Puolikkaalle



Jesss, siellä se on! Nyt on juoksun suhteen sellainen tahtotila päällä että oksat pois. 

Tämä on nyt toinen puolikkaani ja olen asettanut itselleni tavoitteen. Aion kertoa tämän julkisesti jotta saisin sen saavuttamiseen vähän lisäpaineita. :P

Tavoitteeni on juosta Kokkolan cityrunilla puolikas alle kahteen tuntiin. Okei, ei ehkä kuulosta pahalta enemmän juosseille, mutta parin vuoden takaisen 2 tuntia ja 26 minuuttia suorittaneena parannus tulisi olemaan melkoinen. Ensimmäinen puolikas oli minusta aika järkyttävä, enkä ollut oikeasti valmistautunut siihen kunnolla. Nyt lähdetään liikkeelle vähän viisastuneena. Taustalla on nyt toki lyhyempiä juoksutapahtumia ja viime kesänä tuli käytyä juoksemassa mm. Kolilla. 

Tavoiteaikani tarkoittaisi käytännössä sitä että pitäisi tikuttaa tahtia 5 minuuttia ja 40 sekuntia/kilometri. Kyllähän sellainen vauhti onnistuu hetken aikaa juu, mutta kuinkas tätä väännetään 21 kilometriä? Siinäpä on nyt keväälle pohtimista. Sopii jakaa myös kokeneiden viisauksia noviisille. Olenko haukannut liian suuren palan? 

Treeniohjelmamme on laatinut kokkolalainen pitkänmatkanjuoksija ja konkari toukokuun lopun Karhunkierrosta ajatellen, mutta uskon että se toimii hyvänä treeninä myös puolikkaalle. Jos tuntuu siltä niin lisäilen vähän vauhtitreenejä. Nyt tulee juostua yksi intervalli ja yksi VK-lenkki viikkoon, plus sitten peruskestävyyttä lisäävät treenit joista toinen on pitkis. Joka toinen viikko tuo intervalli jää valiin, joten lähempänä cityrunia sen voisi helposti lisätä juoksuohjelmaan.


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

12 kommenttia

  1. Hienoa Sini :)! Hyvä tavoite mun mielestäni! Tai että tavoitteita on hyvä olla :)! Jään innolla seuraamaan sun matkaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitos tsempeistä! Vähän jännittää että löytyykö ne vauhdit ennen toukokuuta mutta ainakin yritys on kova! :)

      Poista
  2. Tsemppiä!:) Rennosti vaan kohti tavoitteita:) Uskon, että jos teillä on ihan treenisuunnitelma karhunkierrokselle, niin varmasti sillä selviää puolikkaankin kahteen tuntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana saada tsempityksiä, kiitos. :) Tämä jos joku kasvattaa motivaatiota tehdä paras mahdollinen suoritus.

      Poista
  3. Tsemppiä! Itse paransin tokalla maratonilla aikaa noin vartilla ilman ihmeellistä treeniä :D Joten eiköhän toikin ole ihan mahdollista!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä! Tavoitteiden asettaminen tuo niin paljon intoa harjoitteluun!:) Tsemppiä kovasti ja kiva kun linkkasit sun blogin niin löysin tännekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit kurkkaamaan. :) Ja kiitos tsempityksistä!

      Poista
  5. Jee! Se on jo kova sana, että uskallat julkisesti kertoa, että tällänen on tavotteena. Nyt on niin hyvä motivaatio, että varmasti onnistut! Mieki ilmottauduin joukkueena triathlonin täysmatkalle. Lievää hengenahdistusta on jo havaittavissa, mutta eiköhän se siitä ku rutistaa ihan tosissaan. Ainoa, että mie en oo uskaltanu kovin monelle kertoa ramppikuumeen pelossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan huippua! Hurjasti tsemppiä koitokseen! :) Kauhotko sinä sen uintiosuuden? Meidän pitäisi mennä sinne Seljesin triathlonille joskus!.

      Poista
    2. Joo. Mie uin, iskä polkujuoksee ja iskän heila polkee. Tottakai se minun osuus on eka, että ehtii tulla pimeä ennenku iskä pääsee polulle (Onneks se on kesällä lapissa niin ei oikeasti ole pimeän pelkoa :D ) Mikä se Seljesin triathlon on ja koska mennään? :P

      Poista
    3. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. :P

      Ei ole tullut vielä tietoa sen ajankohdasta, mutta joskus heinä-elokuussa. Laitetaas ilmo menemään; voidaan Marian kanssa tapella kumpi juoksee ja kumpi pyöräilee. :D

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.