Joulukuinen viikonloppu

Kulunut viikonloppu tarjosi upeat puitteet ulkoilulle, ja lähdettiin rakkaan ystäväni ja yllytystoverini Marian kanssa hyödyntämään upeaa säätä jo perjantaina lähilaavulle. Heitettiin töiden jälkeen kamppeet rinkkaan, Maria kurvasi meille ja lähdettiin kera koiravahvistusten kanssa kohti Perhojoen retkeilyreittiä ihan meidän naapurissa.


Kello oli varmaan puoli seitsemän luokkaa kun päästiin autolta eteenpäin. Meitä oli kaksi naista rinkkoineen, koirat Tsappa sekä Miska ja iso pulkallinen polttopuita. Oli siinä vain tekemistä kun rämmittiin otsalamppujen valossa 2,5 km kovasssa umpihangessa kohti laavua! Aikaa meni tasan kaksi tuntia, eli helppoa ei ollut. Pikkupentu ilkkui painavia rinkkaretkeläisiä juoksemalla kovan hangen päällä. :D

Voin kertoa että fiilis oli superhyvä kun perille päästyämme huomattiin että laavulla oli makkaranpaistajia jotka olivat tehneet tulet valmiiksi. Olo oli suorastaan juhlallinen kun saatiin heiltä kuumat glögimukit käteemme ja pääsimme turisemaan mukavien tulistelijoiden kanssa ennen kuin he lähtivät takaisin kaupunkiin. Tosi kiva kohtaaminen!



Tehtiin herkullinen tortilla-ateria joka sisälsi paistettua sipulia, paprikaa ja kesäkurpitsaa, tomaattia, fetajuustoa, chili con soijaa, ituja sekä tortillalettuja. Mahat pulloisina ryömittiin lavereille ja otettiin mallia koirista: 



Yö meni lämpimissä merkeissä vaikka ulkona paukkui pakkanen. Kunnon talvimakuupussi ja makuupussin sisälle ryöminyt koiranpentu takasivat lämmön riittävyyden eikä nuotiota tarvinut polttaa kuin aamulla ja illalla ruokatarpeiksi. Aamulla vielä siivottiin kotus ja kerättiin sinne jätetyt roskat pusseihin jotka saatiin kuljetettua kätevästi pulkassa meidän roskikseen. Voi kun kaikki muistaisivat ottaa ne omat roskat mukaansa.. Kotuksella ei muuten ollut yhtään polttopuita joten oltiin tosi tyytyväisiä että raahattiin se pulkallinen puita mukanamme. Siitä jäi vielä yhden makkaranpaiston verran seuraavallekin. 



Aamulla tarvottiin takaisin autolle valmista reittiä pitkin tunnissa. Oli huomattavasti helpompaa, ja valoisalla näki tehdä hieman fiksumpia reittivaihtoehtojakin. Kyllä kannatti lähteä virkistymään heti työviikon jälkeen raikkaaseen ulkoilmaan ja samalla pikkupentu sai arvokasta oppia retkikoiran elämästä retkeilyn suvereenilta konkarilta Tsappa-tädiltä. 




Lauantaina kotiin päästyäni heitin cityvaatteet niskaan ja lähdettiin miehen kanssa jouluostoksille. Lähes kaikki lahjat saatiin ostettua ja tultiin tosi hyvillä mielin kotiin tekemään hamppareita ja katsomaan Saaran esitystä. Sunnuntaina oli koirien lenkkipäivä ja pihasiivouksen jälkeen lähdettiin Himangalle vanhempieni luo leipomaan pipareita, juoksemaan pitkistä ja saunomaan. 


Kuinka teidän viikonloppunne sujui? Onko tehty jo jouluvalmisteluita?   



Seuraa Instagramissa/Facebookissa

2 kommenttia

  1. Oij, ihanalta kuulostaa viikonloppu, etenkin tuo yöretki! :) Olis kiva saada vinkkejä talviretkeilyyn. En oo aikoihin jos koskaan nukkunut talvella ulkona ;) Söpöjä nuo teidän koirat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei siinäpä hyvä postausidea, kiitos! :) Ei se vaadi kuin hieman ajatusta ja kekseliäisyyttä mikäli ei omista niitä talviretkeilyvarusteita. Pitääpä ottaa vähän aikaa ja kirjoittaa aiheesta!

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.