaa jostain läheltä?

Retkikohteeksi valikoitui lumivarmuuden, tuttujen reittien ja hienojen maisemien perusteella UKK-puisto. Niin ja siellä voi nähdä kettuja! Olisi kenties ollut kivempi aloittaa jostain lähikohteesta, mutta hiihtovaellus on hiukka hankala ilman lunta. Kenties idempää olisi löytynyt joku lumivarma vaihtoehto, mutta samahan se on ajaa 400 tai 800 kilometriä kun kerran lähdetään. Ja UKK-puistossa on sitäpaitsi mahtavat maisemat. Ja niitä kettuja.

Kylmyys on miehen mielestä pahinta

En viitsi valehdella ja tyhmäähän se olisi väittää että talvella ei ole kylmä. Mutta kylmän kanssa on omat niksinsä kuinka siitä selviää. Kerrospukeutumalla voi säätää vaatetusta juuri sopivaksi jolloin välttää talviolosuhteissa vaarallisen hikoilun. Alle kerros merinovillaa, keskikerros toinen villainen mokoma tai fleeceä (tosin se ei ole kovin suositeltavaa mikromuovien vuoksi) ja päälle tuulenpitävä kerros, esim. kuorivaatteet. Tauoille kannattaa varata paksu untuvatakki ja vaikkapa untuvahame (niitä voi käyttää myös miehet). Pipo, hanskat ja sukat valitaan kelin mukaan.

Teltassa vedetään vaatetta niskaan ja syödään lämmintä ruokaa ja juodaan paljon minttukaakaota. Me käytämme bensakäyttöistä keitintä lumensulatukseen ja ruuanlaittoon, ja samalla se lämmittää myös telttaa. Olen käynyt keittimen käytöstä useamman eri kurssin ja harjoitellut sen käyttöä todella paljon.  Keitintä käytetään vain siihen rakennetussa suljettavassa alumiinilaatikossa sammutuspeitteen ollessa jatkuvasti käsillä. En suosittele keittimen käyttöä teltassa. 

Aamuinen kuura telttakankaan sisäpuolella ja sitä seuraava kondenssiveden tippuminen katosta saattaa yllättää ensikertalaisen. Jääkylmä vesitippa niskassa herättää aamuhorroksesta. Tilanteeseen voi vaikuttaa jonkin verran kunnollisella tuuletuksella yön aikana ja telttakankaan harjaamisella. Käytän itse untuvamakuupussin päällä vielä ohutta kuitupussia suojaamaan juuri tältä ilmiöltä. 

Ahkionveto on miesten hommaa

Joku tosimies totesi jossain että ahkionveto on parasta jättää miehille ja naiset voi kuljettaa meikit ja muut tykötarpeet päivärepussa. Kun mies tekee sen työn. Eikö? Onneksi minun mieheni ei ole tätä tyyppiä. Kerroin ihan rehellisesti että ahkionveto ylämäkeen on raskasta ja välillä aika p-mäistä touhua, mutta eihän se tietenkään miestä pelottanut. Meillä tulee olemaan aivan yhtä painavat ahkiot.

Valmistautuminen on lopulta lähinnä henkistä

Olen viilannut meidän reittisuunnitelmia mahdollisimman ideaaliksi ensikertalaista ajatellen. Lähdemme matkaan Kiilopäältä, josta seurailemme Ruijanpolkua, ja käännymme siitä Kopsusjärven kautta kohti Suomunruoktua. Siitä sitten katsellaan että käydäänkö vielä Rautulammella vai suunnataanko takaisin Kiilopäälle. Hiihtopäiviä on käytännössä maksimissaan viisi joten reitin pitäisi olla tosi realistinen olosuhteisiin nähden.

Reissua odotellessa kuivataan ruokia, testataan että kaikki varusteet toimivat, opetellaan Garmin InReachin käyttöä (kiitos Sanni lainasta!!) ja katsellaan kivoja kuvia. Niin ja valmistaudutaan viettämään joulua ennen hiihtohommia. 

Vaikka talvivaeltamisessa on omat haasteensa erityisesti kaamosaikaan, niin voin luvata että palkinto on sen mukainen. Missään en ole nähnyt yhtä hienoja sävyjä luonnossa kuin meidän "sysimustassa kaamoksessa". Tässä olisi yksi aamupäivä marraskuun lopulta UKK-puistossa: 

Ps. muista että talvivaeltaminen on jo melko vaativa laji. Voit lukea pari vinkkiä talviyöhön ulkona täältä ja lisäksi hieman turvallisuuasioita pohdittavaksi. Seuraavassa Retki-lehdessä on myös juttua kaamosvaeltamisesta lumikengillä. 

Kuvat on otettu Ankarien avotunturien hiihtovaellukselta Kebnekaiselle 2015 ja UKK-puiston lumikenkävaellukselta vuodelta 2012.