Jotunheimenin suunnitelmia

Kuva: Wikipedia

Tulevan kesän päävaellus suuntaa Viiden huipun haasteen myötä Norjaan Jotunheimeniin, jossa sijaitsee maan korkein vuori Galdhöpiggen.

Reissun tarkoituksena on huiputtaa Galdhöpiggen ja sitä myötä päästä lähemmäs Viiden huipun haasteen suorittamista. Tietenkin ajatus on myös nauttia Norjan huikeista vaellusmaastoista muutenkin, eli käydään kiertämässä rengasreitti Jotunheimenin maastoissa.

Vaelluksen suhteen summittainen ajatus reitistä on mielessä, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa ei olla vielä keretty miettimään. Kartatkin on vielä hommaamatta. Suunnittelussa on hyvänä apuna Norjan Turkart -sivusto. 




Suunnitelmissa olisi lähteä elokuun alkuvaiheilla ajelemaan Vaasan kautta lautalla Uumajaan ja siitä hiljalleen kohti Norjaa. Matkoihin on varattu 1,5 päivää suuntaansa, eli matkustamiseen hukkuu jo 3 päivää. Laskennallisesti Galdhöpiggen vie yhden vaelluspäivän, ja suunnittelemamme rengasreitti kolmesta neljään. Eli reissussa tullaan olemaan varmasti reilu viikko.

Olen oppinut että kovin tiukkoja aikatauluja ei kannata tehdä ainakaan yhtään vaativammissa olosuhteissa, vaan kannattaa ennemmin jättää paljon ilmaa suunnitelmiin ja mennä sään ja maaston ja jaksamisen ehdoilla. Tässä on yksi syy miksi päätimme ajaa Norjaan lentämisen sijaan, sillä paluulennolle ehtiminen olisi varmasti stressannut seuruetta.

Galdhöpiggenin huiputusta yritetään heti alkuun, ja lähdetään siitä sitten valumaan kohti Memurubua. Nähtäväksi jää että saadaanko rinkat viilattua niin kevyiksi että päästään koko matka kantamukset selässä vai pitääkö hyödyntää matkan varrella siirtopalveluita. Matkaan lähtee oma majoite ja pyrimme varmasti välttämään yleisiä leiriytymisalueita. Muita tarvikkeita ovat mm. keittiö, makuupussit ja alustat, vaatteet, ensiapu ja sälä sekä ruuat.

Voisin oikeastaan tehdä tästä itselleni sellaisen pienen haasteen että saisin normaalisti melko muhkean rinkan suunniteltua tälle reissulle huomattavasti kevyemmäksi. Normaalisti kannan kaiken tarvitsemani tyytyväisenä rinkan painosta huolimatta, mutta Norjan mäet on vähän liian hapottavia kovin raskaalle kantamukselle. 







Jotunheimenissä pitää päästä näkemään ainakin se Galhöpiggen ja mahdollisesti myös Glittertinden, sekä kulkea varsin suosittua Besseggenin harjannetta pitkin. 

 



Olisiko sinulla heittää suosituksia Jotunheimenille? 


11 kommenttia

  1. Spiterstulenista ei ole pitkä matka autolla Dumdalen laaksoon. Joissain kartoissa ei lue laakson nimeä "Dumdalen" vaan pelkkä joki joka virtaa kyseisen laakson halki eli Dumma. Sinne järjestetään opastettuja retkiä, mutta kävin itse kavereideni kanssa omalla porukalla kiertelemässä. Spiterstulenia pyörittävän suvun joku vanha mies merkitsi meille karttaan paikat joista luolia löytyi. Paras luolasto oli sellainen, jonka suuaukolle johti noin pari metriä korkeat tikkaat. Luola meni spiraalimaisesti kokoajan syvemmälle ja syvemmälle maan alle, ehkä noin 100 metrin verran ja sieltä haarautui sen verran kapeisiin onkaloihin vuoren sisäisen puron äärellä, että päätimme pysähtyä siihen ja levähdyksen jälkeen kääntyä takaisin. Parasta kokemuksessa oli luolastoseikkailuja kohtaan herännyt aivan uusi innostus ja opin myös mitä ihmiset tarkoittavat kun puhuvat "vuoren paineesta", jonka tuntee ollessaan syvällä vuoren sisässä. Mutka kerrallaan edettiin, kurkattiin aina vielä yhden mutkan taakse ja sillä tapaa lopulta oltiin syvällä maan sisässä.

    Mikäli kiivetessäsi Galdhöpiggenille sää on pilvetön, suosittelen jäämään katsomaan auringonlaskua. Huonona puolena yöpakkanen, joka tekee rinteestä liukkaan ja jäisen ja täten vaikeuttaa alastuloa hieman. Hyvänä puolena taas saatat kokea harvinaisen luonnonilmiön nimeltään Broken Spectre. Se muodostuu kun seisot horisontin korkeimmalla kohdalla ja aurinko paistaa aivan horisontin takaa. Näät selkäsi takana tällöin varjovuoren, jonka huipulla itse olet ja sinua ympäröi sateenkaaren värinen haloeffekti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset vinkeistä! Tuo Dumdalen laakso on ihan uusi tuttavuus ja tuonne on kyllä pakko ajella katselemaan. Ja miten hienoa olisi nähdä tuo broken spectre.. toivotaan hienoja huiputuskelejä!

      Poista
  2. Voi miten ihanalta kuulostaa! Minäkin haaveilen ensi kesälle uudesta Norjan reissusta. Lofootit oli niiin mahtavat. Tälläkin kertaa suunnataan ehkä Pohjois-Norjaan, mutta joku kerta tahtoisin myös valloittaa tuon korkeimman huipun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norja on kyllä niin täydellinen maa.. olen lapsuudessa reissannut siellä joka kesä kiitos vanhempieni. Nyt on uusi buumi herännyt ja pitää päästä kokemaan kaikki trekkausmaastot. :)

      Poista
  3. En kyllä tajua miten saan oman rinkan painoa pudotettua yhtään. Pitääkö käydä säläpussit läpi tarkemmin ja tehdä fiksumpia yhteissuunnitelmia, ettei tule mitään tuplana? :) Tarkemmat ruokasuunnitelmat... kevyempi makuupussi... Vaihtovaatteet vähemmälle... Jehna!

    nim. liian mukavalle tottunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitää perustaa anonyymit keventäjät -ryhmä? :D

      Poista
  4. Ooo Norja ja Jotunheimen <3 Me vaellettiin Besseggen sillon aikoinaan, mutta seuraavaksi tahtoisin ehdottomasti nähdä muitakin maisemia ja Galdhöpiggenin huiputus on myös haaveina :) Norjaan käy matka kyllä varmaan ensi vuonna taas, ahh!! Ellei sitten Islanti kutsu, hmph...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että! Löytyykö siitä kertomusta? Norja on kyllä niin täydellinen maa ja niin on myös Islanti! Onko jo jotain tarkempia suunnitelmia? :P

      Poista
  5. Me käytiin viime vuonna elokuun alkupuolella sekä Besseggenillä että Galdhöpiggenillä. Jouduttiin siirtämään Galdhöpiggenille menoa reissun alusta loppuun (oltiin autolla kiertoreissussa ja tehtiin päiväretkiä), koska sää oli ihan kamala kun päästiin Spiterstulenille (+3 ja vuorten välistä vihmoi vettä vaakatasossa hirveän tuulen kera). Besseggen käveltiin Gjendesheimistä Memurubuun päin ja jäätiin sinne yöksi. Silloinkin oli pilvistä, palkitsevaa nousta sinne 1700 metriin pilveen. Onneksi itse harjanteella pilvet rakoilivat sen verran että saatiin ihan näkymätkin. Otettiin sitten loppureissusta uusinta Gaödhöpiggenille Juvashyttalta ryhmän mukana (jäätikön ylitystä ei suositella ilman opasta tai välineitä) ja se tuntui kyllä ihan huviretkeltä tuon Besseggen-reitin jälkeen :D Mielettömät maisemat kyllä molemmissa paikoissa, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos kommenteista! Jännitys aina nuo säät että miten sattuu osumaan reissun kohdalle. Hyvä että teilläkin oli vähän pelivaraa tuon Galdhöpiggenin suhteen. Mitä mieltä olet Besseggenistä - kannattaako lähteä kevyen rinkan kanssa yli vai laittaa suosiolla kantamukset venekyydissä?

      Poista
    2. Ehdittekin jo käydä, en huomannut kommenttiasi :) Tosin teitte videoista päätellen vähän eri reittivalinnan. Itse en lähtisi yli 10 kilon repun kanssa kävelemään koko reittiä Gjendesheimistä Memurubuun sen verran haastava oli ainakin tuohon meidän kulkemaan suuntaan jo laskeutuminen alas harjanteelta. Näin vinkkinä jos joku on vielä menossa ja lukee tätä :)

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.