Oltiin Norjan Jotunheimenillä. Mahtipontinen vuorten hallitsema paikka, jossa pieni kulkija vaelsi pitkin laaksoja huippujen ympäröimänä. Välillä liikuttiin aivan omassa rauhassa, ja välillä taasen tupsahdettiin reitille sadan muun retkeilijän kanssa ihmettelemään Besseggenin harjannetta tai ostamaan tuoreita pannukakkuja vuoristohotellilta.

Tunsin oloni täysin turvalliseksi, sillä tiesin että jos jotain sattuisi apu olisi varmasti nopeasti paikalla. Meillä oli  mukana kännykät jotka kulkivat koko matkan suljettuina rinkassa, ja lähettelimme päivittäin viestejä kotiin läheisille SPOT-laitteella.

Ei se aina toimi

Kun palasimme takaisin autolle laitoimme kännykät päälle, ja siellä meitä odotti iso määrä huolestuneita viestejä. "Onko kaikki kunnossa? Miksi teistä ei kuulu mitään?"

Mitä ihmettä, mehän olimme onnistuneesti lähettäneet joka päivä OK-viestin kotiin? Selvisi, että yksikään näistä viesteistä ei ollut mennyt perille, vaikka lähetys vilkuttu onnistutta ja rutinoituneina laitteen käyttäjinä annoimme sen olla päällä pidemmän aikaa viestin lähettämisen jälkeen. 

Oli enää päivästä kiinni, että läheiset olisivat soittaneet pelastushenkilökuntaa paikalle.

Mietin tilannetta, jossa me kuljemme kymmenien muiden vaeltajien kanssa rinnettä ylös, kun pelastushelikopteri laskeutuu viereemme ja kyselee kohteliaasti että onkohan herrasväellä kaikki hyvin kun kotijoukot kaipailee?

Luottaa voi muttei sokeasti

Hauskoista ajatuksista huolimatta olin toki sekä vihainen että pettynyt. Mitä jos jotain olisi oikeasti sattunut? Kotona ryhdyin selvittämään asiaa valmistajan kanssa, ja juttelin pitkät pätkät tanskalaisen kohteliaan herran kanssa. Mitään vikaa ei löytynyt mistään ja valmistaja tarjosi että voisin lähettää laitteen heille tutkittavaksi.

Tiesin että laitteessa ei ollut mitään vikaa, vaan vika oli sen peittoalueessa. Suomessa se toimi suhteellisen varmasti, Ruotsissakin ihan kiitettävästi, mutta näemmä Jotunheimen korkeine huippuineen oli sille liikaa. 

Luotto meni, ja päätin etsiä parempaa vaihtoehtoa. Markkinoilta löytyy satelliittipuhelimia, plb-lähettimiä ja bongasin myös Garmin InReach -laitteen. Päädyin lopulta jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä sain korvattua hätävarana rinkassa kulkeneen GPS-laitteen yhdellä monipuolisemmalla tuotteella.

Kyseinen laite on ollut käytössä nyt muutamalla reissulla ja toiminut moitteetta. Kokemuksia on vasta Suomesta. Tiedän että ainakin Grönlannin ylityksellä InReachin kanssa oli ongelmaa.

Uutta ja vanhaa yhdistellen

Hätälähetin tuo turvallisuutta erämaassa liikkumiseen, mutta sen varaan ei kuitenkaan kannata luottaa. Vaikka avun saisi hälytettyä sen saapuminen kestää pitkään. Laite voi olla katvealueella eikä toimi toivottavasti. Se voi myös mennä rikki tai siinä voi tulla toimintahäriö. 

Suosittelen silti erityisesti yksin liikkuville ja talvisaikaan vaativissa olosuhteissa vaeltaville hätälähettimen hankkimista. Kannattaa lukea paljon käyttäjäkokemuksia ja tehdä hankintapäätös sen pohjalta.

Hyviä keinoja turvallisuuden parantamiseksi on kertoa kotiväelle reittisuunnitelmista, lähetellä viestejä kännykällä kun alue sen sallii ja kirjoittaa seuraava etappi tupakirjaan kun sellaisen äärelle sattuu. Niin ja tietysti tärkeitä keinoja ovat myös yleinen varovaisuus ja omien rajojen tunnistaminen.

Nämä kaikki kun yhdistää hätälähettimen kanssa voi erämaassa liikkua jo suhteellisen turvallisin mielin.



Turvallisia retkiä!

Haluan vielä kiittää Tunturikerhoa kutsusta ja jutussa esiintyvistä kuvista ja tallenteesta. Henkilökohtainen kiitos myös Pete Mäkelälle, jonka arktiset seikkailut ovat saaneet minut talvivaeltamisen pariin. Haaveissa on edelleen se oma Huippuvuorten reissu ja miksei jopa Grönlannin ylitys. :) 

Kiitokset tietenkin myös alan rautaiset ammattilaiset Jouni ja Antti. Toivottavasti tavataan vielä jossain yhteydessä! 

Olen pohdiskellut otsikon kysymystä jo pidemmän aikaa. Osallistun nimittäin ensi viikon viikonloppuna Tampereella tunturikerho Kolbman seminaariin, jossa toimin yhtenä kolmesta esiintyjistä Antti Haatajan ja Jouni Laaksosen kanssa. Seminaarissa pohditaan retkihetkien jakamista eri medioissa, ja syvennytään aiheeseen kolmen eri median edustajan silmin. Näkemyksiä kuullaan toimittaja-kirjailijan, valokuvaajan ja bloggaajan vinkkelistä.

Se, että minua pyydettiin mukaan asiantuntijaksi näin kovassa seurassa on ihan huikean hieno juttu. Olen pitänyt Luontoloinen -blogia vuodesta 2013, ja kirjoitellut siinä samalla artikkeleita lehtiin ja muihin medioihin. Blogi on ollut minulle kuitenkin se pääjuttu, ja olen nauttinut sekä sen pitämisestä että kehittämisestä kovasti. 

Blogin pitäminen ja retkeilystä kertominen on minulle luontevaa. Haluan jakaa rakasta harrastustani muillekin, ja toivon että innostaisin sillä muitakin lähtemään luontoon. Itsestään selvän asian tarkempi pohtiminen voi olla yllättävän hankalaa, ja seminaariesitys ei ole syntynyt sormia napsauttamalla. Vielä on vähän viilailtavaa, joten jännä nähdä millainen esitys Tampereella on kasassa. 

Seminaari on kaikille avoin, joten tule ehdottomasti mukaan kuuntelemaan ja vaihtamaan ajatuksia! Odotan innolla Jounin ja Antin esityksiä. Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat tärkeä osa retkiblogin pitämistä, joten seminaarista tulee todella mielenkiintoinen! 

Lauantaina 10.11.2018 klo 12-16 Lehmus sali (pohjakerros)

JOUNI LAAKSONEN on tuottelias tietokirjailija ja toimittaja, jonka teokset kuuluvat jokaisen retkeilijän kirjastoihin. 

ANTTI HAATAJA on pohjoisen valokuvaamiselle sydämensä antanut valokuvaaja. Antin viimeisin teos "Pohjoinen" ilmestyi elokuussa 2018.

SINI SANGI on palkittu bloggari #luontoloinen. Sinin elämän täyttää aktiivinen elämä luonnossa ja luonnon lähellä, sekä näistä kokemuksista kertominen blogin välityksellä.

Seminaarin Facebook -sivu

Mikäli sinua kiinnostaa kuulla taustoihini ja työhöni liittyviä jutusteluita, niin YLE Areenasta löytyy radiohaastatteluni tältä viikolta. Käys kurkkaamassa!

Syksy etenee kovaa vauhtia kohti talvea. Juoksukelit ovat nyt parhaimmillaan ja happirikasta, viileää ilmaa on tarjolla runsain mitoin. Kohta päästään juoksemaan narskuvilla hangilla ja rapistelemaan nastoilla liukkaita teitä pitkin. Pimeä saapuu aina vain aikaisemmin, joten päivän aikana sattuvat vapaahetket kannattaa hyödyntää ulkoiluun. 

Reilu viikko sitten vahvistui tulevan juoksukauden päätavoite. Osallistun taas toukokuun lopulla järjestettävään NUTS Karhunkierros -polkujuoksukisaan, joka on omaan makuun Suomen siistein juoksutapahtuma. 

Näissä karkeloissa olisi tarkoitus viettää reitillä 83 kilometrin verran. 

Vaikka kyseessä ei (vielä) ole Karhunkierroksen kuningasmatka eli sinne ja takaisin (160 km), niin koko reitin juokseminen kerralla tulee olemaan melkoinen haaste. Reitti on edellisiltä vuosilta pääosin tuttu, ja odotan kovasti uutta pätkää välillä Hautajärvi - Oulangan luontokeskus. 

En ole lähdössä koitokseen aivan takki auki, sillä aloitin loppukesästä treenaamaan valmentajan valvovan silmän alla. Harmillisesti melkein seitsemän viikkoa kestänyt flunssa rikkoi hyvin alkaneen treeniputken, mutta nyt ollaan taas matkalla ylöspäin ja fiilis on tosi hyvä. 

Juoksutreenien pohja on tietenkin peruskestävyydessä, mutta tykkään siitä että ohjelmani sisältää paljon erilaisia vauhtikestävyyttä ja nopeutta kehittäviä harjoituksia. Ne luovat treeniin mielenkiintoa ja haastetta, sillä siellä on ehdottomasti minun heikoin osa-alueeni. Olen aiemmin inhonnut kyseisiä treenejä, mutta nyt valmentajan ohjeilla olen jopa kokenut onnistumisen riemua lenkin aikana ja sen jälkeen! 

Treenejä tulee tehtyä melkein joka päivä. Nyt syksyllä kuvaan astuu myös lihaskuntotreeni, ja olen tosissani yrittänyt tsempata kehonhuollon kanssa. Huoltotoimenpiteet tulevat koko ajan tärkeämmäksi treenien koventuessa. Ei olisi kiva joutua treenitauolle oman laiskuuden vuoksi, varsinkin kun juoksu tuntuu nyt flunssan jälkeen niin hyvältä

Kirja alkaa Aristoteleen lainauksella ja jään pohtimaan asiaa. Mieleeni tulee kohtaaminen naalin kanssa Islannin pohjoiskolkassa Hornstrandirin niemellä. Naali istuskeli rauhassa karussa maisemassa, kun könysimme rinkkojen kanssa paikalle. Eläin rapsutteli kaulaansa ja nousi ylös, katsoi meitä pistävästi ja lähti rauhassa jolkottelemaan kauemmas. 

Tapaamisen jälkeen olin pitkän aikaa lumoutunut ja jonkinlaisen taian vallassa. Tilanne jäi vahvasti mieleeni, ja voin vieläkin palauttaa sen tarkkana silmieni eteen. Tuoksui meri, ilma oli kylmä ja tuulinen ja naalin arvokkaaseen käytökseen kiteytyi koko eläinkunnan ainutlaatuisuus. 

Samaa kauneutta näen joka päivä luonnossa liikkuessa. Lause voisi myös kuulua, että "jokaisessa luontokohtaamisessa on jotain ihmeellistä ja kaunista". 

Sain blogiyhteistyön kautta käsiini Pohjolan voimaeläimet kirjan. Kirjan on kirjoittanut Maaretta Tukiainen. Maaretta on kirjoittanut aiemmin hehkuttamani Hyvän mielen vuosi -kirjan. Upeasta kuvituksesta vastaa Markus Frey. Kirjan on julkaissut Tuuma -kustannus.

Pohjolan voimaeläimet kuljettaa lukijan eläinkunnan ominaispiirteiden kautta tutkimaan omaa sisintään. Kukin eläin edustaa tiettyä luonteenpiirrettä tai ominaisuutta. Eläimet on jaoteltu luokkiin; veden, maan, metsän, ilman ja lumen ja jään eläimet. Sisilisko kertoo uusiutumisesta, majava kokonaisuuksien rakentamisesta, lepakko intuitiosta ja aistimisesta. 

Kunkin eläimen kohdalla kerrotaan ensin pieni tarina kyseisen eläimen näkökulmasta. Sen jälkeen pureudutaan eläimen ominaispiirteisiin, elintapoihin, ulkomuotoon ja ravintoon, josta sukelletaan uskomuksiin ja myytteihin jotka liittyvät eläimeen. Kun eläin on tehty tutuksi lähdetään pohtimaan mitä syvällisempiä merkityksiä sillä on ja mitä ihminen voi oppia eläimeltä.  

Kirjaa kuljettaa erilaiset myytit, uskomukset, taiat, eläinoppi ja perimätieto. Se on sujuva sekoitus todellisuutta ja taikaa. 

Kirjan kuvitus on uskomaton, suorastaan lumoavan kaunis. Jokainen kuva pysäyttää, ja ensimmäisenä kirjaa selatessa piti käydä kuvat yksitellen läpi. Saisiko näitä kodin seinälle? 

Lähdin itse tutustumaan teokseen eläin päivässä -teemalla. Aloitin minua kiinnostavista eläimistä ja etenin oman fiiliksen mukaan. Kirjaa voi käyttää kuinka vain, eli edetä järjestyksessä, ahmia koko teoksen viikonlopussa tai viivytellä ja säästellä. Hyvän mielen vuosi toi minulle tietynlaisen rauhoittumishetken päivään, jolloin keskityin vain itseeni ja tuntemuksiini. Pohjolan voimaeläimet -kirjalla oli sama vaikutus ja oikein odotin että pääsin illalla lueskelemaan seuraavasta eläimestä. Kirjoitin myös lyhyesti muistiin mitä ajatuksia heräsi. 

Kirjan teemalla on tehty myös Pohjolan voimaeläimet -kortit, jotka esittelevät kirjan aiheita tiivistetyssä muodossa. Pelikortteja voi käyttää myös ammattilaiset, ja ne toimivat sekä yksin että yhdessä kirjan kanssa. Kirja tuo kortteihin ja kuvauksiin syvyyttä, joten suosittelen ehdottomasti yhdistämään ne. 

Testailin kortteja ystäväni kanssa. Valitsimme kumpikin vuorollamme kortin joka kuvasi sen hetkisiä tuntemuksia, ja kerroimme miksi kyseinen kortti sopi tilanteeseen. Kortit toimivat hyvin keskustelunavaajana, ja voisin kuvitella että lapsetkin innostuvat pohtimaan syvällisiä korttien innostamana. 

Kirjan lopussa todetaan, että "Ainut, mitä sinun tarvitsee tehdä, on löytää oma reittisi luontoon. Avata metsän seinän kätketty ovi ja käydä siitä sisään". Luonnossa on voimaa. 

http://www.pohjolanvoimaelaimet.fi/

https://www.tuumakustannus.fi/

Mennään metsään kamppis puhututtaa suomalaisia. Suomen jokamiehenoikeuksia pyritään viemään Unescon aineettoman maailmanperinnön listalle, ja siitä syystä aihe on nostettu vahvasti esille mm. polkujuoksukiertueen ja lukuisten eri ohjelmien avulla. 

En nyt lähde ruotimaan asiaa sen syvällisemmin, mutta jonkin verran maailmalla retkeilleenä osaan todella arvostaa meidän jokamiehenoikeuksiamme. Ne asiat mitä me suomalaiset pidämme itsestään selvinä ovat monessa muussa maassa kiellettyjä.

Jokamiehenoikeudet asettavat myös vastuuta. Nuotiota saa polttaa sille varatulla paikalla metsäpalovaroitusajan ulkopuolella, mutta muualle sitä ei saa kasata ilman maanomistajan lupaa. Luontoreiteillä tulee huomioida muut ja noudattaa roskattoman retkeilyn periaatetta. Autopaikka ennen metsään menoa on syystä valita huolella ja muiden pihamaille ei ole asiaa. Taukopaikoilla tulee noudattaa ohjeita niin kaikki sujuu hienosti. Lukaise vaikka kirjoittamani Tupaetiketti ja kuinka siitä selvitään.

Kun kaikki huomioivat toisensa ja luonnon, niin jokamiehenoikeudet toimivat hyvin. Mitäs mieltä sinä olet aiheesta?

Olen toiminut työpaikallani vuoden mittaisen retkikurssin vetäjänä. Kurssilla on tutustuttu alueen retkikohteisiin ja käyty läpi retkeilyvarusteita ja niiden käyttöä eri vuodenaikoina. 

Viime perjantaina oli vuorossa kurssin loppukoe eli yöpyminen ulkosalla. Sää suosi retkeilijöitä ja saimme nauttia aurinkoisesta säästä ja tähtitaivaasta. Yöllä oli hieman pakkasta mutta kenenkään ei tarvinut palella. Lämpimänä pysymistä avitti kainalossa viihtyvä kuumavesipullo ja kunnon makuupussit.

Olen kirjoittanut aiemmin syksyllä nuku yö ulkona -vinkkejä. Kannattaa käydä kurkkaamassa! 

Kurkatkaas Ylen tekemä tunnin nuotiopätkä Kaikki paitsi retkeily on turhaa. Siellä esiintyy Retkipaikan perustaja Antti, 100 yötä ulkona viettänyt Liisa ja minun kanssa Kebnekaisen hiihtovaelluksella teltassa majoittunut Sanni, joka on mm. hiihtänyt viime keväänä Grönlannin halki. Mieletön mimmi! 

Sanni kirjoittaa muutes blogia osoitteessa http://outonthatopenroad.blogspot.com/

Hassisen huskyt ovat myös startanneet treeniurille. Talven suhteen ei ole suurempia tavotteita, mutta aiomme nauttia kauniista syyskeleistä ja toivomme yhtä hyvää lumitalvea kuin viime vuonna.

Valjakkorintamalla poden tällä hetkellä tulevaisuuden tuskaa, kun en oikein tiedä mihin harrastus on menossa. En ole vuosikausiin haaveillut kisaamisesta koska retkimeiningit kiinnostavat enemmän. Nyt kun viidestä koirasta kolme alkaa kolkutella eläkeikää pitäisi tehdä ratkaisuja lauman suhteen.

Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä. 

Nautitaan syyskeleistä ja tulevasta talvesta! Oletko muuten huomannut oikeassa laidassa olevan Viiden huipun haaste -logon? Suurkiitos Jarno Hiltuselle sen teosta!