Ihmeellisen ihana Hossa
En olisi ehkä uskonut, että myöhäisen kevään ja lapin runsaan lumitilanteen vuoksi peruuntunut kesäkuun alun Muotkan reissu olisi voinut muuttua ainakaan paremmaksi missään eteläisemmässä kohteessa.
Tutkimme pitään ja hartaasti eri vaihtoehtoja, jonne suunnata parin viikon lomapätkällä ennen juhannusta. Soittelin läpi kaikki lapin luontokeskukset ja tiedustelin lumitilannetta. Kaikissa suositeltiin odottelemaan vielä pari viikkoa lumien sulamista.
Koska meillä oli lomaviikot lukittuina, aloimme tutkia eteläisempiä kohteita. Lopulta reissukohteeksi valikoitui Hossa. Meitä molempia kiinnosti Hossan kehutut kalavedet ja tietysti muut nähtävyydet, kuten Julma-Ölkky ja Värikalliot.
Eniten minua epäilytti etukäteen se, kuinka moni muu oli päätynyt meidän kanssa samaan kohteeseen lapin ollessa tulvaveden ja lumen vallassa. Olisiko kaikki leiripaikat täynnä väkeä? Saisiko poluilla kulkea jonossa?
Sunnuntai
Lähdimme ajamaan Oulun kautta kohti Hossaa. Olimme perillä Hossan luontokeskuksella kuuden aikaan. Luontokeskus oli valitettavasti jo kiinni, joten jätimme auton parkkiin ja heitimme rinkat selkään. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen.
Valitsimme alkuun reitiksi Harjujen huikosen ja kuljimme hyvin merkittyä, maastonmuodoiltaan vaihtelevaa reittiä reilun tunnin verran. Järvimaisemat ja polveilevat harjanteet ihastuttivat. Majoituimme Torkonluikean tulipaikalla joka oli osittain tulvaveden valtaama. Matkalla näimme muutaman ihmisen, mutta saimme majoittua aivan omissa oloissamme. Muutamaa ohi kopsuttanutta poroa lukuunottamatta.
Tomi nappasi muutaman harjuksen perholla, mutta alamittaisina pääsivät takaisin kasvamaan. Istuskelimme nuotiolla nauttimassa vienosta tuulesta joka piti ötökät mukavasti loitolla.
Maanantai
Aurinko paistoi kun lähdimme liikkeelle. Mustarastaat, käet ja monet muut linnut konsertoivat antaumuksella. Ilmassa oli selvästi alkukesän huumaa. Mustikoissa oli jo selvät marjanalut.
Polku oli selvää baanaa ja noustiin ylös alas hiekkaisia harjunrinteitä. Maisema oli pääosin kuivaa kangasmetsää ja kaikkialla näkyi kaatuneita tai kaatumispisteessä olevia puita. Pidimme muutaman pikkutauon ja pysähdyimme lounaalle Puukkojärven laavulle. Matkalla tuli vastaan muutama pyöräilijä, mutta laavulla ei näkynyt muita.
Meillä oli mukana vedenpuhdistin (Sawyer), joka mahdollisti vapaan liikkumisen ilman vesipisteistä huolehtimista. Suodattelimme lounasvedet ja nautimme auringonpaisteesta. Muutaman kerran piti heitelläkin, mutta kirkkaiden vesien kalat arastelivat vieheitäni. Kipaisin myös uimaan kristallinkirkkaaseen veteen ennen matkan jatkumista.
Muut kulkijat tuntuvat olevan pääosin päiväretkeilijöitä. Pyöräilijöitä näkyi paljon. Pysähdyimme Laukkujärven autiotuvalla suklaan mittaiselle tauolle. Olimme ajatelleet yöpyvämme Lihapyörteen laavulla, mutta sinne päästyämme totesimme paikan melko epäviihtyisäksi. Telttapaikkoja ei juuri ollut ja läheisen parkkipaikan vuoksi laavulla oli selvästi enemmän liikennettä.
Nautimme iltaruuat laavulla ja päätimme jatkaa vielä matkaa Ala-Ölkylle. Matkalta löytyi jääkylmää vettä tarjoileva lähde, josta täytimme juomapullot. Laavulla oli porukkaa paljon ja teltat ja riippumatot levittäytyivät laajalle. Sekaan mahtui kuitenkin hyvin ja asetuimme omaan telttaamme nukkumaan.
Tiistai
Jätimme teltan pystyyn ja lähdimme kevennetyillä rinkoilla kohti Julma-Ölkkyä. Päivä oli taas todella kuuma mutta itikoita ei juuri ollut. Polku oli kivikkoista. Ostimme Julma-Ölkyn kioskilta lämmintä limsaa ja lähdimme heti liikkeelle. Paikka oli vielä virallisesti kiinni ja siitä syystä melko hiljainen.
Tukalan helteen vuoksi päätimme kulkea vain riippusillan lenkin (5 km). Myötäpäivään kuljettaessa alkumatka on osin hieman haastavaa. Puiden varjot toivat kivasti helpotusta helteeseen. Kallioilta avautuvat maisemat olivat huikeita.
Riippusilta oli todella vaikuttava. Pidimme lyhyen tauon riippusillan jälkeen ja katselimme kanjonin pohjalla lipuvia kajakkeja. Vesi näytti pikimustalta jylhinä kohoavien kallioseinämien varjossa. Paikassa oli muinaista tunnelmaa.
Loppumatka takaisin reitin lähtöpisteeseen oli huomattavasti helpompaa polkua. Osa siitä oli sorastettu. Uittelimme hetken helteessä paistuneita jalkojamme ennen teltalle paluuta. Oli pakko käydä välillä uimassa. Päivän aikana Ala-Ölkyn telttaleiri oli tyhjentynyt ja nautiskelimme hiljaisuudesta.
Sään vähän viilennettyä lähdimme vielä käymään Värikallioilla. Reissu oli lähes maaginen pehmeässä ilta-auringossa. Paikalla ei ollut ketään muita, ja piekanan huuto halkoi ilmaa lähestyessämme kallioita. Ihmettelimme maalauksia pitkän tovin ja lähdimme sitten takaisin teltalle iltapuuhiin.
Keskiviikko
Oli aika suunnata paluumatkalle. Kuljimme takaisin Puukkojärvelle ja suuntasimme siitä vähän eri reittiä Laukkujärvelle. Järveltä otimme suunnan Umpi-Valkeiselle, jossa majoituimme tulipaikalle. Muutama päiväretkeilevä seurue marssi leiripaikkamme ohitse, mutta muuten saimme taas nauttia luonnonrauhasta.
Oli vielä aamupäivä kun virittelimme kalavehkeet valmiiksi ja ryhdyimme kalahommiin. Ostimme sovelluksen kautta alueelle aina vuorokausilupia sen mukaan missä liikuimme. Se tuntui helpoimmalta ja edullisimmalta vaihtoehdolta. Umpi-Valkeisen vesi oli niin kirkasta ja rannat syviä, että kalojen uiskentelua pystyi seuraamaan rannalta käsin. Unohduinkin monta kertaa ihastelemaan ahvenparvien lipumista vedessä. Järven keskivaiheilla oli myös kapea hiekkasärkä, jossa pystyi katselemaan kalojen kulkua.
Minulla ei ollut kalaonnea koko reissun aikana. Uskon että viehevalikoima oli aivan väärä noin kirkkaisiin vesiin, ja kalat haistoivat huijauksen jo kaukaa. Tomi sen sijaan sai perholla Umpi-Valkeiselta suuren ahvenen (40 cm, ei vaakaa mukana), jonka nautimme suoraan pannulta voissa paistettuna.
Torstai
Kalastus jatkui aamulla ja maltoimme pakata leirin vasta kahden aikaan. Juttelimme metsähallituksen huoltomiehen kanssa hyvät tovit Hossasta ja retkeilystä yleensä ja lähdimme sitten liikkeelle. Kävimme katsomassa Sivakkaojan laavun ja puron, mutta se tuntui jotenkin liian rakennetulta meidän makuun. Reitillä ja perillä näkyi jonkin verran päiväretkeläisiä.
Kävelimme lounaalle Hakokoskelle. Minulla oli tullut rakko jalkapohjaan ja hoidin sitä parhaani mukaan. Hellekelit aiheuttavat minulle helposti rakkoja, vaikka muuten niitä ei juuri ilmaannu. Olisi ehkä kannattanut laittaa kevyemmät kengät jalkaan, mutta valikoimme vaelluskengät mahdollisen kevättulvan aiheuttaman kosteuden vuoksi.
Menimme yöksi tuttuun paikkaan Torkonluikean tulipaikalle, jossa saimme taas olla ihan omissa oloissamme. Tulvavesi oli selvästi vähän laskenut.
Perjantai
Kotimatka autolle kulki samaa reittiä kuin tullessa. Sää oli edelleen lämmin ja aurinkoinen. Hossasta jäi meille molemmille tosi hyvät kokemukset. Alkukesästä luonto on kauneimmillaan ja maisemat olivat tosi hienot. Väkeä oli paljno vähemmän mitä odotimme.
Vielä jäi paljon näkemistä ja varmasti lähdetään uudestaan nauttimaan Hossan kirkkaista kalavesistä ja helppokulkuisista poluista.
Vinkkejä Hossaan:
- Puhdasta juomavettä on saatavilla rajoitetusti, joten jos et halua kantaa litrakaupalla vettä suosittelen vedenpuhdistimen mukaan ottamista.
- Polut ovat pääosin todella helppokulkuiset, joten vaelluskengät eivät ole välttämättömät. Lenkkareillakin pärjää mainiosti.
- Varaudu siihen että liikkeellä on muitakin vähän vuodenajasta ja säästä riippuen. Leiripaikoilla voi olla ruuhkaa.
- Luontokeskus on erinomainen lähtöpaikka reissulle.
- Mikäli aiot kalastaa, kannattaa ehdottomasti ladata Eräluvat sovellus. Sen kautta lupia saa ostettua kätevästi myös maastossa (mikäli on kenttää).
- Hossa on täydellinen kohde riippumattoiluun runsaan puustonsa ansiosta!
Vaelluspitsaa - oujee!
Talven pauloissa UKK-puistossa
Kohteeksi valikoitui taas se tuttu ja vaivaton Urho Kekkosen kansallipuisto. Lähdimme liikkeelle perinteisesti Suomen ladun tunturikeskus Kiilopäältä. Olimme perillä kohteessa vasta kolmen jälkeen, joten vaihdoimme vaatteet pikavauhtia, huikkasin respaan jättävämme auton parkkiin viikoksi ja laitoimme ahkiot kuntoon pikatahtia. Neljältä olimme jo liikkeellä tuulisessa säässä.
Elovaellus Muotkatuntureilla 24. - 30.8.2019
Pitkän ajopäivän jälkeen ehdimme juuri ja juuri Muotkanruoktulta 17:45 lähtevään bussiin kohti Karigasniemeä, jolla meidän oli tarkoitus sujahtaa Sulaojalle Muotkatunturien pohjoisosaan. Viimeiset tavarat olivat vielä autossa kun bussi kurvasi pihaan, ja saimme tehdä sen kuuluisan lentävän lähdön. Bussissa istuessa sitä vain mietti, että mitähän unohtui...
Noin tunnin verran käveltyämme löysimme kivan telttapaikan Karigasjoen varrelta, ja keräännyimme nuotion ääreen nauttimaan ajomatkalta jääneet pitsanjämät. Lentäviä ystäviä oli kiitettävästi.
Taivalsimme mönkijäuraa tunturiin johon se pikkuhiljaa hiipui. Jeageloajavrilla pidimme lounastauon jonka aikana päästiin kalastamaan. Ensimmäinen vaellusreissu virvelin kanssa! Eihän sieltä mitään noussut, mutta vaellusporukka saattoi jo tässä vaiheessa haistaa, että jonkinlainen pakkomielle oli muodostumassa...
Saimme teltat pystyyn ja suuntasin heti kalastamaan. Mitään ei tullut mutta mieli lepäsi tunturimaisemassa heitellessä. Iltaruuan jälkeen seurue painui pehkuihin.
Kolmeen tuntiin venyneen "lounaan" jälkeen ylitimme tuvan edustalla olevan suoalueen ja nousimme suoraan Uhca Avzegasoaivin jyrkkää rinnettä ylös ja jatkoimme itään kanjonin reunaa seuraillen. Reitti oli huikean hieno ja helppokulkuinen, ja auringonpaiste siivitti menoa. Voitti aivan varmasti kanjonin alaosan soistuneet alueet.
Ajauduimme kuin itsestään Njurgunavzin uomaa alas kanjonin pohjalle ja seurasimme sitä aina postipolulle saakka, jota lähdimme seurailemaan etelän suuntaan. Teltat pystytettiin Radnojohkan rantaan hyvässä säässä. Kokkailimme ulkona ja kävimme pulahtamassa jääkylmässä jokivedessä.
Sade ropisi telttakankaaseen koko aamun, ja venytimme lähtöä yhdentoista kieppeille. Sade kuitenkin loppui heti lähdettyämme liikkeelle ja loppupäivä saatiin nauttia hyvästä säästä. Postipolku on pääosin helppokulkuista, joskin se välillä katoaa näkyvistä. Polun merkinnät eivät ole enää seurattavissa maastossa, joten ihan vasta-alkajille postipolku ei sovi. Maastossa oli jo hienoisia merkkejä tulevasta maaruskasta.
Kahlasimme Kielajoen ylitse ja söimme sen rannalla lounaan lämpimässä rinteessä. Lounaan jälkeen reittiä sai tosissaan hakea soisessa maastossa, ja lopulta kuljille omia polkujamme ylös Piekanaäytsin kivikkoiseen kuruun.
Tuntui hassulta seistä kurussa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kaikki vaikutti paljon pienemmältä kuin muistikuvissa, vaikka maisemat olivat edelleen hienot. Kurun toisella puolella meitä tervehti Kuarvikozzan huippu.
Päädyimme telttailemaan Vuomajoen rantaan rennon kävelypäivän jälkeen. Iltaruuaksi tehty sienirisotto ja omenahyve katosivat nopeasti nälkäisiin vatsoihin. Saimme myös ruokavieraita, kun alueen sopulit haistoivat parmesaanin.
Aamulla paistoi aurinko ja söimme aamupalaa ulkona. Lähdimme liikkeelle kymmenen aikaan ja nousimme ylös Kuarvikozzan rinteelle. Sää oli todella lämmin ja kiivetessä tuli hiki. Huipun maisemat palkitsivat kaiken vaivan, ja vietimme hyvän aikaa kuvaillen ja kiikaroiden ylhäällä. Ihastelimme ilmavirroissa liihottelevaa kotkaa.
Jatkoimme Kuarvikozzanjärvelle uimaan ja lounaalle. Heittelin virvelillä ja nappasin pienen hauen, mutta siihen se tuuri sitten jäikin. Järvi oli täynnä pintatuikkijoita mutta vieheet eivät arvon kaloja kiinnostaneet. Ensi kerralla ne perhovehkeet mukaan... Maltoimme muutaman tunnin jälkeen taas jatkaa matkaa, ja suuntasimme kohti Peltojärveä.
Paras reitti kulkee järven pohjoisosasta nousevaa kukkulaa pitkin, joka yhdistyy seuraavaan harjanteella. Jos malttaa pysyä melko lähellä kartassa näkyviä jyrkänteitä pääsee kulkemaan helppokulkuista kangasta aina Vuomajoen rantaan saakka, ja siitä jokea seuraillen Peltojärvelle.
Peltojärvellä suuntasimme tietysti biitsille. Ilta oli aivan mielettömän kaunis ja kävimme vielä ennen ruokaa uimassa. Maisemat kilpailivat Norjan vuonoidyllin kanssa. Kalaonni jatkui laihanlaisena, mutta onneksi eväitä ei oltu laskettu sen varaan. Nukkumaan malttoi vasta pimeän koittaessa.
Nousin taas seitsemän aikaan ja istuskelin Timon kanssa ihailemassa sumuista maisemaa. Järvi oli edelleen aivan peilityyni. Lähdimme liikkeelle joskus kymmenen aikaan kuumassa säässä. Suuntasimme länteen Vuomajoen rantaan, jonka ylitimme heti leveämmän kohdan jälkeen. Koitin taas heitellä muutamaan otteeseen, mutta vedenväki vähät välitti yrityksistä.
Aamupäivästä taivas näytti vähän uhkaavalta, ja yllytin itseni kunnon ukkosfobian partaalle. Onneksi sää selkeni ja jatkoimme aurinkoisessa säässä kohti Peltoaivia. Tuuli viilensi kivasti kulkua kun nousimme Peltoaivin satulaan ja jätimme rinkat huiputuksen ajaksi kivien suojaan. Maisemien ihailun jälkeen talsimme järven 350.5 rantaan syömään lounasta.
Lounaan (ja kalastelun) jälkeen laskeuduimme alas Peltojoen rantaan ja suuntasimme Lahtisen kämpälle. Muun väen tutustuessa söpöön mökkiin suuntasin - yllätys yllätys - Peltojoen varteen heittelemään. Muun seurueen taas kyllästyttyä fanaattiseen kalastajaan jatkoimme matkaa Alemman Harrijärven rantaan, jonne pystytimme teltat.
Ilta sujui suloisesti kokkaillessa, pannukakkuja paistaessa, uidessa ja arvaatteko - kalastaessa.
Aurinkoisen aamun taas tervehtiessä meitä suuntasimme kulkumme Luolikkokurua kohti. Kuru oli profiililtaan vaikuttava, mutta seurueen odottamia luolia siellä ei näkynyt. Pienen eväspaussin jälkeen etanoimme Honkavuoman vartta pohjoisen suuntaan, ja söimme lounasta sen levennyksen paikkeilla.
Pilvet kerääntyivät etelässä ja sade vaikutti väistämättömältä. Nousimme ylös Tuanganuaivin kallioiselle huipulle kohteena ylhäällä sijaitseva järvi. Tähtäsimme hieman liian pohjoiseen, ja saderintaman iskiessä päälle päätimme suunnata alas Jeageloaivin rinteellä kulkevalle polulle.
Yöpaikka löytyi suunnitelmien mukaisesti Veajetlattun rannalta. Sää oli hieman epävakaa, mutta kokkailimme silti viimeisen iltaruuan ulkona ja ihastelimme reissun ensimmäisiä kuukkeleita.
Kalat pysyivät tiukasti valtakunnassaan järven pohjalla eikä kukaan edes käynyt kokeilemassa syöttejä. Muotkanruoktulla Hans avuliaasti totesi, että minun olisi pitänyt kokeilla juuri sieltä järven toiselta rannalta.
Sateisessa säässä marssimme alas Peltojoen rantaan, ja suuntasimme kulkumme Muotkanruoktulle. Hansin kahvi ja pulla maistuivat reissun jälkeen erinomaisilta, ja matkan kruunasi ylläritapaaminen Minna Jakosuon kanssa.
Reissu tuntui samalta kuin olisi saanut suklaalla höystettyä kaakaota kermavaahdon kera. Piristävää, lämmittävää, jollain tavalla lohduttavaa, täynnä herkullisia hetkiä ja ihanaa seuraa. Vaikka viihdyn hyvin yksin, niin tässä elämäntilanteessa itsensä ympäröiminen rakkailla ystävillä tuntui maailman parhaalta asialta.
Toisin kuin kesäkuun soolovaelluksella, pystyin todella nauttia ja rauhoittua vaelluksella. Vaikka välillä mieli veti synkäksi ja joku asia tuntui vaikealta, en kuitenkaan vaipunut samaan ahdistukseen. Toivon todella, että tämä oli ensimmäinen monista tulevista vaellusreissuista tällä porukalla.



























