Treeniviikko 12

Jippii, takaisin treeniviikkopostauksiin!


Pitkällisen toipumisen jälkeen olen lähtenyt kuntouttamaan itseäni takaisin juoksun pariin. Vitsi kun ihanaa! Harjoitusohjelmaani kuuluu tällä hetkellä vain lyhyitä juoksulenkkejä, joita pyrin nostamaan viikottain vähän fiiliksen mukaan. Katsotaan kuinka pitkälle tällä päästään kevään tavotteita ajatellen. :) 


Tämän viikon kohokohta oli ehdottomasti uusilla lenkkareilla (Asics Nimbus 18) tehty 4 km:n juoksulenkki jossa pääsin tosissaan fiilistelemään hienoa säätä ja pitkästä aikaa kivutonta menoa. Ei pidä kuitenkaan heittäytyä ahneeksi, joten pienin askelin edetään. 

Viihdyin myös kahtena iltana uimahallilla vesijuoksun parissa jota hierojani minulle suositteli. Puolen tunnin pyräys tuntui vielä hyvältä mutta tunti oli ehkä vielä liikaa jalalle. Vesijuoksu on kivaa mutta vaatii ehdottomasti kaverin jottei pääse tylsistymään. 

Tässä vaiheessa toipumista on tosi tärkeää että huolehdin liikkuvuudesta ja alan vahvistaa oikeita lihasryhmiä juoksua ajatellen. Core on päässyt varmasti löystymään telakan aikana, joten olen keskittynyt sen vahvistamiseen venyttelyn ohessa. Hankin syviä vatsalihaksia ja selän liikkuvuutta ajatellen jumppapallon josta onkin ollut paljon iloa. Saan myös tehdä varovasti lihaskuntoa ns. omalla painolla ja hakea rasitetta ennemmin pitkillä ja venyttävillä sarjoille (esim. kyykky ja lantionnostot). 


Treeniviikko 11

Maanantai: Jäsenkorjaaja + hieronta 1 h. Lepo.
Tiistai: Vesijuoksu 30 min
Keskiviikko: Venyttely 30 min
Torstai: Juoksu 4 km. Venyttely 30 min + coretreeni
Perjantai: Lepo
Lauantai: Lepo
Sunnuntai: Vesijuoksu 1 h. Venyttely 30 min + coretreeni


Mahtavaa treeniviikkoa kaikille! 

Ps. Järjestän 1.4 lauantaina Kokkolassa Takomorunners yhteislenkin. Tuu mukaan!

Lähetä kommentti

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.