Treeniviikko 18


Starttasin treeniviikon 18 taas kevyesti johtuen edeltävän sunnuntain rankasta polkupitkiksestä. Maanantai oli vapusta johtuen vapaapäivä ja oli ihana käydä jo aamulla koirien kanssa pitkä kävelylenkki metsässä ja lähteä siitä katsomaan vanhoja autoja ja anoppilaan kyläilemään. Yleensä vappuiluun on kuulunut myös vappupiknik, mutta tänä vuonna jätettiin se suosiolla välistä kylmän sään vuoksi.




Tiistai oli ihan täysi lepopäivä, mutta keskiviikkona kävin uuden työkaverini kanssa lounaalla vajaan vitosen juoksulenkillä (vitsi miten siistiä) ja tein illalla pitkän venyttely- ja coresarjan. Torstaina pyöräilin aamulla töihin ja sama lounasjuoksujen sarja jatkui aina perjantaille saakka. En kyllä keksi mitään yhtä piristävää ja fiilistä nostattavaa kuin liikunta kesken toimistopäivän. Oletteko testanneet?




Lauantaina oli treenien suhteen lepoa, mutta sunnuntaina se sitten oli edessä. Nimittäin pisin matka jonka olen koskaan juossut ja vielä Öjan teknisesti haastavilla poluilla. Aamupuurot ja mukillinen kahvia nassuun ja kymmenen jälkeen starttipaikoille. Ilma oli melko viileä ja tuulinen mutta onneksi aurinko paistoi. Polulla tuntui jopa vähän liian lämpimältä.



Lenkki startattiin noin puoli yksitoista aurinkoisessa säässä. Jätimme auton reitin varrelle metsästysmajan pihalle sillä emme halunneet kulkea turhaan asfalttitietä eestaas koulun lähettyvillä sijaitsevalle parkkipaikalle. Ensimmäinen kierros kuljettiin vastapäivään, joten pienen tiepätkän jälkeen sukellettiin vasemmalle metsään. Alkupätkästä oli vähän märkää ja luntakin löytyi. Pian reitti nousi ylemmäs ja päästiin juoksemaan pitkät pätkät suhteellisen hyvää polkua. Edellisviikkoon verrattuna meno oli huomattavasti ripeämpää, sillä lähes kaikki lumet olivat sulaneet perjantain ”helteessä”.

Reitin varrelta löytyy kivikkoista ja juurakkoista polkua, pehmeää neulasmattobaanaa, suota pitkoksilla ja ilman, kalliota, hakkuuaukioita ja tiepätkiä. Korkeusvaihteluakin tulee ihan kivasti. Jalkojen kastumiseen kannattaa varautua. Sopivin välimatkoin löytyy taukopaikkoja joissa suurimmassa osassa on myös vessat.

Ensimmäinen kierros meni suhteellisen reipasta tahtia ja lyhyillä tauoilla aikaan 3 h 30 minuuttia. Autolla tankattiin leipää ja mustikkakeittoa, ja täytettiin vesipussit. Aikaa huoltoon meni noin 25 minuuttia.


Siitä sitten reippaasti takaisin polulle ja kiertämään reittiä tällä kertaa myötäpäivään. Askel tuntui 21 km:n jälkeen vielä kevyeltä ja alkumatka edettiin melko reippaasti. Jossain 30 km:n jälkeen polku muuttui tekniseksi ja jalka ei enää noussut yhtä lennokkaasti joten otettiin kävelypätkiä pahimpien kivikkojen läpi. Juoksuaskel löytyi kuitenkin ihan loppuun saakka ja autolle päästiin hyvissä voimissa aikaan 8 h 12 minuuttia ja kilometrejä kertyi vähän kellosta riippuen 41 kilometriä. Tähän aikaan sisältyy kaikki meidän tauot, eli tuo 25 minuutin puolivälitauko plus muut reitin varrella pidetyt vessa- ja evästystauot. Eli kokonaisajasta vähentynee suunnilleen tunti. 



Päällä oli pitkähiainen tekninen paita ja ohut juoksutakki, Salomonin uudet juoksutrikoot, Icebugin gaiterssit ja Salomonin Speedcross Pro't. Päässä lippis, kaulassa putkihuivi ja käsissä ohuet merinohanskat. Vyötäröllä keikkui vielä kisanumeroa varten hankittu kuminauhavyö johon sai pudotettua pari geeliä helposti käytettävään muotoon.

Salomonin (hirveän painava!) juoksureppu oli syönyt juomarakon (n. litra nestettä, täytettiin puolivälissä autolla), ohuen taukotakin, kymmenen geeliä, neljä suklaapatukkaa, taateleita, suolatabletteja, mustikkakeiton ja eväsleivän sekä pari 0,5 litran lötköpulloa urheilujuomaa. Repussa oli myös ea-tarpeiksi pakattu itseliimautuva joustoside, laastareita, kyytabletteja ja buranaa sekä avaruuspeite.

Tarkoitus oli testata varusteet kisatilannetta ajatellen ja kantaa kaikki tarpeellinen mukana. Vettä toki saa tankattua matkan varrella mutta eväät ja muut pitää roudata itse. Viime Öjan lenkin jälkeen tuntui siltä että olisi kiva syödä jotain vähän konkreettisempaa evästä välillä, joten tein mukaan pari kauraleipää lenkin puolivälissä nautittavaksi. Geelejä sain syötyä yhden puolessa tunnissa aina kuuteen tuntiin saakka, jonka jälkeen siirryin täysin muihin eväisiin.

Lenkin parhaita eväitä olivat ehdottomasti puolimatkassa nautittu 2 dl mustikkakeitto ja kauraleipä, sekä taatelit ja hetken mielijohteessa reppuun puolivälin jälkeen nakattu ruissipsipussi. Taatelit ja ruissipsit maistuivat vaikka muu alkoi ällöttää, ja sain niistä hyvin energiaa jatkaa matkaa. Suolatabletteja otin kummankin lenkin puolivälissä yhden, eli yhteensä kaksi kappaletta. Määrä tuntui sopivalta ja kramppien kanssa ei ollut ongelmaa. Suola auttoi myös toisen kierroksen hieman etovaan olotilaan.



En olisi kyllä vuosi sitten uskonut että meidän yksi rankimmista lenkkipoluista voisi joku päivä mennä kahteen kertaan ja vielä suhteellisen hyvissä voimissa. Lenkin jälkeen oli ihan euforinen fiilis ja todellakin tunsi ylittäneensä itsensä. Kello oli seiskan pintaan ja oli kiire päästä kotiin suihkuun ja SYÖMÄÄN. 

Ihan huippuviikko. Seuraavana sitten Kokkola cityrunin puolikas tulevana perjantaina.

Maanantai: Kävely 1,5 h.
Tiistai: Lepo
Keskiviikko: Juoksu 4 km/25 min. Venyttelyt ja coretreeni 55 min.
Torstai: Maantiepyöräily 20 km/50 min. Juoksu 4,4 km/23 min.
Perjantai: Juoksu 4,65 km/25 min
Lauantai: Lepo
Sunnuntai: Polkujuoksu 41 km/8 h 12 min.


Kuinka teidän treenit sujuu? 












6 kommenttia

  1. Mahtava pitkis teillä! Ja upea harjoitus Kk:lle. Minuakin ehkä eniten jännittää sään ja olosuhteiden lisäksi tuo syöminen... onneksi sillä lenkillä on huoltopisteellä myös oikeaa syömistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. :) Ja sai nyt jonkinlaista varmuutta että ehkä sieltä selvitään hengissä. Minulla meinasi olla viime vuonna KK:lla huoltopisteen sipsien kanssa ongelmaa. Jotenkin ne ei sopineet mahalle. Mutta onneksi löytyi nuo ruissipsit suolaisen tarpeeseen. :)

      Poista
  2. Kiva tutustua kuvarikkaaseen ja sujuvasanaiseen blogiin. Onpa teillä sen pituinen sunnuntaipitkis, että oksat ja risut pois! Pähkäilen lähtöä tuonne Karhunkierrokselle, vaikka se varmaan vaihtuu polkujuoksucupiin, mutta toivottavasti siellä Kuusamossa on sitten kuivaakin polkua.

    Tee Jarkko Kokkolan juoksijoista, (http://whiskeeblog.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon ja kiva kun eksyit lukemaan. :) Toivottavasti löytyy jatkossakin jotain mielenkiintoista. Onko sinulla ilmoittautuminen KK:lle? Harmittavasti polkujuoksucuppi menee päällekäin muiden kisasuunnitelmian kanssa. Ehdottomasti olisin itsekin ottanut osaa. :(

      Poista
  3. Hei, eipä ole ilmoittauduttu, mutta niitä näkyy paljon myynnissä, eli se on kiinni pelkästä päätöksen tekemisestä. Onneksi Lapissa järjestetään koko ajan enemmän polkujuoksuja, joten onhan tässä jopa runsaasti vaihtoehtoja.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta. :) Ensi vuonna olisi ehkä kiva lähteä testaamaan Hetta-Pallas -kisaa.

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.