Maantieltä metsään

Takomorunnersin Niklas laati hienon kirjoituksen triathloneista, ja minulta pyydettiin esittelyä polkujuoksusta. Polkujuoksu on käsitteenä melko laaja ja sisältää kaiken vapaa-ajan lönköttelystä lähimetsässä kovan luokan ultrakisoihin maastossa. Helsingin puistometsissä juokseva on aivan yhtä polkujuoksija kuin Kolin vaaramaisemissa könyävä, eli käsite on laaja ja harrastajakenttä kirjava. Tämä tekeekin lajista niin suositun ja monimuotoisen mitä se on nykypäivänä. Polkujuoksua voi harrastaa kaikkina vuodenaikoina ja sen parissa pääsee todella kokemaan luonnon ja sen tarjoamat elämykset ja haasteet.



Miksi poluille?

  1. Matkan ja ajankulun unohtaa kun taiteilee juurakoissa tai kiipeilee kallioilla

  2. Pääsee lähellä luontoa

  3. Keskittyessä unohtaa arkiasiat

  4. Kehittää koordinaatiota, ketteryyttä, tasapainoa ja lihaksistoa

  5. Tulee automaattisesti juostua vaihtelevalla temmolla

  6. Armollisempaa jaloille 

  7. Kimppalenkeillä tutustuu ihmisiin

  8. Se on hauskaa! 




Miten päästä alkuun
Aloita tutusta maastosta jossa ei ole eksymisvaaraa ja lähde laajentamaan juoksureviiriäsi vähitellen uusille urille. Uusia polkujuoksupaikkoja voi bongata esimerkiksi oman kunnan tai kaupungin liikuntapuolen sivuilta tai esimerkiksi osoitteista retkikartta.fi, luontoon.fi tai Salomonin ja Intersportin yhteistoimena tuottamasta hienosta karttapaketista.


Tutki löytyykö paikkakunnaltasi juoksuseuraa joka järjestää yhteislenkkejä poluilla. Porukan mukana liikkuminen on hauskaa ja turvallista, ja samalla tutustut alueen reittitarjontaan ja voit käydä juoksemassa niitä myös itseksesi. Polkujuoksutapahtumia järjestetään tänä kesänä esimerkiksi Takomorunnersin, Suomen ladun, ja monen muun järjestäjän toimesta. Porukalla voi sopia myös mahdollisia kisamatkoja ja jakaa kustannuksia kyytien ja majoituksen suhteen. Ja mikä estää sinua perustamasta tällaista ryhmää itse! 

Aloita rauhallisesti ja kerää kokemusta helpommilta reiteiltä ja siirry sitten teknisempiin maastoihin. Juokse juuri niin hitaasti tai nopeasti kuin haluat ja kuntotasosi sallii, mutta tarkkaile maastoa jotta välttäisit kompastumiset. Ei kannata tuijottaa suoraan jalkoihin vaan antaa katseen kulkea jossain muutaman metrin päässä jaloista jolloin saat reagoimisaikaa maastoon. Tästä syystä kannattaa myös pitää parin metrin väli edellä juoksevaan kaveriin. Runsaasti korkeusvaihteluita käsittävässä maastossa kannattaa suosiolla kävellä pidemmät ylämäet ainakin jos tehdään pidempää lenkkiä. Vain todella kovakuntoiset juoksijat pystyvät juoksemaan mäet ylös ilman ylenmääräistä hapotusta, joten ylämäkitreeni kannattaa suunnitella ihan omaksi jutukseen. 

Pian huomaat sairastavasi ns. polkukuumetta, jossa jokainen autonikkunasta ohivilahtava polunpätkä painetaan mieleen ja käydään tutkimassa ajan kanssa josko löytyisi uusia seikkailuja koettavaksi.


Millaisia varusteita tarvitaan
Polkujuoksussa tärkein varuste ovat kunnolliset kengät jotka sopivat juostavaan maastoon. Jotkut suosivat maastolenkkareita ja toiset suunnistuskenkiä, ja kummassakin kategoriassa löytyy monenlaista eri vaihtoehtoa. Polkujuoksussa maasto voi vaihdella pehmeistä neulaspoluista koviin metsäkoneuriin ja liukkaisiin kallioihin sekä pitkoksiin. Esimerkiksi viime vuonna Salamajärvi Trailrun -tapahtumassa syyskuussa juoksin nastalenkkareilla ihan siitä syystä että tiesin reitillä olevan paljon pitkoksia. Kolilla Vaarojen maratonilla valitsin hyvin kalliolla pitävät maastolenkkarit.


Poluilla kastelee melko varmasti kenkiä monessakin paikassa, joten kannattaa ostaa helposti vettä poistavat kengät ennemmin kuin kuumat ja hiostavat goretexit. Yleensä suunnistuskengät on suunniteltu nimenomaa pumppaamaan vedet pois nopeasti. Tämä on tietenkin makuasia ja kokeilemalla selviää millaiset kengät sopii omaan juoksuun. Talvella olen kokenut goretexin miellyttäväksi sillä se blokkaa hieman tuulta ja pitää näin varpaat lämpimänä. Erilaiset gaitersit on suunniteltu pitämään roskat ja lumi pois kengistä ja niitä kannattaa kyllä käyttää ainakin hankalammassa maastossa juostessa.

Muussa vaatetuksessa pukeutuminen valitaan sään mukaan. Juoksussakin kannattaa suosia kerrospukeutumista jolloin vaatetusta pystyy säätämään myös lenkin aikana. Ohut ja pieneen pakkautuva juoksutakki on hyvä hankinta samoin laadukkaat ja sopivat trikoot. Talvella esimerkiksi ohut merinovillakerrasto näiden alla riittää hyvin pikkupakkasilla, ja tuulenpitävä kuorikerros vedettynä koko setin päälle lisää taas lämpöarvoa. Kesällä ohuempi on parempi mutta joskus risut ja ötökät pakottavat valitsemaan pitkähihaista päälle.

Hyvä nyrkkisääntö juotavan suhteen lämpimänä vuodenaikana on ottaa sitä mukaan aina kun lenkki kestää yli tunnin. Juomavöitä on monenlaisia ja sopiva löytyy kokeilemalla. Itse tykkään käyttää Fitbelttiä  johon saa hyvin tungettua puhelimen ja avaimet minigrip-pussissa, pari geeliä ja pehmeän juomapullon (2,5 dl). Pidemmillä lenkeillä käytän juoksureppua ja juomapussia jolloin tavaroiden kuljetuskapasiteetti nousee huikeasti. Pitää kuitenkin muistaa että se kaikki tavara kulkee selässä koko lenkin. :) Talvella reppuun on hyvä heittää myös extravaatetta hätätilanteiden varalle, esimerkiksi pieneen pussiin pakkautuva kevytuntuvatakki.


Pidemmillä polkulenkeillä pieni ensiapupakkaus on lähes pakollinen varuste. Todennäköisimpiä vammoja ovat erilaiset venähdykset ja revähdykset, ruhjeet ja haavat, silmävammat, elukoiden pistot ja puremat (vaarallisia lähinnä käärmeet ja punkit ja mahdollisesti ampiaiset) sekä sairaskohtaukset. Ideaaliside tai rulla itseliimautuvaa sidettä, laastareita ja pari haavapyyhettä, kyypakkaus ja mahdollisesti punkkipihdit ovat perusasioita jotka pitäisi löytyä kaikilta tai ainakin yhdeltä mikäli juostaan ryhmässä. Laukaistava kylmäpakkaus on myös hyvä ensiapu mutta vie jo jonkin verran tilaa ja tuo lisäpainoa. Avaruuspeite on pidemmillä matkoilla kisoissa pakollinen varuste ja voi pelastaa hypotermialta apua odotellessa.

Kaikki elektroniikka on syytä pakata vedenpitävästi esim. minigrip-pussiin sillä polkujuoksussa tulee helposti rymyttyä ja toisaalta Suomen sääolosuhteet ovat aina hieman yllättävät.


Pari sanaa turvallisuudesta
Erityisesti talviaikaan juostaessa kannattaa tuhlata muutama minuutti ja miettiä hieman turvallisuustekijöitä. Yksin talvisessa metsässä juostessa on aika heikoilla mikäli jotain sattuu. Hyvä turvallisuustoimenpide on ilmoittaa jollekin läheiselle mikäli olet lähdössä hiemankaan haastavammalle uralle juoksemaan. Täyteen ladattu puhelin tulee säilyttää pakkasella lähellä kehoa lämpimässä, ja nyt kannattaa viimeistään imaista ilmainen 112-sovellus puhelimeen. Mikäli juostaan pimeässä kannattaa ottaa otsalamppuun varaparistot tai -akku mukaan. Tiedä missä liikut ja ota tarvittaessa kartta ja kompassi mukaan. 


Muista olla aikuinen
... ja kerätä roskasi pois poluilta (ja muualtakin). Superjärkevät ihmiset keräävät myös muiden roskat mikäli niille vain on tilaa repussa!





Satunnaisia poimintoja tapahtumista ja toimijoista ympäri maan

2 kommenttia

  1. Tosi hyödyllinen postaus varmasti monelle! Peukutan turvallisuuden ja ea-kamojen muistamisen tärkeydestä. :) ..ja aivan totta tuo polkukuume - "Hei tuolla näkyy jokin luontopolun merkki..ja tuolla ja tuolla.." ;) Aivan ihana laji, joka on vienyt meikäläisen myös niiiin mennessään. Aivan parasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Polkujuoksu on kyllä niin hieno ja monipuolinen laji! Vaikea siihen on mitään ohjeistusta antaa (näin kävelet oikeaoppisesti..) mutta yritin nyt jotain ihan perustason vinkkejä jakaa. :) Ja nimenomaa tuon turvallisuuden kannalta, kun metsässä sattuu helposti kaikenlaisia haavereita varsinkin kun on märkää ja liukasta. Ja tuo polkujen bongaaminen on niin huvittavaa. :D

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.